"Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee." (Matt. 24:42) Silloin kun Herra tulee kunniassaan, ajan päättyessä, tapahtuu lopullinen jako yhteiskunnassa. Jako niihin, jotka otetaan pelastuksen valtakuntaan, ja niihin, jotka jätetään tuhoon ja kadotukseen.
Nykyäänkin jako on jo olemassa, vaikka emme sitä näe. Nyt rajalinja ei kulje vain uskovien ja ei-uskovien välillä, vaan myös elämän pyörissä rusentuvien ja suruttomien menestyjien välillä. Yhteiskunnassamme ja globaalissa maailmassa tämä merkitsee yhä enemmän jakautumista rikkaisiin ja köyhiin, mutta myös vallanpitäjiin ja sorrettuihin.
Herran seurakunta elää Herran päivän odotuksessa. Se valvoo ja rukoilee, että olisi valmiina viimeistä tuomiota varten. ”Seurakunta, joka ei odota Herraansa, elää etäällä Herrastansa,” kirjoittaa edesmennyt arkkipiispa Martti Simojoki.
Pellon kirkon alttaritaulu kuvaa vaikuttavalla tavalla Herran saapumista aikojen lopulla. Pellolaiset, jotka elämänsä aikana ovat usein viivähtäneet tämän Aale Hakavan taulun edessä, eivät voi unohtaa sitä, vaikka vieraantuisivat kirkosta tai muuttaisivat pois paikkakunnalta. Kuva on ankara, ehkä pelottavakin. Mutta samalla siihen sisältyy lupaus siitä, että toiset otetaan armon valtakuntaan, ikuiseen iloon ja pelastukseen.
Muistaako seurakuntamme tämän ”maailmanhistorian viimeisen tuokiokuvan”? Valvommeko siinä sieluntilassa, johon Raamattu meitä kohottaa? Moni on vaarassa nukahtaa synnin uneen. Tunnenko olevani itsekin tässä vaarassa?
Viime viikon tiistaina seurakunnassa tehtiin päätös kirkollisveron pitämisestä ennallaan. Se merkitsee seurakunnan hengellisen tehtävän vaikeutumista ja toiminnan karsimista. Toki hyvää toimintaa ei aina saada rahalla, vaan siihen tarvitaan palava sydän ja halu toimia.
Samalla on kuitenkin muistettava, että ero maallisen yhteiskunnan ja hengellisen Jumalan valtakunnan välillä on todellinen. Se ei välttämättä kulje aina edes kirkon seiniä pitkin, vaan Jumalan tuuli puhaltaa siellä, missä tahtoo.
Kun viime viikon lehti lainasi närkästyneitä sanojani kirkkovaltuuston kokouksesta, se unohti niistä tärkeän osan. Ilmaisin huoleni siitä, missä ovat ne kristityt, jotka kantavat huolta seurakunnan hengellisestä toiminnasta. Kunnallinen huolihan tuli kokouksessa selvästi ilmi.
Voihan toki olla, että veron korottamatta jättäminen oli parasta talouspolitiikkaa, kuten moni valtuutettu ajatteli. Näin väitettiin vältettävän kirkosta eroamiset, joilla asiassa vastapuolta peloteltiin. Tähän sisältyy kuitenkin yksi ongelma: Me emme tiedä, milloin seurakunta on mukautunut tämän maailman poliittisiin päätöksiin niin paljon, ettei se enää ole valvova seurakunta.
sunnuntai 26. marraskuuta 2006
tiistai 14. marraskuuta 2006
Naiset yllättivät
Seurakuntavaalin tulos selvisi maanantaina 13.11.2006 klo 21. Vaali oli tällä kertaa hyvin tasainen ja naiset yllättivät. Eniten ääniä saivat Sirkka Liisa Krans (48) ja Satu Saukkoriipi (45). Jos vaalitulos on enne, se voisi tarkoittaa, että valtuustotyöskentelyssä korostuvat äidillisemmät arvot. Se on hyvä, jos tämä auttaa pääsemään edelleen lähemmäksi asiakysymyksiä.
Vaalissa jokainen ehdokas sai ääniä. Näin jokainen seurakuntavaaleissa itsensä likoon laittanut saa kokea äänien saamisen kutsuna palveluun ja vastuuseen. Ehdokkaaksi päätyminen ja äänien voittaminen merkitsee luottamuksen osoitusta. Se puolestaan saa kysymään, miten voimme toimia Jumalan perheväen, "pienten ja suurten" parhaaksi.
Harmittavaa oli äänestysprosentin putoaminen 23:een. Se on parempi, kuin valtakunnallinen keskiarvo 14 %, mutta suunta oli selvästi laskeva. Onkin kysyttävä kriittisesti, miksi ihmiset eivät halunneet äänestää?
Aktivoivaan, tasa-arvoiseen ja toisia kunnioittavaan työskentelyyn kuitenkin kutsutaan nyt myös uusia valtuutettuja. Heitä tuli tällä kertaa kaikkiaan 14. Ja 19:sta valtuutetusta naisia on peräti 13.
Vaalissa jokainen ehdokas sai ääniä. Näin jokainen seurakuntavaaleissa itsensä likoon laittanut saa kokea äänien saamisen kutsuna palveluun ja vastuuseen. Ehdokkaaksi päätyminen ja äänien voittaminen merkitsee luottamuksen osoitusta. Se puolestaan saa kysymään, miten voimme toimia Jumalan perheväen, "pienten ja suurten" parhaaksi.
Harmittavaa oli äänestysprosentin putoaminen 23:een. Se on parempi, kuin valtakunnallinen keskiarvo 14 %, mutta suunta oli selvästi laskeva. Onkin kysyttävä kriittisesti, miksi ihmiset eivät halunneet äänestää?
Aktivoivaan, tasa-arvoiseen ja toisia kunnioittavaan työskentelyyn kuitenkin kutsutaan nyt myös uusia valtuutettuja. Heitä tuli tällä kertaa kaikkiaan 14. Ja 19:sta valtuutetusta naisia on peräti 13.
torstai 9. marraskuuta 2006
Älä usko kaikkea!
Kaikkea, mitä lehdessä lukee, ei kannata uskoa. Kaikkea, mitä maailmalla kerrotaan, ei kannata ottaa vakavasti. Näinhän meitä opetetaan. Ja se on kyllä totta. Usein kertomuksen taustalla vaikuttavat kertojan omat intohimot tai mielihalut. Ja lehtijuttuihin vaikuttaa liian usein poliittiset mielipiteet. Politiikassa ei tietysti sinänsä ole mitään vikaa, jos se ymmärretään yhteisten asioiden hoitamiseksi. Mutta silloin, kun siitä tulee omien asioiden hoitamista yhteisten asioiden varjolla, ollaan pahasti pielessä.
Sama koskee tätä kirkon sarkaa: Jos kaikki kristinuskon piirissä syntyneet "profetiat" ja "näyt" otetaan vakavasti, maailma olisi aika erikoinen paikka. Subjektiiviset näyt ovat vielä hankalampia käsitellä: niitä ei voi kiistää, jos toinen sanoo niiden olevan jumallista alkuperää. Ilmoitusluonteisesta tiedosta on paha keskustella, vaikka se olisi kuinka hullua tahansa.
Siksi ei kannata uskoa kaikkea. Harva meistä kelpaa Jumalan äänitorveksi.
Luther opetti, että Jumalan sana on läsnä Raamatussa. Mutta ei kaikki Raamatussa ole automaattisesti jumalallista ilmoitusta. Raamattu on syntynyt tiettynä ajanjaksona, tietyissä tilanteissa, ja tietyn inhimillisen prosessin tuloksena. Toisin kuin "taivaasta pudonnut koraani".
Jumalan sana on raamatussa läsnä kuin pieni lapsi kapaloissa. Ilman kapaloita lapsi jäätyisi tänne kylmään maailmaan, eikä hyödyttäisi ketään. Siksi kai Jumalan sanankin täytyy kätkeytyä inhimilliseen puheeseen, että me voisimme edes jotenkin ymmärtää sen ja ottaa sen vastaan.
Maailmaan mahtuu paljon puhetta. Joku puhe on hyvää ja jollakin taas on negatiivisempia vaikutuksia. Tähän inhimilliseen tietoon kannattaa kuitenkin suhtautua sopivalla kriittisyydellä. Kaikkea ei kannata uskoa.
Sama koskee tätä kirkon sarkaa: Jos kaikki kristinuskon piirissä syntyneet "profetiat" ja "näyt" otetaan vakavasti, maailma olisi aika erikoinen paikka. Subjektiiviset näyt ovat vielä hankalampia käsitellä: niitä ei voi kiistää, jos toinen sanoo niiden olevan jumallista alkuperää. Ilmoitusluonteisesta tiedosta on paha keskustella, vaikka se olisi kuinka hullua tahansa.
Siksi ei kannata uskoa kaikkea. Harva meistä kelpaa Jumalan äänitorveksi.
Luther opetti, että Jumalan sana on läsnä Raamatussa. Mutta ei kaikki Raamatussa ole automaattisesti jumalallista ilmoitusta. Raamattu on syntynyt tiettynä ajanjaksona, tietyissä tilanteissa, ja tietyn inhimillisen prosessin tuloksena. Toisin kuin "taivaasta pudonnut koraani".
Jumalan sana on raamatussa läsnä kuin pieni lapsi kapaloissa. Ilman kapaloita lapsi jäätyisi tänne kylmään maailmaan, eikä hyödyttäisi ketään. Siksi kai Jumalan sanankin täytyy kätkeytyä inhimilliseen puheeseen, että me voisimme edes jotenkin ymmärtää sen ja ottaa sen vastaan.
Maailmaan mahtuu paljon puhetta. Joku puhe on hyvää ja jollakin taas on negatiivisempia vaikutuksia. Tähän inhimilliseen tietoon kannattaa kuitenkin suhtautua sopivalla kriittisyydellä. Kaikkea ei kannata uskoa.
sunnuntai 22. lokakuuta 2006
Visio
Pari viikkoa on kulunut siitä, kun kirjoitin viimeksi blogiin. Asiaa olisi tietenkin ollut, mutta papintyö on luonteeltaan toisenlaista, kuin vaikkapa poliitikon tai jonkun julkkiksen työ. Kun tekee työtä ihmisten henkilökohtaisten asioiden kanssa, niitä ei voi tietenkään käsitellä julkisesti. Siksi tälläkin palstalla käsittelen vain pintapuolisesti seurakunnan yleisiä asioita. Sellaisia, jotka kirkkoherranviranhoidossa ovat helposti lähestyttäviä ja muutenkin tiedoksisaatettavia.
Tällä hetkellä seurakunnassamme on menossa seurakuntasuunnitteluprosessi. Välillä tuntuu, että kyse on oikeasta tulikokeesta, jossa mitataan allekirjoittaneen kokonaisuudenhahmottamis- sekä visiointikyky. Onneksi olemme saaneet työstettyä suunnitelmaa myös yhdessä luottamushenkilöiden kanssa.
Aamuviideltä hautui seurakunnan visio valmiiksi. Luottamushenkilöt päättävät, voisiko se olla vaikkapa tällainen: "Pellon seurakunta on osa Jumalan valtakuntaa, jossa synnit saadaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja jossa sanan ja sakramenttien avulla rohkaistaan uskoon, toivoon ja rakkauteen."
Tällä hetkellä seurakunnassamme on menossa seurakuntasuunnitteluprosessi. Välillä tuntuu, että kyse on oikeasta tulikokeesta, jossa mitataan allekirjoittaneen kokonaisuudenhahmottamis- sekä visiointikyky. Onneksi olemme saaneet työstettyä suunnitelmaa myös yhdessä luottamushenkilöiden kanssa.
Aamuviideltä hautui seurakunnan visio valmiiksi. Luottamushenkilöt päättävät, voisiko se olla vaikkapa tällainen: "Pellon seurakunta on osa Jumalan valtakuntaa, jossa synnit saadaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja jossa sanan ja sakramenttien avulla rohkaistaan uskoon, toivoon ja rakkauteen."
tiistai 10. lokakuuta 2006
Mikä lapselle nimeksi?
Viime päivinä ajatukseni ovat olleet töiden lisäksi kotirintamalla. Perheeseemme syntyi neljäs lapsi, pieni tyttö, perjantaina 29. syyskuuta. Onneksi sain hälytettyä vastuullani olleeseen nuorteniltaan sijaisen: Nuotioilta meni kuulemma hyvin, ja nuoriakin oli ollut mukavasti koolla.
Meillä vastaavasti meni asiat hyvin sairaalassa, Rovaniemellä. Lapselle ehdotettiin nimeksi Siiriä, mikä kuulostaa ihan hyvältä; olihan Torniossa asuneen Lilli-mummoni siskon nimi juuri Siiri. Muistan hänet juuri ja juuri Kiimingistä, missä asuin itsekin 10-vuotiaaksi.
Kun iäkkäille Elisabetille ja Sakariaalle syntyi lapsi, Sakarias ehdotti tälle nimeksi Johannesta. Muut halusivat antaa lapselle isän mukaan nimen Sakarias, mutta vaikka isä mykkä olikin, hän ei antanut periksi. Jumala oli mykistänyt Sakariaan, koska tämä ei ollut uskonut enkelin ilmoitusta (ks. Luuk 1).
Ja niin tapahtui: lapsesta tuli Johannes, eikä kuka tahansa, vaan itse Johannes Kastaja; Vanhan liiton viimeinen profeetta.
Meidän tyttärelle ajattelimme antaa ehdotetun, suvussa olleen nimen, Siiri. Toiseksi nimeksi passaa Maria, Jeesuksen äidin mukaan. Kastejuhlaa odotellessa kiitämme taivaallista Isäämme elämän lahjasta.
Meillä vastaavasti meni asiat hyvin sairaalassa, Rovaniemellä. Lapselle ehdotettiin nimeksi Siiriä, mikä kuulostaa ihan hyvältä; olihan Torniossa asuneen Lilli-mummoni siskon nimi juuri Siiri. Muistan hänet juuri ja juuri Kiimingistä, missä asuin itsekin 10-vuotiaaksi.
Kun iäkkäille Elisabetille ja Sakariaalle syntyi lapsi, Sakarias ehdotti tälle nimeksi Johannesta. Muut halusivat antaa lapselle isän mukaan nimen Sakarias, mutta vaikka isä mykkä olikin, hän ei antanut periksi. Jumala oli mykistänyt Sakariaan, koska tämä ei ollut uskonut enkelin ilmoitusta (ks. Luuk 1).
Ja niin tapahtui: lapsesta tuli Johannes, eikä kuka tahansa, vaan itse Johannes Kastaja; Vanhan liiton viimeinen profeetta.
Meidän tyttärelle ajattelimme antaa ehdotetun, suvussa olleen nimen, Siiri. Toiseksi nimeksi passaa Maria, Jeesuksen äidin mukaan. Kastejuhlaa odotellessa kiitämme taivaallista Isäämme elämän lahjasta.
tiistai 26. syyskuuta 2006
116 prosenttia
Toissapäivänä vietimme Pellossa rippikoululaisten kirkkopyhää. Tästä alkavat rippikoulujen tutustumiskäynnit ja opiskelut. Meillä Pellossa ikäluokka jaettiin kolmeen opetusryhmään. Jokaisella ryhmällä on kaksi viikonloppuleiriä (syksyllä ja talvella) sekä kesällä kahdeksan päivän leiri.
Tänä vuonna rippikouluihin ilmoittautui 58 nuorten, mikä on 116 % kirkkoon kuuluvasta ikäluokasta; mukana on siis myös mm. kirkkoon kuulumattomia. Rippikoulun kautta voi saada kasteopetusta ja liittyä kirkkoon. Maassamme noin 90 prosenttia nuorista käy rippikoulun. Näin se on olennainen osa suomalaista nuorisokulttuuria.
Nuorten jakaminen rippikouluryhmiin on aina pienoinen ongelma. Aikaisemmin Pellossa arvottiin ryhmät, nyt annettiin mahdollisuus toivoa. Silti jako osoittautui vaikeaksi: yhteen ja samaan ryhmään halusi noin 80 % ilmoittautuneista, kun taas yhteen ryhmään ei halunnut juuri kukaan.
Kuitenkin uskon, että oli ryhmä sitten mikä tahansa, opetuksen kautta päästään tärkeiden asioiden äärelle; miettimään elämän arvoja, aikuistumista, uskon perusteita jne. Näin rippikoulu ja konfirmaatio antaa kirkon jäsenelle "täydet oikeudet" (kummius, ehtoollinen, kirkollinen avioliitto sekä vaalikelpoisuus). Ja lisäksi rippikoulussa on yleensä aika hauskaa...
Rippikoulupyhää vietettiin Jumalan huolenpidon sunnuntaina. Päivän aihe sopi mielestäni hyvin nykypäivän rippikoululaisille ja heidän perheilleen. Aika monet suomalaisnuoret elävät rikkonaisissa kodeissa ja kokevat monenlaista turvattomuutta. Silloin voi olla hyvä tarttua vaikkapa tähän Psalmin lupaukseen: "Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen."
Tänä vuonna rippikouluihin ilmoittautui 58 nuorten, mikä on 116 % kirkkoon kuuluvasta ikäluokasta; mukana on siis myös mm. kirkkoon kuulumattomia. Rippikoulun kautta voi saada kasteopetusta ja liittyä kirkkoon. Maassamme noin 90 prosenttia nuorista käy rippikoulun. Näin se on olennainen osa suomalaista nuorisokulttuuria.
Nuorten jakaminen rippikouluryhmiin on aina pienoinen ongelma. Aikaisemmin Pellossa arvottiin ryhmät, nyt annettiin mahdollisuus toivoa. Silti jako osoittautui vaikeaksi: yhteen ja samaan ryhmään halusi noin 80 % ilmoittautuneista, kun taas yhteen ryhmään ei halunnut juuri kukaan.
Kuitenkin uskon, että oli ryhmä sitten mikä tahansa, opetuksen kautta päästään tärkeiden asioiden äärelle; miettimään elämän arvoja, aikuistumista, uskon perusteita jne. Näin rippikoulu ja konfirmaatio antaa kirkon jäsenelle "täydet oikeudet" (kummius, ehtoollinen, kirkollinen avioliitto sekä vaalikelpoisuus). Ja lisäksi rippikoulussa on yleensä aika hauskaa...
Rippikoulupyhää vietettiin Jumalan huolenpidon sunnuntaina. Päivän aihe sopi mielestäni hyvin nykypäivän rippikoululaisille ja heidän perheilleen. Aika monet suomalaisnuoret elävät rikkonaisissa kodeissa ja kokevat monenlaista turvattomuutta. Silloin voi olla hyvä tarttua vaikkapa tähän Psalmin lupaukseen: "Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen."
lauantai 16. syyskuuta 2006
33 ehdokasta
Eilen päättyi seurakuntavaalien ehdokasasettelu. Äänestää seurakunnan vaaleissa saa ennakko- ja kotiäänestyksessä 30.10.-3.11. tai varsinaisina vaalipäivinä 12.-13.11.2006.
On hieno juttu, että Pellossa on perinteisesti ollut hyvä äänestysprosentti. Ehdokkaita tuli tänä vuonna 33 kappaletta. Alunperin valtuutetut väläyttelivät yhden, yhteisen listan perustamista, mutta nyt niitä on kuitenkin kaksi.
On hyvä, että myös Nuoret aikuiset vaikuttajat (NAVI) kampanjoivat kirkollisissa vaaleissa. He pyrkivät kaksinkertaistamaan nuorten, alle 30-vuotiaiden luottamushenkilöiden osuuden seurakunnissa (6 % --> 12 %). Meillä Pellossakin on ehdolla yksi 18-vuotias.
Onkin tärkeää, että seurakunnan päättävissä elimissä olisi monenikäisiä ja eri aloilla toimivia ihmisiä. Näin seurakunnan päätökset voivat olla "jäsentensä näköisiä", oikeasti demokraattisia ja tasapuolisia. Tämä vaatii jokaisen valitun valtuutetun omaa ajattelua ja harkintaa.
Ja tärkeää hallintotyöskentelyssä on varmasti myös se, mistä Pellon edemennyt rovasti Eemeli Salmi muistutti: Valitut eivät edusta ainoastaan seurakuntalaisia, vaan maailmaan nähden he ovat myös Kristuksen asiamiehiä. Sitä me olemme kaikki; tulimmepa vaaleilla valituiksi tai emme.
On hieno juttu, että Pellossa on perinteisesti ollut hyvä äänestysprosentti. Ehdokkaita tuli tänä vuonna 33 kappaletta. Alunperin valtuutetut väläyttelivät yhden, yhteisen listan perustamista, mutta nyt niitä on kuitenkin kaksi.
On hyvä, että myös Nuoret aikuiset vaikuttajat (NAVI) kampanjoivat kirkollisissa vaaleissa. He pyrkivät kaksinkertaistamaan nuorten, alle 30-vuotiaiden luottamushenkilöiden osuuden seurakunnissa (6 % --> 12 %). Meillä Pellossakin on ehdolla yksi 18-vuotias.
Onkin tärkeää, että seurakunnan päättävissä elimissä olisi monenikäisiä ja eri aloilla toimivia ihmisiä. Näin seurakunnan päätökset voivat olla "jäsentensä näköisiä", oikeasti demokraattisia ja tasapuolisia. Tämä vaatii jokaisen valitun valtuutetun omaa ajattelua ja harkintaa.
Ja tärkeää hallintotyöskentelyssä on varmasti myös se, mistä Pellon edemennyt rovasti Eemeli Salmi muistutti: Valitut eivät edusta ainoastaan seurakuntalaisia, vaan maailmaan nähden he ovat myös Kristuksen asiamiehiä. Sitä me olemme kaikki; tulimmepa vaaleilla valituiksi tai emme.
maanantai 11. syyskuuta 2006
Miten nukuit?
Oletko nukkunut yösi hyvin? Vai ehkä pyörinyt aamuyöstä ajatuksinesi? Elisen lähimmäisen sunnuntain sanoman voisi kai kiteyttää tähän kysymykseen, että oletko nukkunut hyvin…
Joskus on sanottu, että hyvä omatunto on ihmisen paras tyyny. Jos on asiat kunnossa toisten ihmisten ja Jumalan kanssa, saa nukkua yönsä rauhassa. Mutta toisaalta taas valvominen ei välttämättä ole aina ihan huono asia. Ehkä Jumala saa meidät sitä kautta näkemään omat puutteemme ja vajavaisuutemme ja kaipaamaan parannusta. Parempaa elämää ja todellisempaa rakkautta myös lähimmäistä kohtaan…
Jotenkin tuntuu, että päivän työt ja touhut vie niin paljon aikaa, että vasta yön hiljaiset hetket pysäyttää meidät. Myös oleellisten kysymysten äärelle. Kun yöaikaan koet ahdistusta ja unettomuutta, voi olla hyvä samaistua näihin Psalminkirjoittajan sanoihin: "Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurottuu käteni öisinkin, hellittämättä. Kukaan muu ei voi minua lohduttaa." (Ps. 77)
Siis öiset valvontahetket voi olla hetkiä, joissa kuulee omantunnon vaativan äänen. Ne saavat kaipaamaan anteeksiantamusta ja Pyhän Hengen rohkaisua. Tai sitten ne voivat merkitä rukousvartiota. Sitä, että jätämme omia ja läheistemme asioita rukouksessa Jumalan hoitoon.
Mutta voivatpa ne olla myös pahan sanan sulattelua, jonka joku lähimmäinen on meitä kohtaan syössyt. Merkittävää kai olisi, ettei tuo yön hiljainen hetki muodostuisi pahan hautomiseksi tätä toista vastaan, vaan osaisimme rakkaudessa ja rukouksessa kantaa myös tällaisen lähimmäisen Jumalan hoitoon.
Lainopettaja kysyi Jeesukselta, että kuka on minun lähimmäiseni? Mutta hyvä olisi kysyä myös, että millainen lähimmäinen minä olen? Olenko sitoutunut lähimmäisenrakkauteen, kuten Raamattu opettaa?
Tällaisesta sitoutuvasta rakkaudesta antaa esimerkin eilinen vanhantestamentin lukukappale Ruutin kirjan ensimmäisestä luvusta. Siellä kerrotaan Noomi-nimisestä vanhemmasta naisesta ja hänen perheestään. Perhe oli efratalaisia Juudan Betlehemistä ja he olivat tulleet asumaan Moabin maahan. Sieltä perheen pojat olivat löytäneet itselleen puolisot, myös Ruutin, kirjan päähenkilön.
Siellä Moabin maassa tälle Noomille kävi kuitenkin huonosti: hän menetti miehensä, sekä molemmat poikansa. Niinpä Noomi päätti lähteä takaisin omaan maahansa Juudan Betlehemiiin. Miniöille Noomi sanoi, että he saisivat mennä takaisin perheittensä tykö, ja jättää hänet yksin menemään.
Tähän Ruut antaa kauniin vastauksen, jota lainataan usein myös hääjuhlissa. Ruut sanoi: "Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon.” (Ruut 1:16-17)
Niin, onko meillä tämänkaltaista rakkautta lähimmäistämme kohtaan? Jaksammeko ja osaammeko me kulkea lähimmäisen rinnalla silloin, kun hän kohtaa elämän vaikeudet ja vastoinkäymiset? Osaammeko sitoutua niin, ettei läheisemme jää yksin, kun hänen kannettavakseen tulee raskaita taakkoja?
Näiden kysymysten, yöllistenkin valvomistenkin äärellä, meidän on tartuttava anteeksiantamuksen sanaan ja armonlupaukseen. On pyydettävä itsellemme Jumalan eläväksi tekevää Henkeä ja luotettava siihen, että synnyttää meissä myös uutta.
Joskus on sanottu, että hyvä omatunto on ihmisen paras tyyny. Jos on asiat kunnossa toisten ihmisten ja Jumalan kanssa, saa nukkua yönsä rauhassa. Mutta toisaalta taas valvominen ei välttämättä ole aina ihan huono asia. Ehkä Jumala saa meidät sitä kautta näkemään omat puutteemme ja vajavaisuutemme ja kaipaamaan parannusta. Parempaa elämää ja todellisempaa rakkautta myös lähimmäistä kohtaan…
Jotenkin tuntuu, että päivän työt ja touhut vie niin paljon aikaa, että vasta yön hiljaiset hetket pysäyttää meidät. Myös oleellisten kysymysten äärelle. Kun yöaikaan koet ahdistusta ja unettomuutta, voi olla hyvä samaistua näihin Psalminkirjoittajan sanoihin: "Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurottuu käteni öisinkin, hellittämättä. Kukaan muu ei voi minua lohduttaa." (Ps. 77)
Siis öiset valvontahetket voi olla hetkiä, joissa kuulee omantunnon vaativan äänen. Ne saavat kaipaamaan anteeksiantamusta ja Pyhän Hengen rohkaisua. Tai sitten ne voivat merkitä rukousvartiota. Sitä, että jätämme omia ja läheistemme asioita rukouksessa Jumalan hoitoon.
Mutta voivatpa ne olla myös pahan sanan sulattelua, jonka joku lähimmäinen on meitä kohtaan syössyt. Merkittävää kai olisi, ettei tuo yön hiljainen hetki muodostuisi pahan hautomiseksi tätä toista vastaan, vaan osaisimme rakkaudessa ja rukouksessa kantaa myös tällaisen lähimmäisen Jumalan hoitoon.
Lainopettaja kysyi Jeesukselta, että kuka on minun lähimmäiseni? Mutta hyvä olisi kysyä myös, että millainen lähimmäinen minä olen? Olenko sitoutunut lähimmäisenrakkauteen, kuten Raamattu opettaa?
Tällaisesta sitoutuvasta rakkaudesta antaa esimerkin eilinen vanhantestamentin lukukappale Ruutin kirjan ensimmäisestä luvusta. Siellä kerrotaan Noomi-nimisestä vanhemmasta naisesta ja hänen perheestään. Perhe oli efratalaisia Juudan Betlehemistä ja he olivat tulleet asumaan Moabin maahan. Sieltä perheen pojat olivat löytäneet itselleen puolisot, myös Ruutin, kirjan päähenkilön.
Siellä Moabin maassa tälle Noomille kävi kuitenkin huonosti: hän menetti miehensä, sekä molemmat poikansa. Niinpä Noomi päätti lähteä takaisin omaan maahansa Juudan Betlehemiiin. Miniöille Noomi sanoi, että he saisivat mennä takaisin perheittensä tykö, ja jättää hänet yksin menemään.
Tähän Ruut antaa kauniin vastauksen, jota lainataan usein myös hääjuhlissa. Ruut sanoi: "Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon.” (Ruut 1:16-17)
Niin, onko meillä tämänkaltaista rakkautta lähimmäistämme kohtaan? Jaksammeko ja osaammeko me kulkea lähimmäisen rinnalla silloin, kun hän kohtaa elämän vaikeudet ja vastoinkäymiset? Osaammeko sitoutua niin, ettei läheisemme jää yksin, kun hänen kannettavakseen tulee raskaita taakkoja?
Näiden kysymysten, yöllistenkin valvomistenkin äärellä, meidän on tartuttava anteeksiantamuksen sanaan ja armonlupaukseen. On pyydettävä itsellemme Jumalan eläväksi tekevää Henkeä ja luotettava siihen, että synnyttää meissä myös uutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)