Siunattua joulun aikaa!

Joulun sanoma kertoo Jumalan tulemisesta ihmiseksi Jeesus-lapsessa. Eilisessä evankeliumissa häntä nimitettiin heprean sanalla Immanuel. Se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Tänä vuonna monen on ollut vaikea uskoa tätä lupausta. Voiko Jumala olla kanssamme, kun ihmiskuntaa vainoaa sitkeä kulkutauti? Voiko tuo lupaus olla totta, kun monet kokevat nyt yksinäisyyttä, eivätkä perheet voi välttämättä tavata sukunsa vanhimpia, edes heitä, jotka ovat terveydeltään jo kovin hauraita? Tai onko Jumala mukana siinä, että epidemian vuoksi toiset ovat menettäneet elantonsa ja monella lapsiperheelläkin on vaikeuksia huolehtia hyvinvoinnistaan?

Pian aloitamme joulun vieton. Jouluaaton sanoma julistaa, että Vanhan testamentin lupaukset täyttyvät. Meidän voi olla vaikea uskoa tätä, mutta se ei silti kumoa Raamatun ikiaikaista totuutta. Jeesuksessa Jumala tulee meidän luoksemme. Jeesus-nimi merkitsee: Jumala auttaa, pelastaa.

Jumalan poika syntyi ihmiseksi, voidakseen auttaa ahdistuksissa ja synneissä kärsivää ihmiskuntaa. Ihmisenä Jeesus on kokenut kaikki ne samat epämiellyttävätkin tuntemukset, joita mekin käymme läpi, ja jotka ovat tänä vuonna nousseet enemmän esille.

Tätä sanomaa on hyvä juhlistaa, tänä vuonna hieman poikkeavalla tavalla, esim. etäyhteyksien avulla. Mutta toivomme, että taas ensi vuonna joulukirkoissa, runsain joukoin. Toivotan kaikille rauhaisaa ja siunattua joulujuhlaa! Pysytään terveinä!

Iitin seurakunnan adventtikalenteri, 5. luuukku

Isänmaan virressä lauletaan: "Sun kätes, Herra, voimakkaan, suo olla turva Suomenmaan, niin sodassa kuin rauhassa, ja murheen, onnen aikana." (Virsi 577:1)

Huomenna vietetään itsenäisyyspäivää, ja on varmaan hyvä liittyä tuohon virren säkeistön pyyntöön, että Herran käsi ja varjelus olisi maamme yllä niin hyvinä kuin pahoinakin aikoina. 

Itsenäisyyspäivänä kiitetään vapaasta isänmaasta, ja valtiovallan määräyksestä silloin on aina pidetty myös jumalanpalvelus. Huomenna on myös toinen adventtisunnuntai, mutta nyt halutaan muistaa myös maallisen isämaamme asioita, ja tukea valtiovaltaa esirukouksin.

Toinen adventtisunnuntai muistuttaa siitä, miten Kuningas saapuu kunniassaan, miten Kristus saapuu aikojen lopulla, ja saattaa oikeuden voimaan. Ehkä tämä olisi hyvä ajatus myös maallisen yhteiskunnan juhlapäivälle, maallisten valtarakenteiden äärellä. Siis muistutus siitä, ettei viimeinen valta kuulukaan kuninkaille, presidenteille tai ministereille, vaan hekin ovat lopulta vastuussa tekemisistään Kristukselle. Hänelle, joka tulee aikojen lopulla tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

Tämä ajatus saa aikaan oikeanlaista nöyryyttä, jonka varassa myös meidän maamme voi menestyä, ihmiset tulevat kohdelluksi tasavertaisesti ja yhteiskunta voi tuottaa jäsenilleen kaikkea hyvää. Minkäänlaista taivaan valtakuntaa me ihmiset emme voi emmekä osaa rakentaa maan päälle, mutta luotamme siihen, että Jumala on antanut ihmiselle järjen ja omantunnon äänen, että myös valtaapitävät voivat toimia oikein, jos valta ei sokaise, eivätkä he aseta itseään Jumalan tai diktaattorin asemaan.

Itsenäisyyspäivän rukouksessa pyydetään: "Kaikkivaltias Jumala, kansojen hallitsija. Tänään kiitämme sinua tästä hyvästä maasta, jonka olet meille antanut. Kiitos armosta, jolla olet johdattanut kansamme monien vaikeuksien ja taistelujen läpi tähän päivään. Anna meille intoa ja kestävyyttä pitää huolta toisistamme ja taitoa toimia yhdessä. Ohjaa meitä sanallasi, niin että pysyisimme tahtosi tiellä ja pääsisimme perille taivaalliseen isänmaahamme. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen."

Perheniemen opiston toveripäivä

Ensi sunnuntaina osallistun Perheniemen evankelisen opiston toveripäiville - tai nyt Korona-aikana tapahtuma toteutetaan sunnuntain aikana, yhtenä "toveripäivänä". Toveripäivät täyttää nyt 95 vuotta. Ne ovat kulkeneet opiston toimintavuosista yhden vuoden jäljessä.

”Perheniemen opisto aloitti toimintansa Karjalassa, Kirvun pitäjän Sairalassa 10.11.1924, alun pitäen nimellä Sairalan Evankelinen Kansanopisto (SEK). Se oli maamme toinen evankelinen kansanopisto. Talvisodan jälkeen opisto toimi Muurlassa 1940 syksystä kevääseen 1942 ja Jatkosodan aikana palattiin takaisin Kirvuun 1942-44.”

”Janakkalassa opisto toimi 1944 syksystä 1948 kevääseen. Iitin Perheniemi löydettiin opiston uudeksi paikaksi monien vaiheiden jälkeen vuonna 1948. Se aloitti toimintansa Perheniemenssä 15.10.1948 ja Perheniemen kartanolla ja kylällä itsellään on rikas monisatavuotinen historia. Nimellä Sairalan evankelinen opisto toimittiin vuoteen 1979 saakka, jolloin nimi vaihdettiin Perheniemen evankeliseksi opistoksi.”

Opiston vaikutushistoria on paikkakunnallamme merkittävä. Ja myös laajemmin. Lauantainakin siunaan haudan lepoon erään iäkkään seurakuntalaisen, joka oli käynyt ”Sairalan evankelisen kansanopiston” 1950-luvun puolivälissä.

Viime vuonna minut valittiin mukaan opiston hallitukseen. Kansanopisto-aate ja -toiminta on muuttunut ajan saatossa melkoisesti. Valtion tukien vähentyessä joudutaan miettimään, mikä on kansanopiston tulevaisuus. Uskon, että tämänkaltaisella vapaalla sivistystyöllä ja koulutuksella on kuitenkin tärkeä paikkansa aina.

Ja sitä haluamme tukea ja muistaa myös tulevana sunnuntaina monien opiston ystävien ja entisten opiskelijoiden kanssa. Tervetuloa toveripäivään!

Suuren virran keskellä

Tämän lehtikirjoituksen ilmestyessä (Iitinseutu-lehti 25.6.2020) tarkoitukseni on olla pikalomalla, pyytämässä lohta Tornionjoella. Harrastuksessa on ollut kolmen vuoden tauko, vaikka iittiläisten erämiesten kanssa Kymijoella olenkin saanut vähän lämmitellä kalamiehen verta.

Tänä vuonna pohjoisen isoilla joilla on koettu valtavia tulvia. Suurien lumimäärien sulaessa virran voima on uskomaton. Siksi on hyvä yhtyä ensi sunnuntain psalmin ajatukseen: ”Rukoilkoot kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne eivät heihin ulotu.” (Ps. 32:6) Jokiveneen soutaminen suuren virran keskellä on sykähdyttävä kokemus.

Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on ”kadonnut ja jälleen löytynyt”. Pyhäpäivä muistuttaa siitä, miten Jumala on armollinen Isä. Hän etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt.

Tuttu tuhlaajapoikakertomus muistuttaa siitä, miten jokainen meistä on tervetullut takaisin Jumalan luo, hyvään yhteyteen, vaikka olisimme sen itse synneillämme rikkoneet. Sillä kuten tuo psalmin 32 jatko lupaa Jumalastamme: ”Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta.”

Virta ja vesi on paitsi elämän vertauskuva, se kuvaa myös kuolemaa. Tuonelan virta tai Joonan joutuminen syvyyksiin kalan vatsassa, kuvaavat ihmistä suurempaa pahan valtaa. Ihminen ei voi sitä voittaa, mutta Jumala voi. Tämä on hyvä muistutus myös näin koronakevään jälkeen.

Jumalan rakkaudesta sanotaan Laulujen laulussa (8:7): ”Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan.”

Koronakevät takana

Seurakuntienkin elämässä taakse jäänyt kevät oli poikkeuksellinen. Lainsäädäntöön perustuvat sunnuntain jumalanpalvelukset pidettiin, mutta niihin saattoi osallistua vain etänä, live-striimausten kautta. Kesän koittaessa jumalanpalveluksia ryhdytään jälleen pitämään julkisina tilaisuuksina. Osallistujamäärä suhteutetaan aina 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi.

Iitin kirkossa voi olla samanaikaisesti koolla noin 120 henkilöä. Ehtoollista vietetään noin joka toisessa jumalanpalveluksessa ja live-striimaus lähetetään edelleen seurakunnan facebook-sivulla noin kerran kuukaudessa. Jokaiselle seurakunnan kiinteistölle on määritelty osallistujamäärät, joten kovin suuriin tilaisuuksiin ei vielä ole mahdollisuutta. Sairaana ei tilaisuuksiin pidä lähteä. Ja myös riskiryhmään kuuluvia kehotetaan vielä pysymään kotona.

Yksinäisyys ja eristäytyminen voi kuitenkin tuntua raskaalta. Siksi kesän koittaessa aloitamme pikkuhiljaa myös muuta kokoontuvaa toimintaa seurakunnassa. Ulkoilmatilaisuuksiin voi osallistua pitäen reiluja turvavälejä. Nämä ovat seuraavat: 17.6. klo 18 Iltahartaus Vieterinpuistossa, 15.7. klo 18 Iltahartaus Hiidenvuorella, ja 12.8. klo 18 Iltahartaus uudella hautausmaalla. Näissä tilaisuuksissa on säävaraus. Myös kesäasukkaille tarkoitettu kirkkopyhä pidetään 19.7., mutta kirkkokahvit nautimme jumalanpalveluksen jälkeen kirkon pihalla.

Tästä kaikesta huolimatta: Siunattua kesäaikaa sinulle ja läheisillesi!

Pääsiäissaarna 2020 (Joh. 20:1-10)

Niin, hyvää pääsiäistä minunkin puolestani, sinne koteihin ja vastaanottimien ääreen.

Viikko sitten näin omituisen unen. Olin jonkinlaisessa vaikeassa tilanteessa, ja kaikki tuntui jotenkin epätoivoiselta. Niinkuin unissa yleensäkin, tässäkään ei tapahtunut oikein mitään järkevää, maustan vain sen epämiellyttävän tunteen, mikä minulla siinä oli. Kaikki oli jotenkin usvaista, mutta sen muistan, että asioihin löytyi helpotusta ja ratkaisu. Muistan sanoneeni toisille, ympäröivälle joukolle siinä unessa, että kyllä kaikki järjestyy. Nimittäin lopulta Jeesus tulee, ja ottaa hallintavallan kaikista asioista. Että ei meidän auta kuin luottaa ja uskoa tähän. Ja siinä hetkessä tunsin helpotusta, kun ympärilläni olevat olivat samaa mieltä. Ja totesivat tämän saman, että niinhän se on. Aikojen lopulla Jeesus tulee, ja järjestää kaikki asiat parhain päin. Ei meillä ole mitään muutakaan, mistä hakea turvaa.

No, niin kuin yleensä tapahtuu, sitten heräsin unestani. Oli vielä pimeä aamuyö, ja ymmärsin, että kaikki olikin ollut vain unta. Ajattelin hieman tilannetta missä olin, sängyssä, puolisoni vieressä. Mielessä oli vielä edellisen illan televisiouutisten ja surfailujen asiat, koskien Koronavirusepidemiaa. Sitä, miten Tuo elämämme muuttanut virus ei olisikaan mikään kertaluontoinen juttu, vaan että tutkijoiden mukaan se saattaisi jäädä vaikeuttamaan ihmiskunnan elämää pitkäksikin aikaa. Miten rokotetta nyt kyllä kehitetään, mutta todennäköisesti virus ehtii muuntautua, ennen kuin rokote valmistuu ja näin piinamme sen kanssa vain jatkuisi ja jatkuisi. Olisivatko siis eristyksetkin ja liikkumisrajoitukset vasta alkusoittoa…?

Silloin aamuyöstä minusta tuntui, kuin olisinkin herännyt hyvästä unesta painajaiseen. Siis päinvastoin kuin yleensä. Useinhan olen herännyt painajaisesta ja helpottuneena todennut, että kaikki olikin vain unta. Nyt kävi toisinpäin. Siellä unen rajamailla totesin, ettei Jeesus ollutkaan tulossa korjaamaan asioita. Ja että aika ei ollutkaan lopussa, ja eikä niihin ollutkaan tulossa ratkaisua.

No, en usko, että uneni ja tuolloiset ajatukseni kuvastaisivat todellisuutta. Tai toimisivat jonkinlaisena profetiana meille tänään. Tämä kaikki tapahtui muutamaa päivää ennen kuin palasin kahden viikon lomaltani takaisin työhön. Loma oli kulunut rajoitusten vuoksi lähinnä kotisohvalla, kuunnellen uutisia epidemian etenemisestä ja harmitellen omien lomasuunnitelmien kariutumista. Varmaankin uni ja aamuyön houreet kuvastivat ennemminkin sitä negatiivisen tiedon tulvaa, jonka uhriksi me jokainen olemme viime viikkoina joutuneet. Paljon on muuttunut viime viikkoina, ja seurakunnassakin on jouduttu keksimään pyörä uusiksi, moneen kertaan.

Eräs kollega muistutti hyvin, kaiken negatiivisen keskellä, ettei pääsiäistä ole kuitenkaan peruttu. Sen juuret ovat paljon syvemmällä ja paljon pidemmällä, kuin muutaman viikon tai kuukauden takaisessa mullistuksessa.

Jo Vanhassa testamentissa kerrotaan pääsiäisen juurista, kun valittu Israelin kansa oli vankina Egyptin orjuudessa. Juutalaiset viettävät pesah-juhlaa sen muistoksi, kun Mooses johdatti orjuutetun kansan ihmeellisellä tavalla pois tuolta orjuuden maasta. Nimi pesah on hepreaa ja tarkoittaa "kulkea ohi". Se viittaa viimeiseen vitsaukseen, jolla Jumala koetteli egyptiläisiä, koska he eivät suostuneet päästämään israelilaisia vapaiksi. Jumala surmasi egyptiläiset esikoispojat, mutta israelilaisten hän oli käskenyt uhrata karitsan ja sivellä ovenpielensä sen verellä. Jos ovi oli sivelty verellä, säästyivät esikoiset hengissä. Ja tätä egyptiläiset eivät enää kestäneet ja israelilaiset pääsivät vapaiksi.

Tänä aikana moni meistä toivoo ja rukoilee, että vitsaus menisi ohi, ja me ja meidän läheisemme saisimme säilyä terveinä. Epidemian tuleminen lähelle kauhistuttaa ja herättää kysymyksiä kaiken merkityksestä. Kuulemme kertomuksia kuolemista ja kannamme huolta riskiryhmiin kuuluvien läheistemme vuoksi. Toisaalta omakin tila ahdistaa, ja rajoitusten kanssa eläminen tuntuu vaikealta.

No pääsiäistä ei ole kuitenkaan peruttu, siitä kai me saamme todistuksen tänäänkin. Tänään kaikkialla julistetaan kristuksen ylösnousemusta ja voittoa kuoleman valloista, olkoonkin, että monessa maassa eletään nyt kuin kuoleman varjon maassa. Eikö tämä kerro uskon salatusta luonteesta? Vaikka nyt emme voi kaikkea nähdä tai ymmärtää, jotakin suurempaa on murtautumassa esiin uskon maailmassa. Kirjoittaahan Paavalikin, että nyt me vielä katselemme kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta kerran näemme kasvoista kasvoihin. Ja vaikka nyt elämämme on kuin unennäköä, kerran kaikki muuttuu uudeksi ja todeksi, missä kaikki hämäräperäisyys ja epätodellinen on poissa.

Pääsiäisen evankeliumi kertoo meille uskomme perustasta, Kristuksen ylösnousemuksesta. Ja siitä, miten Jeesuksen ystävät saivat haudalla nähdä ylösnousemuksen merkit. Suuri kivi oli vieritetty pois haudan suulta, hauta oli tyhjä, jäljellä oli vain kasvoja peittänyt hikiliina ja käärinliinat. Oppilaiden ymmärrys oli vielä vaillinaista, näiden ihmeellisten asioiden äärellä. Toisesta opetuslapsesta sanotaan, että hän uskoi nähdessään tyhjän haudan, mutta ei hän eikä Pietarikaan olleet käsittäneet, että jo kirjoitukset olivat ennustaneet Jeesuksen ylösnousemuksen.

Niin, kirjoituksissahan se sanotaan: Herra sitoo haavat, hän parantaa, kolmantena päivänä hän nostaa ylös, eikä anna meidän vaipua kuoleman valtaan. Monenlaisten profetioiden kautta Jumala julistaa voittoaan, ja myös Kristuksen ylösnousemusta. Siitä me pääsemme osalliseksi uskon kautta jo nyt, tässä hetkessä, kun luemme ja kuulemme Jumalan sanaa, ja otamme sen vastaan. Ja kun poikkeustila päättyy saamme yhdessä käydä jälleen myös ehtoollispöytään, ja ottaa vastaan pelastuksen lahjan, Jeesuksen ruumiin ja veren.

Niin, Jumala antaa meille ylösnousemuksen merkkejä, jolloin emme jää vain tulvan odotukseen, kuten siinä näkemässäni unessa. Tai vain epätoivoiseen tunteeseen, ettei mitään helpotusta olisi edes tulossa. Pelastuksen päivä on jo nyt ja sen käsittämiseen ei tarvita mitään erinomaisia persoonallisia kykyjä tai ihmisymmärrystä. Riittää, kun katsomme näitä ylösnousemuksen merkkejä, jotka Jumala meille osoittaa. Ja uskossa jäämme hänen varaansa.

Katsokaapa tänne kirkkomme etuosaan… Meilläkin on täällä kirkossamme hienoja merkkejä pelastuksen lahjasta.

Meidän kirkossamme on kaksi alttaritaulua, alkuperäinen C.P. Elfströmin maalaus sekä vuonna 1917 kirkkoon tuotu Felix Frangin maalaus. taidearvioiden mielestä nämä teokset ovat hyvin toisentyyppiset tyyliltään eivätkä ehkä sopisi ulkonäkönsä puolesta samaan tilaan tai kirkkoon. Itse kuitenkin ajattelen, että meillä on tässä kirkossamme harvinaiset aarteet, kun huomaamme, mitä nämä teokset esittävät: Niissä on kuvattu pelastushistorian keskeisimmät tapahtumat.

Frangin teos kuvaa Kristuksen ristiinnaulitsemista. Se kertoo meille Jumalan ehdottomasta rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Kristus kävi ristille, kärsi ja kuoli meidän puolestamme, ettei meidän tarvitsisi pelätä rangaistusta synneistämme. Sen kautta Jumala sanoo meille tänäänkin: älä pelkää!

Elfströmin maalaus taas kuvastaa Kristuksen ylösnousemusta. Moni pitää maalausta hieman epärealistisena ja kuvausta jotenkin käsittämättömänä. Mutta eikö se ole silloin, kuin ylösnousemus itsekin. Emme me ihmiset sitä voi täysin käsittää. Tai ainakin se on jotakin muuta, kuin mitä me siitä ajattelemme. Kuitenkin se julistaa sitä, miten Kristus kuollessaan on voittanut kuoleman vallan. Ja Ylösnousemisellaan lahjoittanut myös meille iankaikkisen elämän. Tämän turvin me saamme käydä vaikeisiinkin aikoihin, sillä kerran meille on luvattu myös pelastus ja vapaus. Aamen.

Syvin paastonaika alkaa

”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille.” (Luuk. 13:34-35)

Näin synkästi Jeesus profetoi ensi sunnuntain evankeliumissa, kun sai kuulla Herodeksen häneen kohdistuvasta vihasta. Jeesus ei lähtenyt kuitenkaan pakoon, vaan jatkoi työtään odotettavissa olevasta huonosta lopputuloksesta huolimatta.

Tuntuu, kuin tuo profetia olisi tullut todeksi nyt viime päivinä. Outo sairaus on teljennyt ihmisiä kotien seinien sisälle ja julkisia tilaisuuksia on peruttu. Yhteiset kokoontumispaikat ovat hiljentyneet, ja seurakunnan kokoontuva toimintakin on keskeytetty. Miten käy kesätapahtumien? Voidaanko musiikkijuhlia järjestää? Entä MotoGP-kisoja?

Piloille menneet suunnitelmat tulevat maksamaan paljon rahaa. Maan hallitus yrittää auttaa yhteiskunnan eri toimijoita, sairaaloita, yrittäjiä ja kuntia, selviämään. Ettei kävisi niin, että meidänkin paikkakunnan liikkeet, temppelit ja kunnantalot ”jäävät asujaansa vaille”.

Moni kokee vallitsevan poikkeustilanteen pelottavana. Miten minun käy? Entä läheisteni? Mitä voimme tehdä tässä vaikeassa tilanteessa?

Vanhat kristityt opettivat: Rukoillaan ja tehdään työtä. Kadutaan ja paastotaan nyt, kun on sen aika. Ei epidemiaakaan voiteta lopulta kuin Jumalan armon avulla. Tuntuu, ettemme me ihmiset nyt voi varmaksi tietää, mikä on lopulta oikein. Mutta Jumala voi. Ja siksi häneen kannattaa turvautua, ja nöyryydessä, hiljaisuudessa ja rukouksessa kysellä hänen neuvojaan.

Apu-lehden katsaus seurakuntaamme

Apu-lehti otti minuun yhteyttä viime vuoden puolella. Toimittaja halusi tehdä jutun seurakunnastamme, seurakuntien jäsenmäärän pienentymisestä ja talousvaikeuksista. Ensin epäröin ja halusin keskustella asiasta kirkkoneuvoston kanssa. Päädyimme siihen, että juttu voidaan tehdä, jos sen pääpaino ei ole negatiivisissa asioissa tai kirkosta eroamisessa, ja että saamme tuoda esille myös sitä hyvää työtä jota seurakunnassamme tehdään. Ja miten me yritämme reagoida vaikeaan tilanteeseen.

Aihe oli siis vakava, mutta mielestäni toimittaja sai siitä aikaiseksi oikein mainion ja realistisen jutun. Se julkaistiin Apu-lehden numerossa 3/2020. Tässä linkki verkkojulkaisuun:

https://www.apu.fi/artikkelit/seurakuntien-talous-kriisissa-dramaattinen-muutos-viiden-viime-vuoden-aikana