Kaikkea, mitä lehdessä lukee, ei kannata uskoa. Kaikkea, mitä maailmalla kerrotaan, ei kannata ottaa vakavasti. Näinhän meitä opetetaan. Ja se on kyllä totta. Usein kertomuksen taustalla vaikuttavat kertojan omat intohimot tai mielihalut. Ja lehtijuttuihin vaikuttaa liian usein poliittiset mielipiteet. Politiikassa ei tietysti sinänsä ole mitään vikaa, jos se ymmärretään yhteisten asioiden hoitamiseksi. Mutta silloin, kun siitä tulee omien asioiden hoitamista yhteisten asioiden varjolla, ollaan pahasti pielessä.
Sama koskee tätä kirkon sarkaa: Jos kaikki kristinuskon piirissä syntyneet "profetiat" ja "näyt" otetaan vakavasti, maailma olisi aika erikoinen paikka. Subjektiiviset näyt ovat vielä hankalampia käsitellä: niitä ei voi kiistää, jos toinen sanoo niiden olevan jumallista alkuperää. Ilmoitusluonteisesta tiedosta on paha keskustella, vaikka se olisi kuinka hullua tahansa.
Siksi ei kannata uskoa kaikkea. Harva meistä kelpaa Jumalan äänitorveksi.
Luther opetti, että Jumalan sana on läsnä Raamatussa. Mutta ei kaikki Raamatussa ole automaattisesti jumalallista ilmoitusta. Raamattu on syntynyt tiettynä ajanjaksona, tietyissä tilanteissa, ja tietyn inhimillisen prosessin tuloksena. Toisin kuin "taivaasta pudonnut koraani".
Jumalan sana on raamatussa läsnä kuin pieni lapsi kapaloissa. Ilman kapaloita lapsi jäätyisi tänne kylmään maailmaan, eikä hyödyttäisi ketään. Siksi kai Jumalan sanankin täytyy kätkeytyä inhimilliseen puheeseen, että me voisimme edes jotenkin ymmärtää sen ja ottaa sen vastaan.
Maailmaan mahtuu paljon puhetta. Joku puhe on hyvää ja jollakin taas on negatiivisempia vaikutuksia. Tähän inhimilliseen tietoon kannattaa kuitenkin suhtautua sopivalla kriittisyydellä. Kaikkea ei kannata uskoa.
