Ensi viikonloppuna pidetään Pellon seurakunnassa
piispantarkastus. Joku vääräleuka muutti yhdyssanan kahdeksi eri sanaksi,
jolloin ajatus muuttui seurakunnan tarkastamisesta tarkoittamaan piispan
tarkastamista. Ikään kuin me tavalliset tallaajat tarkastelisimme piispaa!
No näinkin voi (ja saa) tulevana viikonloppuna olla. Monelle
pellolaiselle piispamme Samuel Salmi on tuttu poikavuosiltaan. Varttuihan
hiippakuntamme esipaimen täällä, ja kirjoitti täällä ylioppilaaksikin.
Piispantarkastuskuulutuksessa hän kutsuukin meitä kaikkia runsaslukuisesti mukaan,
osallistumaan tarkastusviikonlopun ohjelmaan. Ja varmasti vaihtamaan
kuulumisiakin, mahdollisuuksien mukaan.
Tärkeää olisi, että kirkossa, hiippakunnassa ja
seurakunnassa tulemme yhteen - ensi sunnuntain aiheen mukaisesti - rukouksessa
ja uskossa. Evankeliumit kertovat, miten Jeesus taisteli pimeyden valtoja
vastaan parantamalla sairaita ja antamalla synnit anteeksi. Tähän toimintaan
liittyivät juuri rukous ja usko.
Jeesus paransi mm. kuuron ja mykän hengen vallassa olleen
pojan. Henki aivan kuin kidutti poikaa, niin, että tämä kaatui, kieriskeli
maassa ja kuolasi. Pojan isä oli jo epätoivoinen ja huudahti lopulta
Jeesukselle: ”Auta minua epäuskossani!” Isä halusi uskoa ja luottaa, mutta
kaikki näytti toivottomalta.
Luulen, että itse kukin meistä on ollut vastaavassa
tilanteessa. On tuntunut, ettei mikään enää auta ja kaikki näyttää menevän
väärään suuntaan. Oma elämäkin on voinut tuntua kuin kidutukselta, henkisen
pahoinvoinnin tai ruumiillisen sairauden vuoksi. Ja kuoleman todellisuuskin
saattaa pelottaa.
Toivon, että yhteys toisiin kristittyihin ja seurakuntaan
voisi auttaa tällaisissa hetkissä. Aina voi soittaa ystävälle, puolitutulle tai
seurakunnan työntekijälle. Aina voi pyytää apua. Ja vaikka tietomme ja taitomme
kalpenevat Jeesuksen kykyjen rinnalla, voimme rohkeasti kulkea toistemme
rinnalla. Ja luottaa, että Jeesuskin on siinä matkassa.
Näitä asioita me opettelemme seurakunnissa, kaikki yhdessä,
Kristuksen opetuslapsina. Siksikin on hyvä, että saamme tarkastella
seurakuntamme toimintaa myös ulkopuolisten silmin, piispan, lääninrovastin ja asessorin
toimesta. Ja saada rohkaisua yhdessäolosta, ajatusten vaihtamisesta ja Jumalan
sanasta.
”Älkää olko mistään
huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja
kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken
ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa
Jeesuksessa.” (Ef. 4:6-7)
Olen Mikko Pelkonen, Iitin seurakunnan kirkkoherra. Tälle palstalle kirjaan ajankohtaisia, työtäni koskevia asioita päiväkirjanomaisesti. Saarnojen ja hartauspuheiden kautta liityn myös vanhaan, parituhatvuotiseen uskonperintöön.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Mitä yhteistä on samballa ja laskiaisella?
Talvituiskujen keskeltä olisi hauskaa päästä joskus Rio de
Janeiron lämpöön. Vaikkapa sambakarnevaaleille, katselemaan kauniita ihmisiä ja
värikkäitä asuja. Ja varsinkin sitä valtavan kokoista Kristus-patsasta, josta tuo
Brasilian kaupunki myös tunnetaan.
Rion karnevaaleilla ja meidän talvituiskuilla on yllättävä liittymäkohta. Kun Brasiliassa tanssitaan sambaa, meillä harrastetaan samoihin aikoihin riehakasta mäenlaskua. Kyse on kristikunnan yhteisestä perinteestä, nimittäin paastoon laskeutumisesta. Vielä kerran pidetään hauskaa ja nautitaan elämän riemuista, ennen kuin siirrytään vaatimattomien elämäntapojen aikaan.
Myös seurakuntien laskiaistapahtumissa nautitaan talven riemuista: hiihdosta, mäenlaskusta, hevos- ja kelkka-ajeluista, sekä mukavasta yhdessäolosta. Mutta minkälaista hengellistä sanomaa karnevaalit tai laskiainen kantavat mukanaan?
Sanana karnevaali merkitsee jäähyväisiä lihalle. Monelle paasto merkitseekin liharuokien poisjättämistä, mutta myös hengellistä itsetutkintaa; jäähyväisiä pinnalliselle elämälle, lihallisuudelle. Paaston aikana ihminen (1) katuu syntejään ja haluaa palata täyttämään Jumalan tahdon, (2) tutkistelee Jumalan pyhyyttä ja rakkautta, joka näkyy Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa ja (3) pyrkii kasvamaan yhä vastuullisempaan elämäntapaan ja luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi.
Laskiaissunnuntain evankeliumissa Jeesus kehottaa laittamaan elämän arvot järjestykseen ja toimimaan Jumalan tahdon toteuttamiseksi: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.”
Ilo, onni ja nautinnot eivät välttämättä kirkasta Jumalan tahtoa tai elämän totuutta. Joskus Jumala on lähimpänä kärsimyksessä, vaikeissa elämäntilanteissa ja suurissa haasteissa. Vaikka kärsimys harvoin jalostaa ketään, voi sen kautta saada kokemuksen todellisesta ihmisyydestä. Ja siitä, kuka kaikkivaltias Jumala on.
Golgatalla hän on kuitenkin kärsinyt eniten, meidänkin syntiemme vuoksi.
Rion karnevaaleilla ja meidän talvituiskuilla on yllättävä liittymäkohta. Kun Brasiliassa tanssitaan sambaa, meillä harrastetaan samoihin aikoihin riehakasta mäenlaskua. Kyse on kristikunnan yhteisestä perinteestä, nimittäin paastoon laskeutumisesta. Vielä kerran pidetään hauskaa ja nautitaan elämän riemuista, ennen kuin siirrytään vaatimattomien elämäntapojen aikaan.
Myös seurakuntien laskiaistapahtumissa nautitaan talven riemuista: hiihdosta, mäenlaskusta, hevos- ja kelkka-ajeluista, sekä mukavasta yhdessäolosta. Mutta minkälaista hengellistä sanomaa karnevaalit tai laskiainen kantavat mukanaan?
Sanana karnevaali merkitsee jäähyväisiä lihalle. Monelle paasto merkitseekin liharuokien poisjättämistä, mutta myös hengellistä itsetutkintaa; jäähyväisiä pinnalliselle elämälle, lihallisuudelle. Paaston aikana ihminen (1) katuu syntejään ja haluaa palata täyttämään Jumalan tahdon, (2) tutkistelee Jumalan pyhyyttä ja rakkautta, joka näkyy Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa ja (3) pyrkii kasvamaan yhä vastuullisempaan elämäntapaan ja luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi.
Laskiaissunnuntain evankeliumissa Jeesus kehottaa laittamaan elämän arvot järjestykseen ja toimimaan Jumalan tahdon toteuttamiseksi: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.”
Ilo, onni ja nautinnot eivät välttämättä kirkasta Jumalan tahtoa tai elämän totuutta. Joskus Jumala on lähimpänä kärsimyksessä, vaikeissa elämäntilanteissa ja suurissa haasteissa. Vaikka kärsimys harvoin jalostaa ketään, voi sen kautta saada kokemuksen todellisesta ihmisyydestä. Ja siitä, kuka kaikkivaltias Jumala on.
Golgatalla hän on kuitenkin kärsinyt eniten, meidänkin syntiemme vuoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)