lauantai 16. syyskuuta 2006

33 ehdokasta

Eilen päättyi seurakuntavaalien ehdokasasettelu. Äänestää seurakunnan vaaleissa saa ennakko- ja kotiäänestyksessä 30.10.-3.11. tai varsinaisina vaalipäivinä 12.-13.11.2006.

On hieno juttu, että Pellossa on perinteisesti ollut hyvä äänestysprosentti. Ehdokkaita tuli tänä vuonna 33 kappaletta. Alunperin valtuutetut väläyttelivät yhden, yhteisen listan perustamista, mutta nyt niitä on kuitenkin kaksi.

On hyvä, että myös Nuoret aikuiset vaikuttajat (NAVI) kampanjoivat kirkollisissa vaaleissa. He pyrkivät kaksinkertaistamaan nuorten, alle 30-vuotiaiden luottamushenkilöiden osuuden seurakunnissa (6 % --> 12 %). Meillä Pellossakin on ehdolla yksi 18-vuotias.

Onkin tärkeää, että seurakunnan päättävissä elimissä olisi monenikäisiä ja eri aloilla toimivia ihmisiä. Näin seurakunnan päätökset voivat olla "jäsentensä näköisiä", oikeasti demokraattisia ja tasapuolisia. Tämä vaatii jokaisen valitun valtuutetun omaa ajattelua ja harkintaa.

Ja tärkeää hallintotyöskentelyssä on varmasti myös se, mistä Pellon edemennyt rovasti Eemeli Salmi muistutti: Valitut eivät edusta ainoastaan seurakuntalaisia, vaan maailmaan nähden he ovat myös Kristuksen asiamiehiä. Sitä me olemme kaikki; tulimmepa vaaleilla valituiksi tai emme.