Pohjoisessa Marianpäivällä on aivan erityinen merkityksensä. Hetan markkinat kevättalvella on hauska tapahtuma, ja silloin monet saamelaisetkin saapuvat kirkkoon värikkäissä lapinpuvuissaan. Edellisessä virkapaikassani Pellossa vanhalla seurakuntamestarilla, poromiehellä, ja hänen puolisollaan oli tapana pitää Marianpäivänä aina kotiseurat. Niitä ei jätetty pitämättä edes sitten, kun puoliso oli jo edesmennyt; vaikka seurat taisivat olla alun perin juuri hänen ajatuksensa. Näin perinteet ja tavat kantoivat eteenpäin, ja uskollisuudella oli se siunaus, jonka vain Jumala voi sille antaa.
Myös omassa kristityn kutsumuksessa yritän noudattaa uskollisuutta, vaikka joskus tuntuu, ettei kaikki mene aivan ”putkeen”. Syksyllä mekin pidimme kotiseurat lähetystyön hyväksi. Ajatuksena oli elvyttää vanhaa iittiläistä perinnettä, ja rohkaista muitakin seuranpitoon. ”Pappilan” seuroista tuli kuitenkin niin suuri spektaakkeli, että pelkään niiden kääntyneen tuota alkuperäistä ajatusta vastaan. Kyllä myös pienet kotiseurat ovat arvokkaita! Säännöllisyys ja pitkäjänteisyys voi olla tässä tärkeämpää, kuin kerralliset hurmiohetket. Tai ehkä molempia tarvitaan…
Tänään voi muistaa myös Lapin Mariaa. Hänellä oli tärkeä
vaikutus mm. Lars Levi Laestadiuksen elämään. Laestadius kirjoittaa: Talvella
1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin muutamia
lukijalaisia… Heidän joukossaan oli muuan lappalaistyttö nimeltään Maria… Vaelluksillaan
hän oli tullut pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä
papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään
uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen
jalkain juuressa… Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja
toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen.
