Huoli pärjäämisestä kasvaa

Tutkimusten mukaan ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuus ovat lisääntyneet ja avun saanti vaikeutuu. Siksi ensi sunnuntaina alkavalla kirkon Yhteisvastuukeräyksellä pyritään lievittämään ikääntyvien hätää, samalla kun yhteiskunnassa huoli pärjäämisestä kasvaa.

Aiotko sinä osallistua Yhteisvastuukeräykseen? Pyritkö kantamaan yhteisöllistä vastuuta toisistakin, vai käännätkö katseesi vain omaan selviämiseen?

Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on Ansaitsematon armo. Kristinoppimme mukaan ihmisen pelastuminen ei riipu omista teoistamme, antamistamme almuista tai edes uhrautumisestamme yhteiseksi hyväksi. Samalla kuitenkin päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.” (Mt 19:27) Kuulostaako ristiriitaiselta?

Jumalan Sana ei päästä meitä helpolla. Kristityn usko ja rakkaus eivät voi kulkea kahdella raiteella, eri suuntiin. Jos tunnustan olevani Jumalan oma, ei suhtautumiseni lähimmäistä kohtaan voi olla välinpitämätöntä. Siksi on tärkeää osallistua myös yhteisiin hankkeisiin, tekemiseen, keräyksiin, naapuriapuun jne.

Yhteisvastuukeräyksen logossa on punaisen sydän, jonka sisällä on risti. Viime sunnuntain aiheen mukaisesti voimme pyytää, että Jeesus herättäisi uskon, siis pelastavan uskon myös minussa, minun sydämessäni. Silloin ihminen ei katso niin paljon vain oman pelastumisensa perään, vaan toimii toisten auttamiseksi ja pelastamiseksi. Sillä jos olemme yhteisönä tuhon tiellä, on yhteisön jäseniäkin vaikea nähdä kulkemassa kohti autuutta.

Joulusaarna 2025 - Suomalaisilta vaaditaan nyt uskoa!

Saimme kuulla tässä joulun evankeliumin, ja näin kokea sitä samaa joulun riemua, jota aikoinaan myös enkelit, paimenet sekä Joosef ja Maria kokivat. Uskolla tartumme joulun sanomaan ja siihen, että meille on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus.

Joulusaarnaan valmistautuminen on papille aina sellainen haastava hetki, ihan suoraan sanottuna vaikea aika vuodesta. Tänäkin vuona etsin langanpäitä tätä saarnaa varten pitkän aikaa, ja lehdestä löysinkin mielestäni hyvän lähtökohdan saarnalle, kun maakuntalehden pääkirjoituksessa peräänkuulutettiin viime sunnuntaina uskoa. ”Suomalaisilta vaaditaan nyt uskoa…” oli otsikko.

No tarkemmin kun luin tätä kirjoitusta, ei se ollutkaan niin rohkaiseva ja luottamusta herättävä, kuin ensin ajattelin. Kirjoitus ei keskittynytkään uskonasioihin tai elämänkatsomusten kysymyksiin, vaan talouteen. Suomalaisilta vaaditaan nyt uskoa tulevaan, eikä tällä nyt tarkoitettukaan sellaista eksistentiaalista, syvää uskoa ja luottamusta, joka on kristillisen uskomme perusta, vaan uskoa talouden elpymiseen tässä vaikeassa maailmanajassa, jossa nyt elämme.

En ole poliitikko tai taitava talousihminen, niin ei tuo kirjoitus oikein puhutellut, ei ainakaan tästä luottamuksen tai uskon näkökulmasta. Selväksi kuitenkin kävi, että suomalaisten talouden kasvu on nyt tuskallisen kivuliasta, ja nyt on paljon syitä varautua myös pahempaan. Talous ei vedä, väki vanhenee ja sota Euroopassa synkentää näkymiä entisestään.

Niin. Suomalaisilta vaaditaan nyt uskoa tulevaan. Kyllähän tämän otsikon voi ymmärtää monella tavalla.

On aivan selvää, että taloudellisilla suhdanteilla on paljon vaikutusta jokaisen meidän elämään. Ja työttömät ja muut pienituloiset kärsivät taloussuhdanteissa usein kohtuuttomasti. Mutta tässä joulusaarnassa haluaisin tässä nostaa esille myös tuota toista näkökulmaa, siis uskon todellisuutta. Ja luottamusta suurempaan.

Lutherin ajatuksiin liittyen meidän on hyvä muistaa, että raha ja omaisuus on meille ihmisille kyllä hyvä palvelija, mutta huono isäntä. Se on Jumalan lahjaa, jota ihminen saa käyttää vastuullisesti. Mutta ongelmaksi se muodostuu silloin, jos ihminen sydämessään turvautuu vain maalliseen.

Ensimmäisen käskyn selityksessä Luther kirjoittaa, että “Se, mihin sydämesi turvaa ja johon se luottaa, on sinun jumalasi.” Näin omaisuudesta voi muodostua ihmiselle epäjumala. Ja mielenkiintoinen on tuo Lutherin selitys, että tämä kiusaus koskee yhtä lailla rikasta kuin köyhääkin.

Luther kirjoittaa: Moni ajattelee, että hänellä on Jumala ja kaikkea tarpeeksi, kun hänellä on rahaa ja omaisuutta. Hän luottaa siihen ja rehentelee sillä niin itsevarmana, ettei piittaa kenestäkään yhtään mitään. Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään Mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. Siihen hän luottaa koko sydämestään, sehän onkin maailman yleisin epäjumala. Jolla on rahaa ja omaisuutta, tuntee olevansa turvassa. Hän on iloinen ja peloton aivan kuin istuisi keskellä paratiisia. Ja päinvastoin: joka ei omista mitään, se epäilee ja vaipuu epätoivoon aivan kuin ei tietäisi Jumalasta mitään. Todella vähän on niitä, jotka mammonaa omistamattakin ovat hyvällä mielin eivätkä sure ja valita. Tämmöinen on ihmisluonto hautaan asti.

Niin, hyvät kuulijat, mikä se on se usko ja luottamus, jota nyt tänäänkin todella tarvitsemme? Ei varmastikaan uskoa talouden rattaisiin ja omaisuuteen.

Mikä on se joulunkin suurin sanoma tai joulun riemun aihe, joka tuo meille kestävän perustan ja luottamuksen tulevaan? Se on tietenkin Jeesus-lapsen syntymä. Se, että Jumala lähetti meille Jeesuksen pelastajaksi ja vapahtajaksi. Sen vuoksi enkelit lauloivat: Jumalan on kunnia, ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Ajatelkaapa kuinka suuri asia tämä on! Jumala rakastaa meitä ihmisiä! Siis vaikka me olemme syntisiä ja toimimme usein väärin, silti Jumala rakastaa meitä. Hän ei hylkää meitä pahuuteemme, vaan antaa anteeksi ja rakastaa!

Jotkut ihmisethän käyttävät koko elämänsä siihen, että he etsivät rakkautta. He odottavat täydellistä elämänkumppania, jota ei ehkä koskaan sitten tulekaan. Tai joku saattaa vaihtaa kumppania aina uuteen ajatellen, että josko tämä nyt olisi se oikea rakkaus. Ja kuinka paljon pettymyksiä tähän rakkaudenkaipuuseen sisältyykään!

Omaisuus ja inhimillinen rakkaus ovat vain aavistus siitä, mitä Jumala voi meille antaa. Hän antoi oman poikansa meidän vuoksemme tänne raadolliseen ja kurjaan maailmaan, että meillä olisi rauha. Me siis voimme todella löytää rauhan Jeesuksessa, jos emme niin paljon etsi muita rauhanlähteitä tai elämänsisältöjä. ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan”, opetti Jeesus vuorisaarnassaan. Sen mukana meille annetaan myös kaikki muu.

Näin Jumalan rakkaus antaa uuden näkökulman elämään. Enää ihminen ei etsi itselleen, vaan saatamme ymmärtää antamisen ja rakastamisen lähtevän meistä. Rakkaus kohdistuu toisiin, ja antaa meille rauhan ja hyvän mielen.

Niin. Rakkautta on monenlaista. On ystävyyteen perustuvaa, hyväksyvää rakkautta, aviopuolisoiden välistä rakkautta, sekä äidin ja isän rakkautta. Mistä tietää, että Isä tai Äiti rakastaa lastaan? Siitäkö, että hän hankkii lapselleen kaiken mitä tämä haluaa? Tai että lapsi saa aina tehdä juuri sitä, mitä haluaa? Ei varmaankaan.

Vanhempien joskus raskaskin tehtävä on laittaa lapselle rajat, jotta hän oppisi ymmärtämään, mikä on oikein ja väärin. Lapsesta se saattaa tuntua hirveältä, mutta kuitenkin juuri se on merkki vanhempien rakkaudesta. Joskus elämässä on mukavaa ja joskus on tosi ikävää, niin se vain on, eikä sille voi mitään.

Joskus saa tehdä mitä haluaa, mutta joskus vanhemmat kieltävät, ettei kävisi huonosti. Saatetaan kieltää jäille meno, ettei hukkuisi, saatetaan kieltää valtatiellä liikkuminen, ettei jää auton alle, tai saatetaan kieltää karkin syönti, ettei hampaisiin tulisi lisää reikiä.

Vaikka kiellot tuntuvat ikävältä, ne kertovat vanhempien rakkaudesta lastaan kohtaan.

Samalla tavalla Jumala rakastaa meitä. Tässä saarnassa nostin ensimmäisen käskyn selityksineen esimerkiksi Jumalan rakkaudesta. Ei Jumala ole antanut meille käskyjään kiusaksi. Ei, vaan ne kertovat meille hänen rakkaudestaan. Myös se, miten hän opettaa meille käskyissään uskosta ja luottamuksesta. Sekä se, mitä hän antaa meille Pojassaan, varsinaisessa lahjassaan, armon ja laupeutensa kautta. Aamen.

Lomaltapaluukaaos

Palasin tällä viikolla lomalta ja ennalta arvasinkin, että työpöydällä odotti aika paljon selvittämättömiä asioita: sähköposteja, henkilöstökysymyksiä, kiinteistöasioita ja epäselviä työvuoroja. Ensi sunnuntain raamatunkohtakin muistutti asioiden tärkeysjärjestyksistä: ”Älä tee toiselle vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Älä pidä päivätyöläisen palkkaa itselläsi yli yön. Älä pilaile kuuron kustannuksella äläkä pane estettä sokean tielle, vaan pelkää ja kunnioita Jumalaasi.” (3. Moos. 19:13-14)

No alkujärkytyksestä toivuttuani kaaokseen alkoi tulla järjestystä. Vapaalla olevan työtehtäviä setvitään sitten, kun hän palaa töihin. Lomalla olevan tulee saada olla lomalla. Hallinnollisia asioita ratkotaan sovitun aikataulun mukaisesti. Kiireellisiin asioihin reagoidaan ensin.

Ensi sunnuntaina kirkkovuodessa muistutetaan rakkauden tärkeydestä. Tähän liittyen on opeteltava myös periksi antamista. Tämä ei varmaankaan kuulosta kovin muodikkaalta, kun itsekkyys ja periksiantamattomuus ovat päivän iskusanoja. Mutta omista eduista luopuminen voi joskus olla siunauksellisempaa, kuin oma jääräpäisyys. Ja voi levittää paremmin Jumalan rakkautta ja ihmisten välistä ystävyyttä ympäristöönsä.

Siksi apostoli Paavali muistuttaa Roomalaiskirjeessä: ”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” (12:16-18)

Seurakunnan kiinteitä kuluja karsitaan

Seurakunnan jäsenmäärän pienentyessä ja valtiovallan tehdessä omia ratkaisujaan koskien myös seurakuntien taloutta seurakunnan tulorakenne ei vastaa nousevia kustannuksia ja vaatimuksia. Iitissä seurakunnan talous on ollut pitkään sillä rajalla, missä negatiiviset tilinpäätökset herättävät huolta toimintakyvystä ja tulevaisuudesta. Taloutta on pyritty hoitamaan vastuullisesti ja viisaasti, ja välttämättömät investoinnit on pyritty hoitamaan ajallaan. Myös toiminta on ollut vilkasta, ja sitä on pyritty kehittämään tasapuolisesti kaikenikäisille.

Seurakunnissa kiinteät kulut muodostuvat lähinnä henkilöstön palkkausmenoista sekä kiinteistöjen ylläpidosta. Kiinteistöstrategiassa pyritään löytämään säästöjä, mutta myös seurakunnan henkilöstömäärää voidaan pitää seurakunnan kokoon nähden liian suurena. Olemme tänä vuonna hallintoelinten rohkaisemana neuvotelleet työntekijöiden kanssa siitä, miten tässä tilanteessa mennään eteenpäin. Myös työntekijäjoukkomme on ollut minusta aidosti motivoitunutta etsiessämme uusia näkökulmia tilanteeseen.

Olemme mielestämme päässeet asiassa aika luontevasti eteenpäin. Emme kivutta, mutta kuitenkin. Esityksenä on, että kun vuoden loppuun mennessä nuorisotyönohjaaja-lähetyssihteerin sekä toisen diakoniatyöntekijän virat vapautuvat, ne jätetään täyttämättä. Lähetyssihteerin tehtäviä jaetaan diakoniatyöntekijälle ja toimistonhoitajalle, ja alakouluikäisten lasten (eli varhaisnuorten) toiminnasta kantaa vastuun jatkossa lastenohjaaja ja nuorisotyönohjaaja työparina. Toki näin esim. lasten kerhotoiminta tulee vähenemään, ja tilalle kehitetään uutta, tapahtumapohjaista toimintaa, kuten ohjelmallisia Donkkis-iltoja, joista vastuuta kantavat seurakuntamme kasvatustyön ammattilaiset Tuula ”Umbro” Lehtoranta ja Terhi Altio.

Uudessa tilanteessa kesä tulee olemaan haasteellista aikaa. Pyrimme kuitenkin edelleen pitämään rippikoululeirit normaalisti, sekä suositut varhaisnuorten leirit yhdessä kunnan kanssa. Varhaisnuorten leireihin toivomme kunnalta suurempaa panosta, sillä tähän asti yhteistyö on ollut aika nimellistä. Lisäksi kesäaikaan seurakuntaan on tarkoitus palkata kaksi kirkollisen alan opiskelijaa, mikä voisi toisaalta helpottaa myös opiskelijoiden orientoitumista kirkon työhön.

Syksyn jo alkaneesta toiminnasta kantaa vastuuta osaava ja sitoutunut työntekijäjoukkomme, josta olen kiitollinen. Toivonkin, että myös kaiken ikäiset seurakuntalaiset löytävät paikkansa kotiseurakuntansa toiminnasta. Varsinaisista päätöksistä, kuten tehtävänkuvista ja kahden toimintapuolen viran lakkauttamisesta vastaa kirkkoneuvosto ja -valtuusto.

Reformaation päivä

Ensi sunnuntaina vietämme Reformaation päivää. Lehdessä olleesta ennakkotiedosta poiketen sunnuntain messu 20.10. klo 12 pidetään Kausalan seurakuntakeskuksella. Pahoittelen väärää tietoa!Messun jälkeen Iitin Eläkkeensaajat tarjoavat kirkkokahvit, tervetuloa! 

Reformaation päivänä muistamme uskonpuhdistajaamme Martti Lutheria. Hän syntyi talonpoikaissukuun Eislebenissä, Saksassa vuonna 1483. Isä Hans lähetti poikansa jo alle viisivuotiaana kouluun ja Martti osoittautuikin lahjakkaaksi oppilaaksi aikansa oppiaineissa, kuten latinassa, puhetaidossa ja kirjoittamisessa.

Vuonna 1501 Luther aloitti Erfurtin yliopistossa menestyksekkäät opintonsa ja sai pian maisterin arvon. Isänsä toiveista huolimatta hänestä ei tullut kuitenkaan lakimiestä, vaan pelästyttyään kovaa ukkosmyrskyä Luther turvautui rukoillen Pyhään Annaan, ajan tavan mukaisesti, ja myrskystä pelastumisen seurauksena ryhtyi augustinolaismunkiksi.

Luostarielämään liittyi ankara elämä ja hartaudenharjoitus. Siinä Luther toimi tunnollisesti, mutta ei koskaan kokenut itse tyytyväisyyttä kilvoituksestaan. Kaikista suorituksistaan huolimatta hän ajatteli, ettei riitä Jumalalle tai yllä sielunsa pelastukseen.

Lahjakkuutensa ansiosta Luther määrättiin opiskelemaan teologiaa ja vuonna 1512 hän valmistui teologian tohtoriksi. Psalmien ja Roomalaiskirjeen luennot johdattivat hänet Jumalan vanhurskaus -teeman äärelle. Ehkä vuoden 1518 aikoihin Lutherille kirkastui lopullisesti myös se, mitä vanhurskauttaminen uskon kautta merkitsee. Merkittävänä herättäjänä ja raamatunkohtana toimi Room. 1:16-17: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: Uskosta vanhurskas saa elää.”

Kevät on hienoa aikaa

Mikä on sinun lempi vuodenaikasi? Minulla se oli joitakin viikkoja sitten vielä talvi, nyt se taitaa olla kevät. Tässä mielessä taidan olla päättämätön. Eri vuodenajat vievät minut mukanaan. Ja onkin hienoa, että meillä Suomessa on vielä vuodenaikoja, vaikka ilmastonmuutoksen myötä ne uhkaavat perinteisessä mielessä muuttua.

Näinä viikkoina monet ovat huokailleet ihastuksissaan, kuinka ihanaa aikaa kevät on. Luonnon herääminen antaa toivoa ja puhuttelee myös hengellisesti. Se, mikä luonnossa oli talvella kuin kuolleena lumen ja jään vankina, herää lämmön ja valon myötä uudelleen elämään. Jumalan luomisvoima on ihmeellinen, ja luonnon herääminen kertoo tavallaan myös iankaikkisuuden toivosta.

Kirkkovuodessa elämme nyt iloista pääsiäisen jälkeistä aikaa. Ylösnousemuksen juhla kertoi Kristuksen voitosta, jonka hän sai synnin ja kuoleman vallasta. Uskon kautta pääsemme osalliseksi tästä voitosta niin, ettei edes oma syntisyys voi lopulta pitää meitä vankinaan. Jeesus on ristillä sovittanut syntimme, ja lahjoittaa omilleen pelastuksen ja iankaikkisen elämän.

Ensi sunnuntain aiheena on ”Taivaan kansalaisena maailmassa”. Evankeliumikirja muistuttaakin, että seurakunta kulkee Voittajan jäljissä totuudessa ja rakkaudessa kohti täydellistä iloa taivaassa. Pyhän Hengen johtamina kristityt saavat jo nyt elää taivaan kansalaisina maailmassa.

Kevätkin kertoo tästä. Kuoleman ja katoavaisuuden keskelle alkaa versota uutta elämää, ihmeellistä iloa, rakkautta ja toivoa. Tätä me saamme pyytää myös itsellemme.

Talousarviokokouksessa

Kirkkovaltuustomme kokoontui eilen viimeiseen kokoukseensa, kun vuoden vaihteessa valtuustokausi päättyy. Käsillä oli talousarviokokous, ja kun talouspäällikkömme oli estynyt, jouduin itse esittelemään myös toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Teologin koulutus ei anna oikein eväitä talousasioiden käsittelyyn, joten koin tilanteen kiusalliseksi. Pienessä seurakunnassa joutuu ajoittain kuitenkin venymään mitä erilaisimpiin juttuihin, ja yhteistyöllä valmistelimme työkavereiden kanssa "väläyksiä" ensi vuoden toiminnasta. Erään kokeneen talous- ja hallintomiehen ohjeen mukaan olisikin tärkeää, että toimintaa ja taloutta suunniteltaisiin käsi kädessä.

Ensi vuonna 2023 Iitin seurakunnan suunnitelmissa on ainakin seuraavia juttuja:

• Kinkerit, aiheena uskontunnustus (katekismuksen kappaleet 12-24). 
• SYKE-illat kerran kuussa, vieraita, elävää musiikkia, opetusta ja rukousta. 
• Raamattuluentopäivä 11.2., mukana Marko Marttila ja Pekka Särkiö.
• Musiikkityö on sijaisuuksista huolimatta on elävää, mm. Kirkkokuoro ja Laulun ystävät.
• Diakoniassa Lohtu-kahvila yksinäisille, leskille, sureville jne.
• Lähetystyössä tuetaan Vilmalotta Schafhauseria pakolaistyössä Espanjassa (Kansanlähetys).
•  Tapa-Jaakobin vieraat Iittiin elokuussa (?)
• Perhetyössä etsitään mahdollisuuksia myös parisuhdetyöhön.
• Lapsille ja perheille laskiaistapahtuma Etelä-Iitissä.
• Kouluyhteistyötä joulu- ja kevätkirkot ja salatut elämätaidot tunne- ja ryhmätyöskentely kerran kk vitosluokkalaisille.
• Aikalisässä 15-35 nuorta joka ilta. Toimii väylänä myös muuhun seurakunnan toimintaan.
• Kunnan kanssa perustetaan uimaranta Heinlahteen.

Tervetuloa mukaan!

Hyvää Juhannusta!

Huomenna on Juhannusaatto, jos Jumala suo. Meillä Iitin seurakunnassa juhlitaan juhannusta kansanlaulukirkossa Kausalan seurakuntakeskuksella lauantaina klo 12. Kansanlaulut sopivat hyvin juhannukseen; onhan se suomalaisille tärkeä keskikesän juhla ja Suomen lipun päivä.

Vielä laajemmin Juhannus on Johannes Kastajan päivä, jota ryhdyttiin viettämään kristittyjen parissa jo 400-luvulla. Ajankohta liittyy jouluun: syntyihän Johannes puoli vuotta ennen Jeesusta.

Johannes Kastaja oli karski profeetta, jolla oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja (Mt 3:4). Näin Johanneksen esimerkki riisuu meidät kaikesta tekopyhästä ja ulkokultaisesta.

Johannes oli tienraivaaja ja tiesi, että hänen jälkeensä tulee toinen. Hän valmisti tietä Jeesukselle, julistamalla Jumalan sanaa ja kastamalla ihmisiä Jordan-virrassa. Myös Jeesus tuli Johanneksen kasteelle, ja Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen kyyhkysen tavoin. Tästä alkoi Jeesuksen julkisen toiminnan aika.

Juhannuspäivän evankeliumissa (Lk 1:57-66) vanhemmat Elisabet ja Sakarias antavat vastasyntyneelle pojalleen nimen. Muutkin läheiset halusivat osallistua nimen antoon, ja näyttää siltä, että nimestä vallitsi erimielisyys. (Tuttu tilanne joskus meille papeillekin ajalta, jolloin kastettavan lapsen nimeä ei vielä tarvinnut ilmoittaa etukäteen kirkkoherranvirastoon.) Elisabet ja Sakarias olivat kuitenkin yksimielisiä ja antoivat enkelin ilmoituksen mukaisesti pojalle nimeksi Johannes. Se merkitsee ”Jumala on armollinen”.

Rukoilemme: Jumala, taivaallinen Isä. Sinun sanansaattajasi Johannes Kastaja raivasi tietä Vapahtajamme tulolle ja kutsui ihmisiä parannukseen. Raivaa meidänkin sydämestämme kaikki, mikä estää meitä vaeltamasta tahtosi mukaan. Tee meistä sanansaattajia, valon todistajia. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.