lauantai 8. tammikuuta 2022

Hetkeksi hiljene maa (virsi 935)

Loppiaisbändi esiintyi Iitin kirkossa 6.1.2022, täyttäessäni 50-vuotta. Paras syntymäpäivälahja, kun tytöt lähtivät matkaan. Enni-kanttori, Matleena P, Siiri P ja Mikko P.

lauantai 18. joulukuuta 2021

Jumala ei erottele, eikä arvioi (Joulutervehdys 2021)

 Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat.

Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi,

Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. (Jes. 60:2)

Olemme valmistautumassa toiseen koronajouluun. Kaikki meistä taitavat toivoa, ettei näin olisi. Joululauluja on laulettu koronapassien turvin, muuten kokoontumisrajoitukset olisivat estäneet senkin. Osa on siis joutunut tyytymään muunlaisiin tilaisuuksiin ja onneksi jumalanpalveluksiin on kuitenkin päässyt passitta.

Jouluaaton antifoni (eli psalmin johdantolause) lupaa talven ja yön pimeyden keskelle aamun kajoa. Tänä vuonna rukoilemme, että pimeyden keskelle syttyvä kirkkaus olisi lupaus myös paremmasta tulevaisuudesta, ilman pandemiaa. Siihen liittyisi se, että voisimme jälleen kokoontua yhteen, isolla joukolla myös kirkkoon. Ja juhlia vaikkapa syntymäpäiviä vapaasti, ilman kokoontumisrajoituksia ja tartuntapelkoa.

Nyt on kuitenkin vielä toisin. Siksi kutsun sinua mukaan jouluaattona aattohartauteen Iitin kirkon edustalle, ulkotilaisuuteen. Tai vaihtoehtoisesti Vuolenkosken hautausmaalle. Ota mukaasi kasvomaski ja virsikirja/älykännykkä, josta voit katsoa yhdessä veisattavan virren sanat. Toki joissakin joulunajan tapahtumissa pääsee myös kirkkoon sisälle, kun niissä sovittu henkilömäärä ei ylity.

Hankalista olosuhteista huolimatta joulun sanoma on kuitenkin totta ja kiitollisuus täyttää mielen. Jeesus on tie Jumalan luo, eikä tälle tielle ole ihmisten asettamia esteitä. Kuten jouluaaton psalmissa luvataan:

Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi.

Vanhurskautesi on vuoria korkeampi ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys.

Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra. (Ps. 36:6-7)

torstai 16. joulukuuta 2021

Likainen kirkkoherranvaali

Sain kuulla keskiviikko-iltana, etten tullut valituksi Hyvinkään seurakunnan kirkkoherraksi. Se ei ollut minulle sinänsä yllätys, kun en päässyt vaaliprosessissa edes finaaliin. Sen sijaan se yllätti, että jo ensi metreillä Espoon hiippakunnan tuomiokapituli ohitti minut, vaikka olin hakijoista ns. kokenein, 18 kirkkoherravuodella.

Välilliset kirkkoherranvaalit ovat saaneet kovasti negatiivista huomiota maassamme laajemminkin (Helsingin sanomat, Kotimaa). Myös Hyvinkäällä vaalista jäi likainen olo. Tapahtui sama kuin Pakilan kirkkoherranvaalissa vuonna 2018, jolloin pätevämpää mieshakijaa syrjittiin (Kirkko ja kaupunki 22.06.2021). Päätös kumoutui hallinto-oikeudessa ja vaalitoimitus tulee nyt käynnistää uudelleen.

Hyvinkään tapauksessa Espoon hiippakunnan pappisasessori, Tapiolan seurakunnan kappalainen Jussi Koivisto arvioi minut hakijoiden joukossa häntäpäähän. Ymmärrän sen siitä näkökulmasta, että Koivisto on yhtymäseurakunnan kappalainen eikä voi ymmärtää yksittäistalousseurakunnan kirkkoherranviran tarpeita. Ihmetyttää, että valinta voidaan tehdä näiden ”ei julkisten” asiakirjojen ohjaamana ja etteivät muutkaan kapitulin jäsenet asettaneet Koiviston lausuntoa kyseenalaiseksi. Ehkä kuvaavaa on se, ettei Espoon piispakaan ole tehnyt päivääkään normaaleja papin töitä.

Suurin vääryys Hyvinkään vaalissa tapahtui mielestäni kuitenkin paikallisesti. Kirkkovaltuusto päätti esittää kapitulille välillisen vaalin järjestämistä. Kirkkovaltuutetut halusivat siis itse käyttää valtaa ja valita kirkkoherran, seurakuntalaisten puolesta. Ilmeisesti huonoa omaatuntoa paikattiin seurakunnalle tarjotun teatraalisen vaalipaneelin avulla, kirkkovaltuuston haastattelussa, sekä soveltuvuuskokeessa. Meille ehdokkaille järjestettiin monenlaisia julkisuustempuilta tuntuvia tehtäviä, vaikka todellisestihan niillä ei ollut merkitystä valinnan suhteen. Suurimman vääryyden Hyvinkään kirkkovaltuutetut tekivätkin juuri siinä, että he veivät paikallisilta kristityiltä mahdollisuuden valita kirkkoherran itselleen.

perjantai 1. lokakuuta 2021

Enkelin siipien suojiin

Ensi sunnuntaina, Mikkelinpäivänä, seurakunnassamme tapahtuu merkittäviä asioita. Iitin kirkolla kokoonnutaan eri-ikäisten voimin perhemessuun. Ja Perheniemen opistolla vietetään toveripäiviä ja opiston uusi rehtori siunataan tehtäväänsä.

Mikkelin päivä on myös muuten juhlapäivä. Se on enkelien sunnuntai ja saa nimensä arkkienkeli Mikaelin mukaan. Me, joiden nimi pohjautuu tähän hepreankieliseen nimeen, saatamme tietääkin tuon nimen tarkoittavan ”kuka on Jumalan kaltainen”. Nimi voi toisaalta olla retorinen kysymys, eli voisiko kukaan olla Jumalan kaltainen? Tai sitten se kuvaa arkkienkelin ylivoimaista mahtia taivaallisten sotajoukkojen johtajana.

Danielin kirjassa (12:1) lopun ajoista sanotaan seuraavaa: ”Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan.”

Tutussa lasten laulussa luvataan ja kehotetaan seuraavasti: ”Enkelin siipien suojaan, luottamaan rakkauden tuojaan, häneltä toivon me saamme, yhdessä riemumme jaamme.” Vaikka meidän arkiset kokemukset eivät ole niin mahtipontisia tai sotilaallisia, kuin vaikkapa tapahtumat Raamatun ilmestyskirjallisuudessa, Jumalan sanansaattajien ja suojelusenkelten suojiin on hyvä jäädä. Kyllä me tätä samaa varjelusta, siunausta ja suojaa tarvitsemme myös omassa elämässämme ja tehtävissämme.

Näiden sanansaattajien viestinä saa kuulla myös kalliin evankeliumin viestin, jonka uskomalla voittaa sielulleen iankaikkisen autuuden.

perjantai 10. syyskuuta 2021

Sankarivainajien hautaus

Edelliseen blogi-kirjoitukseeni liittyen: Neljä iittiläistä sotavainajaa siunattiin haudan lepoon sotilallisin kunnianosoituksin Iitin sankarihautausmaalla sunnuntaina 29.8.2021. 

Tilaisuus on katsottavissa ISTV:n taltiointina: Neljä talvisodan sankarivainajaa siunataan hautaan Iitissä: katso suora lähetys - Kotimaa - Ilta-Sanomat

maanantai 10. toukokuuta 2021

Veljeä ei jätetä

Sotiemme aikaan tutuksi tullut lause "veljeä ei jätetä" tulee pian todeksi Iitin sankarivainajien hautausmaalla. Talvisodassa kaatuneet suomalaiset sotilaat, joiden maalliset jäänteet löydettiin vuonna 2018 Punnuksen kansakoulun kaivosta, on tunnistettu pitkällisen työn ja dna-näytteiden jälkeen. Peräti viisi heistä on Iitistä ja neljällä on jo kivi odottamassa Iitin kirkon sankarihautausmaalla. Tämä tarkoittaa, että pian nämäkin veljet tuodaan kotiin, oman seurakunnan kirkkomaahan.

Erään löydetyn sotilaan omainen soitti minulle viime torstaina. Keskustelimme tuon aikaisista tapahtumista sen verran, mitä nyt jo yli 80-vuotias sisarenpoika saattoi tuon ajan tapahtumista muistaa. Mieleen oli jäänyt kadonneen sotilaan äidin tuska ja odotus; josko poika vielä palaisi kotiin? Ja huokaukset siitä, miten asiaa olisi ollut helpompi käsitellä, jos poika olisi vain kaatunut talvisodan alkupäivinä.

Jos Luoja suo ja järjestelyt etenevät sankarivainajien hautajaisia vietetään Iitissä myöhemmin kesällä. Vaikka ensi sunnuntai on valtakunnallinen kaatuneitten muistopäivä, ei vielä olla päästy järjestelyissä niin pitkälle, että hautajaisjuhlaa voitaisiin viettää. Lisäksi Päijät-Hämeen koronatilanne estää yli kuuden hengen kokoontumiset.

Sen sijaan perinteiset seppeleenlaskut toteutetaan Iitin kirkkomaalla klo 11 sekä Vuolenkoskella klo 10. Kaatuneitten muistopäivän jumalanpalvelus toteutetaan kuuden iittiläisen nuoren konfirmaatiomessuna Iitin kirkossa klo 13. Elämä jatkuu. 

Kokoontumisrajoitusten vuoksi konfirmaatiomessua ja Iitin hautausmaan seppeleenlaskua voi seurata suoratoistona seurakunnan Facebook-sivulla, osoitteessa facebook.com/iitinseurakunta/videos.

Punnuslaisesta kaivosta 2018 löytyneiden sankarivainajien henkilöllisyys on varmistettu - tässä he ovat! - Sotaveteraanit.fi

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Talvisodan päättymisen muistohetki 13.3.2021

Hyvät ystävät. Tänä päivänä tulee kuluneeksi 81 vuotta talvisodan päättymisestä. Alkoi rauhan aika, joka nyt myöhemmin tunnetaan välirauhana. Jos tämä aika, jota nyt elämme pandemian kourissa, on poikkeuksellinen, sitä oli myös talvisota, pienen Suomen ja suuren Neuvostoliiton välillä. Suoranainen ihme oli myös se, että kansamme kesti nuo 105 kunnian päivää, ja maamme itsenäisyys säilyi.

Tokihan kansan koettelemukset eivät olleet ohi, vaan välirauhaa seurasi jatkosota, ja jatkosotaa Lapin sota. 

Baptistipastori ja ihmisoikeustaistelija Martin Luther King korostaa sodan mielettömyyttä kirjassaan ”Ei väkivaltaa”. Silloin 60-luvun Yhdysvalloissa hän yhtyy aika yleiseen näkemykseen siitä, että jos aiemmin puolustussotaa saattoi pitää oikeutettuna, niin nykyajan asevarustelun ja ydinaseiden myötä tuokin oikeutus romuttuu. Kun toinen maailmansota Yhdysvaltojen ja Japanin välillä päättyi Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommeihin, ei sodassa voitu nähdä enää mitään hyvää, mitään oikeaa.

Tätä samaa karua kieltä puhuvat nämä sankarihaudat, joiden äärelle me tänään olemme kokoontuneet. Kun ajattelemme meitä edeltäneitä sukupolvia, sodassa kaatuneita, sotaleskiä ja orpoja ja myös veteraaneja, jotka ovat kantaneet sieluissaan ja ruumiissaan sodan jälkiä.

Siksi on tärkeä muistaa, mitä meidän sodissamme tapahtui. Ja mitä tuo aika meidän maallemme ja kansallemme merkitsi.

Kokoontumisrajoitusten vuoksi emme voi tänään kokoontua perinteiseen tapaan yhteen, muistamaan tätä merkittävää päivää. Mutta toivon, että se onnistuu sieltä kotoa, etäyhteyksien kautta. Kiitänkin yhteistyötahoja tämän tilaisuuden toteuttamisesta.


Psalmista 121: "
Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan."

Rukoilemme: Kaikkivaltias Jumala, kansojen hallitsija. Tänään kiitämme sinua tästä hyvästä maasta, jonka olet meille antanut. Kiitos armosta, jolla olet johdattanut kansamme monien vaikeuksien ja taistelujen läpi tähän päivään. Muistamme edessäsi kaikkia sankarivainajia, sekä heidän perheitään ja jälkeläisiään. Muistamme sotaleskiä ja sotaorpoja, ja kaikkia heitä, jotka edelleen kantavat sodan raskasta muistoa sisällään.

Anna meille suomalaisille intoa ja kestävyyttä pitää huolta toisistamme
ja taitoa toimia yhdessä. Ohjaa meitä sanallasi, niin että pysyisimme tahtosi tiellä ja pääsisimme perille taivaalliseen isänmaahamme. Siunaa Isä maatamme ja kansaamme. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

maanantai 21. joulukuuta 2020

Siunattua joulun aikaa!

Joulun sanoma kertoo Jumalan tulemisesta ihmiseksi Jeesus-lapsessa. Eilisessä evankeliumissa häntä nimitettiin heprean sanalla Immanuel. Se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Tänä vuonna monen on ollut vaikea uskoa tätä lupausta. Voiko Jumala olla kanssamme, kun ihmiskuntaa vainoaa sitkeä kulkutauti? Voiko tuo lupaus olla totta, kun monet kokevat nyt yksinäisyyttä, eivätkä perheet voi välttämättä tavata sukunsa vanhimpia, edes heitä, jotka ovat terveydeltään jo kovin hauraita? Tai onko Jumala mukana siinä, että epidemian vuoksi toiset ovat menettäneet elantonsa ja monella lapsiperheelläkin on vaikeuksia huolehtia hyvinvoinnistaan?

Pian aloitamme joulun vieton. Jouluaaton sanoma julistaa, että Vanhan testamentin lupaukset täyttyvät. Meidän voi olla vaikea uskoa tätä, mutta se ei silti kumoa Raamatun ikiaikaista totuutta. Jeesuksessa Jumala tulee meidän luoksemme. Jeesus-nimi merkitsee: Jumala auttaa, pelastaa.

Jumalan poika syntyi ihmiseksi, voidakseen auttaa ahdistuksissa ja synneissä kärsivää ihmiskuntaa. Ihmisenä Jeesus on kokenut kaikki ne samat epämiellyttävätkin tuntemukset, joita mekin käymme läpi, ja jotka ovat tänä vuonna nousseet enemmän esille.

Tätä sanomaa on hyvä juhlistaa, tänä vuonna hieman poikkeavalla tavalla, esim. etäyhteyksien avulla. Mutta toivomme, että taas ensi vuonna joulukirkoissa, runsain joukoin. Toivotan kaikille rauhaisaa ja siunattua joulujuhlaa! Pysytään terveinä!