sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tapaamisiin Lähetysjuhlilla!

Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat pidetään ensi viikonloppuna Pellossa. Juhlapaikkana on Koulukeskus ja Pellon kirkko. Päätilaisuudet toteutetaan Jäähallissa ja Rohki-hallissa. Tarkemman aikataulun ja ohjelmanpaikat näet ohessa.

Valitettavasti nimikkolähettimme Riikka Gammelin on estynyt tulemasta juhlille, mutta hänen kuulumisiaan kertoo avajaisissa siskonsa Hanna Gammelin-Ndegeya. Riikan paikan lauantain päiväjuhlassa ottaa Rovaniemen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Paula Päivinen. Paula on Pellosta lähtöisin, seurakuntamme entisiä aktiivinuoria, joka vieraili opiskelujensa lomassa Angolan lähetyskentällä. Näin hän voi olla rakentamassa siltaa tämän päivän nuorten ja lähetysmaailman välille tilaisuudessa, johon osallistuvat myös Pellon yläkoululaiset ja lukiolaiset.

Lauantaina yhteistilaisuuksia jäähallissa on kolme. Aamulla saamme kuulla terveiset Murmanskista ja Senegalista, päivällä Kiinasta ja kauempaa Venäjältä, ja klo 15 kokoonnumme raamattuvuoden päätilaisuuteen, hiippakunnalliseen Suomen Pipliaseuran 200-vuotisjuhlaan. Siihen Etelä-Amerikasta terveiset tuo raamatunkääntäjä, tohtori Esteban Voth ja Suomen Pipliaseuran toimintaa valottaa puheenjohtaja Markku Kotila.

Pellon lähetysjuhlilla päästään ”Sanan virtaan”. Monipuolisten konserttien, kanavien ja tilaisuuksien kautta meille kerrotaan Jumalan armosta ja ilosanoman vaikutuksesta ihmisten elämässä. Jumalan Sanaa tutkien ja kuunnellen meistä itse kukin vahvistuu uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

Raamatun Sana on kuin Pyhän Hengen virta meidän ihmisten luo. Se antaa meille voimaa Jumalalta ja kuljettaa sitten meitä toisten luo.

Tervetuloa lähetysjuhlille!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Seurakuntarakenteet muutoksessa

Kirkkohallitus asetti 26.3.2008 seurakuntien rakennemuutosprosessia varten ohjausryhmän, joka julkaisi loppuraporttinsa 12.1.2012. Sen mukaan seurakuntarakenteita haastavat mm. yleinen talouskehitys, kirkon jäsenmäärän kehitys ja kuntarakenteiden tulevat muutokset.

Ohjausryhmän mukaan seurakuntarakenteita on syytä kehittää, jotta seurakuntien perustehtävät voidaan hoitaa. Raportissa tuodaan esille kolme vaihtoehtoa: (1) Seurakunnat seuraavat edelleen kuntien kehitystä (eli kun kunnat liittyvät toisiinsa, myös seurakunnat tekevät niin), (2) Kirkon rakennetta kehitetään rovastikunta-rakennemallin mukaisesti ja (3) Kirkon rakennetta kehitetään vielä laajemman, hiippakunta-rakennemallin mukaisesti.

Raportissa meidän seurakunnallemme on tehty selvää vääryyttä. Rakennetun polarisaatio-mallin mukaisesti Pello olisi taloutensa puolesta ongelmaseurakunta, kun taas esim. naapurimme eivät ole sitä. "Punainen väri" oli saatu sillä perusteella, että kahtena peräkkäisenä vuonna seurakuntamme tilikauden tulos oli ollut negatiivinen. Tässä ei oltu otettu huomioon esim. seurakunnasta maksettuja keskusrahastomaksuja tai saatuja (lue: saamattomia) verotulojen täydennyksiä tai harkinnanvaraisia avustuksia. Niitä seurakuntaamme ei keskushallinnosta ole juurikaan saatu.

Nyt seurakunnilla on mahdollisuus antaa raportista palautetta. Koen, että paikallisuus on osa seurakunnan olemusta. Siksi pidän ongelmallisena sellaista tulevaisuuden skenaariota, että pellolaiset maksaisivat kirkollisveronsa esim. Rovaniemen, Tornion tai Oulun talousyksikköön, josta sitten määriteltäisiin ne "palvelut", joita Pellon alueella voidaan antaa. Luulen, että pellolaiset haluavat ennemmin maksaa niistä seurakunnan toimista, jotka he näkevät, kokevat, ja joihin he voivat itse vaikuttaa.

Toisaalta voisiko koko kirkon kokoisen, yhden talousyksikön perustaminen olla järkevää? Tällöin päästäisiin lopullisesti eroon kuntarajoista ja -muutoksista. Myös veronkantokulut pienenisivät. Seurakunta ei olisi enää taloudellisesti itsenäinen yksikkö, mutta voisiko se olla sitä toiminnallisesti? Eikö seurakunta ole kuitenkin olemukseltaan paikkakuntakohtainen tai paikallinen jumalanpalvelusyhteisö?

Ks. http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/7785-kirkkoherra-kirkkoon-yksi-talousyksikko-ja-koko-maahan-sama-veroprosentti

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Saarna RoutA -partiotapahtumassa

Millainen oli ihanteellinen partioryhmä? Miten se toimisi ja mitä siellä tehtäisiin?

Varmaankin hyvässä partioryhmässä kaikilla olisi mukava olla. Ketään ei kiusattaisi, ja kaikki saisivat osallistua tekemisiin ja touhuihin tasapuolisesti… Ja tietenkin tällaisessa ihanteellisessa partioryhmässä tehtäisiin vain hyviä ja opettavaisia asioita: autettaisiin vanhuksia tai sairaita. Tai tempaistaisiin torilla yhteisvastuun tai kehitysmaiden lasten hyväksi…

Jokainen meistä osaa kuvitella hyvän partioryhmän. Mutta kuka meistä on osallistunut sellaisen toimintaan? Luulen, että jokaisessa ryhmässä tulee joskus eripuraa. Syntyy riitoja. Ja jokainen meistä tempaisee mieluummin omaksi eduksi, oman ryhmän hyväksi, kuin auttaa toista. Se on tietenkin aika surullista.

Se kertoo siitä, että joskus meillä ihmisilläkin voi olla routaa sisimmässämme. Olemme kylmiä ja kovia toisia ihmisiä kohtaan ja pahoitamme toisen mielen. Silloin täytyy pyytää anteeksi ja tehdä sovinto. Ja yrittää aloittaa alusta uudelleen.

No ihanteellista partiovaltakuntaa me partiolaiset emme osaa tehdä, mutta Jeesus opetti meille myös taivasten valtakunnasta, joka on aivan totta. Hän vertasi ihmisen uskoa sinapinsiemeneen, joka on pieni siemen, mutta josta kasvaa suuri ja hieno kasvi. Varmaan olet joskus nähnyt pikkulintuja lintulaudalla tai sen läheisissä puissa. Niiden katseleminen on tosi hauskaa: ne hyppivät oksalta oksalle, käyvät talipallolla tai auringonkukan siementen luona, ja pyrähtävät taas puun suojiin syömään.

Tällainenhan suojaa antava asia usko on parhaimmillaan. Sen suojassa on hyvä olla. Ja uskon puu kasvattaa rakkauden hedelmiä. Niin, että ihmisten on vähän helpompi elää toistensa kanssa. Vähän parempi olla ja elää tätä elämää. Sillä uskova ihminen tietää, että Jumala pitää meistä huolta ja auttaa, kun on vaikeaa.

Jumalan sana synnyttää uskoa ja siksi on tärkeää, että me olemme tulleet tänne kirkkoon, Jumalan sanan äärelle. Sana synnyttää uskoa ja usko vaikuttaa meihin. Me tulemme Jumalan valtakunnan jäseniksi uskon ja kasteen kautta, ja me alamme elää uutta elämä Kristukselle. Se voi vaikuttaa meihin myös niin, että se ihanteellinen partiovaltakunta tulee lähemmäksi ja todemmaksi. Otamme huomioon toista, ja haluamme auttaa apua tarvitsevia, niin kuin partiolupauksessa ja -ihanteissa olemme luvanneet.

Minäpä kerron esimerkin tästä Pellon kirkosta. Tämä kirkko on rakennettu pian sotien jälkeen silloin kun saksalaiset sotilaat olivat tuhonneet melkein koko Lapin paetessaan täältä suomalaisia sotilaita. Suomalaiset ja pellolaisetkin oli silloin hyvin köyhiä, eikä meillä olisi ollut varaa rakentaa tällaista hienoa kirkkoa. Mutta silloin amerikkalaiset kristityt antoivat pellolaisillekin tukea, että tämä kirkko saatiin rakennettua. Mutta se ihmeellinen asia oli eräs saksalainen lentäjäsotilas. Siis yksi niistä ”vihollisista”, jotka olivat olleet tuhoamassa tämä aluetta. Hänen nimensä oli Gerhard Schmid.

Kun tämä Gerhard lensi sodan loppuessa lentokoneellaan yli Lapin maan, hänen tuli sääli, ja kun hän meni kotiin, hän päätti tehdä jotakin niiden pahojen tekojen hyvitykseksi, mitä saksalaiset olivat tehneet. Ja tämä Gerhard oli siviiliammatiltaan urkujen rakentaja, ja hän päätti auttaa meitä pellolaisia, lahjoittamalla tänne uuteen kirkkoon hienot, ja kalliit urut. Ne te näette tuolla takana, urkuparvella. Näin Jumala teki työtään tämä sotilaan sydämessä, niin että sotahommat vaihtuivat rauhantöihin. Siten Jumalan sana ja usko voi vaikuttaa jokaisessa meistä. Aamen.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Raamattuvuosi

Olemme viettäneet kristittyjen yhteistä rukousviikkoa. Rukouspäiväjulistuksessa tämä vuosi on nimetty Raamattuvuodeksi. ”Raamatun sana saavutti Suomen niemen ihmiset tuhat vuotta sitten... Suomen kirjakielen kehittyminen alkoi Mikael Agricolan kääntämästä Uudesta testamentista lähes 470 vuotta sitten. Ensimmäinen suomenkielinen koko Raamattu julkaistiin 370 vuotta sitten.” Nykyinen Raamattumme täyttää nyt 20 vuotta ja Suomen Pipliaseuran 200 vuotta. Meillä on siis aihetta juhlia ja miettiä, mitä Raamattu meille merkitsee.

Siitä on yli 200 vuotta, kun Mary Jones, 16-vuotias walesilainen tyttö halusi saada ensimmäisen oman raamattunsa. Tuohon aikaan koulut olivat pappien pitämiä kiertokouluja, jossa Mary oli oppinut lukemaan, niiden harvojen joukossa, jotka tuolloin oppivat tämän taidon.

Tästä innostuneena hän halusi saada itselleen Raamatun, ja vaelsi 25 mailin matkan opettaja-pappi Thomas Charlesin luo, joka harrasti tuohon aikaan myös raamattujen myyntiä. Erään tarinaversion mukaan papilla ei kuitenkaan ollut sillä kerralla yhtään Raamattua, mutta kun hän kuuli, kuinka pitkä matkan tyttö oli kulkenut, hän antoi oman Raamattunsa tytölle.

Tämä kerrotaan olleen yksi sykäys sille walesilaiselle, englantilaiselle ja eurooppalaiselle raamattuliikkeelle, jonka hyviä hedelmiä me täällä Suomessakin olemme saaneet nauttia. Nuoren Maryn tapaus opettaa meille sen, mitä tarvitaan, että Jumalan sanoma ja evankeliumi voi levitä ja saa tilaa meidän elämässämme. Tarvitaan halu! Halu päästä Jumalan sanan ääreen ja ottaa vastaan sen siunaus. Tätä halua me toivomme ja rukoilemme myös tänne Pelloon.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Mikko 40 vuotta

Lauantaina 7.1. täytän 40 vuotta. Tarjoan syntymäpäiväkahvit kotonamme Hellandintiellä juuri tuona kyseisenä päivänä klo 11-15 välisenä aikana.

Toivotavasti meidän talonväen, eikä vieraidenkaan tarvitse pingottaa: Jätetään lahjat ja puheet kotiin, ja vaihdetaan kuulumisia muuten vain!

Mahdolliset muistamiset voi osoittaa syksyllä pidettävien Oulun hiippakunnan lähetysjuhlien järjestelyihin Pellon seurakunnan tilille 564309-1621 viitteellä ”lähetysjuhlat”.

Tervetuloa!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Varjotiedottamista

Seurakunnassamme tapahtuu tärkeitä asioita. Joskus tulee kuitenkin tunne, että onko niillä merkitystä vain minulle. Lehdet julkaisevat uutisia, jotka ovat niiden lukijakunnalle tärkeitä. Tästä uutiskynnyksestä olen joskus eri mieltä, kuin esim. maakuntalehtemme. Siksipä ajattelin kirjoitella jonkun ajatuksen niistä asioista, joita lehdet ovat tuskin huomioineet.

Yhteisvastuukeräyksen teemoista ja keräystuloksista ei tänä vuonna uutisoitu lehdistössä juuri ollenkaan. Nuorten syrjäytyminen ja yksinäisyys on kuitenkin tärkeä asia, johon syytä puuttua. Näin kirkossa haluttiin tehdä Yhteisvastuukeräyksellä, jonka keräystulos oli 4 381 956,40 euroa. Meilläkin tempaistiin jälleen mainiosti. Syystä voi olla ylpeä, sillä seurakuntamme keräystulos oli kirkon toiseksi paras 6,06 euroa per seurakunnan jäsen (yhteensä 20 758,81 euroa).

Huolenaiheena seurakunnassamme on pienenevät verotulot. Kun yhteiskunnassa kustannukset jatkuvasti kasvavat, täytyy jostakin säästää. Nyt kirkkoneuvosto on valmistellut asiaa niin, että kanslistin virka jätetään ensi vuonna tayttämättä. Tehtävät yritetään hoitaa olemassaolevan henkilökunnan voimin. Toki apua toivotaan myös kirkon yhteisistä hankkeista: Jäsentietojärjestelmän sekä henkilö- ja taloushallinnon yhdistämishankkeista.

Myös nuorisotyöhön on ajateltu muutoksia. Jos nuorisotyönohajaajan viran tehtävät jaetaan seurakuntapastorille (nuorisopastori) ja suntio-lastenohjaajalle, voitaisiin niistä selvitä luonnollisella tavalla ja välttää lomautukset tai irtisanomiset.

Myös seurakunnan leirikeskuksesta luopumista selvitetään. Voitaisiinko leirikeskus myydä, ja leirit pitää jatkossa esim. kunnan tai yrittäjien ylläpitämässä leirikeskuksessa? Ja mitä tekisimme Tuomaan kappelille, joka vielä "kiiltelee uutuuttaan" leirikeskuksen kupeessa. Tokihan hirsikappelin voisi siirtää, mutta minne...?

Ja jatkuvaksi kysymykseksi jää, mikä on toiminnan ja talouden oikea suhde seurakunnassa. Kaikki toimintahan ei ole kiinni rahasta.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kuulenko kutsun?

Tänään kotimme täyttyi yhdeksänvuotiaan syntymäpäivävieraista. Kutsut oli toimitettu viikolla ja jollekin oli soitettu eilen illalla. Joka tapauksessa juhlista tuli onnistuneet. Oikeastaan heti kun vieraat saapuivat, synttärisankarilla tuntui olevan juhlallinen tunnelma…

Lapsilla juhlat ovat aidot ja välittömät. Juhlat muodostuvat yhdessäolosta, ehkä vaatimattomistakin puitteista ja kutsuun vastaamisesta. Tulen, kun minut on kutsuttu! Olen etuoikeutettu, kun olen saanut kutsun!

Miten on aikuisten maailmassa? Olemmeko me iloisia, kun saamme kutsun toisen kotiin, toisen juhlaan? Tai iloitsemmeko niistä kutsuista, jotka saamme lukea kotiseurakunnan kirkollisista ilmoituksista? Moni niistäkin on henkilökohtaisesti juuri ”minua varten”. Miksi en siis vastaisi tähän kutsuun?

Illan vietin syntymäpäiväsankarin taustajoukkona kotona. Aamulla kävin kirkossa. Siellä sain kuulla kaunista musiikkia ja vakavia asioita. Päivän raamatuntekstit käsittelivät elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Vanhan testamentin teksti vakuutti minut jälleen uskon tärkeydestä. ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan…” (Job 19:25-26)

Usko on kuin Jumalan kutsuun vastaamista. Silloin, kun Jumala kutsuu, ei kannata epäröidä. Kyläkutsun saadessamme me aikuiset saatamme puntaroida, miten siihen pitäisi suhtautua. Onko kutsujasta minulle kenties iloa tai hyötyä? Kannattaako minun ottaa kutsu vastaan?

Kun elämämme täällä ajassa päättyy, Jobin mukaan me saamme nähdä Jumalan. ”Saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.” (Job 19:27)

Voi olla, että täällä ajassa Jumalan kutsuun vastaaminen ei hyödytä meitä lainkaan. Raamattukin todistaa, että täällä jumalattomat menestyvät monesti vanhurskaita paremmin ja Kristukseen uskovia vainotaan. Mutta mitä ihmisestä on jäljellä sitten, kun nahkamme on riekaleina ja lihamme on riistetty irti? Tämä kuva, jos mikä, saa näkemään kutsuun vastaamisen tärkeyden.

Jos juhliin ei pääse, on kohteliasta ilmoittaa siitä juhlien järjestäjälle. Näin vältetään turhat loukkaantumiset, ja kutsuja voi esittää vastakin, puolin ja toisin.

Taivaan ilojuhlan kutsu on voimassa kristityllä aina, kasteen perusteella. Vaikka aina seurakunnan tilaisuuteen ei pääsisi, lopulliseen juhlakutsuun vastaaminen on kuitenkin ehdottoman tärkeää. Uskomalla me osoitamme muillekin, ettei Jumala ole meille vieras, tai outo. Ja siten, kun aikamme täällä päättyy, olemme juhlan kynnyksellä.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannussaarna

Tänä Juhannuksena meidän paikkakunnallamme järjestettiin oikein Juhannustanssit. Jollekin ne ovat elämän merkki, että jotakin edes paikkakunnalla tapahtuu… Toiselle taas kuoleman merkki, jos tanssilavakulttuuri tuo mukanaan vain juopottelua, irtosuhteita, huonoa elämää…

Itselleni tulee tanssista ja Juhannuksesta mieleen Johannes Kastajaa koskenut tapaus Markuksen evankeliumin kuudennesta luvusta. Siellä kerrotaan Kuningas Herodeksesta, joka kyllä mielellään kuunteli Johanneksen julistusta, mutta jonka vaimo ei ollut siitä niinkään otettu. Tämä Herodias oli ollut alun perin Herodeksen veljen Filippoksen vaimo, mutta Herodes oli ottanut hänet itselleen. Kun Johannes oli moittinut tätä, Herodes oli pannut hänet vankilaan. Ei omasta tahdostaan vaan tämän vaimonsa, Herodiaan vuoksi.

Herodes oli viettänyt hovissaan syntymäpäiväänsä ja siellä Herodiaan tytär oli viekoitellut Herodeksen ja muut juhlavieraat juuri tanssimalla. Ja kun Herodes oli tästä lumoutuneena luvannut tytölle mitä vain, tämä olikin halunnut itselleen Johannes Kastajan pään. Johannes siis menetti henkensä tämän tanssin takia ja Herodiaan juonittelujen vuoksi.

Tämän kaltaisia kertomuksia on Raamatussa muitakin (ks. esim. Davidin ja Batseban tapaus; 2. Sam 11).

Ehkä nämä kertomukset avaavat meidät näkemään Johannes kastajan julistuksen ja elämäntavan arvon. Johannes oli aivan toisenlainen, kuin nämä kaksi kuningasta, Herodes ja David. Johannes ei ollut ylhäinen, ei viihtynyt palatseissa, vaan eli vaatimattomasti erämaassa. Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja.

Johannes ei antanut himoilleen valtaa, hän ei etsinyt tyydytystä tai yltäkylläistä elämää. Johannes halusi elää Jumalan tahdon mukaisesti, kutsumukselleen kuuliaisena. Ehkä tämä voisi olla meille esikuvana myös tänä aikana, myös tänä Juhannuksena, jota nyt vietämme. Johanneksen viesti oli, että Jeesus haluaa tulla meidän luoksemme. Siksi hän käski vanhan testamentin profetiaa lainaten raivata tietä Jeesukselle, että Vapahtaja voisi tulla meidän luoksemme…

Mitä tämä voisi olla? Miten me voisimme raivata tietä Jeesukselle omassa elämässämme? Niin, että Jeesus voisi todellakin tulla meidän luoksemme, meille pelastajaksi ja vapahtajaksi.

Muistamme Jeesuksen vertauksen Jumalan valtakunnasta ja kutsusta juhliin. Yksi esteli tulemistaan uuden vaimonsa vuoksi, toinen oli menossa katsomaan peltoaan, ja kolmas koettelemaan härkiään. Jokaisella meistä on omia tekosyitä, joilla me estelemme Jumalan tahdon toteutumista omassa elämässä. Siksi on tarpeen tietoisesti raivata tietä Jumalan sanalle, seurakuntayhteydelle, kohtuullisuudelle, vaatimattomuudelle, rukoukselle jne.

Itsekkyyden ja mielihyvän tavoittelun sijasta voimme tavoitella Jumalan tahtoa ja kysellä mikä meille oikeasti olisi hyväksi. Sitä kautta Jumala haluaa olla siunaamassa meitä ja läheisiämme.