Kirjoitan tätä rippikoululeiriltä, seurakuntamme leirikeskuksesta, Moinalahdesta. Nykyajan tiedonkäsittely- ja viestintävälineet mahdollistavat sen, että voi vastata kirkkoherranakin seurakunnan kasvatustyöstä ja viettää paljon aikaa myös leireillä.
Tänä kesänä leirivuorokausia itselleni kertyy 26, ja talvella viikonloppuleirejä kuusi. Kesäleirien väleihin kertyy sitten paljon leirivapaita. Leirielämän ohessa voin hoitaa viranhoitoon liittyviä juoksevia asioita mm. langattomien tietoliikenneyhteyksien kautta, mikä on todella hyvä asia. Mm. seurakunnan nuorten ulkomaanmatka heinä-elokuun taitteessa vaatii paljon valmistelutyötä.
Olen iloinen, että tähän Itämeren ympäri –projektiin seurakuntalaiset ovat suhtautuneet oikein myönteisesti. Kyse on hankkeesta, jossa nuoret itse (yhdessä meidän työntekijöiden kanssa) suunnittelevat ja toteuttavat ulkomaanmatkan Ruotsiin, Puolaan, Saksaan ja Tanskaan. Olemme talkoilleet ahkerasti ja monet yksityiset ihmiset ovat tukeneet hanketta.
Ajattelin, että matkan aikana tutustuisimme nuorten kanssa ajassa ja Euroopassa liikkuviin ilmiöihin. Näitä ovat mm. eläinten oikeuksien nousu, alkoholi ja huumeet, uskonnolliset omituisuudet (DV-koodi, LOTR jne.), tatuoinnit ja lävistykset sekä islam ja materialismi.
Kahdessa rippikoulussa saan myös itse syventyä uskomme perusasioihin. Mm. siihen, että Jeesus on kuollut ristillä meidän puolestamme. Hän on lunastanut meidät vapaaksi synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Tässä vapaudessa on hyvä elää. Sen merkityksen opiskelu on ihmiselämän mittainen haaste ja nuorten maailma tuo siihen aina uusia näkökulmia.
perjantai 8. kesäkuuta 2007
sunnuntai 13. toukokuuta 2007
Äitienpäivää vietetään rukoussunnuntaina
Tänä vuonna äitienpäivää vietetään rukoussunnuntaina. Rukous on ollut vanhastaan äitien tärkeä tehtävä. Huolien keskellä he ovat kantaneet lapsiansa rukouksessa Jumalan suojelukseen.
Jokaisella meistä on tai on ollut äiti. Äitienpäivänä on hyvä muistaa omaa äitiä. Äidiltä opittua rukoustehtävää saamme jatkaa eteenpäin, tuleville sukupolville.
Seurakunnassa me olemme kuin äidin tai isän sylissä. Sylissä, jossa on turvallista olla, ja jossa saamme kokea huolenpitoa ja rakkautta. Taivaallinen vanhempi, pyhä Jumala rohkaisee meitä takaisin yhteyteensä, myös sen jälkeen, kun olemme rikkoneet hänen tahtoaan vastaan.
Perheessä olen nähnyt, miten pieni lapsi kinuaa joskus haluamaansa monta kertaa. ”Anna, anna, anna”, hoetaan äidille tai isälle niin kauan, että jompikumpi antaa periksi. Tai jos toinen ei lupaa, niin sitten mennään toisen luo: Itsekkyydessään lapsi on aika viekas.
Tämän päivän evankeliumissa (Joh. 16:23-33) Jeesus lupaa, että Jumalalta ei tarvitse kinuta tai tingata. "Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille." Mutta mitä eroa on lapsen tinkaamisessa, johon äidin tai isän ei tule suostua, ja sitten vastaavasti siinä kristityn pyynnössä, johon Jumala vastaa ilman muuta myöntävästi?
Lapsen pyyntö on synnin turmelema. Se on hänen itsekkään luontonsa hedelmä, josta ei ole hänelle todellista iloa eikä hyötyä. Hetkellistä hyvää oloa antava karamelli tai huvitus ei anna ihmiselle sitä rauhaa ja iloa, joka saadaan Kristukselta.
Jeesuksen nimessä pyytäminen liittyy juuri tähän todelliseen apuun, jota me ihmiset olemme vailla. Tämä pyyntö kohdistuu omaan syntisyyteemme ja armonkaipuuseen, sekä sellaisiin hyödykkeisiin ja avuihin, joista on hyötyä myös lähimmäiselle.
Kuningas Salomo pyysi Jumala nimenomaan viisautta ja taitoa, että hän osaisi oikein johtaa kansaansa. Hän ei pyytänyt rikkautta tai vihollisten kuolemaa, tai mitään muutakaan itselleen. Siksi, tämänkaltaiseen pyyntöön, Herra vastasi mielellään myöntävästi.
Jokaisella meistä on tai on ollut äiti. Äitienpäivänä on hyvä muistaa omaa äitiä. Äidiltä opittua rukoustehtävää saamme jatkaa eteenpäin, tuleville sukupolville.
Seurakunnassa me olemme kuin äidin tai isän sylissä. Sylissä, jossa on turvallista olla, ja jossa saamme kokea huolenpitoa ja rakkautta. Taivaallinen vanhempi, pyhä Jumala rohkaisee meitä takaisin yhteyteensä, myös sen jälkeen, kun olemme rikkoneet hänen tahtoaan vastaan.
Perheessä olen nähnyt, miten pieni lapsi kinuaa joskus haluamaansa monta kertaa. ”Anna, anna, anna”, hoetaan äidille tai isälle niin kauan, että jompikumpi antaa periksi. Tai jos toinen ei lupaa, niin sitten mennään toisen luo: Itsekkyydessään lapsi on aika viekas.
Tämän päivän evankeliumissa (Joh. 16:23-33) Jeesus lupaa, että Jumalalta ei tarvitse kinuta tai tingata. "Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille." Mutta mitä eroa on lapsen tinkaamisessa, johon äidin tai isän ei tule suostua, ja sitten vastaavasti siinä kristityn pyynnössä, johon Jumala vastaa ilman muuta myöntävästi?
Lapsen pyyntö on synnin turmelema. Se on hänen itsekkään luontonsa hedelmä, josta ei ole hänelle todellista iloa eikä hyötyä. Hetkellistä hyvää oloa antava karamelli tai huvitus ei anna ihmiselle sitä rauhaa ja iloa, joka saadaan Kristukselta.
Jeesuksen nimessä pyytäminen liittyy juuri tähän todelliseen apuun, jota me ihmiset olemme vailla. Tämä pyyntö kohdistuu omaan syntisyyteemme ja armonkaipuuseen, sekä sellaisiin hyödykkeisiin ja avuihin, joista on hyötyä myös lähimmäiselle.
Kuningas Salomo pyysi Jumala nimenomaan viisautta ja taitoa, että hän osaisi oikein johtaa kansaansa. Hän ei pyytänyt rikkautta tai vihollisten kuolemaa, tai mitään muutakaan itselleen. Siksi, tämänkaltaiseen pyyntöön, Herra vastasi mielellään myöntävästi.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2007
Sana uusille luottamushenkilöille
Tänään seurakunnassamme siunattiin uudet luottamushenkilöt tehtäväänsä. Päivän evankeliumi (Joh. 20:19-31) tuli lähelle tilannetta, jossa uudet luottamushenkilöt ovat nyt. Opetuslapset olivat pääsiäisen jälkeen pelokkaina lukittujen ovien takana. He pelkäsivät näyttää väriään: tunnustaa uskonsa julkisesti. Uskon tunnustajina me pelkäämme liian usein ihmisten mielipiteitä, toisten aggressioita tai toisten ihmisten pilkkaa.
Johanneksen kertomuksessa Jeesus tuli kuitenkin pelästyneiden opetuslasten tykö. Hän tuli lukittujen ovien taakse. Siellä hän kehotti näitä omiaan ottamaan vastaan Jumalan kutsun ja tehtävän. Jeesus tuli ja sanoi: Rauha teille!
Rauha. Minkälainen rauha? Ei sellainen rauha, joka tunnetaan tämän maailman lasten keskuudessa. Ei sellaista, joka saadaan aikaiseksi omilla teoilla. Tai varautumalla tulevaan talveen, niin kuin varastojaan keräilevä oravanpoikanen.
Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempänä. Kristuksen rauhaan liittyy Kolossalaiskirjeen mukaan se, mitä yhdessä koetaan. Me seurakunnan jäseninä olemme yhden ja saman ruumiin jäseniä. Yhdessä meitä kehotetaan kiitollisuuteen siitä, että Kristus asuu keskellämme seurakunnassa. Kristus on läsnä seurakunnan sanassa ja sakramenteissa.
”Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.”
Neuvominen ja opettaminen tapahtuu seurakunnassa rakkauden hengessä, vailla oman kunnian tavoittelua ja riidan siemenen kylvämistä. Sillä kaikki seurakunnassa tapahtuu vain yhden Isän kunniaksi ja siten koko perheen parhaaksi.
Neuvominen on jotakin muuta kuin nalkutus. Nalkuttavan vaimon ominaisuutenahan on toistuvien neuvojen antaminen. Pyytämättömien neuvojen antaminen saattaakin näin merkitä tarvetta muuttaa toinen, johon meillä ihmisillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta eikä oikeutta. Löytyykö meistä hyväksyvää mieltä? Rakkauden mielenlaatua, joka johtaa rauhaan yhdessä? Hyväksymmekö toisen sellaisena kuin hän on? Sen tekemällä voimme hyväksyä myös itsemme Jumalan kuvana.
Pääsiäisen herra, ylösnoussut Vapahtaja tuli tuomaan tätä rauhaa pelästyneille opetuslapsille. Hän tuli lukkojen läpi. Lukittujen ovien läpi. Edelleen hän tulee kahlehdittujen sydänten luo, ja murtaa niiden kovuuden ja kylmyyden. Itsekkyyden ja pahansuopaisuuden, ja muuttaa kivisydämen lihasydämeksi. Tuntevaksi ja rakastavaksi sydämeksi.
Muutos tulee siis ylhäältä. Se on Jumalan armoa, johon meidän tarvitsee vain suostua. Väkivallalla todellista muutosta ei saada aikaiseksi. Mutta paatunut sydän voi Jumalan Hengen vaikutuksesta tulle uudeksi ja kokea näin muutoksen.
Jumala ei ole kaukana meistä. "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme,” saarnasi Paavali ateenalaisillekin. Anteeksiantamuksen sanakaan ei jää jonnekin korkealle pilviin, ihmisten käsittämättömiin, yleväksi ideaksi. Se tulee meidän luoksemme jumalanpalveluksen ripissä, kahdenkeskisissä keskusteluissa ja ehtoollispöydässä. Jumalan anteeksianto murtautuu meidän keskellemme, meidän todellisuuteemme, usein lukittujenkin ovien läpi. Sydämessä saamme uskoa, että siinä lähimmäisen lausumassa anteeksiantamuksen sanassa on itse Jumalan anteeksianto läsnä.
Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuimme luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa seurakunnan kokoukseen. Se on avoin foorumi, jossa keskustellaan seurakunnan ajankohtaisista kysymyksistä. Seurakunnan kokouksessa pohdimme yhdessä myös seurakunnan tehtävää ja olemusta. Tätä perustehtävää, syntien anteeksisaarnaamisen ja evankeliumin julistamisen tehtävää, meidän tulisi kaikessa toimissamme toteuttaa. Kirkossa tuhlataan paljon voimavaroja myös epäolennaiseen ja toissijaiseen. Meille tärkeintä olisi, että seurakuntamme voisi toteuttaa sitä tehtävää, jonka Kristus itse on meille antanut.
Epäilevä Tuomas, eli Didymos, sai lopulta kohdata ylösnousseen Jeesuksen henkilökohtaisesti. Hän sai panna sormensa Jeesuksen verihaavoihin ja koskea Jeesuksen käsiä. Vain siten hän saattoi uskoa.
Seurakunnassa nämä pelastuksen haavat ovat läsnä ehtoollisessa. Siinä me pääsemme kosketuksiin Jeesuksen ruumiin ja veren kanssa. Yhdessä siunauksen sanan kanssa leivästä ja viinistä tulee iankaikkisuuden lääkettä, joka rohkaisee meitä uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Näin meille annetaan myös luottamustehtävään voimavara tai eväslaukku. Se on Herran seurakunnan yhteinen kokoontuminen, jumalanpalvelus. Toivon, että seurakunnan luottamushenkilöille kotikirkko tulee rakkaaksi. Että sunnuntain jumalanpalvelus tulisi voimanlähteeksi arjen elämää ja luottamustehtävää varten. Jumalan sanassa me kuulemme kutsun tehtäviin, jotka meille on varattu. Siitä saamme myös voiman ja rohkeuden silloin, kun pelkäämme maailmaa tai toisia ihmisiä.
Johanneksen kertomuksessa Jeesus tuli kuitenkin pelästyneiden opetuslasten tykö. Hän tuli lukittujen ovien taakse. Siellä hän kehotti näitä omiaan ottamaan vastaan Jumalan kutsun ja tehtävän. Jeesus tuli ja sanoi: Rauha teille!
Rauha. Minkälainen rauha? Ei sellainen rauha, joka tunnetaan tämän maailman lasten keskuudessa. Ei sellaista, joka saadaan aikaiseksi omilla teoilla. Tai varautumalla tulevaan talveen, niin kuin varastojaan keräilevä oravanpoikanen.
Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempänä. Kristuksen rauhaan liittyy Kolossalaiskirjeen mukaan se, mitä yhdessä koetaan. Me seurakunnan jäseninä olemme yhden ja saman ruumiin jäseniä. Yhdessä meitä kehotetaan kiitollisuuteen siitä, että Kristus asuu keskellämme seurakunnassa. Kristus on läsnä seurakunnan sanassa ja sakramenteissa.
”Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.”
Neuvominen ja opettaminen tapahtuu seurakunnassa rakkauden hengessä, vailla oman kunnian tavoittelua ja riidan siemenen kylvämistä. Sillä kaikki seurakunnassa tapahtuu vain yhden Isän kunniaksi ja siten koko perheen parhaaksi.
Neuvominen on jotakin muuta kuin nalkutus. Nalkuttavan vaimon ominaisuutenahan on toistuvien neuvojen antaminen. Pyytämättömien neuvojen antaminen saattaakin näin merkitä tarvetta muuttaa toinen, johon meillä ihmisillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta eikä oikeutta. Löytyykö meistä hyväksyvää mieltä? Rakkauden mielenlaatua, joka johtaa rauhaan yhdessä? Hyväksymmekö toisen sellaisena kuin hän on? Sen tekemällä voimme hyväksyä myös itsemme Jumalan kuvana.
Pääsiäisen herra, ylösnoussut Vapahtaja tuli tuomaan tätä rauhaa pelästyneille opetuslapsille. Hän tuli lukkojen läpi. Lukittujen ovien läpi. Edelleen hän tulee kahlehdittujen sydänten luo, ja murtaa niiden kovuuden ja kylmyyden. Itsekkyyden ja pahansuopaisuuden, ja muuttaa kivisydämen lihasydämeksi. Tuntevaksi ja rakastavaksi sydämeksi.
Muutos tulee siis ylhäältä. Se on Jumalan armoa, johon meidän tarvitsee vain suostua. Väkivallalla todellista muutosta ei saada aikaiseksi. Mutta paatunut sydän voi Jumalan Hengen vaikutuksesta tulle uudeksi ja kokea näin muutoksen.
Jumala ei ole kaukana meistä. "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme,” saarnasi Paavali ateenalaisillekin. Anteeksiantamuksen sanakaan ei jää jonnekin korkealle pilviin, ihmisten käsittämättömiin, yleväksi ideaksi. Se tulee meidän luoksemme jumalanpalveluksen ripissä, kahdenkeskisissä keskusteluissa ja ehtoollispöydässä. Jumalan anteeksianto murtautuu meidän keskellemme, meidän todellisuuteemme, usein lukittujenkin ovien läpi. Sydämessä saamme uskoa, että siinä lähimmäisen lausumassa anteeksiantamuksen sanassa on itse Jumalan anteeksianto läsnä.
Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuimme luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa seurakunnan kokoukseen. Se on avoin foorumi, jossa keskustellaan seurakunnan ajankohtaisista kysymyksistä. Seurakunnan kokouksessa pohdimme yhdessä myös seurakunnan tehtävää ja olemusta. Tätä perustehtävää, syntien anteeksisaarnaamisen ja evankeliumin julistamisen tehtävää, meidän tulisi kaikessa toimissamme toteuttaa. Kirkossa tuhlataan paljon voimavaroja myös epäolennaiseen ja toissijaiseen. Meille tärkeintä olisi, että seurakuntamme voisi toteuttaa sitä tehtävää, jonka Kristus itse on meille antanut.
Epäilevä Tuomas, eli Didymos, sai lopulta kohdata ylösnousseen Jeesuksen henkilökohtaisesti. Hän sai panna sormensa Jeesuksen verihaavoihin ja koskea Jeesuksen käsiä. Vain siten hän saattoi uskoa.
Seurakunnassa nämä pelastuksen haavat ovat läsnä ehtoollisessa. Siinä me pääsemme kosketuksiin Jeesuksen ruumiin ja veren kanssa. Yhdessä siunauksen sanan kanssa leivästä ja viinistä tulee iankaikkisuuden lääkettä, joka rohkaisee meitä uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Näin meille annetaan myös luottamustehtävään voimavara tai eväslaukku. Se on Herran seurakunnan yhteinen kokoontuminen, jumalanpalvelus. Toivon, että seurakunnan luottamushenkilöille kotikirkko tulee rakkaaksi. Että sunnuntain jumalanpalvelus tulisi voimanlähteeksi arjen elämää ja luottamustehtävää varten. Jumalan sanassa me kuulemme kutsun tehtäviin, jotka meille on varattu. Siitä saamme myös voiman ja rohkeuden silloin, kun pelkäämme maailmaa tai toisia ihmisiä.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2007
Toimintakertomus 2006
Vuosi 2006 oli seurakunnassamme uudistumisen ja suunnittelun aikaa. Uusi kirkkoherranvirasto siunattiin käyttöön 12.2. seurakuntakodilla, minne oli tehty asianmukainen saneeraus. Kun myös nuorisotoiminta oli keskittynyt seurakuntatalon yhteydessä olevan rivitaloon, päättyi pitkäaikainen odotus ja kaikki seurakunnan työntekijät pääsivät samaan toimipisteeseen.
Vuoden aikana seurakunnalle laadittiin pidemmän aikavälin strategiasuunnitelma, joka hyväksyttiin kirkkovaltuustossa, joulukuussa. Suunnitelma sai nimen seitsemän lihavaa, seitsemän laihaa, mikä viittaa seurakunnan muuttuvaan toimintaympäristöön. Vuoden 2006 tilinpäätös on pitkästä aikaa negatiivinen, ja suunnitelma haastaakin luottamushenkilöt pohtimaan seurakunnan tulevaisuutta, myös toimintaedellytysten takaamisen kannalta. Uudeksi hengelliseksi näyksi hahmoteltiin seuraava, Tornionlaaksossa ehkä jo vanhastaan tutulta kuulostava virke: Pellon seurakunta on osa Jumalan valtakuntaa, jossa synnit saadaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja jossa sanan ja sakramenttien avulla rohkaistaan uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Tämä rohkaisun ja tukemisen ilmapiiri näkyi vuoden 2006 toiminnassa erityisesti diakoniatyön saralla. Yhteisvastuukeräyksen aihe Ihmisarvoinen vanhuus, tuli lähelle pellolaisia, seurakunnan ikärakenteesta ja maantieteellisestä sijainnista johtuen. Mm. pappien uuden työnjaon kautta diakoniatyö sai lisäpanosta henkilökohtaiseen tukemiseen ja vanhusten kohtaamiseen. Seurakunta haki Yhteisvastuukeräykseen liittyen Kirkkopalvelut ry:ltä myös määrärahaa vanhus-projektin toteuttamiseen, jota ei kuitenkaan myönnetty.
Seurakunnan musiikkielämä on toiminut vuoden aikana osin sijaiskanttoreiden varassa. Tästä huolimatta urkutoimikunta toteutti tehtävänsä, ja Pellon kirkon urkujen kunnostus saatiin etenemään suunnitelmien mukaisesti. Kasvatustyössä lapsityön osuus on ollut vahva. Varhaisnuorten ja nuorten parissa tehtävä työ on alkanut löytää sijansa uuden viranhaltijan myötä. Nuorten keskuudessa merkittäviä asioita olivat esimerkillisesti toteutettu kolmas Pelto-gospel –tapahtuma sekä suuren suosion saanut isoskoulutus. Syksyllä nuoret ilmoittautuivat myös rippikouluihin kiitettävästi, huonomman välivuoden jälkeen.
Elokuussa Tornionjokilaaksossa muisteltiin rovasti Eemeli Salmea, kun hänen syntymästään tuli kuluneeksi 100 vuotta. Pellossa järjestettiin aiheeseen liittyen teologinen seminaari, jossa oli mukana myös hiippakuntamme piispa. Viikon kuluttua piispa Salmi vieraili seurakunnassa uudelleen, siunatessaan käyttöön 4H-yhdistyksen lähimmäispalvelukeskuksen, joka oli perustettu seurakunnan omistamaan vanhaan pappilaan.
Loka-marraskuussa toteutettiin seurakunnassa kirkollisvaalit, joissa valittiin 19 kirkkovaltuutettua vuosille 2007-2010. Tämänkertaisissa vaaleissa menestyivät naiset, joita valittiin valtuustoon kaikkiaan 13. Muutenkin valtuusto uusiutui, sillä nousijoita valituissa oli kaikkiaan 15. Seurakuntavaaleissa äänestämässä kävi 745 seurakuntalaista, joten äänestysprosentti oli 23.
Jumalanpalvelusten kävijämäärät kasvoivat seurakunnassa kertomusvuoden aikana. Samoin raamattupiirien määrä. Sen sijaan lähetystuki seurakunnan omassa kirjanpidosssa jatkoi pienenemistään, vaikka lähetyskannatus seurakunnan alueella on pysynyt edelleen hyvänä. Kirkkoon liityttiin paikkakunnalla kiitettävästä (15), mutta eronneita oli vielä enemmän (22). Kaiken kaikkiaan vuoden 2006 jäsenkato on haastava, sillä seurakunta pieneni 111 jäsenellä. Syntyneiden määrä oli ennätyksellisen alhainen, kun seurakunnassa kastettiin vain 15 oman paikkakunnan lasta. Haudattujen määrä oli lähes nelinkertainen (54). Synkkienkin lukujen keskellä seurakunnassa on kuitenkin lupa uskoon, toivoon ja rakkauteen. Rovasti Eemeli Salmen saarnavirren sanoin: ”Yks’ ei huku sana Herran.” (VK 612)
Vuoden aikana seurakunnalle laadittiin pidemmän aikavälin strategiasuunnitelma, joka hyväksyttiin kirkkovaltuustossa, joulukuussa. Suunnitelma sai nimen seitsemän lihavaa, seitsemän laihaa, mikä viittaa seurakunnan muuttuvaan toimintaympäristöön. Vuoden 2006 tilinpäätös on pitkästä aikaa negatiivinen, ja suunnitelma haastaakin luottamushenkilöt pohtimaan seurakunnan tulevaisuutta, myös toimintaedellytysten takaamisen kannalta. Uudeksi hengelliseksi näyksi hahmoteltiin seuraava, Tornionlaaksossa ehkä jo vanhastaan tutulta kuulostava virke: Pellon seurakunta on osa Jumalan valtakuntaa, jossa synnit saadaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja jossa sanan ja sakramenttien avulla rohkaistaan uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Tämä rohkaisun ja tukemisen ilmapiiri näkyi vuoden 2006 toiminnassa erityisesti diakoniatyön saralla. Yhteisvastuukeräyksen aihe Ihmisarvoinen vanhuus, tuli lähelle pellolaisia, seurakunnan ikärakenteesta ja maantieteellisestä sijainnista johtuen. Mm. pappien uuden työnjaon kautta diakoniatyö sai lisäpanosta henkilökohtaiseen tukemiseen ja vanhusten kohtaamiseen. Seurakunta haki Yhteisvastuukeräykseen liittyen Kirkkopalvelut ry:ltä myös määrärahaa vanhus-projektin toteuttamiseen, jota ei kuitenkaan myönnetty.
Seurakunnan musiikkielämä on toiminut vuoden aikana osin sijaiskanttoreiden varassa. Tästä huolimatta urkutoimikunta toteutti tehtävänsä, ja Pellon kirkon urkujen kunnostus saatiin etenemään suunnitelmien mukaisesti. Kasvatustyössä lapsityön osuus on ollut vahva. Varhaisnuorten ja nuorten parissa tehtävä työ on alkanut löytää sijansa uuden viranhaltijan myötä. Nuorten keskuudessa merkittäviä asioita olivat esimerkillisesti toteutettu kolmas Pelto-gospel –tapahtuma sekä suuren suosion saanut isoskoulutus. Syksyllä nuoret ilmoittautuivat myös rippikouluihin kiitettävästi, huonomman välivuoden jälkeen.
Elokuussa Tornionjokilaaksossa muisteltiin rovasti Eemeli Salmea, kun hänen syntymästään tuli kuluneeksi 100 vuotta. Pellossa järjestettiin aiheeseen liittyen teologinen seminaari, jossa oli mukana myös hiippakuntamme piispa. Viikon kuluttua piispa Salmi vieraili seurakunnassa uudelleen, siunatessaan käyttöön 4H-yhdistyksen lähimmäispalvelukeskuksen, joka oli perustettu seurakunnan omistamaan vanhaan pappilaan.
Loka-marraskuussa toteutettiin seurakunnassa kirkollisvaalit, joissa valittiin 19 kirkkovaltuutettua vuosille 2007-2010. Tämänkertaisissa vaaleissa menestyivät naiset, joita valittiin valtuustoon kaikkiaan 13. Muutenkin valtuusto uusiutui, sillä nousijoita valituissa oli kaikkiaan 15. Seurakuntavaaleissa äänestämässä kävi 745 seurakuntalaista, joten äänestysprosentti oli 23.
Jumalanpalvelusten kävijämäärät kasvoivat seurakunnassa kertomusvuoden aikana. Samoin raamattupiirien määrä. Sen sijaan lähetystuki seurakunnan omassa kirjanpidosssa jatkoi pienenemistään, vaikka lähetyskannatus seurakunnan alueella on pysynyt edelleen hyvänä. Kirkkoon liityttiin paikkakunnalla kiitettävästä (15), mutta eronneita oli vielä enemmän (22). Kaiken kaikkiaan vuoden 2006 jäsenkato on haastava, sillä seurakunta pieneni 111 jäsenellä. Syntyneiden määrä oli ennätyksellisen alhainen, kun seurakunnassa kastettiin vain 15 oman paikkakunnan lasta. Haudattujen määrä oli lähes nelinkertainen (54). Synkkienkin lukujen keskellä seurakunnassa on kuitenkin lupa uskoon, toivoon ja rakkauteen. Rovasti Eemeli Salmen saarnavirren sanoin: ”Yks’ ei huku sana Herran.” (VK 612)
lauantai 17. helmikuuta 2007
Lahjaa ja lainaa
Pellon ja Turtolan kirkot on rakennettu sodan jälkeen amerikkalaisten kristittyjen myötävaikutuksella. Kirkoista löytyy "aarteita", joita on saatu muilta kristityiltä, muualta. Urut on saatiin Saksasta, ja nyt ne on remontoitu uuteen uskoon. Sointi on pehmennyt lastulevykaappien vaihduttua puisiin ja vanhat kolinat ovat hävinneet. Kunnostettujen urkujen käyttöönottokonsertti pidetään sunnuntaina 18.3. klo 17.
Seurakuntaamme saatiin lahjoituksia myös Neuvostoliiton jalkoihin jääneeltä Pyhäjärven, entisen Viipurin läänin, seurakunnalta. Kirkollisia aarteita siirrettiin sodan jälkeen Tyrväältä meidän seurakuntaamme, mistä krusifiksi annettiin vuonna 2002 takaisin Tyrväälle, Pyhän Olavin kirkkoon (nykyisin Vammalan seurakunta). Muita Karjalasta saatuja esineitä olivat kattokruunut sekä kirkonkellot. Kattokruunujen osat otettiin vasta 90-luvulla käyttöön, kun niistä rakennettiin Pellon kirkkoon yksi iso kattokruunu.
Pyhäjärven kirkonkellot kutsuvat ihmisiä edelleen sanankuuloon Pellon kirkon tornissa. Niissä molemmissa on tavan mukaisesti myös raamatunkohdat. Isossa kellossa lukee "Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät." (Room. 12:12) Pienessä Raamatunkohtana on Ef. 2:19-22 "Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen." (Uusi käännös)
Kirkonkellojen ääntä on hyvä kuunnella täällä Pellossa, tietäen, että isäni on syntyisin Pyhäjärven naapuripitäjästä, Räisälästä. Matka kelloilla, kuten siis itsellänikin, on kulkenut maan yhdestä kulmasta aivan toiseen. Mannermaisessa kontekstissa kirkkojen kellot kertovat ajan kulumisesta, meillä Suomessa taas kuolintapausten yhteydessä ajan päättymisestä. Yhtä koska, ne muistuttavat siitä, ettei elettyä aikaa saa takaisin ja kerran aikamme myös päättyy.
Seurakuntaamme saatiin lahjoituksia myös Neuvostoliiton jalkoihin jääneeltä Pyhäjärven, entisen Viipurin läänin, seurakunnalta. Kirkollisia aarteita siirrettiin sodan jälkeen Tyrväältä meidän seurakuntaamme, mistä krusifiksi annettiin vuonna 2002 takaisin Tyrväälle, Pyhän Olavin kirkkoon (nykyisin Vammalan seurakunta). Muita Karjalasta saatuja esineitä olivat kattokruunut sekä kirkonkellot. Kattokruunujen osat otettiin vasta 90-luvulla käyttöön, kun niistä rakennettiin Pellon kirkkoon yksi iso kattokruunu.
Pyhäjärven kirkonkellot kutsuvat ihmisiä edelleen sanankuuloon Pellon kirkon tornissa. Niissä molemmissa on tavan mukaisesti myös raamatunkohdat. Isossa kellossa lukee "Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät." (Room. 12:12) Pienessä Raamatunkohtana on Ef. 2:19-22 "Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen." (Uusi käännös)
Kirkonkellojen ääntä on hyvä kuunnella täällä Pellossa, tietäen, että isäni on syntyisin Pyhäjärven naapuripitäjästä, Räisälästä. Matka kelloilla, kuten siis itsellänikin, on kulkenut maan yhdestä kulmasta aivan toiseen. Mannermaisessa kontekstissa kirkkojen kellot kertovat ajan kulumisesta, meillä Suomessa taas kuolintapausten yhteydessä ajan päättymisestä. Yhtä koska, ne muistuttavat siitä, ettei elettyä aikaa saa takaisin ja kerran aikamme myös päättyy.
perjantai 9. helmikuuta 2007
Sana Kynttilänpäiväksi
Kynttilänpäivän evankeliumissa (Luuk. 2:22-33) kuullaan kertomus eräästä vanhuksesta, Simeonista. Tästä Simeonista sanotaan, että hän oli hurskas ja Jumalaa pelkäävä. Ja Pyhän Hengen vaikutuksesta Simeon tulee myöskin Jerusalemin temppeliin sinä päivänä, kun Joosef ja Maria toivat sinne Jeesus-vauvan.
Vanha Simeon odotti Israelille luvattua lohdutusta. Tämä kai viittaa Jesajan lupaukseen, jossa sanotaan: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.”
Ja profeetta Sakarja oli luvannut, että: ”Vielä tulee minun kaupungeissani vallitsemaan yltäkylläisyys. Vielä minä annan Siionille lohdutuksen, vielä minä valitsen Jerusalemin omaksi kaupungikseni."
Jerusalemin tilannehan ei ollut kadehdittava. Roomalaiset vallanpitäjät olivat hallinneet kaupungissa jo pitkään, ja ennen sitä olivat paikalla olleet makedonialaiset, persialaiset, assyrialaiset ja ties mitkä. Ja niinhän koko Palestiinan maa tuntuu olevan yksi päättymättömän taistelun areena, jossa vallanpitäjät vain vaihtuvat.
Simeonin odotus sai kuitenkin toisenlaisen vastauksen Jeesuksessa, kuin mitä yleisesti tuohon aikaan odotettiin. Monelle profeetallekin, kuten tälle Sakarjalle, pelastuksen odottaminen merkitsi sitä, että ylpeät valloittajat saisivat selkäänsä ja heidät ajettaisiin pois pyhältä maalta, Herran kansan asuinsijoilta. Ja sitä samaahan Palestiinassa edelleen odotetaan. Sekä juutalaiset että arabit toivovat tätä samaa…
Mutta huomataan, mitä hurskas Simeon sanoo, kun hän kohtaa Jeesus-lapsen. Helpottuneena hän huokaa: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”
Siis Jeesuksessa Simeon näki pelastuksen koittavan samalla tavalla sekä valitulle kansalle, juutalaisille, että pakanakansoille. Siis myös suomalaisille, eurooppalaisille ja arabeille on luvattu sama pelastus Jeesus-lapsessa. Tämä oli vallankumouksellinen uutinen tuossa hetkessä, tuossa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Ja sitä se näyttäisi olevan edelleen.
Tämä Simeonin tunnustus perustuu enemmän tuohon Jesajan lupaukseen. Se näkee Jumalan viestin henkilökohtaisemmalla tasolla. Siinä luvataan ahdistuksen ajan jälkeen syntien anteeksiantamus, syyllisyyden sovitus ja pakkotyön päättyminen.
Tämä Jeesus-lapsi ei siis tullut politiikan pelinappulaksi, ihmisten omien valtapyrkimysten asiamieheksi. Mutta hän tuli antamaan jotakin paljon enemmän: Hänessä meille luvataan syntien sovitus ja iankaikkinen elämän. Hänessä ihmisille annetaan arvo, joka on kaikilla sama, eikä sitä voida riistää pois. Hänessä me saamme lohdutuksen, joka ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, materiaalisen hyvinvoinnin määrästä tai mistään inhimillisin mittarein mitattavasta.
Jeesuksen antama lohdutus saadaan ottaa vastaan uskossa. Kun me uskomme häneen syntiemme sovittajana ja Vapahtajana, saamme luottaa siihen, ettei hän hylkää meitä, eikä aja pois viimeiselläkään tuomiolla. Uskon kautta hän lahjoittaa meille pyhyytensä ja puhtautensa, vaikka itsessämme me olemme ansainneet kadotustuomion. Siksi kristittyinä haluamme seurata häntä, elää hänen yhteydessään, että olisimme varmassa turvassa.
Elämästä kyllänsä saaneena Simeon toteaa: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.” Onko meillä tällainen Simeonin mieli? Riittääkö se meille, että voisimme elää elämäämme rauhassa, turvallisella ja hyvällä mielellä? Riittääkö meille tämä sanoma, että saamme lähteä kerran myös tästä elämästä samassa turvassa ja luottamuksessa? Minä haluan luottaa siihen, että tämä Simeon tiesi mistä puhui!
Vanha Simeon odotti Israelille luvattua lohdutusta. Tämä kai viittaa Jesajan lupaukseen, jossa sanotaan: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.”
Ja profeetta Sakarja oli luvannut, että: ”Vielä tulee minun kaupungeissani vallitsemaan yltäkylläisyys. Vielä minä annan Siionille lohdutuksen, vielä minä valitsen Jerusalemin omaksi kaupungikseni."
Jerusalemin tilannehan ei ollut kadehdittava. Roomalaiset vallanpitäjät olivat hallinneet kaupungissa jo pitkään, ja ennen sitä olivat paikalla olleet makedonialaiset, persialaiset, assyrialaiset ja ties mitkä. Ja niinhän koko Palestiinan maa tuntuu olevan yksi päättymättömän taistelun areena, jossa vallanpitäjät vain vaihtuvat.
Simeonin odotus sai kuitenkin toisenlaisen vastauksen Jeesuksessa, kuin mitä yleisesti tuohon aikaan odotettiin. Monelle profeetallekin, kuten tälle Sakarjalle, pelastuksen odottaminen merkitsi sitä, että ylpeät valloittajat saisivat selkäänsä ja heidät ajettaisiin pois pyhältä maalta, Herran kansan asuinsijoilta. Ja sitä samaahan Palestiinassa edelleen odotetaan. Sekä juutalaiset että arabit toivovat tätä samaa…
Mutta huomataan, mitä hurskas Simeon sanoo, kun hän kohtaa Jeesus-lapsen. Helpottuneena hän huokaa: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”
Siis Jeesuksessa Simeon näki pelastuksen koittavan samalla tavalla sekä valitulle kansalle, juutalaisille, että pakanakansoille. Siis myös suomalaisille, eurooppalaisille ja arabeille on luvattu sama pelastus Jeesus-lapsessa. Tämä oli vallankumouksellinen uutinen tuossa hetkessä, tuossa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Ja sitä se näyttäisi olevan edelleen.
Tämä Simeonin tunnustus perustuu enemmän tuohon Jesajan lupaukseen. Se näkee Jumalan viestin henkilökohtaisemmalla tasolla. Siinä luvataan ahdistuksen ajan jälkeen syntien anteeksiantamus, syyllisyyden sovitus ja pakkotyön päättyminen.
Tämä Jeesus-lapsi ei siis tullut politiikan pelinappulaksi, ihmisten omien valtapyrkimysten asiamieheksi. Mutta hän tuli antamaan jotakin paljon enemmän: Hänessä meille luvataan syntien sovitus ja iankaikkinen elämän. Hänessä ihmisille annetaan arvo, joka on kaikilla sama, eikä sitä voida riistää pois. Hänessä me saamme lohdutuksen, joka ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, materiaalisen hyvinvoinnin määrästä tai mistään inhimillisin mittarein mitattavasta.
Jeesuksen antama lohdutus saadaan ottaa vastaan uskossa. Kun me uskomme häneen syntiemme sovittajana ja Vapahtajana, saamme luottaa siihen, ettei hän hylkää meitä, eikä aja pois viimeiselläkään tuomiolla. Uskon kautta hän lahjoittaa meille pyhyytensä ja puhtautensa, vaikka itsessämme me olemme ansainneet kadotustuomion. Siksi kristittyinä haluamme seurata häntä, elää hänen yhteydessään, että olisimme varmassa turvassa.
Elämästä kyllänsä saaneena Simeon toteaa: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.” Onko meillä tällainen Simeonin mieli? Riittääkö se meille, että voisimme elää elämäämme rauhassa, turvallisella ja hyvällä mielellä? Riittääkö meille tämä sanoma, että saamme lähteä kerran myös tästä elämästä samassa turvassa ja luottamuksessa? Minä haluan luottaa siihen, että tämä Simeon tiesi mistä puhui!
maanantai 8. tammikuuta 2007
Kinkereille!
Perjantaina aloitan kinkerikierroksen, ensimmäiset pidetään Raanujärven Ylipäässä. Kinkeripiirejä on Pellossa kolmetoista, joissa jokaisessa toteutetaan omaa seurakuntaohjelmaa omine tilaisuuksineen. Seurakuntailtojen ym. kinkeripiirien tilaisuuksista vastaavat diakoniakylätoimikunnat ja vastuunkantajat.
Tämän vuoden kinkeriaiheena on kristinopin kolmas uskonkohta, eli Pyhän Hengen toiminta. Kinkereillä kysytään: Kuka Pyhä Henki on? Mitä Hän saa aikaiseksi? Mitä on uudestisyntyminen ja miten se eroaa idän uskontojen jälleensyntymisestä? Asiaan saat selvyyttä katekismuksen kappaleista 19-24.
Myös seurakunnan, armonvälineiden sekä taivastoivon merkitys korostuvat tämän vuoden kinkereillä. Yhdessä on hyvä veisata kinkerivirren 113 sanoin: "Oi vahva turva heikkojen ja lohduttaja murheisten, sanaasi meidän kuulla anna ja viimein meidät iloos kanna."
Tämän vuoden kinkeriaiheena on kristinopin kolmas uskonkohta, eli Pyhän Hengen toiminta. Kinkereillä kysytään: Kuka Pyhä Henki on? Mitä Hän saa aikaiseksi? Mitä on uudestisyntyminen ja miten se eroaa idän uskontojen jälleensyntymisestä? Asiaan saat selvyyttä katekismuksen kappaleista 19-24.
Myös seurakunnan, armonvälineiden sekä taivastoivon merkitys korostuvat tämän vuoden kinkereillä. Yhdessä on hyvä veisata kinkerivirren 113 sanoin: "Oi vahva turva heikkojen ja lohduttaja murheisten, sanaasi meidän kuulla anna ja viimein meidät iloos kanna."
lauantai 16. joulukuuta 2006
Joulunajan saarnavieraita
Pellon kirkossa saadaan kuulla vierailevia saarnaajia joulunaikaan. Jouluyön messussa kuullaan tansanialaista ja loppiaiskirkossa ylitorniolaista naispappia.
Pellon seurakunnan aattokirkot kokoavat perinteisesti runsaasti kirkkovieraita. Erityisen suosittu viime vuonna oli koko perheen aattohartaus. Niinpä tänäkin vuonna järjestetään juuri lapsiperheille tarkoitettu aattohartaus Pellon kirkossa klo 14. Saarnan yhteydessä nähdään Aune Tuoman ohjaama joulukuvaelma. Muita menojani aattona ovat vanhainkodin hartaus klo 11, Turtolan jumalanpalvelus klo 16 ja Pellon kirkon yömessu klo 23 . Yömessun jälkeen on mukava jäädä isyysvapaalle, sillä "lapsi on meille syntynyt".
Pellolainen teologian ylioppilas Lotta Gammelin on hankkinut meille yömessuun mielenkiintoisen yllätyksen. Saarnan pitää Tansanian ev.-lut. kirkon pappi Sarah Kisanga Urassi, joka on ollut syksyn vaihto-opiskelijana Helsingin yliopistossa. Muutenkin yömessu on opiskelijoiden toteuttama.
Loppiaiskirkossa saarnaa Pellon lukion äidinkielen ja uskonnon lehtori Mirjami Hyttinen. Mirjami on vihitty papiksi pyhäinpäivänä ja loppiaisen messu on hänen ensimmäisensä.
Harmittava asia joulukirkoissa on, että urkumme ovat remontissa. Toivottavasti seurakuntalaiset eivät pahoita siitä mieltään. Saattavathan saksalaiset Gerhard Schmidtin lahjoittamat urut nimittäin soida remontin jälkeen vielä hienommin.
Pellon seurakunnan aattokirkot kokoavat perinteisesti runsaasti kirkkovieraita. Erityisen suosittu viime vuonna oli koko perheen aattohartaus. Niinpä tänäkin vuonna järjestetään juuri lapsiperheille tarkoitettu aattohartaus Pellon kirkossa klo 14. Saarnan yhteydessä nähdään Aune Tuoman ohjaama joulukuvaelma. Muita menojani aattona ovat vanhainkodin hartaus klo 11, Turtolan jumalanpalvelus klo 16 ja Pellon kirkon yömessu klo 23 . Yömessun jälkeen on mukava jäädä isyysvapaalle, sillä "lapsi on meille syntynyt".
Pellolainen teologian ylioppilas Lotta Gammelin on hankkinut meille yömessuun mielenkiintoisen yllätyksen. Saarnan pitää Tansanian ev.-lut. kirkon pappi Sarah Kisanga Urassi, joka on ollut syksyn vaihto-opiskelijana Helsingin yliopistossa. Muutenkin yömessu on opiskelijoiden toteuttama.
Loppiaiskirkossa saarnaa Pellon lukion äidinkielen ja uskonnon lehtori Mirjami Hyttinen. Mirjami on vihitty papiksi pyhäinpäivänä ja loppiaisen messu on hänen ensimmäisensä.
Harmittava asia joulukirkoissa on, että urkumme ovat remontissa. Toivottavasti seurakuntalaiset eivät pahoita siitä mieltään. Saattavathan saksalaiset Gerhard Schmidtin lahjoittamat urut nimittäin soida remontin jälkeen vielä hienommin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)