Kynttilänpäivän evankeliumissa (Luuk. 2:22-33) kuullaan kertomus eräästä vanhuksesta, Simeonista. Tästä Simeonista sanotaan, että hän oli hurskas ja Jumalaa pelkäävä. Ja Pyhän Hengen vaikutuksesta Simeon tulee myöskin Jerusalemin temppeliin sinä päivänä, kun Joosef ja Maria toivat sinne Jeesus-vauvan.
Vanha Simeon odotti Israelille luvattua lohdutusta. Tämä kai viittaa Jesajan lupaukseen, jossa sanotaan: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.”
Ja profeetta Sakarja oli luvannut, että: ”Vielä tulee minun kaupungeissani vallitsemaan yltäkylläisyys. Vielä minä annan Siionille lohdutuksen, vielä minä valitsen Jerusalemin omaksi kaupungikseni."
Jerusalemin tilannehan ei ollut kadehdittava. Roomalaiset vallanpitäjät olivat hallinneet kaupungissa jo pitkään, ja ennen sitä olivat paikalla olleet makedonialaiset, persialaiset, assyrialaiset ja ties mitkä. Ja niinhän koko Palestiinan maa tuntuu olevan yksi päättymättömän taistelun areena, jossa vallanpitäjät vain vaihtuvat.
Simeonin odotus sai kuitenkin toisenlaisen vastauksen Jeesuksessa, kuin mitä yleisesti tuohon aikaan odotettiin. Monelle profeetallekin, kuten tälle Sakarjalle, pelastuksen odottaminen merkitsi sitä, että ylpeät valloittajat saisivat selkäänsä ja heidät ajettaisiin pois pyhältä maalta, Herran kansan asuinsijoilta. Ja sitä samaahan Palestiinassa edelleen odotetaan. Sekä juutalaiset että arabit toivovat tätä samaa…
Mutta huomataan, mitä hurskas Simeon sanoo, kun hän kohtaa Jeesus-lapsen. Helpottuneena hän huokaa: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”
Siis Jeesuksessa Simeon näki pelastuksen koittavan samalla tavalla sekä valitulle kansalle, juutalaisille, että pakanakansoille. Siis myös suomalaisille, eurooppalaisille ja arabeille on luvattu sama pelastus Jeesus-lapsessa. Tämä oli vallankumouksellinen uutinen tuossa hetkessä, tuossa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Ja sitä se näyttäisi olevan edelleen.
Tämä Simeonin tunnustus perustuu enemmän tuohon Jesajan lupaukseen. Se näkee Jumalan viestin henkilökohtaisemmalla tasolla. Siinä luvataan ahdistuksen ajan jälkeen syntien anteeksiantamus, syyllisyyden sovitus ja pakkotyön päättyminen.
Tämä Jeesus-lapsi ei siis tullut politiikan pelinappulaksi, ihmisten omien valtapyrkimysten asiamieheksi. Mutta hän tuli antamaan jotakin paljon enemmän: Hänessä meille luvataan syntien sovitus ja iankaikkinen elämän. Hänessä ihmisille annetaan arvo, joka on kaikilla sama, eikä sitä voida riistää pois. Hänessä me saamme lohdutuksen, joka ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, materiaalisen hyvinvoinnin määrästä tai mistään inhimillisin mittarein mitattavasta.
Jeesuksen antama lohdutus saadaan ottaa vastaan uskossa. Kun me uskomme häneen syntiemme sovittajana ja Vapahtajana, saamme luottaa siihen, ettei hän hylkää meitä, eikä aja pois viimeiselläkään tuomiolla. Uskon kautta hän lahjoittaa meille pyhyytensä ja puhtautensa, vaikka itsessämme me olemme ansainneet kadotustuomion. Siksi kristittyinä haluamme seurata häntä, elää hänen yhteydessään, että olisimme varmassa turvassa.
Elämästä kyllänsä saaneena Simeon toteaa: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.” Onko meillä tällainen Simeonin mieli? Riittääkö se meille, että voisimme elää elämäämme rauhassa, turvallisella ja hyvällä mielellä? Riittääkö meille tämä sanoma, että saamme lähteä kerran myös tästä elämästä samassa turvassa ja luottamuksessa? Minä haluan luottaa siihen, että tämä Simeon tiesi mistä puhui!
