Tänä vuonna äitienpäivää vietetään rukoussunnuntaina. Rukous on ollut vanhastaan äitien tärkeä tehtävä. Huolien keskellä he ovat kantaneet lapsiansa rukouksessa Jumalan suojelukseen.
Jokaisella meistä on tai on ollut äiti. Äitienpäivänä on hyvä muistaa omaa äitiä. Äidiltä opittua rukoustehtävää saamme jatkaa eteenpäin, tuleville sukupolville.
Seurakunnassa me olemme kuin äidin tai isän sylissä. Sylissä, jossa on turvallista olla, ja jossa saamme kokea huolenpitoa ja rakkautta. Taivaallinen vanhempi, pyhä Jumala rohkaisee meitä takaisin yhteyteensä, myös sen jälkeen, kun olemme rikkoneet hänen tahtoaan vastaan.
Perheessä olen nähnyt, miten pieni lapsi kinuaa joskus haluamaansa monta kertaa. ”Anna, anna, anna”, hoetaan äidille tai isälle niin kauan, että jompikumpi antaa periksi. Tai jos toinen ei lupaa, niin sitten mennään toisen luo: Itsekkyydessään lapsi on aika viekas.
Tämän päivän evankeliumissa (Joh. 16:23-33) Jeesus lupaa, että Jumalalta ei tarvitse kinuta tai tingata. "Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille." Mutta mitä eroa on lapsen tinkaamisessa, johon äidin tai isän ei tule suostua, ja sitten vastaavasti siinä kristityn pyynnössä, johon Jumala vastaa ilman muuta myöntävästi?
Lapsen pyyntö on synnin turmelema. Se on hänen itsekkään luontonsa hedelmä, josta ei ole hänelle todellista iloa eikä hyötyä. Hetkellistä hyvää oloa antava karamelli tai huvitus ei anna ihmiselle sitä rauhaa ja iloa, joka saadaan Kristukselta.
Jeesuksen nimessä pyytäminen liittyy juuri tähän todelliseen apuun, jota me ihmiset olemme vailla. Tämä pyyntö kohdistuu omaan syntisyyteemme ja armonkaipuuseen, sekä sellaisiin hyödykkeisiin ja avuihin, joista on hyötyä myös lähimmäiselle.
Kuningas Salomo pyysi Jumala nimenomaan viisautta ja taitoa, että hän osaisi oikein johtaa kansaansa. Hän ei pyytänyt rikkautta tai vihollisten kuolemaa, tai mitään muutakaan itselleen. Siksi, tämänkaltaiseen pyyntöön, Herra vastasi mielellään myöntävästi.
