Treffeillä ystävänillassa

Pääsin vaimoni kanssa treffeille, pitkästä aikaa. Saimme kotiimme lastenhoitajaksi Sinikan, joka antoi omasta ajastaan kaksi tuntia meidän parhaaksemme. Se oli ystävällinen teko meille, pienten lasten vanhemmille, joista toinen opiskelee ja toinen on töissä. Harvoin olemme saaneet viettää aikaa ihan vain kahdestaan.

No emme me tälläkään kertaa viettäneet aikaa vain kahdestaan, sillä paikkakunnallamme oli hausta tapahtuma, ystävänilta. Halusinkin viedä ”parhaan ystäväni” tuohon iltaan, koska tiesin, että ohjelmasta tulisi laadukas. Ja sitä se tosiaan olikin.

Ystävänilta pidettiin kaksi päivää ennen varsinaista ystävänpäivää tiistaina 12.2. Ilta oli Pellon seurakunnan yhteisvastuutyöryhmän ideoima. Illan idea ja teema oli kaikille ymmärrettävä: ystävät ovat tärkeitä ja kaikkia kanssaihmisiä kohtaan meidän tulisi olla myös ystävällisiä. Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi ja huomatuksi. Ystävyyttä meidän tulee osoittaa myös niitä kohtaan, joilta puuttuu ystäviä tai muita elämälle tärkeitä asioita. Siitä yhteisvastuukeräyksessäkin on kyse.

Ystävänilta oli ohjelmallinen kahvitilaisuus. Sinne saapui mukavasti väkeä, kaikkiaan 68 yhteisvastuuystävää. Ensin saimme kahvitella ja maistella mm. sydämenmuotoisia Kaisan leipomia pikkuleipiä. Tarjoilut kustansivat illan isännät Pekka ja Simo. Ohjelma oli todella korkeatasoista. Saimme kuunnella Astan ja Erkin lausumia runoja ja rukouksia. Musiikista vastasivat nuorten kuoro, Juulianna ja Marianne-kanttori. Illan kohokohtia oli Pekan ja Simon esittämä ystävänlaulu, joka tuli varmasti aidosti suoraan sydämestä. Ihmettelin, miten nämä velikullat ovat säilyttäneet sydämessään uskon ja luottamuksen sekä ystävyyden arvostuksen. Sitä he myös jakavat toisille: kiitos siitä!

Tänä vuonna yhteisvastuukeräyksellä tuetaan suomalaisten kehitysvammaisten työllistymistä sekä sodasta kärsineen Liberian jälleenrakennusta. Seuraavia yhteisvastuutapahtumia Pellossa on mm. Orajärven yhteisvastuuilta tiistaina 11.3., sekä palmusunnuntain YV-tilaisuudet Lampsijärven ja Rattosjärven kouluilla.

Kinkerit käynnissä

Tammi-helmikuun aikana kierrän kinkereillä. Tänä vuonna kinkeriaiheena on Isä meidän -rukouksen alku. Siitä muutama näkökulma tähän nettipäiväkirjaankin:

"Isä meidän, joka olet taivaissa." Jeesus opettaa rukousta, ja sitä, että Jumala on meille kuin rakastava isä. Isä on vertauskuva. Jesajan kirjassa Jumalan toiminalle annetaan toisenlainen vertauskuva (66:13): Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan... Ja "meidän" on eri asia, kuin "minun". Muistammeko sen?

"Pyhitetty olkoon sinun nimesi." Miten me pyhitämme Jumalan nimeä? Sitä voisi verrata siihen samaan, että miten me tuotamme kunniaa tai häpeää omille vanhemmillemme... Miten on: tuotammeko elämällämme, sanoillamme ja teoillamme kunniaa vai häpeää Jumalan nimelle?

"Tulkoon sinun valtakuntasi." Tällä pyynnöllä on kaksi merkitystä: valtakunta ajassa ja iankaikkisuudessa. Iankaikkisuudessa tuleva valtakunta (taivas) ja tämän ajan valtakunta (kirkko) ovat sidoksissa toisiinsa. Jumalan valtakunta tulee tänne, meidän syntisten ihmisten keskelle Sanassa ja Sakramenteissa. Siksi tästä "valtakunnasta" erotettu usko kuolemanjälkeiseen elämään ei ole totta, vaikka nykyään niin usein ajatellaan.

"Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa." Kumpaa me toivomme: Jumalan tahdon vai oman tahdon tapahtumista. Hyvä olisi muistaa, että Jumalan tahdon tapahtuminen on parasta mitä meille voi käydä. Sillä Jumala tietää parhaiten, mikä on meille hyväksi.

"Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme." Tapio Saraneva, KUA:n entinen johtaja muistuttaa, että vain 5 % vuosittaisesta sotavarusteluihin käytetyistä määrärahoista riittäisi poistamaan nälänhän maailmasta kymmenessä vuodessa. Siksi tämä rukouksen kohta on erityisen tärkeä; että löytyisi poliittista tahtoa.

Tästä jatketaan ensi vuoden kinkereillä, jos Jumala suo...

Joulun laki ja evankeliumi

Lutherin mukaan aasikin osaa erottaa sen mitä sille annetaan ja mitä siltä vaaditaan. Se on iloinen kun saa apetta syödäkseen ja tietää myös miltä tuntuu kantaa kuormia.

Jumalan sana toimii samalla tavalla: siinä Jumala ilmaisee meille sen, mitä hän meiltä vaatii ja sen mitä hän meille lahjoittaa. Tämä Laki ja Evankeliumi meidän tulisi nähdä ja kuulla Raamatussa.

Kirjoittaessani tätä on joulu. Joulusaarnat on pidetty ja ajattelin tämän yhden näkökulman nostaa niistä tähän nettipäiväkirjaan. Nimittäin sen lain sanan, joka jouluevankeliumista löytyy.

Ensinnäkin Jumala vaatii meiltä kunnioitusta vanhempia, isovanhempia, sukua ja esivaltaa kohtaan. Tästä on esimerkkinä Joosefin ja Marian nöyryys, jota he osoittivat lähtiessään matkalle. He kuuluivat Daavidin sukuun ja keisarin vallan alle, ja noudattivat määräystä.

Katekismuksessa meitä kehotetaan myös antamaan vanhemmille, suvulle ja esivallalle erityinen arvo ja kunnioitus. Mutta miten me puhumme työnantajastamme, poliitikoista tai vaikkapa kyläkuntamme vanhuksista? Kunnioitammeko me heitä sillä tavalla, kuten Jumalan käskyt kehottavat? Vai asetammeko me heidät kyseenalaiseen valoon sanoillamme ja asenteellamme?

Toinen vaatimus, jonka tuttu joulukertomus antaa, on Jumala kunnioitus. Jumalan on kunnia korkeuksissa, lauloivat enkelit. Annammeko me kunnian Jumalalle? Pidämmekö me hänen käskynsä ja elämmekö hänelle kuuliaisena?

Jos ihminen antaisi kaiken kunnian Jumalalle, sen merkkinä olisi rauha maan päällä ihmisten keskuudessa. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Liian usein ihmiset kilpailevat kunniasta keskenään, vahingoittavat toisiansa ja loukkaavat siten myös Jumalaa.

Raamatun mukaan menestymisen ja pitkän iän salaisuus on vanhempien ja pyhien asioiden kunnioitus. Tätä Jumala meiltä vaatii. Jumalan kunnioitus on myös iankaikkisen elämän edellytys. Ilman Jumalaa ihminen tuhoutuu.

Ja toisaalta: Osaammeko nähdä, että Jumalan sanaan on kirjoitettu sisälle myös evankeliumin sana. Se, mitä Jumala haluaa lahjoittaa meille. Ensimmäisenä jouluna hän lahjoitti meille Jeesus-lapsen. Jeesuksesta sanottiin, että hän on Vapahtaja, Kristus ja Herra. Jumala lahjoittaa meille siis auttajan ja pelastajan, joka vapauttaa meidät synnin ja kuoleman alta. Hän on se lunastaja joka ostaa meidät saatanalta omakseen, iankaikkisen elämän perillisiksi. Hän ottaa meidät armon lapsiksi lain alta ja antaa meille iankaikkisen elämä toivon. Hän lahjoittaa meille vapauden, kahleiden sijaan, että voisimme elää elämäämme iloisin sydämin.

Jumala lahjoittaa meille joulun riemun. Hän tuntee meidän kipumme ja kärsimyksemme, kaikki meitä vaivaavat asiat. Niissä hän kulkee meidän rinnallamme ja antaa meille uskon ja luottamuksen.

Sana kristus merkitsee voideltua. Juutalaisessa ja antiikin maailmassa kuninkaat voideltiin tehtäväänsä öljyllä. Näin Jeesus kuvataan kuninkaaksi, joka on annettu kaikelle kansalle. Siis kaikkien ihmisten kuninkaaksi. Meidän kuninkaamme on siis olemukseltaan vapahtaja. Ei kahleiden asettaja tai tyranki, vaan vapauttajakuningas, jonka kansaa me kristityt olemme.

Hyvää joulua!

Jeesusta odotellessa

Kummelissa oli aikoinaan hauska sketsisarja nimeltään perintöä odotellessa. Siinä maatalon kaksi poikaa odottivat jännittyneenä isän terveydentilan huononemista, toivoen pahinta...

Tuleva adventin aika on myös odottamisen aikaa. Odottaminen onkin tarpeen, että voisi saavuttaa senkaltaisen täyttymyksen, mikä joulun iloon liittyy. Ilman odotusta juhlailo jää puolinaiseksi.

Kristitylle koko elämä on myös tietyllä tavalla odotusta. Adventin raamatuntekstissä sanotaan, että koettelemuksissa usko todetaan aidoksi (1. Piet. 1:7). Elämän vastoinkäymisissä odottamme helpotusta ja poispääsyä ikävästä tilanteesta. Usein ei kuitenkaan auta kuin vain odottaa kärsivällisesti. Meille nykyajan, nopean elämäntahdin ihmisille tämänkaltainen odottaminen ja kärsivällisyys voi tuntua mahdottomalta. Raamattu kuitenkin opettaa, että juuri koettelemukset ovat ikään kuin uskomme mittari tai testi.

Autosta kyllä huomaamme, jos sen moottori hajoaa. Samoin on fyysisen terveyden laita. Mutta mistä tietää yskiikö "uskon moottori"? Tai onko "hengellistä verenpainetta"? Tämän huomaamiseksi Jumala antaa meille koettelemuksia ja vastoinkäymisiä. Yhtenä uskon mittarina voidaan pitää myös hedelmiä, joita tuotamme. Kristityn elämään tulisi liittyä rakkauden hedelmiä: ystävällisyyttä, toisten huomioimista, auttamisen mieltä jne.

Adventtina odotamme joulua ja Jeesuksen tulemista. Jeesuksen tuleminen tapahtuu kerran kuitenkin myös hyvin toisella tavalla, kuin mistä joulun idyllinen seimirakennelma kertoo. Aikojen lopulla Jeesus saapuu kunniassaan, tuomarina ja Herrana. Silloin meiltä ei kysytä joulumieltä, lahjapakettien runsautta, tai muutakaan mukavaa. Meiltä kysytään vain sitä, mistä kerrotaan tuomiosunnuntain evankeliumissa (ks. Mt 25:31-46): olemmeko huomanneet ja auttaneet kärsivää lähimmäistämme.

Näin kristityn elämä ei siis suinkaan ole hengailua perintötalon nurkilla, ”perintöä odotellessa”. Se on elämää "Jeesusta odotellessa". Kerran Jeesus tulee takaisin ja laittaa jokaisen meistä vastuuseen teoistamme ja sanoistamme; kaikesta siitä, mitä me olemme elämän aikana tehneet tai jättäneet tekemättä. Tähän Jeesuksen odotteluun, kristityn elämään, kuuluu rukousta, sanan tutkimista, seurakunnan jumalanpalvelukseen osallistumista, ehtoollisella käyntiä jne.

Kummelin sketsissä ne kaksi talon poikaa odottelivat aina jännittyneenä, mitä tapahtuisi, kun isä sai rankan yskänkohtauksen… selviäisikö isä, vai olisiko jo perinnönjakamisen aika…

Meidän on hyvä huomata, että vielä ei ole perinnönjakamisen aika, ettei meille kävisi niin kuin tuhlaajapojalle, Jeesuksen kertomuksessa. Hänhän menetti kaiken, kun halusi saada perinnön liian aikaisin. Mutta Jeesuksen odotuksessa kristitylle on annettu kuitenkin jo oikeus perehtyä isän testamenttiin, sekä Vanhaan että Uuteen. Siellä Jumala kertoo meille, mikä meitä kerran odottaa taivaan kodissa.

Vyötettynä

Kirkkovuoden viimeiset sunnuntait muistuttavat valveillaolon ja kristillisen elämäntavan tärkeydestä. Raamattu puhuu vyötettynä olemisesta, jolloin ihminen on ”aina valmiina”, kuten partiolainen. Ennen kaikkea kristitty on vyötetty totuuteen (Ef. 6:14), vaikka se nykyään onkin kovin harvinaista. Ja uskollisuus on myös ikään kuin hyvin pitävä vyö (Jes. 11:5). Tehtävästä ja vastuusta ei irrottauduta satunnaisesti, oman mielen mukaisesti tai ensimmäisten vastusten tullessa.

"Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.” Näin Jeesus rohkaisee omiaan Luukkaan evankeliumissa (12:35). Ja ensimmäisessä Pietarin kirjeessä kehotetaan: ”Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.”

Jokainen meistä on vyötetty omaan kristilliseen kutsumukseensa. Laulussa nimeltä 1972 kerrotaan ikätovereistani, tuona vuonna syntyneistä. ”Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita,” sanotaan laulussa. Näiden lisäksi olemme vanhempia, virkamiehiä, yrittäjiä, lähimmäisiä, ystäviä, naapureita, aviopuolisoita jne.

Valvomisen sunnuntain ja tuomiosunnuntain edellä on hyvä miettiä, miten hoidamme kutsumusta, joka meillä on? Helposti joku monitahoisen kutsumuksemme osa-alueista saattaa vääristyä, jäädä liian vähälle huomiolle tai muuten vain ajautua haaksirikkoon. Siitä kertovat avioerotilastot, monenlaiset inhimilliset tragediat, työpaikkojen vaikeudet, riidat jne.

Itse olen vyötetty virkaan, jota hoidan. Se merkitsee, että viran tehtäviin on tartuttava, kun ne tulevat eteen. Haastavinta on tarttua sellaiseen, mikä tuntuu turhanpäiväiseltä. Papin aikaa tuhlataan paljon epäolennaisuuksiin, byrokratiaan ja kaiken maailman selvitystöihin. Joskus tuntuukin, että varsinaiselle papintyölle jää liian vähän aikaa. Toivoisinkin, että kirkon ja hiippakunnan hallinto, seurakunta sekä luottamushenkilöt tukisivat papintyön toteutumista.

Kun Mooses, Aaron ja muut israelilaiset olivat Egyptissä pakkosiirtolaisuudessa Herra tuli omiensa avuksi. Samalla hän opetti kansaa viettämään pääsiäistä ikään kuin ”tien päällä”. Hän sanoi: "Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti. Näin vietetään pääsiäistä Herran kunniaksi.” (2. Ms 12:11) Syy tähän oli se, että Herra päätti vapauttaa orjuudessa olevan kansan ja edessä oli vaellus erämaahan. Juhlaruoaksi teurastettiin karitsa. Karistan veri israelilaisten ovenpielissä oli merkki Herralle kuulumisesta.

Itse olen miettinyt monesti tätä raamatunkohtaa ja valveillaoloa. Juutalaisille raamatunlausekotelot ja karitsan veri on merkkinä kuulumisesta valittuun kansaan. Monesti myös me kristityt haluamme merkitä itsemme eri tavoin vakuudeksi itselleni ja muille. Itselläni on risti kaulassa, ja monesti olen miettinyt raamatunlauseen kirjoittamista ulkoseinään tai Jeesus-tarran liimaamista auton peräpäähän. Monien näiden, sinänsä hyvien tapojen ja merkkien yli, käy mielessäni kuitenkin seuraava ajatus: jos kristillinen mielenlaatu ja totuus ei ilmene tavallisessa elämässä, ei siinä auta mikään ulkoinen merkkikään.

Toivon ja rukoilen, että olisimme kaikki osallisia Jeesuksen sovintoverestä, jonka kautta synnit saadaan anteeksi. Syntien anteeksisaamisen kautta voimme vyöttää itsemme kristilliseen elämään ja valmiinaoloon. Totuudessa ja uskollisuudessa on mittari, jolla katsotaan, mihin olemme yltäneet. Mutta vasta aikojen lopulla käy ilmi asioiden todellinen laita.

Yhteisvastuun kiitosjuhla

Tänään, uskonpuhdistuksen muistopäivänä, meillä Pellossa viettiin yhteisvastuukeräyksen kiitosjuhlaa. Tämän vuoden keräyksen aiheena oli Ehjä lapsen mieli. Tavoitteena on auttaa perheitä, joissa kärsitään mielenterveysongelmista tai muista vaikeuksista.

Tämän päivän evankeliumissa (Joh. 4:46-53) kuninkaan virkamiehen poika on sairaana. Lapsen sairaus koskettaa raskaalla tavalla vanhempia. Muistan itse, kun vanhin lapsemme Otto sai aivan vauvana kuumekouristuksia. Se oli järkyttävä kokemus meille vanhemmille. Toki siinä ei ollut kyse mistään kovin vakavasta, mutta tietämättömälle äidille ja isälle se oli kyllä kauhea tapahtuma.

Oikeastaan se, mikä eniten tilanteessa järkytti, oli juuri se epätietoisuus ja kykenemättömyys lapsen äärellä. Paikalle soitettiin ambulanssi ja jo ennen sen saapumista meille neuvottiin puhelimessa viemään lapsi kylmempään tilaan. Silloin kouristukset hellittivät.

Evankeliumissa meille opetetaan, että ihminen voi saada avun Jeesuksen luota. Meillä seurakunnassa Jumalan sanasta ja sakramenteista. Jeesuksen luo meneminen merkitsee hänen armoonsa turvautumista, syntien anteeksisaamista ja osallisuutta uuteen elämään.

Yhteisvastuuteemaan liittyy seuraavat kaksi todellista kuvausta. Mietipä tykönäsi, millaisia elämäntilanteita tai elämänvaiheita näiden sanojen takana on: 1) ”Punaiset tumput ovat hukassa ja äiti suuttuu hirveästi. Mirja pelkää, että äiti satuttaa häntä tai itseään” 2) ”Mikon äiti nukkuu kaiken päivää ja itkee koko ajan. Mikko tuntee olonsa yksinäiseksi ja miettii pitääkö äiti hänestä lainkaan.”

Nämä ovat mielenterveysongelmaisten perheiden elämäntilanteita, mutta itse tunnen "tavallisena" perheenisänä niiden tulevan hyvin lähelle. Lapsiperheen arjen pyörittäminen voi olla joskus hyvin raskasta. Työn, toimeentulon ja ympäristön paineiden keskellä voi hyvinkin uupua. Mielenterveysongelmat koskettavatkin joka neljättä suomalaista jossain elämänvaiheessa.

Voimaa ja tukea antavia tekijöitä elämässä ovat kuitenkin ystävät, harrastukset ja hyvät perhesuhteet. Elämää suojaavia asioita ovat koulu, ongelmien tiedostaminen, sekä avoimuus toisiin ihmisiin ja ulkomaailmaan päin. Lasta suojelee se, että vanhemmat ymmärtävät omat tilanteensa, sen missä mennään. Myös lasta kannattaa auttaa käsittelemään omia tunteitaan ja käyttäytymistään.

Arjen pyörittäminen on kodissa suuri tehtävä. Se, että vanhemmat takaavat lasten arjen sujuvuuden, ja että arki on tuttua ja turvallista. Että lapsen perustarpeet tulevat tyydytetyksi. Näissä asioissa vanhemmat on suurella paikalla. Se on vanhempien kutsumus, ja siinä kutsumuksessaan he ovat Jumalan työtovereita.

Sadonkorjuujuhla

Vietimme sunnuntaina Pellossa sadonkorjuujuhlaa. Mukana juhlassa oli maataloustuottajia, ja kirkossa kiitimme maan hedelmistä ja siunasimme syksyn sadon. Luomakunnan sunnuntai antoi hyvän viitekehyksen sadonkorjuujuhlalle. Se on evankeliumikirjan uusi pyhä, joka tavallaan korvaa vanhan rukouspäiväkäytännön kolmannen rukouspäivän.

Ensi vuoden alussa käyttöön otettavassa, uudessa rukouspäiväkäytännössä rukouspäiviä on vain kaksi: Nämä ovat kristittyjen ykseyden rukouspäivä tammikuun 18. päivänä sekä rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä lokakuun 24. päivänä. Tähän asti vietettyjen toisen ja kolmannen rukouspäivän teemoja yhdistetään kirkon evankeliumikirjasta löytyviin Perheen sunnuntaihin ja Luomakunnan sunnuntaihin. Näitä ns. liikkuvia, uusia pyhäpäiviä voidaan viettää seurakunnan sopivaksi katsomana ajankohtana, keväällä, kesällä ja syksyllä.

Lappilaisten viljelijöiden sadonkorjuujuhlaa vietetään vuosittain eri paikkakunnilla. Lapin ProAgrian toiminnanjohtajan mukaan sen on tarkoitus tarjota hengähdys- tai virkistystauko nyt, kun puinnit on suurin piirtein tehty ja ennen kuin monet viljelijätkin suunnistavat hirvimetsälle. Ensi lauantaina alkavaan jahtiin tarvitaan myös Korkeimman suojelusta; onhan monen sadan hirven pyytäminen melko raskas ja omalla tavallaan myös vaarallinen urakka.

Sadonkorjuujuhlassa kuulimme Raamatun sanaa, joka sopii hyvin tähän syksyn ajankohtaan:
"Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen hyvään maahan, jossa on puroja ja lähteitä ja
jossa vedet kumpuavat maan uumenista laaksoissa ja vuorilla... Kun syötte itsenne kylläisiksi, kiittäkää Herraa, Jumalaanne, siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut."

Koulujen alkaessa

Meillä kotona opetellaan kelloa. Meillä eka- ja tokaluokkalaiset pojat ovat saaneet omat kellot, mutta kellon ymmärtäminen on vielä aika hukassa. Vaikka ajan seuraaminen tuntuu joskus aika ahdistavalta, kyllä ajan ja kellon ymmärtäminen helpottaa elämää ja antaa myös turvaa.

Erään kerran toinen pojistamme lähti omalla pyörällään kaverilleen kylään, Nivanpäähän asti. Paluuaika sovittiin, mutta poikaa ei kuulunutkaan takaisin. Tietenkin äiti pian soitti pojan perään kysyäkseen missä tämä viipyy. Matkalla olisi voinut sattua vaikka jokin onnettomuus ja siksi oli hyvä varmistua, että kaikki oli kunnossa. No nyt kaikki oli hyvin, mutta pojalla ei sattunut olemaan omaa kelloa mukana. Myöskään kyläpaikasta ei kuulemma löytynyt kelloa ja siksi vierailu venyi.

Itse kunkin meidän elämää säätelee kellonajat. Koulu alkaa tietyllä kellon lyömällä, eikä siitä ajasta saa myöhästyä. Jos myöhästyy, saattaa se ratkaisevan tärkeä opetus jäädä kuulematta, eikä voi menestyä esim. kokeissa.

Myös Raamattu puhuu ajanseuraamisen tärkeydestä. Aivan erityisen tärkeää on huomata ns. etsikkoaijat. Etsikkoaikaa voi kuvata juuri tuolla äskeisellä koulunaloitus-esimerkillä.

Jumala antaa meille ihmisille erilaisia aikoja elämässä. On surun ja ilon aikoja. On työntäyteisiä ajanjaksoja ja lomajaksoja. Kaikki nämä ajanjaksot on annettu meidän parhaaksi, ja siksi niitä kannattaa noudattaa. Myös sunnuntain lepo on meille tärkeää, vaikka usein korostetaankin vain työntekemisen tärkeyttä.

Etsikkoaika on sellainen aika, jolloin Jumala erityisesti puhuttelee ja kutsuu ihmisiä. Aina ihmiset vain eivät ole kuunnelleet Jumalan ääntä ja etsikonaika on mennyt ohi. Ja mikä siitä oli seurauksena? Raamatun kuvausten mukaan seurauksena oli kansan, valtakunnan tai seurakunnan tuhoutuminen ja hukkuminen omiin synteihin.

Samalla tavalla Jumala kutsuu itse kutakin meistä. Hän kutsuu meitä uskomaan ja luottamaan häneen. Hän haluaa, että me saisimme jättää kaikki syntimme hänelle, uskoa ne anteeksi ja rohkaistua uuteen, hänen mielensä mukaiseen, elämään.

Mietipä tykönäsi, oletko sinä vastannut Jumalan kutsuun? Vai tuntuuko siltä, että Jumala ei ole vielä kutsunut sinua henkilökohtaisesti?

Aivan varmasti Jumala kutsuu jokaista meistä. Ja meille onkin tärkeää, että ymmärtäisimme tämä etsikkoajan olevan käsillä. Silloin, kun Jumala kutsuu, ei auta epäröidä ja pohdiskella. Silloin on tartuttava Jumalan sanaan. Voi nimittäin olla, että kutsu menee ohi, eikä sitä kuulu toista kertaa.

Jumala kutsuu meitä juuri sanansa kautta. Hän saattaa kutsua seurakunnan eri tilaisuuksissa, rippikoulussa, Raamatun tekstissä jne. Sen takia ei ole aivan sama, osallistutko seurakunnan toimintaan vai et. Ei ole sama luetko tai kuunteletko Jumalan sanaa. Eikä ole ihan sama rukoiletko Jumalaa. Rukouksessa voit vastata Jumalan kutsuun. Voit kertoa hänelle kaiken sen, mikä sinua painaa, ja pyytää, että Jumala tulisi sinun elämäsi Herraksi. Jumala haluaa rohkaista sinua elämään kristittynä kaikissa elämäntilanteissa: koulussa, kotona, kaveripiirissä ja harrastuksissa.

Tämä ei onnistu muuten kuin Jumalan avulla, Jumalan rohkaisemana. Kannattaa siis kuunnella Jumalan kutsua ja ottaa vaari siitä etsikonajasta, jonka hän tarjoaa.