sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Yhteisvastuun kiitosjuhla

Tänään, uskonpuhdistuksen muistopäivänä, meillä Pellossa viettiin yhteisvastuukeräyksen kiitosjuhlaa. Tämän vuoden keräyksen aiheena oli Ehjä lapsen mieli. Tavoitteena on auttaa perheitä, joissa kärsitään mielenterveysongelmista tai muista vaikeuksista.

Tämän päivän evankeliumissa (Joh. 4:46-53) kuninkaan virkamiehen poika on sairaana. Lapsen sairaus koskettaa raskaalla tavalla vanhempia. Muistan itse, kun vanhin lapsemme Otto sai aivan vauvana kuumekouristuksia. Se oli järkyttävä kokemus meille vanhemmille. Toki siinä ei ollut kyse mistään kovin vakavasta, mutta tietämättömälle äidille ja isälle se oli kyllä kauhea tapahtuma.

Oikeastaan se, mikä eniten tilanteessa järkytti, oli juuri se epätietoisuus ja kykenemättömyys lapsen äärellä. Paikalle soitettiin ambulanssi ja jo ennen sen saapumista meille neuvottiin puhelimessa viemään lapsi kylmempään tilaan. Silloin kouristukset hellittivät.

Evankeliumissa meille opetetaan, että ihminen voi saada avun Jeesuksen luota. Meillä seurakunnassa Jumalan sanasta ja sakramenteista. Jeesuksen luo meneminen merkitsee hänen armoonsa turvautumista, syntien anteeksisaamista ja osallisuutta uuteen elämään.

Yhteisvastuuteemaan liittyy seuraavat kaksi todellista kuvausta. Mietipä tykönäsi, millaisia elämäntilanteita tai elämänvaiheita näiden sanojen takana on: 1) ”Punaiset tumput ovat hukassa ja äiti suuttuu hirveästi. Mirja pelkää, että äiti satuttaa häntä tai itseään” 2) ”Mikon äiti nukkuu kaiken päivää ja itkee koko ajan. Mikko tuntee olonsa yksinäiseksi ja miettii pitääkö äiti hänestä lainkaan.”

Nämä ovat mielenterveysongelmaisten perheiden elämäntilanteita, mutta itse tunnen "tavallisena" perheenisänä niiden tulevan hyvin lähelle. Lapsiperheen arjen pyörittäminen voi olla joskus hyvin raskasta. Työn, toimeentulon ja ympäristön paineiden keskellä voi hyvinkin uupua. Mielenterveysongelmat koskettavatkin joka neljättä suomalaista jossain elämänvaiheessa.

Voimaa ja tukea antavia tekijöitä elämässä ovat kuitenkin ystävät, harrastukset ja hyvät perhesuhteet. Elämää suojaavia asioita ovat koulu, ongelmien tiedostaminen, sekä avoimuus toisiin ihmisiin ja ulkomaailmaan päin. Lasta suojelee se, että vanhemmat ymmärtävät omat tilanteensa, sen missä mennään. Myös lasta kannattaa auttaa käsittelemään omia tunteitaan ja käyttäytymistään.

Arjen pyörittäminen on kodissa suuri tehtävä. Se, että vanhemmat takaavat lasten arjen sujuvuuden, ja että arki on tuttua ja turvallista. Että lapsen perustarpeet tulevat tyydytetyksi. Näissä asioissa vanhemmat on suurella paikalla. Se on vanhempien kutsumus, ja siinä kutsumuksessaan he ovat Jumalan työtovereita.