Viikko
sitten näin omituisen unen. Olin jonkinlaisessa vaikeassa tilanteessa, ja
kaikki tuntui jotenkin epätoivoiselta. Niinkuin unissa yleensäkin, tässäkään ei
tapahtunut oikein mitään järkevää, maustan vain sen epämiellyttävän tunteen,
mikä minulla siinä oli. Kaikki oli jotenkin usvaista, mutta sen muistan, että
asioihin löytyi helpotusta ja ratkaisu. Muistan sanoneeni toisille,
ympäröivälle joukolle siinä unessa, että kyllä kaikki järjestyy. Nimittäin
lopulta Jeesus tulee, ja ottaa hallintavallan kaikista asioista. Että ei meidän
auta kuin luottaa ja uskoa tähän. Ja siinä hetkessä tunsin helpotusta, kun
ympärilläni olevat olivat samaa mieltä. Ja totesivat tämän saman, että niinhän
se on. Aikojen lopulla Jeesus tulee, ja järjestää kaikki asiat parhain päin. Ei
meillä ole mitään muutakaan, mistä hakea turvaa.
No,
niin kuin yleensä tapahtuu, sitten heräsin unestani. Oli vielä pimeä aamuyö, ja
ymmärsin, että kaikki olikin ollut vain unta. Ajattelin hieman tilannetta missä
olin, sängyssä, puolisoni vieressä. Mielessä oli vielä edellisen illan
televisiouutisten ja surfailujen asiat, koskien Koronavirusepidemiaa. Sitä,
miten Tuo elämämme muuttanut virus ei olisikaan mikään kertaluontoinen juttu,
vaan että tutkijoiden mukaan se saattaisi jäädä vaikeuttamaan ihmiskunnan
elämää pitkäksikin aikaa. Miten rokotetta nyt kyllä kehitetään, mutta
todennäköisesti virus ehtii muuntautua, ennen kuin rokote valmistuu ja näin
piinamme sen kanssa vain jatkuisi ja jatkuisi. Olisivatko siis eristyksetkin ja
liikkumisrajoitukset vasta alkusoittoa…?
Silloin
aamuyöstä minusta tuntui, kuin olisinkin herännyt hyvästä unesta painajaiseen.
Siis päinvastoin kuin yleensä. Useinhan olen herännyt painajaisesta ja
helpottuneena todennut, että kaikki olikin vain unta. Nyt kävi toisinpäin.
Siellä unen rajamailla totesin, ettei Jeesus ollutkaan tulossa korjaamaan
asioita. Ja että aika ei ollutkaan lopussa, ja eikä niihin ollutkaan tulossa
ratkaisua.
No,
en usko, että uneni ja tuolloiset ajatukseni kuvastaisivat todellisuutta. Tai
toimisivat jonkinlaisena profetiana meille tänään. Tämä kaikki tapahtui
muutamaa päivää ennen kuin palasin kahden viikon lomaltani takaisin työhön.
Loma oli kulunut rajoitusten vuoksi lähinnä kotisohvalla, kuunnellen uutisia
epidemian etenemisestä ja harmitellen omien lomasuunnitelmien kariutumista.
Varmaankin uni ja aamuyön houreet kuvastivat ennemminkin sitä negatiivisen
tiedon tulvaa, jonka uhriksi me jokainen olemme viime viikkoina joutuneet.
Paljon on muuttunut viime viikkoina, ja seurakunnassakin on jouduttu keksimään
pyörä uusiksi, moneen kertaan.
Eräs
kollega muistutti hyvin, kaiken negatiivisen keskellä, ettei pääsiäistä ole
kuitenkaan peruttu. Sen juuret ovat paljon syvemmällä ja paljon pidemmällä,
kuin muutaman viikon tai kuukauden takaisessa mullistuksessa.
Jo
Vanhassa testamentissa kerrotaan pääsiäisen juurista, kun valittu Israelin
kansa oli vankina Egyptin orjuudessa. Juutalaiset viettävät pesah-juhlaa sen
muistoksi, kun Mooses johdatti orjuutetun kansan ihmeellisellä tavalla pois
tuolta orjuuden maasta. Nimi pesah on hepreaa ja tarkoittaa "kulkea
ohi". Se viittaa viimeiseen vitsaukseen, jolla Jumala koetteli
egyptiläisiä, koska he eivät suostuneet päästämään israelilaisia vapaiksi.
Jumala surmasi egyptiläiset esikoispojat, mutta israelilaisten hän oli käskenyt
uhrata karitsan ja sivellä ovenpielensä sen verellä. Jos ovi oli sivelty
verellä, säästyivät esikoiset hengissä. Ja tätä egyptiläiset eivät enää
kestäneet ja israelilaiset pääsivät vapaiksi.
Tänä aikana moni meistä toivoo ja rukoilee, että vitsaus menisi ohi, ja me ja
meidän läheisemme saisimme säilyä terveinä. Epidemian tuleminen lähelle
kauhistuttaa ja herättää kysymyksiä kaiken merkityksestä. Kuulemme kertomuksia
kuolemista ja kannamme huolta riskiryhmiin kuuluvien läheistemme vuoksi.
Toisaalta omakin tila ahdistaa, ja rajoitusten kanssa eläminen tuntuu
vaikealta.
No
pääsiäistä ei ole kuitenkaan peruttu, siitä kai me saamme todistuksen
tänäänkin. Tänään kaikkialla julistetaan kristuksen ylösnousemusta ja voittoa
kuoleman valloista, olkoonkin, että monessa maassa eletään nyt kuin kuoleman
varjon maassa. Eikö tämä kerro uskon salatusta luonteesta? Vaikka nyt emme voi
kaikkea nähdä tai ymmärtää, jotakin suurempaa on murtautumassa esiin uskon
maailmassa. Kirjoittaahan Paavalikin, että nyt me vielä katselemme kuin
kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta kerran näemme kasvoista kasvoihin. Ja
vaikka nyt elämämme on kuin unennäköä, kerran kaikki muuttuu uudeksi ja
todeksi, missä kaikki hämäräperäisyys ja epätodellinen on poissa.
Pääsiäisen evankeliumi kertoo meille uskomme perustasta, Kristuksen
ylösnousemuksesta. Ja siitä, miten Jeesuksen ystävät saivat haudalla nähdä
ylösnousemuksen merkit. Suuri kivi oli vieritetty pois haudan suulta, hauta oli
tyhjä, jäljellä oli vain kasvoja peittänyt hikiliina ja käärinliinat.
Oppilaiden ymmärrys oli vielä vaillinaista, näiden ihmeellisten asioiden
äärellä. Toisesta opetuslapsesta sanotaan, että hän uskoi nähdessään tyhjän
haudan, mutta ei hän eikä Pietarikaan olleet käsittäneet, että jo kirjoitukset
olivat ennustaneet Jeesuksen ylösnousemuksen.
Niin,
kirjoituksissahan se sanotaan: Herra sitoo haavat, hän parantaa, kolmantena
päivänä hän nostaa ylös, eikä anna meidän vaipua kuoleman valtaan. Monenlaisten
profetioiden kautta Jumala julistaa voittoaan, ja myös Kristuksen
ylösnousemusta. Siitä me pääsemme osalliseksi uskon kautta jo nyt, tässä
hetkessä, kun luemme ja kuulemme Jumalan sanaa, ja otamme sen vastaan. Ja kun
poikkeustila päättyy saamme yhdessä käydä jälleen myös ehtoollispöytään, ja
ottaa vastaan pelastuksen lahjan, Jeesuksen ruumiin ja veren.
Niin,
Jumala antaa meille ylösnousemuksen merkkejä, jolloin emme jää vain tulvan
odotukseen, kuten siinä näkemässäni unessa. Tai vain epätoivoiseen tunteeseen,
ettei mitään helpotusta olisi edes tulossa. Pelastuksen päivä on jo nyt ja sen
käsittämiseen ei tarvita mitään erinomaisia persoonallisia kykyjä tai
ihmisymmärrystä. Riittää, kun katsomme näitä ylösnousemuksen merkkejä, jotka
Jumala meille osoittaa. Ja uskossa jäämme hänen varaansa.
Katsokaapa tänne kirkkomme etuosaan… Meilläkin on täällä kirkossamme hienoja merkkejä
pelastuksen lahjasta.
Meidän
kirkossamme on kaksi alttaritaulua, alkuperäinen C.P. Elfströmin maalaus sekä
vuonna 1917 kirkkoon tuotu Felix Frangin maalaus. taidearvioiden mielestä nämä
teokset ovat hyvin toisentyyppiset tyyliltään eivätkä ehkä sopisi ulkonäkönsä
puolesta samaan tilaan tai kirkkoon. Itse kuitenkin ajattelen, että meillä on
tässä kirkossamme harvinaiset aarteet, kun huomaamme, mitä nämä teokset
esittävät: Niissä on kuvattu pelastushistorian keskeisimmät tapahtumat.
Frangin
teos kuvaa Kristuksen ristiinnaulitsemista. Se kertoo meille Jumalan
ehdottomasta rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Kristus kävi ristille, kärsi ja
kuoli meidän puolestamme, ettei meidän tarvitsisi pelätä rangaistusta
synneistämme. Sen kautta Jumala sanoo meille tänäänkin: älä
pelkää!
Elfströmin
maalaus taas kuvastaa Kristuksen ylösnousemusta. Moni pitää maalausta hieman
epärealistisena ja kuvausta jotenkin käsittämättömänä. Mutta eikö se ole
silloin, kuin ylösnousemus itsekin. Emme me ihmiset sitä voi täysin käsittää.
Tai ainakin se on jotakin muuta, kuin mitä me siitä ajattelemme. Kuitenkin se
julistaa sitä, miten Kristus kuollessaan on voittanut kuoleman vallan. Ja
Ylösnousemisellaan lahjoittanut myös meille iankaikkisen elämän. Tämän turvin
me saamme käydä vaikeisiinkin aikoihin, sillä kerran meille on luvattu myös
pelastus ja vapaus. Aamen.
