”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne,
jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota
lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette
tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille.”
(Luuk. 13:34-35)
Näin synkästi Jeesus profetoi ensi sunnuntain evankeliumissa,
kun sai kuulla Herodeksen häneen kohdistuvasta vihasta. Jeesus ei lähtenyt kuitenkaan
pakoon, vaan jatkoi työtään odotettavissa olevasta huonosta lopputuloksesta
huolimatta.
Tuntuu, kuin tuo profetia olisi tullut todeksi nyt viime
päivinä. Outo sairaus on teljennyt ihmisiä kotien seinien sisälle ja julkisia
tilaisuuksia on peruttu. Yhteiset kokoontumispaikat ovat hiljentyneet, ja seurakunnan
kokoontuva toimintakin on keskeytetty. Miten käy kesätapahtumien? Voidaanko
musiikkijuhlia järjestää? Entä MotoGP-kisoja?
Piloille menneet suunnitelmat tulevat maksamaan paljon rahaa.
Maan hallitus yrittää auttaa yhteiskunnan eri toimijoita, sairaaloita,
yrittäjiä ja kuntia, selviämään. Ettei kävisi niin, että meidänkin paikkakunnan
liikkeet, temppelit ja kunnantalot ”jäävät asujaansa vaille”.
Moni kokee vallitsevan poikkeustilanteen pelottavana. Miten
minun käy? Entä läheisteni? Mitä voimme tehdä tässä vaikeassa tilanteessa?
Vanhat kristityt opettivat: Rukoillaan ja tehdään työtä.
Kadutaan ja paastotaan nyt, kun on sen aika. Ei epidemiaakaan voiteta lopulta
kuin Jumalan armon avulla. Tuntuu, ettemme me ihmiset nyt voi varmaksi tietää,
mikä on lopulta oikein. Mutta Jumala voi. Ja siksi häneen kannattaa turvautua,
ja nöyryydessä, hiljaisuudessa ja rukouksessa kysellä hänen neuvojaan.
