Uskonto vai rakkaus?

Viime sunnuntain evankeliumissa Jeesus varoitti oman aikansa ihmisiä laittamassa uskonnollisia muotomenoja lähimmäisenrakkauden ja inhimillisyyden edelle: ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.”

Meidän kirkoissamme ei viedä uhrilahjoja alttarille, mutta Jeesuksen ohje sopii mietittäväksi, ennen kuin käymme ehtoollispöytään tai osallistumme hengellisiin tilaisuuksiin.

Rakkaus on tärkeämpää kuin uskonto. Mutta elävä usko pitää sisällään rakkaudellisen, armollisen asenteen. Silloinkin, kun se on vaikeaa. Tähän on hyvä pyrkiä, vaikka usein koemmekin epäonnistuvamme siinä. Siksi tarvitaan sovinnon tekoa, joka ei lepää meidän tekojemme varassa, vaan Kristuksen sovitustyössä. Siinä on anteeksiantamus, jonka pitäisi riittää meille jokaiselle.

Meidän rakkautemme ei ole täydellistä. Siitä ensi sunnuntain kirkollinen aihe ”Rakkauden laki” muistuttaa. Kristus tuli täyttämään Jumalan tahdon, hän oli rakkaudessaankin täydellinen, kun me emme sitä ole. Näin hän täytti kaiken meidän puolestamme, että me voisimme turvautua häneen, ja seurata hänen esimerkkiään.

Jumalan rakkaus tulee selvimmin esille siinä, että Jeesus naulittiin ristille meidän syntiemme sovitukseksi. Että me voisimme pelastua, uskomalla häneen.

Siis jos pitää valita, valitse ennemmin rakkaus kuin uskonto. Mutta elävä usko pitää sisällään myös rakkauden ja iankaikkisuuden toivon.

Vanhemman puhe Iitin lukion ylioppilasjuhlissa

Arvoisat ylioppilaat, hyvä rehtori, opettajat sekä muut juhlavieraat.

Yli vuosikymmenen kestänyt koulutaival on nyt takana ja on juhlan aika. Meillä vanhemmilla mieleen nousevat erinäiset sattumukset teidän lastemme elämästä ja kasvun vuosista. Mielellämme muistelemme kaikkea tapahtunutta ja peilaamme sitä nyt tähän päivään, kun saamme olla onnittelemassa teitä, uusia ylioppilaita.

 

Vanhemman ja lapsen suhde on ainutlaatuinen ja herkkä suhde. Siihen sisältyy monenlaisia tunteita, sekä onnistumisia ja epäonnistumisiakin.

 

Kaikki me olemme osaltamme kasvatuksemme tulosta, myös te tämän vuoden ylioppilaat. Samalla olette opetelleet omaa vastuuta opiskelussa ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisessa. Opettajienne johdolla olette kasvaneet tiedossa, vastuussa ja opiskelutaidoissa. Siinä myös opettajan ja oppilaan suhde on ollut tärkeällä sijalla, eikä sitä voi korvata mikään tekninen apuväline tai itseoppiminen. Siksi tänään on aika lausua lämpimät kiitokset myös kaikille Iitin lukion työntekijöille, kuten myös näiden nuorten aikaisemmille opettajille.

 

Tästä opettajan ja oppilaan suhteesta haluaisin nostaa esimerkin 2000 vuoden takaa. Tuolloin apostoli Paavalin oppilaana oli nuori Timoteus, jonka elämän ja työn haasteista kerrotaan Raamatussa, Timoteuskirjeissä. Paavalin ohjeet oppipojalleen sopivat hyvin myös tähän hetkeen, kun olemme onnittelemassa teitä tuoreita ylioppilaita ja antamassa teille evästystä tuleviin haasteisiin.

 

Tämä Timoteus oli syntynyt Vähän-Aasian Lystrassa ja hän oli kääntynyt kristityksi kuultuaan Paavalin julistusta. Hän oli Paavalille kaikkein läheisin työtoveri, kuin oma poika. Ja luultavasti Timoteus oli Paavalin rinnalla loppuun saakka, viimeiseen vangitsemiseen asti.

 

Timoteuksen asema tuolloin oli vähän kuin ylioppilaan asema nyt yhteiskunnassamme. Te ylioppilaat voitte aidosti olla iloisia saavutuksestanne, valkolakista ja hyvistä arvosanoista. Samalla muistamme ja kannustamme niitä, joilta lakki jäi nyt vielä samatta. Ylioppilaskin on vielä oppilas, ei täydellinen, saati jotenkin toisia parempi tai yhteiskunnan yläluokkaa. Siksi on tarpeen korostaa koko elämän läpi jatkuvaa oppimista, ja toisaalta meistä riippumattomia arvoja ja auktoriteetteja. Sekä tieteen sitoutumattomuutta: Lopullisen tiedon omiminen herättää aina vastareaktion. Ja tieteen tekeminen merkitsee aina vasta-argumenttien arvostavaa kuuntelua.

 

Näihin näkökulmiin apostoli Paavali neuvoi taitavasti nuorta työtoveriaan, oppilastaan. Hän kielsi Timoteusta harrastamasta turhia loruja ja sukuluetteloja: ei ihmisen syntyperä määrittele häntä tai hänen asemaansa lopullisesti. Sen sijaan tulee pyrkiä rakkauteen, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta sekä vilpittömästä uskosta.

 

Sitten hän kehottaa Timoteusta pitämään esirukouksia toisten puolesta, erityisesti vallanpitäjien puolesta, jotta yhteiskunnassa saataisiin viettää tyyntä ja rauhallista elämää. Sitten Paavali muistuttaa, että ruumiin harjoittaminen on myös tarpeen, siis liikunta, mutta ennen muuta hyvän oppilaan kannattaa keskittyä oikeaan oppiin ja uskoon. Timoteuksen tulisi kerätä rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakaa anteliaasti omastaan muille. Siis ei myöskään ylioppilaan pääoma ole ensi sijassa häntä itseään varten, vaan se on annettu yhteiseksi hyväksi. Jos oppiarvo tai tutkinto tuokin etua työmarkkinoilla ja omaan tienestiin, eikö tärkeämpää ole kuitenkin se, miten yksilöinä voitte olla rakentamassa yhteiskuntaamme nyt ja tulevaisuudessa?

 

Ylioppilas seisoo yhteiskunnassamme rajapyykillä. Olette nyt suorittaneet koulunne ja saavuttaneet täysi-ikäisyyden. Olette saaneet monia oikeuksia ja joudutte nyt miettimään tulevaisuutta ja elämänuraanne eteenpäin. Nuoruuden ja aikuisuuden välissä joudutte miettimään myös omaa identiteettiänne, eikä se välttämättä ole helppoa, kun asiaan liittyy myös vapauden ja vastuun kysymykset.

 

Paavali kirjoitti samasta asiasta Timoteukselle seuraavasti: ”Kenenkään ei pidä väheksyä sinua nuoruutesi vuoksi. Näytä sinä hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.” ”Karta nuoruuden kiihkoa ja pyri tasapuolisuuteen - ja rauhaan...” ”Pyri kaikin voimin osoittautumaan Jumalan silmissä luotettavaksi työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka opettaa totuuden sanaa oikein.”

 

Niin. Tänä aikana totuus ja oikean tiedon paikkaansa pitävyys on noussut entistä suurempaan arvoon. Valheuutiset, tietoverkkojen trollit sekä monenlaiset valtiollisetkin vaikuttamisyritykset pyrkivät hämärtämään sitä, mikä on totta ja oikeaa.

 

Ajattelen, että meillä Suomessa asiat ovat tässä tärkeässä kysymyksessä vielä kohtuullisen hyvin. Amerikkalainen mediayhtiö CNN korosti suomalaisen koulutuksen ja kasvatuksen merkitystä, kun kouluissamme opetetaan kriittistä ajattelua sekä medialukutaitoja. Perustana lasten ja nuorten medialukutaidolle on luonnollisesti hyvä peruskoulutus, jota pidetään kansainvälisissäkin vertailuissa korkeatasoisena.

 

Niin, hyvät ylioppilaat, opettajat sekä juhlavieraat. Tässä ajassa, jossa elämme, meidät ympäröi yhä suurempi tiedon määrä, opillinen sekamelska ja moninaiset vaikutteet. Joskus voi olla vaikea tietää, mikä on oikein, mitä asioista pitäisi ajatella ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Myös tähän kaikkeen apostoli Paavali antaa hyvän ohjeen kahden vuosituhannen takaa, kun hän kirjoitti rakkaalle oppilaalleen Timoteukselle: 

 

”Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.”

 

Vanhemman ja lapsen suhde on erityinen suhde, kuten on myös oppilaan ja opettajan suhde. Siihen sisältyy itse asiassa tiedon, taidon ja opetuksen senkaltainen todistusvoima, jollaista teoreettisella tasolla on muuten vaikea saavuttaa. Siksi haluan kiittää tänään kaikkia ylioppilaittemme opettajia, ja muistuttaa teitä nuoria tämän työn ja opetuksen merkityksestä, kaikkien valheuutisten ja väärien opetusten vastavoimana. Kuten apostoli sen muotoili: ” Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.”

 

Onnea ja hyvän Jumalan siunausta teille rakkaille ylioppilaillemme!

Seurakunnan syntymäpäivä

Kesäkuun alussa sekä Kuusankosken että Iitin seurakunnissa vietetään seurakunnan syntymäpäiväjuhlia. Syntymäpäiväsankareilla on yhteinen historia: Kuusankosken alueita irrotettiin emäpitäjä Iitistä 100 vuotta sitten. Ja Iitin kirkkopitäjä täyttää 480 vuotta, kun kuningas Kustaa Vaasaa antoi seurakunnan perustamista koskeneen vahvistusasiakirjan 2.6.1539.

Pian koittaa helluntaiaika, joka kertoo laajemminkin kristillisen seurakunnan ja kirkon syntymästä. Kirkko ei ole mikään yhdistys tai vain saman mielisten ihmisten yhteenliittymä. Seurakunta ei muodostu jonkin yhteisen harrastuneisuuden ympärille, vaan sen synnyttää Pyhä Henki.

Helluntaiepistolassa (Ap.t. 2: 1-13) kerrotaan, miten Jeesuksen seuraajia ja hurskaita juutalaisia oli tullut yhteen eri puolilta silloista tunnettua maailmaa ja Jumalan Henki laskeutui heidän päällensä tulenliekkien tavoin. Kielimuurit saivat väistyä ja paikallaolijat saivat ihmetellen todeta: ”Me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.”

Tämä näkökulma antaa hyvät perusteet myös meidän seurakunnillemme. Kuusankoskella tarvittiin 100 vuotta sitten pappia, joka osasi puhua ymmärrettävästi paikkakunnan tehdastyöläisille. Ja aikoinaan Iitissä tarvittiin tukea kristilliseen elämään reunamailla, missä viranomaiset eivät juuri muuten liikkuneet.

Toivon, että seurakunnissamme saa edelleen kaikua sanoma Jumalan hyvyydestä, rakkaudesta ja suurista teoista. Iitin kirkkopitäjän syntymäpäivää vietetään kesäkuun 2. päivänä. Juhlajumalanpalveluksena toteutetaan Lasse Heikkilän johdolla Suomalainen messu, yhdessä paikallisten laulajien ja Valkia-pelimanniryhmän kanssa. Sen jälkeen kokoonnumme kauniissa kirkonkylässämme kaikenikäisille tarkoitettuun kansanjuhlaan.

Marian ilmestyspäivänä

Marian ilmestyspäivä kertoo siitä, miten enkeli Gabriel ilmestyi Marialle, ja kertoi Marian tulevan Jeesuksen äidiksi. Ihmetellen, mutta kuuliaisesti nuori Maria otti suuren tehtävän vastaan. (Lue tarkemmin Luuk. 1:26-38)

Pohjoisessa Marianpäivällä on aivan erityinen merkityksensä. Hetan markkinat kevättalvella on hauska tapahtuma, ja silloin monet saamelaisetkin saapuvat kirkkoon värikkäissä lapinpuvuissaan. Edellisessä virkapaikassani Pellossa vanhalla seurakuntamestarilla, poromiehellä, ja hänen puolisollaan oli tapana pitää Marianpäivänä aina kotiseurat. Niitä ei jätetty pitämättä edes sitten, kun puoliso oli jo edesmennyt; vaikka seurat taisivat olla alun perin juuri hänen ajatuksensa. Näin perinteet ja tavat kantoivat eteenpäin, ja uskollisuudella oli se siunaus, jonka vain Jumala voi sille antaa.

Myös omassa kristityn kutsumuksessa yritän noudattaa uskollisuutta, vaikka joskus tuntuu, ettei kaikki mene aivan ”putkeen”. Syksyllä mekin pidimme kotiseurat lähetystyön hyväksi. Ajatuksena oli elvyttää vanhaa iittiläistä perinnettä, ja rohkaista muitakin seuranpitoon. ”Pappilan” seuroista tuli kuitenkin niin suuri spektaakkeli, että pelkään niiden kääntyneen tuota alkuperäistä ajatusta vastaan. Kyllä myös pienet kotiseurat ovat arvokkaita! Säännöllisyys ja pitkäjänteisyys voi olla tässä tärkeämpää, kuin kerralliset hurmiohetket. Tai ehkä molempia tarvitaan…

Tänään voi muistaa myös Lapin Mariaa. Hänellä oli tärkeä vaikutus mm. Lars Levi Laestadiuksen elämään. Laestadius kirjoittaa: Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin muutamia lukijalaisia… Heidän joukossaan oli muuan lappalaistyttö nimeltään Maria… Vaelluksillaan hän oli tullut pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa… Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen.

Vanha seurakunta uuden edessä

Iitin kirkkopitäjä täyttää tänä vuonna 480 vuotta. Se, onko tässä kyseessä nykyisen seurakunnan vai kunnan juhlavuosi, on suhteellista. Ehkäpä voimme juhlistaa Iitissä tätä merkkivuotta yhdessä?

Aivan täyttä varmuutta seurakuntamme iästä ei ole, sillä tuon ajan dokumentoinnista ja historiankirjoituksesta on jo tosiaan pitkä aika. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa julkaisi Iitin kirkkopitäjän perustamista koskevan vahvistusasiakirjan kesäkuun 2. päivänä vuonna 1539. Siksi juuri tehdyssä kuntalaisaloitteessa ehdotetaan tuon kesäkuun toisen päivän ottamista yhteiseksi juhlapäiväksi, Iitti-päiväksi, paikkakunnallamme.

Kirkkopitäjän perustamisen aikoihin elettiin niin vahvaa yhtenäiskulttuurin aikaa, että kirkko ja seurakunnat olivat valtionhallinnon kanssa yhtä. Kunnallishallintoa koskeva lainsäädäntö valmistui maassamme vasta 1860-luvulla, joten varsinaisesti Iitin kuntakin perustettiin vasta 1870-luvulla.

Näin voidaan ajatella, että kuntaa ei siis olisi olemassa ilman seurakuntaa. Ja nykyään ajatuksen voisi kääntää toisinpäin: Ilman Iitin kuntaa ei ehkä olisi Iitin seurakuntaakaan. Siksi voinemme yhdessä iloita itsenäisyydestämme, vaikka muuttuvassa ajassa siinäkin haasteita riittää.

Paikkakuntakohtaisen maallisen ja hengellisen organisaatioiden yhteinen historia saa minut pohtimaan seurakunnan erityisluonnetta. Miten olisimme todellisesti kristillinen seurakunta, emmekä vain kunnallishallinnon jatkumo, ikään kuin ”pikkukunta”? Miten elämme kristittyjen yhteisönä tässä ajassa, ja minkälaisia toimintoja meidän tulisi järjestää? Myös tätä seurakunnallista strategiaa mietimme kaikki yhdessä kevään aikana pidettävillä kinkereillä. Tulethan mukaan antamaan oman panoksesi!

Uusille luottamushenkilöille jaettu opas tiivistää seurakunnan olemuksen neljään näkökulmaan: ”Kirkko on Kristuksen ruumis tässä ajassa. Jotta ilosanoma leviäisi, Kristus tarvitsee meitä, meidän suutamme, jalkojamme ja käsiämme. Yhtä olennaista on se, että kirkko ja kristityt tarvitsevat Kristusta. Ja ilman hän meillä ei ole sanomaa, ei myöskään voimaa tai rohkeutta, ei valoa, ei iloa eikä rakkautta.”

Joulusaarnan valmistus

Joulusaarnan kirjoittaminen tuntuu olevan joka vuosi vaikeampaa. Opiskelujen jälkeen, uran alkuvuosina, oli helpompaa ammentaa raamatuntutkimuksen ja yliopistoteologian pohjalta. Pappisvuodet ovat kuitenkin koulineet, ja tuntuu, ettei kirjoista ja opinnoista ehkä olekaan joulusaarnan pelastajaksi. Kirkossa on paljon ihmisiä. On monenlaisia elämänkohtaloita. Pitkään odottaneiden odotuksia.

Katsoin avuksi 13-vuotta vanhaa joulusaarnaani. Siinä kolmevuotias Matleena-tyttöni kiipesi polvelleni ja sanoi, että ”Isä, minulle kuuluu hyvää, jos sinä olet täällä!” Tuolloin, kiireisen työpäivän keskellä tunne oli ollut molemminpuolinen: Minulle kuuluu hyvää, jos sinä olet täällä!

Joulu kertoo juuri tästä: läsnäolosta, kaipauksesta, odotuksesta ja olemisesta toisen ”kanssa”.

Neljännen adventtisunnuntain evankeliumissa Joosef mietiskelee, voisiko olla enää Marian kanssa. Olihan tämä tullut raskaaksi, ennenkuin avioliitto oli virallistettu. Tilanne tuntui häpeälliseltä, josta olisi tuntunut oikeammalta paeta. Ja kuitenkin se vaati jäämään. Olemaan Marian "tukena, lähellä ja kanssa".

Joulupäivän evankeliumi puhuu läsnäolosta taas teologisemmin termein. Alussa Sana, eli Kristus, oli Jumalan ”luona”. Mutta Kristus ei jäänyt taivaan kunniaan vaan tuli ihmisten luo. Auttaakseen meitä syntisiä ihmisiä, valaistakseen meidän elämämme.

Läsnäolo, pienen lapsen, aikuisen tai vanhuksen läsnäolo kertoo joulun sanomasta. Meille kuuluu hyvää, jos toinen on meidän kanssamme, lähellä. Ihmisinä kaipaamme toisen läsnäoloa, toisen turvaa, suojaa ja huolenpitoa. Kaipaamme kosketusta, kuuntelua ja hyväksyntää.

Joulu kertoo siitä, miten meille kuuluu hyvää, kun Jumala itse astuu keskellemme pienessä Jeesus-lapsessa.

Näitä saarnajuuria mietin, kun valmistaudun taas joulusaarnaan. Tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan joulun riemuun!

Hoosianna, kuningas tulee!

Seurakuntavaaleissa valittiin luottamushenkilöt seurakuntien päättäviin elimiin. Meillä Iitissä 19 kirkkovaltuutettua vuosille 2019-2022. Ehdokkaista vain puolet tuli valituksi, mutta toivoisin, että myös se toinen puoli antaisi lahjansa seurakunnan käyttöön, vaikkapa vapaaehtoistyössä, tiimeissä tai johtokunnissa. 

Hieman surullista tällaisissa (vaikkapa sitten kirkkoherran tai kirkkovaltuuston) vaaleissa on se, että siinä mitataan inhimillistä suosiota. Toiset menestyvät toisia paremmin, ja saattavat esiintyä sen mukaisesti, kuin uusina kuninkaina. Kuitenkin vaalin tulos valtuuttaa lähinnä vain työhön, vaivaan ja palveluun. Näin Iitin seurakuntavaalien ääniharavakin totesi realistisesti: ”Nyt on sitten käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin.”

Adventin sanoma kertoo Jeesuksen suhteesta valtaan ja suosioon. Hänethän otettiin vastaan kuin uusi kuningas, jolta odotettiin paljon. Ihmiset riemuitsivat, heiluttelivat Jerusalemin kaduilla palmunlehviä, ja huusivat Hoosiannaa, joka merkitsee ”Auta, pelasta!”

Minkälaiseen kuninkuuteen Jeesus sitten sai kutsun ja valtuutuksen? Ei menestykseen ja kunniaan, vaan nöyryyteen, uhrautumiseen ja lopulta ristinkuolemaan. Tällaiseen asenteeseen hän kutsuu myös meitä, seuraajiaan. Että pitäisimme kiinni siitä, mikä on Jumalan sanan valossa oikein, vaikkei se saisi suurta kannatusta ja suosiota ihmisten keskuudessa.

Uuden kirkkovuoden alkaessa, nyt adventtisunnuntaina, seurakunnassamme otetaan käyttöön uusi jumalanpalvelusohje. Sen mukaisesti pyrimme siihen, että messu ei ole esitys, vaan seurakunnan yhteinen juhla, jota kaikki voivat olla toteuttamassa. Näin Jeesuksen opettamaa palvelun mieltä voi osoittaa vaikkapa seurakunnan jumalanpalveluselämässä. Ei sinne tarvita vain niitä, jotka osaavat esiintyä näyttävästi tai pitää hienoja puheita. Myös pienet tehtävät ovat tärkeitä, ja niiden toteutus voivat puhutella muita kirkkoon tulleita.

Kristuksen ystävyyttä Iitissä

Kirkkovaltuustomme hyväksyi tällä viikolla seurakunnallemme uuden STRATEGIAN JA VISION vuosille 2019-2026 otsikolla Kristuksen ystävyyttä Iitissä. Sen mukaisesti "tavoitteenamme ja toiveenamme on, että Iitin seurakunnassa koetaan ja tarjotaan Kristuksen ystävyyttä erilaisissa tilaisuuksissa ja kohtaamisissa. Niin, että jokainen iittiläinen voisi kokea olevansa Kristuksen hyväksymä, rakastama ja lähettämä, riippumatta siitä, millaisessa elämäntilanteessa on, tai miten elämä on ihmistä kohdellut. Tunnustamme, että seurakunta ei menesty vain inhimillisen viisauden tai voiman varassa, vaan tarvitsemme Kristuksen läheisyyttä, Pyhän Hengen rohkaisua ja Isän Jumalan läsnäoloa. Kolmiyhteiseen Jumalaan turvautuen voimme käydä ilolla ja rohkeudella myös tulevaan."

SEURAKUNNAN ARVOT OVAT:
 
Usko - Iloinen usko ja luottamus Jumalaan antavat voimaa jokaiseen päivään. Luotamme Jumalaan, toisiimme ja itseemme.
 
Toivo - Pidämme esillä toivoa iankaikkisesta elämästä. Jumalan voi toimia ja vaikuttaa myös syntisessä ja rikkinäisessä maailmassa.
 
Rakkaus - Meidät on kutsuttu rakastamaan Jumalaa, toisiamme ja kuuntelemaan herkällä korvalla seurakuntalaisia. Rakkaus ja armollinen elämänasenne tuovat iloa kristityn arkeen ja juhlaan.
 
Miten sitten ajattelemme pääsevämme näihin tavoitteisiin? Siitä kertovat STRATEGISET VALINNAT:
 
Kevennämme hallintoa osana seurakunnan toimintaa. Tämä vaatii uutta asennoitumista niin luottamushenkilöiltä kuin työntekijöiltäkin.
 
Etsimme säästöjä ennemmin tukipalveluista ja kiinteistöistä kuin henkilöstöstä ja toiminnasta. Tukipalvelut auttavat seurakuntatyön tekemisessä, mutta niitä voidaan järjestää uudella tavalla. Pelkät seinät eivät järjestä toimintaa ja siksi myös seurakunnan on hyvä keskittyä sen omimpaan osaamiseen.
 
Maallistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan rohkeaa todistusta, ja toisaalta ympäröivän elämän syvällistä ymmärtämistä. Näiden kahden näkökulman yhdistämisessä tarvitaan kaikkien seurakuntalaisten, luottamushenkilöiden, vapaaehtoisten sekä työntekijöiden hyvää ja luottamuksellista yhteistoimintaa.
 
Pyrimme säilyttämään Iitin seurakunnan itsenäisenä, mutta etsimme aktiivisesti hyviä yhteistyötapoja muiden seurakuntien kanssa, sekä rovastikunnallisesti ja hiippakunnallisesti. Myös kunta ja muut paikalliset toimijat voivat nähdä seurakunnan luotettavana yhteistyökumppanina.
 
Kaikkiaan strategia-asiakirjalla on pituutta 18 sivua, ja löytyy osoitteesta
http://www.iitinseurakunta.fi/documents/1461723/7664546/Strategia+2019-2026.pdf/b0ac6442-5e57-22ea-ff46-8dcde957934f