Uskonto vai rakkaus?

Viime sunnuntain evankeliumissa Jeesus varoitti oman aikansa ihmisiä laittamassa uskonnollisia muotomenoja lähimmäisenrakkauden ja inhimillisyyden edelle: ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.”

Meidän kirkoissamme ei viedä uhrilahjoja alttarille, mutta Jeesuksen ohje sopii mietittäväksi, ennen kuin käymme ehtoollispöytään tai osallistumme hengellisiin tilaisuuksiin.

Rakkaus on tärkeämpää kuin uskonto. Mutta elävä usko pitää sisällään rakkaudellisen, armollisen asenteen. Silloinkin, kun se on vaikeaa. Tähän on hyvä pyrkiä, vaikka usein koemmekin epäonnistuvamme siinä. Siksi tarvitaan sovinnon tekoa, joka ei lepää meidän tekojemme varassa, vaan Kristuksen sovitustyössä. Siinä on anteeksiantamus, jonka pitäisi riittää meille jokaiselle.

Meidän rakkautemme ei ole täydellistä. Siitä ensi sunnuntain kirkollinen aihe ”Rakkauden laki” muistuttaa. Kristus tuli täyttämään Jumalan tahdon, hän oli rakkaudessaankin täydellinen, kun me emme sitä ole. Näin hän täytti kaiken meidän puolestamme, että me voisimme turvautua häneen, ja seurata hänen esimerkkiään.

Jumalan rakkaus tulee selvimmin esille siinä, että Jeesus naulittiin ristille meidän syntiemme sovitukseksi. Että me voisimme pelastua, uskomalla häneen.

Siis jos pitää valita, valitse ennemmin rakkaus kuin uskonto. Mutta elävä usko pitää sisällään myös rakkauden ja iankaikkisuuden toivon.