Loppiainen
valon juhlana oli oikeastaan aika hyvä päivä viettää tätäkin juhlaa. Erään
työjakson päätöksen lisäksi oli kyse jouluajan loppumisesta. Surullisten
tunteiden, ja maailman pimeydenkin keskellä, Kristus-valo loistaa ja antaa toivoa.
Nytkin, tämänkin vuoden alkaessa, kun monenlaiset varjot ovat yrittäneet peittää iloa
ja vuodenvaihteen juhlaa.
Loppiainen
on ollut vanhastaan joulujuhla. Saamme kuulla itämaan tietäjien vierailusta Betlehemissä, mikä merkitsi uutta alkua: myös vieraille
kansoille Jeesus oli tullut pelastajaksi, ei vain juutalaisille. Näin loppiainen on siis eräänlainen
lähetyspyhä. Kolmasosa maailman väestöstä ei nimittäin ole kuullut evankeliumia
Jeesuksesta. Ja kyllä kai kaikki ihmiset ovat oikeutettua tähän hyvään sanomaan.
Sanomaan, jonka ytimessä sovitus ja pelastus. Näin evankeliumi koskettaa
ihmistä hänen arkisessa elämässään, vaikeuksienkin keskellä, ristiriidoissa ja
ahdistuksissa.
Loppiaisen
sanoman perusteella meillekin on annettu valo. Jeesus on tullut maailman
valoksi, ja kuten hän itse sanoo: joka häntä seuraa, ei kulje pimeässä, vaan
hänellä on elämän valo.
Jumalan
ainoasyntyinen poika, syntyi lupausten mukaan juutalaiseen perheeseen, Daavidin
sukuun. Messias, eli voideltu kuningas, ei kuitenkaan tullut tähän maailmaan
kultalusikka suussa, vaan hän syntyi Betlehemin seimeen. Siitäkin ennustukset
jo kertoivat: Betlehem ei suinkaan ollut vähäisin heimonsa valtiaista. Ja niin
pienestä syrjäisestä kylästä, valtakunnan pienestä kolkasta tuli kuningas, jota
muutkin kansat ja kuninkaat tulivat kumartamaan.
Tämä
kaikki kääntää inhimilliset valta-asetelmat päälaelleen. Julma Herodes jää
toiseksi. Hän ei ansaitse viisaiden kunnioitusta. Ja pieni, voimaton ihmislapsi
nostetaan hallitsijan paikalle. Hänen kaltaista meidän tulee palvoa, huomioida
ja rakastaa.
Tämä
antaa suunnan myös kristilliselle rakkaudelle: Eli Jeesuksen me kohtaamme
jokaisessa pienessä ihmislapsessa. Jokaisessa, joka on joutunut
maailmanpolitiikan myllerrykseen, jonka perhetilanne ei välttämättä ole toisten
silmissä hyväksyttävä. Jokaisessa, joka joutuu heti elämänsä alussa
pakolaiseksi jne.
Ja
tällöin kysytään, onko meillä tuoda tälle Jeesus-lapselle kalliita lahjoja,
joita idän viisaatkin toivat? Kullan, suitsukkeen ja mirhan voidaan nähdä
kuvaavan monia eri puolia Jeesuksen asemassa ja elämänkohtaloissa. Ne olivat
lahjoja, joita annettiin kuninkaille ja joilla voideltiin myös ruumiita,
kuoleman jälkeen. Merkittävää lienee kuitenkin noiden aineiden arvo; ne olivat
kalliita lahjoja, parasta mitä saattoi tuoda.
Siinä
lienee opastusta myös meidän kristilliseen vaellukseemme; että antaisimme omastamme
sen mitä voimme. Parasta mitä meillä on, eli rakkautemme kokonaan. Sen
rakkauden, jonka olemme saaneet itse osaksemme Jumalalta.
