tiistai 17. tammikuuta 2017

Kristittyjen ykseyden rukouspäivä

Huomenna 18.1. on kristittyjen ykseyden rukouspäivä. Hyvää tapaa noudattaen presidentti Sauli Niinistö on jälleen antanut rukouspäiväjulistuksen. Tällä kertaa siinä muistutetaan maamme 100-vuotisjuhlasta sekä reformaation, eli luterilaisen uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlasta. Käsillä on siis merkittävä ajankohta.

Pellossa olemme pitäneet vuosittain kristittyjen ykseyden rukousillan jo yli 10 vuoden ajan. Toteutuksesta on alusta asti vastannut meidän seurakuntamme lisäksi paikallinen helluntaiseurakunta. Yhteistyö tässä asiassa on toiminut hyvin, jos jostakin muusta olisimmekin eri mieltä. Yhteistä rukousta tarvitaan aina!

Rukouspäivän raamatuntekstissä kerrotaan Herran palvelijasta (lue Jes. 42:1-4). Me kristityt tietenkin ymmärrämme profetian puhuvan Kristuksesta, erityisesti kun Jesaja puhuu toisessa kohdassa myös Herran kärsivästä palvelijasta (luvussa 53). Tätä lukiessa muistamme Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa.

Jesajan kirjan kirjoittamisen aikaan ihmiset eivät tietenkään tunteneet Kristusta, eivät osanneet aavistaa, mistä tämä raamatunkohta tarkkaan ottaen puhuu. Tulkintahistoria kuluneiden vuosituhansien aikana onkin ollut hyvin monimuotoinen. Ehkä alkuperäisimpänä ymmärryksenä on ollut, että tämä Herran palvelija oli Israelin kansa kokonaisuudessaan. Ja ovathan juutalaiset joutuneet myös kärsimään monenlaisista vainoista ja koettelemuksista.

Mutta raamatunkohta puhuu myös sellaisesta syvällisestä ihmisviisaudesta, joka meillä jokaisella tulisi olla, olimmepa sitten juutalaisia, kristittyjä, muslimeja tai vaikka ateistejakin. Eihän hyvään käytökseen kuulu turuilla ja toreilla meluaminen tai huutaminen, vaan ennemminkin oikeanlainen nöyryys toisia ihmisiä ja elämän ilmiöitä kohtaan.

Uskovan ihmisen nöyryys kohdistuu ennen muuta Jumalaan. Hän ymmärtää, ettei hän itse ole maailmankaikkeuden Herra, eikä hän välttämättä tiedä kaikkia maailman asioita, ei edes kaikkia Jumalan ajatuksia. Siksi kristityn elämänasennetta saatetaan pitää tämän maailman ylpeiden silmissä aivan turhanpäiväisenä; sellaisena höpöttämisenä, turhan vaatimattomana, kiusallisena nöyristelynä jne. Mutta kuitenkin siihen liittyy se viisaus, että uskonsa kautta kristitty turvautuu Jumalaan. Ja sen hän tekee kaikissa vaiheissa, silloinkin kun elämä tuntuu menevän pieleen.

Tähän liittyy uskovan ihmisen viisaus: kun elämä ajautuu ns. haaksirikkoon, ei tapahtumat välttämättä ole hänen omassa varassaan, vaan siihen voi sisältyä suurempi johdatus. Välttämättä sitä ei heti ymmärrä, mutta vaikeidenkin vaiheiden kautta Jumala voi johdattaa meitä hyvään suuntaan. Tässä tilanteessa itseensä turvautuva ihminen olisi jo menettänyt toivonsa. Siksikin uskosta todistaminen ja uskoon rohkaiseminen on niin tärkeää.