tiistai 5. marraskuuta 2019

Koskenniskan kyläkirkko 100 vuotta

Viime sunnuntaina juhlistimme Koskenniskan kyläkirkon 100-vuotista taivalta. Tuolloin viime vuosisadan alussa pohdittiin oman seurakunnankin perustamista Pohjois-Iittiin, mutta uskon, että rukoushuonepiiri ja tämä kyläkirkko vastasi silloin ja vastaa edelleen paremmin kylän ja alueen hengellisiin tarpeisiin. Kyläkirkko antaa edelleen mahdollisuuden kehittää tämän kylän ja alueen seurakuntaelämää, ja luo näin myös laajempaa yhteyttä kristittyjen välille.
 
Päivän evankeliumissakin oli käsillä juhlat (ks. Matt. 22:1-14). No tuo päivän evankeliumin juhlatuntu on hieman erikoinen. Ehkä se on tuttu monelle seurakunnan toimijalle ja työntekijälle. Meidän juhliimme ei aina haluta tulla. Monet maailmalliset riennot ovat paljon houkuttelevampia, kuin vaikkapa seurat, jumalanpalvelus tai raamattupiiri.
 
Ja senkin saa huomata, että usein nämä seurakunnalliset tarjoukset eivät kelpaa ns. ensin kutsutuille: Menestyneille ja hyvää ja suosiollista elämää eläville. Sen sijaan ne, joiden elämässä on ollut vaikeuksia, ovat monesti niitä, jotka mieluummin vastaavat kutsuun myönteisesti. Kun on kokenut rakkaudettomuutta, Jumalan rakkaus kelpaa. Kun on kokenut synnin kahleet, tarvitsee oikeasti Vapahtajaa. Ja kun on itse epäonnistunut, tarvitsee vahvaa, voimakasta, kaikkivaltiasta Jumalaa.
 
Näinhän se menee, eikö niin…? Siksi monesti epäonnistujat, huumeiden käyttäjät, alkoholistit, rikoksesta tuomitut ovat kaikkein voimakkaimpia ja vakuuttavampia evankeliumin julistajia. He todella tietävät, mistä puhuvat. Kun omat tiedot taidot ja voimat on riisuttu, silloin Jumalan armo ja voima voi todellakin tuilla esille oikein.
 
Mutta on tuossa evankeliumin juhlatilanteessa vielä toinenkin hämmästyttävä näkökulma. Siis tämän julman väkivallan lisäksi, jota kuningas ja hänen sotajoukkonsa harrastavat. Nimittäin tämä mies, joka oli tullut hääjuhlaan ilman hääpukua.
 
Mistähän puvusta tässä oikein puhutaan? Virressä 621:3 sitä kuvataan hyvin:

Itsessäni olen kyllä kurja, köyhä syntinen,
mutta Yljän puku yllä olen lumivalkoinen.
Olen puhdas, kaunis lilja Mestarini tarhassa,
olen taivaan kypsä vilja armostansa suuresta.

Tämä on sellainen virsi, jota käytän mielellään hautajaisissa. Siinä sanotaan jotakin oleellista meidän uskostamme ja siitä, missä on pelastuksemme lähde. Jo kasteemme hetkellä meidät on puettu valkeaan juhlapukuun. Sen mukana meille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, Jumalan armo ja osallisuus iankaikkisesta elämästä. Kastevesi Jumalan sanaan liitettynä on siis pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaaksi kaikesta synnistä. Ja näin meidän likainen matkavaatteemme muuttuu kirkkaan valkeaksi juhlapuvuksi.
 
Viime maanantain lehdessä kehotettiin hautajaisjärjestäjiä tekemään hautajaisista oman näköisiä, ja näin pukemaan vainaja vaikkapa omiin lempiverkkareihin, kun hänet arkutetaan. No tuosta virrenkin sanasta vaarin ottaneena, en haluaisi näin tehdä. Ei meidän omat vaatteemme, omat ominaisuutemme ja omat teot riitä taivaspaikkaan, tai evääksi taivasmatkalle. Kyllä me tarvitsemme jotakin muuta. Kristuksen lahjoittamaa vanhurskautta, sitä pyhyyttä, joka tulee yksin Jumalalta. Sen varassa voimme vasta olla todellisesti puhtaaksi pestyjä ja valmiita taivaan ilojuhlaa varten.
 
Tästä lahjavanhurskaudesta kertoo Juuri kastepuku, konfirmoitavien valkea alba, ja morsiamen valkoinen hääpuku. Ja toivon, että siitä kertoisi myös se puhtaan valkoinen viimeinen asu, joka puetaan päällemme hautajaisarkkuun, kun aikamme täällä on jo päättynyt.
 
On hienoa, että tämä rukoushuone ja kyläkirkko on saanut jo sadan vuoden ajan muistuttaa tämän paikkakunnan ihmisiä Jumalan rakkaudesta, armosta ja syntien anteeksiantamisesta. Sekä siitä evankeliumin ilosta, jonka saamme ottaa vastaan uskon kautta.
 
Tämä kuluva pyhäpäivä muistuttaa meitä siitä, että Jumalan valtakunta on lahja, jonka saamme ottaa vastaan ilmaiseksi. Mutta jos emme ota sitä vastaan, ei meistä ole juhlavieraiksi taivaan ilojuhlaan. Mutta koska Vapahtajamme on kuollut ja kärsinyt Golgatan ristillä meidän vuoksemme, tuo lahja kuuluu meille kaikille, myös kaikkein syntisimmälle ihmiselle.
 
Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Näin jokainen Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, kuten evankeliumikirja tätä asiaa kuvaa. Ikään kuin Kristus toiselle ihmiselle, lähimmäiselle. Ja tähän tärkeään tehtävään meidät varustetaan juuri yhteisessä jumalanpalveluksessa, myös täällä Koskenkylän kyläkirkossa.