Päivän
evankeliumissakin oli käsillä juhlat (ks. Matt. 22:1-14). No tuo päivän
evankeliumin juhlatuntu on hieman erikoinen. Ehkä se on tuttu monelle
seurakunnan toimijalle ja työntekijälle. Meidän juhliimme ei aina haluta tulla.
Monet maailmalliset riennot ovat paljon houkuttelevampia, kuin vaikkapa seurat,
jumalanpalvelus tai raamattupiiri.
Ja
senkin saa huomata, että usein nämä seurakunnalliset tarjoukset eivät kelpaa ns.
ensin kutsutuille: Menestyneille ja hyvää ja suosiollista elämää eläville. Sen
sijaan ne, joiden elämässä on ollut vaikeuksia, ovat monesti niitä, jotka
mieluummin vastaavat kutsuun myönteisesti. Kun on kokenut rakkaudettomuutta,
Jumalan rakkaus kelpaa. Kun on kokenut synnin kahleet, tarvitsee oikeasti Vapahtajaa.
Ja kun on itse epäonnistunut, tarvitsee vahvaa, voimakasta, kaikkivaltiasta
Jumalaa.
Näinhän
se menee, eikö niin…? Siksi monesti epäonnistujat, huumeiden käyttäjät,
alkoholistit, rikoksesta tuomitut ovat kaikkein voimakkaimpia ja vakuuttavampia
evankeliumin julistajia. He todella tietävät, mistä puhuvat. Kun omat tiedot
taidot ja voimat on riisuttu, silloin Jumalan armo ja voima voi todellakin
tuilla esille oikein.
Mutta
on tuossa evankeliumin juhlatilanteessa vielä toinenkin hämmästyttävä
näkökulma. Siis tämän julman väkivallan lisäksi, jota kuningas ja hänen
sotajoukkonsa harrastavat. Nimittäin tämä mies, joka oli tullut hääjuhlaan
ilman hääpukua.
Mistähän
puvusta tässä oikein puhutaan? Virressä 621:3 sitä kuvataan hyvin:
Itsessäni olen kyllä kurja, köyhä syntinen,
mutta Yljän puku yllä olen lumivalkoinen.
Olen puhdas, kaunis lilja Mestarini tarhassa,
olen taivaan kypsä vilja armostansa suuresta.
Tämä
on sellainen virsi, jota käytän mielellään hautajaisissa. Siinä sanotaan
jotakin oleellista meidän uskostamme ja siitä, missä on pelastuksemme lähde. Jo
kasteemme hetkellä meidät on puettu valkeaan juhlapukuun. Sen mukana meille
lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, Jumalan armo ja osallisuus iankaikkisesta
elämästä. Kastevesi Jumalan sanaan liitettynä on siis pelastavaa vettä, sillä
se pesee meidät puhtaaksi kaikesta synnistä. Ja näin meidän likainen
matkavaatteemme muuttuu kirkkaan valkeaksi juhlapuvuksi.
Viime
maanantain lehdessä kehotettiin hautajaisjärjestäjiä tekemään hautajaisista
oman näköisiä, ja näin pukemaan vainaja vaikkapa omiin lempiverkkareihin, kun
hänet arkutetaan. No tuosta virrenkin sanasta vaarin ottaneena, en haluaisi
näin tehdä. Ei meidän omat vaatteemme, omat ominaisuutemme ja omat teot riitä
taivaspaikkaan, tai evääksi taivasmatkalle. Kyllä me tarvitsemme jotakin muuta.
Kristuksen lahjoittamaa vanhurskautta, sitä pyhyyttä, joka tulee yksin
Jumalalta. Sen varassa voimme vasta olla todellisesti puhtaaksi pestyjä ja
valmiita taivaan ilojuhlaa varten.
Tästä
lahjavanhurskaudesta kertoo Juuri kastepuku, konfirmoitavien valkea alba, ja
morsiamen valkoinen hääpuku. Ja toivon, että siitä kertoisi myös se puhtaan
valkoinen viimeinen asu, joka puetaan päällemme hautajaisarkkuun, kun aikamme
täällä on jo päättynyt.
On
hienoa, että tämä rukoushuone ja kyläkirkko on saanut jo sadan vuoden ajan
muistuttaa tämän paikkakunnan ihmisiä Jumalan rakkaudesta, armosta ja syntien
anteeksiantamisesta. Sekä siitä evankeliumin ilosta, jonka saamme ottaa vastaan
uskon kautta.
Tämä
kuluva pyhäpäivä muistuttaa meitä siitä, että Jumalan valtakunta on lahja,
jonka saamme ottaa vastaan ilmaiseksi. Mutta jos emme ota sitä vastaan, ei
meistä ole juhlavieraiksi taivaan ilojuhlaan. Mutta koska Vapahtajamme on
kuollut ja kärsinyt Golgatan ristillä meidän vuoksemme, tuo lahja kuuluu meille
kaikille, myös kaikkein syntisimmälle ihmiselle.
Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja
palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Näin jokainen Kristitty on Vapahtajan
lähettiläs, kuten evankeliumikirja tätä asiaa kuvaa. Ikään kuin Kristus
toiselle ihmiselle, lähimmäiselle. Ja tähän tärkeään tehtävään meidät
varustetaan juuri yhteisessä jumalanpalveluksessa, myös täällä Koskenkylän
kyläkirkossa.
