Vietämme tänään kansallista veteraanipäivää, ja muistamme maamme vaiheita niin sodassa kuin rauhassakin. Tämä huhtikuun 27. päivä on se päivä, jolloin viimeinenkin saksalainen sotilas poistui maastamme Tornio-Muoniojokilaakson latvoilta, Kilpisjärveltä, Norjan puolelle. Jäljelle jäi poltettu Lapin maa, tuhottuine kylineen. Näin muistamme Lapin sotaa.
Samalla muistamme talvisotaa, miten oma isänikin joutui jättämään kotinsa Karjalassa, Räisälän pitäjässä, Virtelän kylässä. Ja kun vuosikymmenten jälkeen oli lopulta mahdollista palata takaisin katsomaan omaa kotitilaa, paikalta oli erotettavissa enää vain rakennusten perustusten raunioita. Enää ei ollut kukoistavaa maaseutukulttuuria tai rakennuksia. Näin muistamme talvisotaa.
Ja kun toissapäivänä ulkolenkillä sain tutustua tässä lukion takana niihin pommikuoppiin, joita Neuvostoliiton pommikoneet moukaroivat myös tänne Kausalaan vuonna -41, muistamme myös näiden seutujen vaaranpäivät. Ja sen, miten sotatoimet koskettivat myös tämän paikkakunnan asukkaita ja siviilejä. Näin muistamme myös jatkosotaa.
Näiden repivien muistojen äärellä on rohkaisevaa lukea nuo Psalmin sanat: Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.
On Jumalan suurta siunausta, että olemme saaneet nauttia rauhan päivistä nyt jo yli 70 vuoden ajan. Ja kun muistelemme menneitä, on hämmentävää, miten maamme ja kansamme on voinut kestää itsenäisenä ja yhtenäisenä jo sisällissodan vuosista lähtien. Eikö siihen sisälly se voima, jonka Herra antaa kansalleen?
Tuo yhtenäisyys on helppo rikkoa, kuten päättäjiemme puheista saamme viikoittain kuulla. Mutta se, että kansamme kestää kaikki yhteiselämän poliittiset pelit, ulkoapäin tulevat uhkatekijät ja myös luonnon muutosten mukanaan tuomat haasteet, se kaikki on varmasti Jumalan ihme. Siksi voimme huoata kiitollisin mielin: Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.
Niin, tuo kyseinen Psalmi 29 on otsikoitu kirkkoraamatussamme sanoilla: Herran ääni kaikuu kautta luomakunnan. Kyseessä on Kuningas Daavidin psalmi, jolla annetaan kaikki kunnia Israelin Jumalalle, ja kehotetaan myös muita tekemään samoin. ”Tunnustakaa hänen nimensä kunniaa”, psalmin kirjoittaja rukoilee. Ja ”kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen!”
Ja sitten puhutaan mielikuvilla, jotka eivät olekaan ainakaan rauhallisia: ”Jumalan kunnia jylisee, Herra jylisee suurten vetten päällä. Herran ääni on voimallinen, Herran ääni on mahtava. Herran ääni särkee setrit, Herra murskaa Libanonin setrit… Herran ääni iskee tulta. Herran ääni saa autiomaan vapisemaan…”
Nämä Psalmin sanat nousevat ikään kuin vastakohdaksi sille siunaukselle, joka rauhan ajassa annetaan. Voi olla, että nykyajan nuoret suomalaiset tarvitsevatkin tällaista kuvausta. Minäkään en ole elänyt sota-aikaa, ja on vaikea kuvitella sodan kauheuksia. Siinä olen etuoikeutettu, että olen saanut kohdata monia veteraaneja, ja haastatella heitä myös nuorten koululaisten edessä. Mutta pian nämä veteraaniveljet ovat jo kokonaan poissa, ja siksikin me tarvitsemme myös tällaista kuvausta. Ja muistutusta siitä, että sodassa ei ole mitään hyvää.
Ja silti Psalmi muistuttaa, että sodankin jylinässä kuuluu Herran ääni. Sillä Jumala itse on kansansa keskellä, hän vaikuttaa ihmisten kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Hän on lähellä silloinkin, kun kaikki muu tuntuu romahtavan, ja inhimillinen hyvyys on jo kokonaan poissa. Sillä ”Herra hallitsee kuninkaana iäti”, kuten psalmi tätä asiaa kuvaa.
Niin, hyvät veteraanipäivän juhlavieraat. Meitä edeltäneet sukupolvet ja veteraanit ovat puolustaneet niitä arvoja, joita he pitivät oikeina, ja näin maamme selvisi edellä mainituista tuhoisista ajoista ja sodista aina tähän päivään saakka. Kunnioituksesta edeltäneitä sukupolvia kohtaan, meidän tulee nyt hoitaa maatamme kunnioituksella ja viisaasti. Ja turvautua myös yhteisten asioiden kanssa Korkeimpaan. Yksin me emme kestä, sillä vain Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.
Hyvää veteraanipäivää!
