Hyvät
juhlavieraat. Minulla on ilo ja kunnia tuoda seurakunnan tervehdys näihin uudenvuoden
juhlallisuuksiin, nyt vuoden 2017 päättyessä.
Kulunut
vuosi on ollut merkittävä juhlavuosi niin meille suomalaisille, kuin
luterilaisille kristityillekin. Itsenäinen maamme täytti 100 vuotta, ja lokakuussa
tuli kuluneeksi 500 vuotta luterilaisen reformaation alusta. Siis siitä
hetkestä, kun uskonpuhdistajamme Martti Luther julkaisi 95 teesiä katolisen
kirkon anekauppaa vastaan.
Ei ole
vähämerkityksistä, että nämä kaksi juhlavuotta ovat sattuneet samalle vuodelle.
Juuri luterilainen kristillisyys leimaa meidän suomalaisten elämää ja
yhteiskuntaa. Ja juuri uskonpuhdistuksen perintöä on sosiaalisesti valveutunut
yhteiskuntamme, pohjoismainen hyvinvointi, ja monet hyvät asiat, joista tässä
maassamme saamme nauttia.
Monille
suomalaisille itsenäisyyden 100-vuotisjuhla on reformaatiojuhlaa tärkeämpi
tapaus. Mutta meidän on hyvä muistaa uskonpuhdistajamme työn laajempi merkitys
maailmalla. Juuri se on ollut se alkusysäys monien evankelisten kirkkokuntien
synnylle. Ja jollakin tasolla myös eurooppalaisten, modernien yhteiskuntien
länsimaiselle sivistykselle. Juuri Lutherhan korosti jokaisen kristityn
oikeutta saada lukea esim. Raamattua omalla äidinkielellään. Ja näin pappien
latinankieleen perustunut ylivalta jäi taakse. Ja sivistys alkoi levitä kansan
keskuuteen, ja tuli kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi.
Reformaation
hedelmänä voisi pitää vaikkapa tätä nuorta sveitsiläistä vihkiparia täällä, jotka
olemme saaneet vieraaksemme, Alina ja Urs. Alina on Sveitsin evankelinen,
siis tarkemmin sanottu reformoitu, kun taas Urs tulee katolisesta perheestä.
Helmikuun alussa he avioituvat, mikä tuskin olisi tullut kyseeseen vanhaan aikaan.
Meille luterilaisille suomalaisille tällainen ongelma on täysin tuntematon. Ja
kyllä kai se lopulta on Lutherin alkuun paneman uskonpuhdistuksen ansiota, että
tämänkaltaiset raja-aidat kaatuvat, aikojen myötä.
No Iitin
seurakunnalle kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa. Seurakuntaan on valittu
kaksi uutta pappia, lisäkseni kappalainen Ville Hiltunen. Seurakunnan väkiluku
kasvoi lähes sadalla, missä ehkä kirkkoherranvaalien toimittamisella oli oma
osansa. Toivoa sopii, ettei valinta ole ollut niin suuri pettymys, että ensi
vuonna pitäisi taas erota. Ja onhan syksyllä edessä myös seurakuntavaalit,
jolloin pääsee jälleen vaikuttamaan myös seurakunnan asioihin.
Kirkkokäsikirjan
mukaisesti tämä Uudenvuoden aatto muistuttaa meitä siitä, että meidän aikamme
on Jumalan kädessä. Kukaan meistä ei tiedä, kuinka paljon meille on annettu
elämän päiviä. Ja milloin taivaallinen Isämme kutsuu meidät pois tästä ajasta.
Saarnaajan
kirja kuvaa, että kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika
surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika
nauraa…
Tai niin
kuin päivän epistola sen sanoo: ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin
kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti.
Siksi on
hyvä muistaa, miksi olemme elämän saaneet: aikamme on annettu meille
käytettäväksi lähimmäistemme parhaaksi, että auttaisimme ja palvelisimme toinen
toistamme.
Rukoilemme: Ikuinen
Jumala, me kiitämme sinua kaikesta, mitä kuluneena vuonna olet meille antanut.
Anna anteeksi se paha, mihin olemme tietoisesti tai tietämättämme
syyllistyneet. Vapauta meidät uuteen alkuun – nyt vuoden vaihtuessa, ja joka
päivä, joka hetki. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.
Aamen.
