Avajaiskonsertti oli hieno kokemus, mutta samalla jäin miettimään jumalanpalvelushuoneen sopivuutta kyseisiin juhliin. Ohjelmassa on mukana myös vanhaa kirkkomusiikkia, mutta pidetäänkö esim. Bachin koraaleja nykyään hengellisenä musiikkina? Kirkkomusiikkia se voi olla, mutta silloinkin sillä tarkoitetaan lähinnä musiikin lajia, ei sisältöä.
Itse olen aikoinani tämän kipuilun ja erottelun käynyt läpi, kun poikasena harrastin musiikkia enemmänkin. Silloin valitsin tarkan rajanvedon: Kenen joukoissa seisot, sen lauluja laulat. ”Maailmanmusiikin spirituaaliset sanoitukset” eivät vastaa omaa käsitystäni kristillisestä musiikista. Jeesus on helppo häivyttää vähän ”ylevämpien” ja ”hienompien” ajatusten alle.
Lähetysperheessä kasvaneena olen saanut nähdä ja kuulla, miten usko muuttaa ihmistä ja sitä myötä myös kulttuuria. Siskoni toimi pitkään lähetyslääkärinä Angolassa ja kertoi myös poppamiehistä, jotka saivat aikaan pahaa, kun osallistuivat parantamistyöhön. Ja muualtakin kuulemme pakanuuden aiheuttamista peloista, väkivallasta ja taikauskosta. Siis kulttuureista, joista puuttuu sellaiset hyvät asiat, joita me täällä länsimaissa pidämme itsestäänselvyyksinä.
Länsimainen klassinen musiikki on syntynyt kristillisen maailman ytimessä. Mutta onko se edelleen kristillisen sanoman eteenpäin viejä, vai jotakin muuta?
Ennen musiikkijuhlia Kouvolan sanomien haastattelussa korostettiin sitä, miten viihde on halvaannuttanut kulttuurikasvatusta. Miten tarvittaisiin lisää tietoa ja ymmärrystä klassista musiikkia kohtaan. Ajattelen, että näissä asioissa ei pelkkä pään tieto riitä, vaan tarvitaan myös sydämen uskoa. Eikä muoto liene kuitenkaan pääasia, se ei korvaa sisältöä. Siksi toivonkin, että myös meidän maassamme uskon sisällöt saisivat jälleen muuttaa kulttuuria ja herätellä tapojamme aina parempaan.
