Niin hyvät ystävät, tänään on siis Palmusunnuntai, jolloin muistamme Jeesuksen saapumista Jerusalemiin. Ja siniristiliput liehuvat Mikael Agricolan kunniaksi. Tänään on siis myös suomen kielen päivä. Ja Agricolaa on hyvä muistaa myös meidän maamme ja kirkkomme uskonpuhdistajana ja raamatunkääntäjänä. Tämän Pernajan pojan työ on ollut hyvin merkittävä maamme kielen ja kulttuurin sekä uskonelämän kannalta.
Tämän päivän evankeliumi alkaa Jeesuksen seuralaisen esittelyllä. Edellä on kerrottu Lasarus-nimisestä miehestä. Ja siitä, miten hänet herätettiin kuolleista.
Ikään kuin vastakohtana tälle tämä evankeliumikatkelma päättyy toteamukseen, että Jeesus voideltiin kuolemaa ja hautaamista varten. Näin nämä kaksi asiaa kytkeytyvät toisiinsa: Meille ihmisille tarjolla oleva uusi elämä, ja Jeesuksen kuolema. Siitähän alkava pääsiäisaika kertoo. Lauletaanhan pääsiäisvirressäkin, että Jeesus kuolemalla kuoleman voitti. Ja haudassa oleville elämän antoi.
Tästä Johanneksen kuvaamasta tilanteesta kerrotaan myös muissa evankeliumeissa. Johannes kertoo tapahtumista kuitenkin hieman eri järjestyksessä. Hänellä Jeesus ratsastaa Jerusalemiin, pääsiäisjuhlille vasta tämän voitelemisen jälkeen. Tämä kuvaa Jeesuksen kuninkuutta. Olihan Israelin kansan tapana voidella kuningas tehtäväänsä öljyllä. Ei siis vietetty kruunalaisia, vaan voitelu vastasi tätä valtuutusta. Tämän päivän aiheen mukaisesti, siitä alkoi kunnian kuninkaan alennustie. Ja Jeesuksen tehtävä kirkastui juuri tässä matkassa pyhään kaupunkiin, kun hän saapui sinne kärsimään ja kuolemaan. Ja kun hänet sitten myös kruunattiin, se tapahtui piikkikruunun avulla. Ei kalliilla jalokivikruunulla, vaan kärsimyksellä ja kuolemalla.
Niin. Ateria, jolla tässä ollaan koolla, nautittiin Martan ja Marian kotona. Ateriaa merkittävämpää on kuitenkin se yllättävä asia, jonka Maria tässä tekee. Hän osoittaa suurinta mahdollista vieraanvaraisuutta voidellessaan Jeesuksen jalat. Käytetty öljy oli kallis, noin vuoden palkkakustannusten arvoinen. Ja voitelemisen jälkeen Maria kuivasi Jeesuksen jalat omilla hiuksillaan. Tuohon aikaanhan vain kyseenalaisessa maineessa olleet naiset kulkivat hiukset avoimina. Tämä kertoo vielä paremmin Marian rakkaudesta; hän ei välittänyt, mitä muut hänestä ajattelivat. Tärkeintä oli vain se hiljainen ihailu, nöyryys ja sydämen rakkaus Jeesusta kohtaan.
Ja sitten kerrotaan siitä, miten huone tuli täyteen öljyn tuoksua. Tähän tuoksuunhan myös tämän päivän epistola viittaa. Siellä apostoli kirjoittaa Kristuksen tuntemisen tuoksusta. Marian tuntema ja osoittama rakkaus toimii siis tuoksun tavoin, levittäen ympärilleen myös evankeliumin tuoksua ja todellisuutta. Näin rakastaen voimme todellisesti jakaa Jumalan valtakunnan läsnäoloa ympärillemme. Ja kaikkeen maailmaan.
No Juudasta tämä tilanne ei miellyttänyt. Johannes lausuukin hänestä suorat sanat; Juudas oli varas, joka esiintyi kaksinaismoralistin tavoin, eikä todellisesti välittänyt köyhistä. Kun joku halusi tehdä hyvää, hän ilmestyy paikalle vain moittimaan. Siksi Jeesus sanookin, että köyhät teillä on aina keskellänne. Eikä hän tällä suinkaan väheksy köyhien auttamista. Vaan puuttuu siihen tilanteeseen, jossa nyt oltiin. Jo juutalaiset lainopettajat opettivat, miten vapaaehtoiset rakkauden teot, ehkä sellaiset spontaanitkin purkaukset, kuten tässä, ovat usein arvokkaampia, kuin velvollisuudesta annetut, tai lailla säädetyt almut.
Mutta Juudashan ei näyttänyt arvostavan edes tämän kaltaista, juutalaistakaan hurskautta, vaan hän edusti täysin maallista, maailmallista ja itsekeskeistä ajattelua.
Mutta mitä Johannes ja muutkin evankelistat oikeastaan tahtovat sanoa tällä tapahtumalla, josta he kertovat meille evankeliumeissaan, kukin hieman eri tavalla? Mikä tässä on se pääasia, jonka äärelle meidän olisi hyvä pysähtyä, näin hiljaisen viikon kynnyksellä?
Piispa Aimo T. Nikolainen huomauttaa, että se liittyy näihin viimeisiin sanoihin, siihen, mistä nyt voitelemisessa oikeastaan oli kysymys. Se ei ollut ainoastaan kuninkaan voitelu, vaan se oli kunnianosoitus ja rakkaudenteko, joka liittyi myös Jeesuksen kuolemaan ja hautaamiseen. Tuohon aikaanhan myös ruumiit oli tapana pestä, ja jos varaa oli, myös voidella. Näin Jeesus julistaa tässä omaa tehtäväänsä, ja kertoo, mitä hänelle tulee Jerusalemissa käymään. Ja niistä tapahtumista me saamme kuulla sitten ristin päivänä, pitkäperjantaina ensi viikolla.
Sen merkitystä haluan kuitenkin korostaa tänäkin päivänä: Jeesus on kuolemalla voittanut synnin ja kuoleman vallan. Hän on meidän pääsiäislampaamme, elävä uhri, jonka varassa pääsemme taivaaseen. Kristus kävi kärsimystiellensä jokaisen meidän puolesta. Emmehän siis anna valua tämän uhrin hukkaan, vaan tarttukaamme siihen uskolla. Niin, että pidämme arvossa Kristuksen esimerkkiä, ja otamme kaikki ansiot vastaan vain hänen lahjanaan. Sillä omassa varassa me emme kestä, itse emme voi pelastaa itseämme.
Niin, hyvät kirkkovieraat. Ystävät ja Kristuksessa rakkaat seurakuntalaiset. Olen reilun 17 vuoden ajan pyrkinyt saarnaamaan täällä Pellon ja Turtolan kirkoissa raamattulähtöisesti, tukeutuen myös itseäni viisaampien raamatuntutkijoiden löytöihin. Niin, että voisimme parhaalla mahdollisella tavalla saada evästä kristityn tielle. Saarnat eivät varmaankaan ole olleet mitenkään korkealentoisia tai erityisen taitavia. Tai viihdyttäviä ja maailmaa syleileviä. Joskus sana on sattunut, ehkä liikaakin, mutta useimmiten ne eivät ole aiheuttaneet mitään suuria reaktioita.
Tärkeää Jumalan valtakunnan työssä on se, mitä apostoli Paavali kirjoittaa; että emme kaupittele Jumalan sanaa omaksi eduksi, vaan asetumme myös itse sanan alle. Ja julistamme sitä edelleen rohkeasti, ei pakottamalla tai ahdistellen, vaan nöyrästi Kristusta palvellen, väärentämättömänä. Ja sellaisena, kuin se tulee Jumalalta.
Siihen liittyy, kuten saimme kuulla jo VT:n lukukappaleesta; Ilo, riemu, vanhurskaus ja rauha. Ne asiat, joista voimme päästä osalliseksi kotiseurakunnassa, sijaitsee se sitten Pellossa tai Iitissä. Ja joista toivomme pääsevämme kerran osalliseksi myös täydellisesti taivaan kodissa. Aamen.
