Tänään kynttilänpäivänä aloitetaan kirkon vuosittainen
suurkeräys, yhteisvastuu. Pellon seurakunnassa keräykseen suhtaudutaan intohimoisesti
ja ammattitaitoisesti. Keräystulokset ovat olleet täällä aina hyviä. Sillä ei kannata liikaa ylpeillä, mutta ei sitä tarvitse hävetäkään.
Johanneksen evankeliumin 12. luvussa Jeesus sanoo: ”Vielä
hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on
valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne
on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi
valon lapsia."
Maailma on aika pimeä paikka, kun saamme kuulla viestejä
ihmiskaupasta, maailmanlaajuisesta ilmiöstä, joka on tullut pakolaisuuden
myötä myös meitä aivan lähelle. Siihen liittyy ihmisarvon polkemista, uhkailua,
väkivaltaa, pakottamista, sieppaamista… Monenlaisia pimeitä asioita, joita
vastaan nyt käynnistyvällä keräyksellä halutaan taistella.
Jumala on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Jokainen
ihminen on äärettömän arvokas ja kunnioittamisen arvoinen. Eihän ihminen voi
olla vain kulutustavaraa!?! Keräysteeman tärkeydestä muistutti eräs vanhempi pellolainen seurakunta-aktiivi: Nyt ollaan samanlaisissa tilanteissa, kuin maamme huutolaisvuosina. Auttamishalua löytyi!
Kynttilänpäivänä oli keskiajalla tapana siunata kirkoissa
vuoden aikana käytettävät kynttilät. Valon merkitys ymmärrettiin paremmin, kuin
ehkä nykyään, sähkövalojen aikaan.
Kävin viime viikolla seurakunnan
johdon päivillä Kuusamossa, Rukalla. Siellä oli menossa eräänlainen
valotaidenäyttely ja oikeastaan koko Ruka-tunturi oli valaistu erivärisillä
valoilla. Tokihan se oli hienon näköistä, mutta samalla mietiskelin, että
mitähän tuo kaikki maksaa? Paljonko kuluu rahaa valtavien valonheitinten ja
värivalojen polttamiseen.
Lähempi tarkastelu paljasti kuitenkin, että valonheittimet
olivat uutta led-valotekniikkaa; siis sellaista, joiden energiankulutus on todella
pieni vanhoihin polttimo-lamppuihin verrattuna. Tämän jälkeen valotaideteokset
näyttivät jotenkin vielä paremmilta!
Meistä ihmisistä itsestämme on kiinni, mihin suuntaan
maailmamme on menossa, ja miten me suhtaudumme toisiin ihmisiin. Otammeko ajan
haasteet vakavasti ja kaikkien ihmisarvon todesta. Siihen alkava
yhteisvastuu-keräys on meitä kaikkia haastamassa. Haluammeko kulkea
Kristus-valossa, rakkauden lähettiläinä?
Em. Johanneksen evankeliumin katkelma päättyy sanoihin:
”Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.”
On aivan selvää, että Kristuksen läsnäolo tässä ajassa on
jotakin muuta, kuin ulkoista valoa. Hänen läsnäolonsa tulee kuitenkin todeksi
siellä, missä häntä rukoillaan aidosti ja pyyteettä. Missä hänen läsnäoloaan
toivotaan ja kaivataan, elämän vaikeuksien ja kipujen keskelle. Kristus
lähestyy meitä seurakunnassa, Sanan ja Sakramenttien kautta, ja siten
pimeidenkin aikojen keskelle tulee valoa ja toivoa.
Siksi haluaisin olla rohkaisemassa tarttumaan siihen
iankaikkiseen valkeuteen, jonka Vapahtajamme on tuonut mukanaan. Siten rakkautemme
löytää myös oikean suunnan tässä elämässä. Tuo suunta ei ole ylöspäin, sillä ei
Jumala luonut meitä rakastamaan vain häntä itseään. Ei Jumala ole vailla meidän
huomiotamme, ei lopulta edes meidän kiintymystämme tai palvontaa. Mutta
lähimmäiset tarvitsevat meitä: meidän rakkauttamme, huomiotamme, ja apuamme.
