Mistä tässä vertauksessa siis oikeastaan on kyse? Mitä Jeesus haluaa meille tänään kertoa?
Nämä Jumalan valtakunnan vertaukset ovat aika isossa osassa evankeliumiemme kertomusperinteessä. Tämä sama kertomushan löytyy myös Luukkaan evankeliumista, vaikkakin hieman eri muodossa. Näin Jeesus muistuttaa ydinsanomastaan, joka sisälsi juuri kutsun: Kutsun parannukseen ja Jumalan valtakuntaan. Elämään Jumalan yhteydessä, sovinnon ja anteeksiantamuksen sanomasta. Jos Jeesuksen toiminnan alkuhetkeä tarkastelee, vanhimman evankeliumin, Markuksen mukaan, siellä Jeesus lausuu ensimmäisen saarnansa, ensimmäisen kutsunsa. Siellä kerrotaan, kun Johannes Kastaja oli vangittu, Jeesus julisti Jumalan evankeliumia, ja sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!"
Tässä siis toisaalta valtakunta on jotakin, mikä tulee lähelle Jeesuksessa. Se ei vain ole jotakin, minne meidän pitäisi itse mennä. Tehtäväksemme jää vain jättää taakse se kaikki paha, mitä menneessä elämässä on ollut. Mutta tämähän voi olla juuri sitä, mikä monia kutsun saaneita voi mietityttää, tai mikä saa heidät pakenemaan kutsua. Eli että mitä minun elämästäni nyt jää vajaaksi, jos vastaan Jumalan kutsuun? Enkö enää saakaan elää niin kuin itse haluan? Tai enkö olekaan enää vapaa toteuttamaan mielihalujani?
Näinhän Jeesuksen vertauksessakin käy: Kuninkaan pojan häät eivät kiinnostaneet. Ja osa kutsutuista lähti kaupoilleen. Osa taas pelloilleen. Siis sekä huvit ja ilot, että työn vaivat ja arjen huolet saattavat tulla kutsun vastaamisen esteeksi. Usein kyseessä onkin juuri tällaiset materiaaliset ja maalliset asiat. Uskonpuhdistajammekin puhuu ensimmäisen käskyn selityksessä siitä, miten emme saisi pitää Jumalan rinnalla muita jumalia. Ja usein tämä epäjumala on raha tai mammona. Ja sitä se on sekä rikkaalle että köyhälle. Rikas haalii itselleen rahaa yhä enemmän ja enemmän, käy kauppaa ja miettii sijoituksia. Ja toivoo näin hyötyvänsä menestyksestään mahdollisimman paljon. Ja yöt miettii ja valvoo, miten saisi säilytettyä haalimansa omaisuuden hyvässä tallessa.
Köyhä taas miettii päivittäin, miten saisi haalittua itselleen tämän päivän tienestin, ruoan ja jokapäiväisen leivän. Ja siinä huolessaan hän laittaa lopulta toivonsa kokonaan tähän ulkoiseen, ja luottamus Jumalan huolenpitoon katoaa. Ja niin hänkin valvoo yönsä huolehtien ja miettien, miten saisi itselleen tarpeeksi rahaa turvatakseen seuraavan päivän.
Mutta palataanpa tähän alkuperäiseen ongelmaan, ensimmäiseen kysymykseen, jonka esitimme tämän päivän evankeliumin äärellä. Mitä Jeesus haluaa sanoa meille tällä vertauksella, jossa on ikään kuin kehällinen päätelmä tai tapahtumasarja? Kun monet ihmiset kieltäytyivät kutsusta, juhliin haalittiin monenlaista väkeä: niin hyviä kuin pahoja. Ja sitten kun eräältä juhlavieraalta puuttuikin juhla-asu, hänet sidottiin ja ulos juhlatalosta. Miksi näin?
Varmaan meidän on hyvä huomata, ettei ulosheitettyä miestä lueta hyvien tai pahojen joukkoon. Hänestä sanotaan vain, ettei hänellä ollut hääpukua. Tässä tulemme uskomme ydinvietin äärelle. Siihen, mitä usko meille lahjoittaa. Ja siihen, mitä meille kasteessa annetaan.
Katekismuksesta luemme, että Kasteen sakramentissa Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen. Tämä armo annetaan kaikille, myös lapsille. Kasteen arvo ei (siis) riipu meidän asenteestamme, sillä kaste ja usko ovat Jumalan teko meissä.
Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä. Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin.
Kasteessa alkanut uskonelämä ei siis tarvitse lisäksi jonkinlaisia inhimillisiä suorituksia tai ihmisen omaa erinomaisuutta. Meille kristityille Jumalan kutsu on esitetty jo kastehetkellä. Ja vaikka elämän tuoksinassa saatamme jättää kutsun käyttämättä ja vieraantua Jumalasta, kuitenkin tuo kutsu on aina voimassa. Näin paluutie Jumalan yhteyteen on aina avoinna.
Parhaiten koemme yhteyttä kolmiyhteiseen Jumalaan juuri seurakunnassa, sakramenttien äärellä ja Jumalan sanaa tutkiessamme. Siksi esimerkiksi ehtoollismessu on kuin esimakua siitä suuresta hääjuhlasta, johon meidät on kutsuttu taivaassa.
Näin uskonpuhdistajamme Martti Luther määritteli myös jumalanpalveluksen tarkoitusta. Lokakuun 5. päivänä 1544 hän vihki käyttöön ensimmäisen reformaation jumalanpalvelushuoneen, joka oli Torgaun linnakirkko. Ja vihkipuheessa hän sanoi, ja tämä on nyt oma suomennos, että "tämä uusi huone on sen vuoksi valmistettu, että täällä ei tapahtuisi mitään muuta, kuin että meidän rakas Herramme itse tällä puhuisi meille pyhän Sanansa kautta, ja me puolestamme puhuisimme hänelle rukouksen ja ylistyslaulujen kautta.”
Tähän ajatukseen on hyvä yhtyä myös nyt, kun me vietämme tätä tämänpäivän jumalanpalvelusjuhlaa 472 vuotta myöhemmin täällä Pellon/Turtolan kirkossa.
