Turtolan koulun pihalla on muistokiveen kaiverrettu seuraavat sanat: ”Tältä paikalta lähtivät Turtolan pitäjän miehet Talvisotaan vuonna 1939 ja sittemmin jatkosotaan 1941. Isänmaa tarvitsi meitä.”
Noista miehistä 168 tuotiin tänne puolitoista kilometriä pohjoisemmaksi sankarivainajina, ja haudattiin tähän silloisen suuren, puisen ristikirkon edustalle. Isänmaa todellakin tarvitsi heitä.
Nyt yli 70 vuotta myöhemmin pitäjämme näyttää kovin erilaiselta, kuin tuolloin. Turtolan koulussa käydään koulua nyt tiettävästi viimeisiä viikkoja, ennen koulun lakkauttamista. Ja noin kahdensadan ihmisen menetys sotavuosina toteutuu meillä nykyisin suurin piirtein samassa ajassa, mutta ilman sotatoimia. Tämä kertoo paikkakuntamme ikärakenteesta, mikä on kovin erilainen kuin tuolloin. Nämä tylyt luvut kertovat meille ihmisen katoavaisuudesta ja elämän julmuudesta. Ajoista ja ajan muutoksista, jotka saattavat nostaa mieliimme synkkiä ajatuksia ja katkeruuden tunteita.
Sen sijaan tämä helluntain evankeliumi (Joh. 14:23-29) ei kehota meitä vihaan tai katkeruuteen, vaan rakkauteen. Ja samalla Vapahtajamme puhuu meille rauhasta, vielä syvemmästä rauhasta, kuin osaamme kuvitella, näin sotamuistojenkin äärellä.
Mitä Jeesus siis tarkoittaa näillä sanoillaan? Mitä ne voisivat merkitä meille 2010-luvun suomalaisille ja pellolaisille?
Kysehän on johannekselaisesta teologiasta, jonka mukaan Jeesus on ennalta maailmassa ollut Logos, Jumalan poika. Hän on siis paljon enemmän kuin me tavalliset ihmiset, ja hänen aikaansaannoksensakin ovat suurempia, kuin meidän. Jeesus on ikään kuin Jumalan lähettiläs, joka on samaa olemusta Isä-Jumalan kanssa. Ja siksi hän toimii ihmeellisellä voimalla myös tässä maailmassa.
Evankeliumikohdan alussa Jeesus puhuu rakkaudesta. Se, joka rakastaa häntä noudattaa hänen sanaansa, ja niin Jumala itse tulee sellaisen ihmisen luokse, ja jää hänen luokseen asumaan. Tätä ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin. Olen nimittäin joutunut todistamaan myös sitä, miten tällaisesta Jumalan mielen mukaisesta elämästä, ja inhimillisistä onnistumisista tehdään jonkinlainen pelastumisen mittari tai ansio.
Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Kristillinen usko ei ole uskoa omiin tekemisiin tai menestykseen, vaan se on jättäytymistä Jumalan armon varaan. Jumala pelastaa ihmisen armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Ei meidän omien tekojemme vuoksi, vaikka me mielellämme kyllä esittelemme niitä. Ja pidämme siitä, jos meitä palkitaan ja nostetaan jalustalle, toisten ihailtavaksi.
Mutta ei Jeesus korosta tässä ihmisen ansioita, vaan hän puhuu tässä rakkauden suhteesta. Ihminen haluaa totella Jeesusta, koska hän rakastaa häntä. Ja syy, miksi Jumala ja Jeesus tulevat ihmisen luokse, ei olekaan ihmisen rakkaus, vaan Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan. Tämä meidän on hyvä huomata. Tämä meidän kannattaa pitää mielissämme, ettei meidän kristillisyydestämme tule mitään omien ansioiden keräilyä tai inhimillistä kilpajuoksua.
Kirkko on niiden ihmisten paikka, jotka eivät ole mitään. Yritysmaailma, työelämä, ja erilaiset urheilukilpailut ovat toisenlaisia foorumeita. Siellä pädetään ja yritetään olla toisia parempia. Kirkkoon ja seurakuntaan sellainen ei kuulu.
Tämä on tietenkin sellainen ristiriitainen asia, koska kirkko elää ja toimii vielä täällä ajassa, tässä maailmassa ja siksi sitä koskee vielä tämän maailman säännöt ja lainalaisuudet. Siksi kirkkoon ja seurakuntaankin voi pesiytyä tämänkaltainen kilpailu, jossa vahvin menestyy ja heikot sortuvat jalkoihin.
Tämän vuoksi Jeesus lupasi omilleen Puolustajan, Pyhän Hengen. Tämä puolustaja murtaa tämän maailman arvoasetelmia, pitää ylpeät kurissa, ja sitoo loukkaantuneen jalan. Näin, vaikka Jeesuksen omat eivät lähde mukaan tämän maailman kilpa- tai sotavarusteluun, he saavat olla rauhallisella mielellä, turvassa, ja ilman huolia.
Eli ei meidän tarvitse vaipua epätoivoon, vaan saamme ottaa vastaan pyhän Hengen rohkaisun, ja niin sydämiimme voi laskeutua rauha, vaikka emme olisi voittojen tiellä, vaikka emme menestyisi, tai vaikka meitä syyteltäisiin vääristä ja turhista asioista.
Niin, hyvät kirkkovieraat, veteraaniväki, sotaorvot ja muut ystävät. Kaatuneitten muistopäivää on hyvä viettää juuri näin helluntaina. Sotaan liittyy aina inhimillisyyden katoaminen, ja tänäänkin täällä kirkossa on teitä, joiden elämä on kokenut raskaan murtumisen, silloin sotiemme aikana.
Mutta helluntain sanoma rohkaisee murtunuttakin: Sillä Henki itse rukoilee meidän puolestamme, jotka olemme heikkoja. Jumalan Henki rohkaiskoon teitä uuteen toivoon ja rohkeuteen. Niin että voimme iloita myös tästä ihanasta päivästä, vapaasta isänmaasta ja uskon lahjasta. Ja kun ystävien kesken saamme jakaa ajatuksia ja tuntoja tähänkin juhlapäivään liittyen. Aamen.
