Saimme kuulla tässä joulun evankeliumin, ja näin kokea sitä samaa joulun riemua, jota aikoinaan myös enkelit, paimenet sekä Joosef ja Maria kokivat. Uskolla tartumme joulun sanomaan ja siihen, että meille on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus.
Joulusaarnaan valmistautuminen on papille aina sellainen haastava hetki, ihan suoraan sanottuna vaikea aika vuodesta. Tänäkin vuona etsin langanpäitä tätä saarnaa varten pitkän aikaa, ja lehdestä löysinkin mielestäni hyvän lähtökohdan saarnalle, kun maakuntalehden pääkirjoituksessa peräänkuulutettiin viime sunnuntaina uskoa. ”Suomalaisilta vaaditaan nyt uskoa…” oli otsikko.
No tarkemmin kun luin tätä kirjoitusta, ei se ollutkaan niin rohkaiseva ja luottamusta herättävä, kuin ensin ajattelin. Kirjoitus ei keskittynytkään uskonasioihin tai elämänkatsomusten kysymyksiin, vaan talouteen. Suomalaisilta vaaditaan nyt uskoa tulevaan, eikä tällä nyt tarkoitettukaan sellaista eksistentiaalista, syvää uskoa ja luottamusta, joka on kristillisen uskomme perusta, vaan uskoa talouden elpymiseen tässä vaikeassa maailmanajassa, jossa nyt elämme.
En ole poliitikko tai taitava talousihminen, niin ei tuo kirjoitus oikein puhutellut, ei ainakaan tästä luottamuksen tai uskon näkökulmasta. Selväksi kuitenkin kävi, että suomalaisten talouden kasvu on nyt tuskallisen kivuliasta, ja nyt on paljon syitä varautua myös pahempaan. Talous ei vedä, väki vanhenee ja sota Euroopassa synkentää näkymiä entisestään.
Niin. Suomalaisilta vaaditaan nyt uskoa tulevaan. Kyllähän tämän otsikon voi ymmärtää monella tavalla.
On aivan selvää, että taloudellisilla suhdanteilla on paljon vaikutusta jokaisen meidän elämään. Ja työttömät ja muut pienituloiset kärsivät taloussuhdanteissa usein kohtuuttomasti. Mutta tässä joulusaarnassa haluaisin tässä nostaa esille myös tuota toista näkökulmaa, siis uskon todellisuutta. Ja luottamusta suurempaan.
Lutherin ajatuksiin liittyen meidän on hyvä muistaa, että raha ja omaisuus on meille ihmisille kyllä hyvä palvelija, mutta huono isäntä. Se on Jumalan lahjaa, jota ihminen saa käyttää vastuullisesti. Mutta ongelmaksi se muodostuu silloin, jos ihminen sydämessään turvautuu vain maalliseen.
Ensimmäisen käskyn selityksessä Luther kirjoittaa, että “Se, mihin sydämesi turvaa ja johon se luottaa, on sinun jumalasi.” Näin omaisuudesta voi muodostua ihmiselle epäjumala. Ja mielenkiintoinen on tuo Lutherin selitys, että tämä kiusaus koskee yhtä lailla rikasta kuin köyhääkin.
Luther kirjoittaa: Moni ajattelee, että hänellä on Jumala ja kaikkea tarpeeksi, kun hänellä on rahaa ja omaisuutta. Hän luottaa siihen ja rehentelee sillä niin itsevarmana, ettei piittaa kenestäkään yhtään mitään. Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään Mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. Siihen hän luottaa koko sydämestään, sehän onkin maailman yleisin epäjumala. Jolla on rahaa ja omaisuutta, tuntee olevansa turvassa. Hän on iloinen ja peloton aivan kuin istuisi keskellä paratiisia. Ja päinvastoin: joka ei omista mitään, se epäilee ja vaipuu epätoivoon aivan kuin ei tietäisi Jumalasta mitään. Todella vähän on niitä, jotka mammonaa omistamattakin ovat hyvällä mielin eivätkä sure ja valita. Tämmöinen on ihmisluonto hautaan asti.
Niin, hyvät kuulijat, mikä se on se usko ja luottamus, jota nyt tänäänkin todella tarvitsemme? Ei varmastikaan uskoa talouden rattaisiin ja omaisuuteen.
Mikä on se joulunkin suurin sanoma tai joulun riemun aihe, joka tuo meille kestävän perustan ja luottamuksen tulevaan? Se on tietenkin Jeesus-lapsen syntymä. Se, että Jumala lähetti meille Jeesuksen pelastajaksi ja vapahtajaksi. Sen vuoksi enkelit lauloivat: Jumalan on kunnia, ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Ajatelkaapa kuinka suuri asia tämä on! Jumala rakastaa meitä ihmisiä! Siis vaikka me olemme syntisiä ja toimimme usein väärin, silti Jumala rakastaa meitä. Hän ei hylkää meitä pahuuteemme, vaan antaa anteeksi ja rakastaa!
Jotkut ihmisethän käyttävät koko elämänsä siihen, että he etsivät rakkautta. He odottavat täydellistä elämänkumppania, jota ei ehkä koskaan sitten tulekaan. Tai joku saattaa vaihtaa kumppania aina uuteen ajatellen, että josko tämä nyt olisi se oikea rakkaus. Ja kuinka paljon pettymyksiä tähän rakkaudenkaipuuseen sisältyykään!
Omaisuus ja inhimillinen rakkaus ovat vain aavistus siitä, mitä Jumala voi meille antaa. Hän antoi oman poikansa meidän vuoksemme tänne raadolliseen ja kurjaan maailmaan, että meillä olisi rauha. Me siis voimme todella löytää rauhan Jeesuksessa, jos emme niin paljon etsi muita rauhanlähteitä tai elämänsisältöjä. ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan”, opetti Jeesus vuorisaarnassaan. Sen mukana meille annetaan myös kaikki muu.
Näin Jumalan rakkaus antaa uuden näkökulman elämään. Enää ihminen ei etsi itselleen, vaan saatamme ymmärtää antamisen ja rakastamisen lähtevän meistä. Rakkaus kohdistuu toisiin, ja antaa meille rauhan ja hyvän mielen.
Niin. Rakkautta on monenlaista. On ystävyyteen perustuvaa, hyväksyvää rakkautta, aviopuolisoiden välistä rakkautta, sekä äidin ja isän rakkautta. Mistä tietää, että Isä tai Äiti rakastaa lastaan? Siitäkö, että hän hankkii lapselleen kaiken mitä tämä haluaa? Tai että lapsi saa aina tehdä juuri sitä, mitä haluaa? Ei varmaankaan.
Vanhempien joskus raskaskin tehtävä on laittaa lapselle rajat, jotta hän oppisi ymmärtämään, mikä on oikein ja väärin. Lapsesta se saattaa tuntua hirveältä, mutta kuitenkin juuri se on merkki vanhempien rakkaudesta. Joskus elämässä on mukavaa ja joskus on tosi ikävää, niin se vain on, eikä sille voi mitään.
Joskus saa tehdä mitä haluaa, mutta joskus vanhemmat kieltävät, ettei kävisi huonosti. Saatetaan kieltää jäille meno, ettei hukkuisi, saatetaan kieltää valtatiellä liikkuminen, ettei jää auton alle, tai saatetaan kieltää karkin syönti, ettei hampaisiin tulisi lisää reikiä.
Vaikka kiellot tuntuvat ikävältä, ne kertovat vanhempien rakkaudesta lastaan kohtaan.
Samalla tavalla Jumala rakastaa meitä. Tässä saarnassa nostin ensimmäisen käskyn selityksineen esimerkiksi Jumalan rakkaudesta. Ei Jumala ole antanut meille käskyjään kiusaksi. Ei, vaan ne kertovat meille hänen rakkaudestaan. Myös se, miten hän opettaa meille käskyissään uskosta ja luottamuksesta. Sekä se, mitä hän antaa meille Pojassaan, varsinaisessa lahjassaan, armon ja laupeutensa kautta. Aamen.
