lauantai 18. joulukuuta 2021

Jumala ei erottele, eikä arvioi (Joulutervehdys 2021)

 Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat.

Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi,

Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. (Jes. 60:2)

Olemme valmistautumassa toiseen koronajouluun. Kaikki meistä taitavat toivoa, ettei näin olisi. Joululauluja on laulettu koronapassien turvin, muuten kokoontumisrajoitukset olisivat estäneet senkin. Osa on siis joutunut tyytymään muunlaisiin tilaisuuksiin ja onneksi jumalanpalveluksiin on kuitenkin päässyt passitta.

Jouluaaton antifoni (eli psalmin johdantolause) lupaa talven ja yön pimeyden keskelle aamun kajoa. Tänä vuonna rukoilemme, että pimeyden keskelle syttyvä kirkkaus olisi lupaus myös paremmasta tulevaisuudesta, ilman pandemiaa. Siihen liittyisi se, että voisimme jälleen kokoontua yhteen, isolla joukolla myös kirkkoon. Ja juhlia vaikkapa syntymäpäiviä vapaasti, ilman kokoontumisrajoituksia ja tartuntapelkoa.

Nyt on kuitenkin vielä toisin. Siksi kutsun sinua mukaan jouluaattona aattohartauteen Iitin kirkon edustalle, ulkotilaisuuteen. Tai vaihtoehtoisesti Vuolenkosken hautausmaalle. Ota mukaasi kasvomaski ja virsikirja/älykännykkä, josta voit katsoa yhdessä veisattavan virren sanat. Toki joissakin joulunajan tapahtumissa pääsee myös kirkkoon sisälle, kun niissä sovittu henkilömäärä ei ylity.

Hankalista olosuhteista huolimatta joulun sanoma on kuitenkin totta ja kiitollisuus täyttää mielen. Jeesus on tie Jumalan luo, eikä tälle tielle ole ihmisten asettamia esteitä. Kuten jouluaaton psalmissa luvataan:

Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi.

Vanhurskautesi on vuoria korkeampi ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys.

Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra. (Ps. 36:6-7)