keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Mustavalkoinen vai sinivalkoinen Suomi?

”Jumala huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä” (5. Moos. 10:18-19).

Ensi viikonloppuna paikkakunnallamme vietetään veteraanijärjestöjen juhlaa, Sinivalkoista sunnuntaita. Viime päivinä ja kuukausina meiltä suomalaisiltakin on kyselty, mahtuuko maahamme lisää väriä? Onko maamme yhtenäiskulttuurin kehto vai onko keskuudessamme tilaa erilaisuudelle?

Yhden maamme kansanedustajan ”unelmassa” oli kuljettu kauas siitä unelmasta, josta pastori Martin Luther King piti kuuluisan puheensa. Tohtori Kingille unelma merkitsi mustaihoisten ja valkoihoisten rauhanomaista rinnakkaineloa. Monia suomalaisia kaukaa tulevat, erinäköiset ihmiset, taas tuntuvat pelottavan.

Isäni on Karjalan evakko. Karjalaisia ”ryssiteltiin”, ja heidän uskontoaan ja kulttuuriaan pidettiin alempiarvoisena. Moni tornionlaaksolainen on ollut pakolaisena Ruotsissa. Siellä tulijat pantiin ensimmäiseksi täisaunaan. Ennakkoluuloja oli monenlaisia, mutta kuitenkin saatiin kokea sellaista lähimmäisenrakkautta, joka tuossa tilanteessa oli monelle elinehto.

Toisen maailmansodan kauheuksista ei ole aikaa kuin 70 vuotta. Tämän muistaminen voi antaa ymmärrystä niitä ihmisiä kohtaan, jotka nyt pakenevat sotaa ja levottomuuksia esim. Syyriasta, Irakista ja Afganistanista myös tänne kylmään pohjolaan. Matkaan ei lähdetä vapaaehtoisesti. Kukaan ei jätä kotiaan huvin vuoksi.

Ajattelen, että ne arvot, joita maamme edustaa vapaana ja demokraattisena valtiona, ovat olleet puolustamisen arvoisia. Niihin sisältyy myös laupeus muukalaisia ja armollisuus kärsiviä kohtaan. Siksi myös veteraanien muisto on tärkeä. Toivon, että veteraanien juhliin mahtuu sinistä, valkoista ja muunlaisiakin värejä.

Askel rikkaasta, värikkäästä ja monikulttuurisesta Suomesta mustavalkoajatteluun on kuitenkin lyhyt. Pelot, itsekkyys ja kovuus saavat kovin helposti tilaa jokaisen meidän sydämessä. Silloin kaiken mittariksi tulee oma pärjääminen, äkkiväärät mielipiteet ja taistelu toisia vastaan. Minulla on unelma yhteiskunnasta, jossa edelleen on uskonnonvapaus, sekä mahdollisuus erilaisuuden kohtaamiseen, keskinäiseen vuorovaikutukseen ja uuden oppimiseen. Eivätkö nämä ole lopulta niitä arvoja, joiden vuoksi veteraanitkin ovat taistelleet?

Haluan tällä hartauskirjoituksella kunnioittaa juhlivia veteraanijärjestöjä, jokaista paikkakuntamme veteraania, sekä jo edesmenneitä, ja sodassa kaatuneita. Samalla haluan rohkaista jokaista pellolaista katsomaan myös eteenpäin, niihin todellisiin ongelmiin, joita käsissämme on tänä aikana. Niin, että yhteiskuntamme voisi olla todellisesti värikäs ja rikas.

Lahjoita pakolaisten auttamiseksi: Nordea IBAN FI33 1572 3000 5005 04. Viesti: Pakolaiskriisi
Tai lähetä viesti Lahjoitus numeroon 16499 (20 e),
Lisätietoa: kirkonulkomaanapu.fi