Talvituiskujen keskeltä olisi hauskaa päästä joskus Rio de
Janeiron lämpöön. Vaikkapa sambakarnevaaleille, katselemaan kauniita ihmisiä ja
värikkäitä asuja. Ja varsinkin sitä valtavan kokoista Kristus-patsasta, josta tuo
Brasilian kaupunki myös tunnetaan.
Rion karnevaaleilla ja meidän talvituiskuilla on yllättävä liittymäkohta.
Kun Brasiliassa tanssitaan sambaa, meillä harrastetaan samoihin aikoihin riehakasta
mäenlaskua. Kyse on kristikunnan yhteisestä perinteestä, nimittäin paastoon
laskeutumisesta. Vielä kerran pidetään hauskaa ja nautitaan elämän riemuista,
ennen kuin siirrytään vaatimattomien elämäntapojen aikaan.
Myös seurakuntien laskiaistapahtumissa nautitaan talven
riemuista: hiihdosta, mäenlaskusta, hevos- ja kelkka-ajeluista, sekä mukavasta
yhdessäolosta. Mutta minkälaista hengellistä sanomaa karnevaalit tai laskiainen
kantavat mukanaan?
Sanana karnevaali merkitsee jäähyväisiä lihalle. Monelle
paasto merkitseekin liharuokien poisjättämistä, mutta myös hengellistä itsetutkintaa;
jäähyväisiä pinnalliselle elämälle, lihallisuudelle. Paaston aikana ihminen (1)
katuu syntejään ja haluaa palata täyttämään Jumalan tahdon, (2) tutkistelee
Jumalan pyhyyttä ja rakkautta, joka näkyy Kristuksen kärsimyksessä ja
kuolemassa ja (3) pyrkii kasvamaan yhä vastuullisempaan elämäntapaan ja
luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi.
Laskiaissunnuntain evankeliumissa Jeesus kehottaa laittamaan
elämän arvot järjestykseen ja toimimaan Jumalan tahdon toteuttamiseksi: ”Joka
rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi
elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.”
Ilo, onni ja nautinnot eivät välttämättä kirkasta Jumalan tahtoa
tai elämän totuutta. Joskus Jumala on lähimpänä kärsimyksessä, vaikeissa
elämäntilanteissa ja suurissa haasteissa. Vaikka kärsimys harvoin jalostaa
ketään, voi sen kautta saada kokemuksen todellisesta ihmisyydestä. Ja siitä,
kuka kaikkivaltias Jumala on.
Golgatalla hän on kuitenkin kärsinyt eniten, meidänkin
syntiemme vuoksi.
