sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kiitos lähetysjuhlista!

Saimme viettää elo-syyskuun taitteen viikonloppuna  Oulun hiippakunnan lähetysjuhlia täällä Pellossa. Viikonloppu oli kova koitos kaltaisellemme pienelle seurakunnalle. Mutta juhlat onnistuivat hienosta ja nyt on kiitosten aika!

Mieleni täyttää kiitollisuus Jumalaa kohtaan, kun hän on kutsunut ja varustanut meidät pellolaiset valtakuntansa työhön. Emme ole kuitenkaan työssä yksin. Siksi olen kiitollinen naapuriseurakunnille, ylitorniolaisille ja kolarilaisille, jota auttoivat meitä myös ohjelman rakentamisessa. Myös hiippakunnan lähetystoimiston väki ohjasi hienosti suunnittelutyötä näiden puolentoista vuoden ajan. Ja tietenkin koko rovastinkunnan ja hiippakunnan lähetysystävät ja –vieraat ovat ansainneet kiitoksensa.

Aivan erityisesti haluan kiittää jokaista pellolaista, joka omalla panoksellaan mahdollisti hienot lähetysjuhlamme. Sanan virrassa oli hyvä olla. Oli hyvä todeta että puhalsimme yhteen hiileen. Ja että erilaisten lahjojen kautta vaikeatkin tilanteet saatiin ratkaistua.

Lähetysjuhlien järjestäminen oli paitsi välillä raskasta ja haastavaa, se oli ennen muuta hieno lahja seurakunnallemme. Se ohjasi toimintaamme seurakunnan perustehtävän äärelle, evankeliumin palvelukseen. Siihenhän meitä kehotetaan tämän pimenevän maailmanajan keskellä: ”Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa.” (Joh. 12:35)

Sunnuntain saarnan lopuksi uusi kenttäpiispamme Pekka Särkiö kuvasi viikonlopun tunnelmia hienosti. Pellon jäähallissa Psalmin sana tuli todeksi: ”Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.” (Ps 84:4) Siksi olen kiitollinen myös kuntamme päättäjille, että sivistystoimi huomioi hienosti koululaisten kanssa juhlamme.

Odotukset juhlien suhteen täyttyivät mielestäni hyvin. Lauantaina pääjuhlassa vieraita oli noin 600. Näin ollen kaikkiaan juhlilla vierailleiden määrä nousee yli tuhanteen. Juhlakutsu oli siis kuultu hyvin.

Kiitollinen olen myös kaikille teille, jotka kannustitte työtä tekeviä. Haasteiden keskellä tarvitaan kokemus yhteisöllisyydestä. Ja siitä, ettei tehty työ ole turhaa. Myöskään rukouspanosta ei voi aliarvioida. Kiitos kaikille teille, jotka muistitte juhlia ja valmistelutyötä esirukouksin.

Juhlat olivat sangen monipuoliset ja laajat. Siksi kaikkia vastuutehtäviä ei voi luetella erikseen tässä kirjoituksessa. haluamme kuitenkin muistaa kaikkia yhteisessä kiitosjuhlassa tiistaina 18.9. klo 18 seurakuntakodilla. Jumala siunatkoon kaikkia teitä, jotka olitte mukana toteuttamassa Sanan virrassa –lähetysjuhlia!