sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Sakramentti-kinkerit

Tämän päivän evankeliumissa (Joh. 2:1-11) Jeesus tekee viini-ihmeen Galilean Kaanassa: Meille, myöhemmin Raamattua lukeville, Jeesuksen viini-ihme on ikään kuin merkki toisesta, Jerusalemissa tapahtuneesta viini-ihmeestä. Siitä, miten viini tulikin merkitsemään Kristuksen verta, jonka hän vuodatti rakastamiensa ihmisten puolesta.

Evankeliumin äärellä nousevat mieleeni alkoholijuomiin liittyvät monet ongelmat, joista myös meidän paikkakunnalla kärsitään. Siksi voi olla vaikea nähdä Jeesuksen tekemää hääjuhlan viini-ihmettä sen alkuperäisessä merkityksessä: Siinä oli kyse tunnusteosta, jotta ihmiset uskoisivat Jeesukseen.

Torstaina aloitin kinkerikierroksen Orajärven kinkeripiiristä. Tänä iltana on vuorossa Juoksenki ja torstaina Rattosjärvi. Kinkereillä käsittelemme sakramentteja, kastetta ja ehtoollista: Viini-ihmeen hengellinen merkitys avaa rohkaisevampia näköaloja meidänkin paikkakunnallamme, kuin vain hääjuhlan maallinen ilonpito.

Viinissä ja leivässä Kristus itse lähestyy meitä. Hän antaa meille ruumiinsa ja verensä syntien anteeksiantamiseksi, sekä voimaksi ja rohkaisuksi kilvoituksessa. Ja aina uudelleen saamme palata kasteen armoliittoon, vaikka elämäntapojen, syntien, laiminlyöntien ja virheiden vuoksi olisimme ajautuneet eroon Jumala-yhteydestä ja hyvästä elämästä.