Tämän lehtikirjoituksen ilmestyessä (Iitinseutu-lehti 25.6.2020) tarkoitukseni on olla
pikalomalla, pyytämässä lohta Tornionjoella. Harrastuksessa on ollut kolmen
vuoden tauko, vaikka iittiläisten erämiesten kanssa Kymijoella olenkin saanut vähän
lämmitellä kalamiehen verta.
Tänä vuonna pohjoisen isoilla joilla on koettu valtavia tulvia.
Suurien lumimäärien sulaessa virran voima on uskomaton. Siksi on hyvä yhtyä
ensi sunnuntain psalmin ajatukseen: ”Rukoilkoot
kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne
eivät heihin ulotu.” (Ps. 32:6) Jokiveneen soutaminen suuren virran
keskellä on sykähdyttävä kokemus.
Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on ”kadonnut ja jälleen
löytynyt”. Pyhäpäivä muistuttaa siitä, miten Jumala on armollinen Isä. Hän
etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan
jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt.
Tuttu tuhlaajapoikakertomus muistuttaa siitä, miten jokainen
meistä on tervetullut takaisin Jumalan luo, hyvään yhteyteen, vaikka olisimme
sen itse synneillämme rikkoneet. Sillä kuten tuo psalmin 32 jatko lupaa
Jumalastamme: ”Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta.”
Virta ja vesi on paitsi elämän vertauskuva, se kuvaa myös
kuolemaa. Tuonelan virta tai Joonan joutuminen syvyyksiin kalan vatsassa,
kuvaavat ihmistä suurempaa pahan valtaa. Ihminen ei voi sitä voittaa, mutta
Jumala voi. Tämä on hyvä muistutus myös näin koronakevään jälkeen.
Jumalan rakkaudesta sanotaan Laulujen laulussa (8:7): ”Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan.”
