Joulusaarnan kirjoittaminen tuntuu olevan joka vuosi vaikeampaa. Opiskelujen jälkeen, uran alkuvuosina, oli helpompaa ammentaa raamatuntutkimuksen ja yliopistoteologian pohjalta. Pappisvuodet ovat kuitenkin koulineet, ja tuntuu, ettei kirjoista ja opinnoista ehkä olekaan joulusaarnan pelastajaksi. Kirkossa on paljon ihmisiä. On monenlaisia elämänkohtaloita. Pitkään odottaneiden odotuksia.
Katsoin avuksi 13-vuotta vanhaa joulusaarnaani. Siinä kolmevuotias Matleena-tyttöni kiipesi polvelleni ja sanoi, että ”Isä, minulle kuuluu hyvää, jos sinä olet täällä!” Tuolloin, kiireisen työpäivän keskellä tunne oli ollut molemminpuolinen: Minulle kuuluu hyvää, jos sinä olet täällä!
Joulu kertoo juuri tästä: läsnäolosta, kaipauksesta, odotuksesta ja olemisesta toisen ”kanssa”.
Neljännen adventtisunnuntain evankeliumissa Joosef mietiskelee, voisiko olla enää Marian kanssa. Olihan tämä tullut raskaaksi, ennenkuin avioliitto oli virallistettu. Tilanne tuntui häpeälliseltä, josta olisi tuntunut oikeammalta paeta. Ja kuitenkin se vaati jäämään. Olemaan Marian "tukena, lähellä ja kanssa".
Joulupäivän evankeliumi puhuu läsnäolosta taas teologisemmin termein. Alussa Sana, eli Kristus, oli Jumalan ”luona”. Mutta Kristus ei jäänyt taivaan kunniaan vaan tuli ihmisten luo. Auttaakseen meitä syntisiä ihmisiä, valaistakseen meidän elämämme.
Läsnäolo, pienen lapsen, aikuisen tai vanhuksen läsnäolo kertoo joulun sanomasta. Meille kuuluu hyvää, jos toinen on meidän kanssamme, lähellä. Ihmisinä kaipaamme toisen läsnäoloa, toisen turvaa, suojaa ja huolenpitoa. Kaipaamme kosketusta, kuuntelua ja hyväksyntää.
Joulu kertoo siitä, miten meille kuuluu hyvää, kun Jumala itse astuu keskellemme pienessä Jeesus-lapsessa.
Näitä saarnajuuria mietin, kun valmistaudun taas joulusaarnaan. Tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan joulun riemuun!
