perjantai 21. joulukuuta 2018

Joulusaarnan valmistus

Joulusaarnan kirjoittaminen tuntuu olevan joka vuosi vaikeampaa. Opiskelujen jälkeen, uran alkuvuosina, oli helpompaa ammentaa raamatuntutkimuksen ja yliopistoteologian pohjalta. Pappisvuodet ovat kuitenkin koulineet, ja tuntuu, ettei kirjoista ja opinnoista ehkä olekaan joulusaarnan pelastajaksi. Kirkossa on paljon ihmisiä. On monenlaisia elämänkohtaloita. Pitkään odottaneiden odotuksia.

Katsoin avuksi 13-vuotta vanhaa joulusaarnaani. Siinä kolmevuotias Matleena-tyttöni kiipesi polvelleni ja sanoi, että ”Isä, minulle kuuluu hyvää, jos sinä olet täällä!” Tuolloin, kiireisen työpäivän keskellä tunne oli ollut molemminpuolinen: Minulle kuuluu hyvää, jos sinä olet täällä!

Joulu kertoo juuri tästä: läsnäolosta, kaipauksesta, odotuksesta ja olemisesta toisen ”kanssa”.


Neljännen adventtisunnuntain evankeliumissa Joosef mietiskelee, voisiko olla enää Marian kanssa. Olihan tämä tullut raskaaksi, ennenkuin avioliitto oli virallistettu. Tilanne tuntui häpeälliseltä, josta olisi tuntunut oikeammalta paeta. Ja kuitenkin se vaati jäämään. Olemaan Marian "tukena, lähellä ja kanssa".

Joulupäivän evankeliumi puhuu läsnäolosta taas teologisemmin termein. Alussa Sana, eli Kristus, oli Jumalan ”luona”. Mutta Kristus ei jäänyt taivaan kunniaan vaan tuli ihmisten luo. Auttaakseen meitä syntisiä ihmisiä, valaistakseen meidän elämämme.

Läsnäolo, pienen lapsen, aikuisen tai vanhuksen läsnäolo kertoo joulun sanomasta. Meille kuuluu hyvää, jos toinen on meidän kanssamme, lähellä. Ihmisinä kaipaamme toisen läsnäoloa, toisen turvaa, suojaa ja huolenpitoa. Kaipaamme kosketusta, kuuntelua ja hyväksyntää.

Joulu kertoo siitä, miten meille kuuluu hyvää, kun Jumala itse astuu keskellemme pienessä Jeesus-lapsessa.


Näitä saarnajuuria mietin, kun valmistaudun taas joulusaarnaan. Tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan joulun riemuun!

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Hoosianna, kuningas tulee!

Seurakuntavaaleissa valittiin luottamushenkilöt seurakuntien päättäviin elimiin. Meillä Iitissä 19 kirkkovaltuutettua vuosille 2019-2022. Ehdokkaista vain puolet tuli valituksi, mutta toivoisin, että myös se toinen puoli antaisi lahjansa seurakunnan käyttöön, vaikkapa vapaaehtoistyössä, tiimeissä tai johtokunnissa. 

Hieman surullista tällaisissa (vaikkapa sitten kirkkoherran tai kirkkovaltuuston) vaaleissa on se, että siinä mitataan inhimillistä suosiota. Toiset menestyvät toisia paremmin, ja saattavat esiintyä sen mukaisesti, kuin uusina kuninkaina. Kuitenkin vaalin tulos valtuuttaa lähinnä vain työhön, vaivaan ja palveluun. Näin Iitin seurakuntavaalien ääniharavakin totesi realistisesti: ”Nyt on sitten käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin.”

Adventin sanoma kertoo Jeesuksen suhteesta valtaan ja suosioon. Hänethän otettiin vastaan kuin uusi kuningas, jolta odotettiin paljon. Ihmiset riemuitsivat, heiluttelivat Jerusalemin kaduilla palmunlehviä, ja huusivat Hoosiannaa, joka merkitsee ”Auta, pelasta!”

Minkälaiseen kuninkuuteen Jeesus sitten sai kutsun ja valtuutuksen? Ei menestykseen ja kunniaan, vaan nöyryyteen, uhrautumiseen ja lopulta ristinkuolemaan. Tällaiseen asenteeseen hän kutsuu myös meitä, seuraajiaan. Että pitäisimme kiinni siitä, mikä on Jumalan sanan valossa oikein, vaikkei se saisi suurta kannatusta ja suosiota ihmisten keskuudessa.

Uuden kirkkovuoden alkaessa, nyt adventtisunnuntaina, seurakunnassamme otetaan käyttöön uusi jumalanpalvelusohje. Sen mukaisesti pyrimme siihen, että messu ei ole esitys, vaan seurakunnan yhteinen juhla, jota kaikki voivat olla toteuttamassa. Näin Jeesuksen opettamaa palvelun mieltä voi osoittaa vaikkapa seurakunnan jumalanpalveluselämässä. Ei sinne tarvita vain niitä, jotka osaavat esiintyä näyttävästi tai pitää hienoja puheita. Myös pienet tehtävät ovat tärkeitä, ja niiden toteutus voivat puhutella muita kirkkoon tulleita.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kristuksen ystävyyttä Iitissä

Kirkkovaltuustomme hyväksyi tällä viikolla seurakunnallemme uuden STRATEGIAN JA VISION vuosille 2019-2026 otsikolla Kristuksen ystävyyttä Iitissä. Sen mukaisesti "tavoitteenamme ja toiveenamme on, että Iitin seurakunnassa koetaan ja tarjotaan Kristuksen ystävyyttä erilaisissa tilaisuuksissa ja kohtaamisissa. Niin, että jokainen iittiläinen voisi kokea olevansa Kristuksen hyväksymä, rakastama ja lähettämä, riippumatta siitä, millaisessa elämäntilanteessa on, tai miten elämä on ihmistä kohdellut. Tunnustamme, että seurakunta ei menesty vain inhimillisen viisauden tai voiman varassa, vaan tarvitsemme Kristuksen läheisyyttä, Pyhän Hengen rohkaisua ja Isän Jumalan läsnäoloa. Kolmiyhteiseen Jumalaan turvautuen voimme käydä ilolla ja rohkeudella myös tulevaan."

SEURAKUNNAN ARVOT OVAT:
 
Usko - Iloinen usko ja luottamus Jumalaan antavat voimaa jokaiseen päivään. Luotamme Jumalaan, toisiimme ja itseemme.
 
Toivo - Pidämme esillä toivoa iankaikkisesta elämästä. Jumalan voi toimia ja vaikuttaa myös syntisessä ja rikkinäisessä maailmassa.
 
Rakkaus - Meidät on kutsuttu rakastamaan Jumalaa, toisiamme ja kuuntelemaan herkällä korvalla seurakuntalaisia. Rakkaus ja armollinen elämänasenne tuovat iloa kristityn arkeen ja juhlaan.
 
Miten sitten ajattelemme pääsevämme näihin tavoitteisiin? Siitä kertovat STRATEGISET VALINNAT:
 
Kevennämme hallintoa osana seurakunnan toimintaa. Tämä vaatii uutta asennoitumista niin luottamushenkilöiltä kuin työntekijöiltäkin.
 
Etsimme säästöjä ennemmin tukipalveluista ja kiinteistöistä kuin henkilöstöstä ja toiminnasta. Tukipalvelut auttavat seurakuntatyön tekemisessä, mutta niitä voidaan järjestää uudella tavalla. Pelkät seinät eivät järjestä toimintaa ja siksi myös seurakunnan on hyvä keskittyä sen omimpaan osaamiseen.
 
Maallistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan rohkeaa todistusta, ja toisaalta ympäröivän elämän syvällistä ymmärtämistä. Näiden kahden näkökulman yhdistämisessä tarvitaan kaikkien seurakuntalaisten, luottamushenkilöiden, vapaaehtoisten sekä työntekijöiden hyvää ja luottamuksellista yhteistoimintaa.
 
Pyrimme säilyttämään Iitin seurakunnan itsenäisenä, mutta etsimme aktiivisesti hyviä yhteistyötapoja muiden seurakuntien kanssa, sekä rovastikunnallisesti ja hiippakunnallisesti. Myös kunta ja muut paikalliset toimijat voivat nähdä seurakunnan luotettavana yhteistyökumppanina.
 
Kaikkiaan strategia-asiakirjalla on pituutta 18 sivua, ja löytyy osoitteesta
http://www.iitinseurakunta.fi/documents/1461723/7664546/Strategia+2019-2026.pdf/b0ac6442-5e57-22ea-ff46-8dcde957934f

Kanttorin virkaansiunaaminen

Seurakunnassamme vietettiin syykuun alussa uuden kanttorimme Lauri Palon virkaansiunaamista. Tuolloin oli kirkkovuodessa 16. sunnuntai helluntaista ja päivän aiheena oli Jumalan huolenpito. Päivän raamatuntekstit puhuivat Jumalan huolenpidosta, hieman yksityiskohtaisemmasta näkökulmasta, nimittäin siitä, turvaudummeko Jumalan huolenpidon sijasta maallisiin rikkauksiin. Tähän ajatukseen liityin myös päivän saarnassa ja kanttorin virkaansiunaamispuheessani: 

Jeesus opettaa Jumalan hyvyyttä ja rakkautta, kun hän sanoi ”älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle”. Ja maallisten, katoavien ”aarteiden” vastapainoksi nousee siis taivaalliset aarteet. Katoamattomia, ”taivaallisia aarteita” apostoli Paavalin mukaan ovat jo tässä elämässä mm. tieto ja viisaus.
 
Jumala siis on antanut ihmiselle järjen, omat tiedot ja taidot käytettäväksi yhteiskunnan ja seurakunnan parhaaksi. Ja tämän haluan sanoa nyt myös sinulle Lauri, kun nyt aloitat seurakuntamme kanttorin virassa. Myöskään sinun lahjojasi ei ole tarkoitettu piilotettavaksi, sillä sinä olet saanut sellaisia avuja, jotka kannattavat seurakuntaelämää. Ilman niitä monenlaiset muut elämänalat saavat alaa, ja seurakunnassakin vallalle pääsevät vääränlaiset näkökulmat. Siksi tarvitaan uskollisuutta, sitoutumista, iloa, ja Jumalan armoa ja rakkautta.
 
Iitin historia kertoo, että ”Viipurin hiippakunnan lukkarin tehtävät määriteltiin 1600-luvulla seuraavasti: Hänen tuli osata lukea ja kirjoittaa ruotsia sekä tyydyttävästi veisata virsiä. Hänen oli laastava kirkko ja pidettävä huolta sen kalustosta. Hänen velvollisuutena oli soittaa kelloja sunnuntaisin ja juhlapäivinä ennen kirkonmenojen alkua, avattava kirkon ovet, puettava pappi, laulettava, kannettava messun aikana ehtoollisesineet esiin puhtaina ja kirkkaina. Edelleen hänen oli koottava uhrilahjat ja seurattava kirkkoherraa pitäjänmatkoilla veronkeräystä avustaen. Lisäksi hänen oli opetettava lukemaan ja laulamaan, mistä hänelle kuitenkin tuli maksaa erityinen korvaus. Hänen oli myös vietävä piispalta ja tuomiokapitulilta tulleet kiertokirjeet vastauksineen kirkkoherran määräysten mukaan lähimmälle lukkarille edelleen toimitettaviksi…”
 
Niin, Lauri hyvä. Nykyajan lukkarin tehtävät eroavat melkoisesti niistä, mitä ne olivat vaikkapa edeltäjiesi Eerik Mikonpojan tai Henrik Simonpojan aikaan. Silloin kanttori oli jokapaikan höylä ja lähes papin rengin asemassa.
 
Toisaalta legendaariset, historian kanttorit saattavat saada mielissämme lähes pyhimyksien mittasuhteet, joita nykyiset viranhaltijat eivät voi koskaan täyttää. Siksi rohkaisen Lauri sinua: olet saanut nykymuotoisen kanttorinkoulutuksen, olet ammattitaitoinen asiantuntijan, ja toivon, että tässä tehtävässä teet työtä omana itsenäsi, tukeutuen kirkon uskoon ja luottaen Jumalan johdatukseen.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Veteraanipäivän juhlassa Iitin lukiolla

Hyvät juhlavieraat, rakkaat seurakuntalaiset. Psalmissa 29, jakeessa 11 sanotaan: Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.

Vietämme tänään kansallista veteraanipäivää, ja muistamme maamme vaiheita niin sodassa kuin rauhassakin. Tämä huhtikuun 27. päivä on se päivä, jolloin viimeinenkin saksalainen sotilas poistui maastamme Tornio-Muoniojokilaakson latvoilta, Kilpisjärveltä, Norjan puolelle. Jäljelle jäi poltettu Lapin maa, tuhottuine kylineen. Näin muistamme Lapin sotaa. 


Samalla muistamme talvisotaa, miten oma isänikin joutui jättämään kotinsa Karjalassa, Räisälän pitäjässä, Virtelän kylässä. Ja kun vuosikymmenten jälkeen oli lopulta mahdollista palata takaisin katsomaan omaa kotitilaa, paikalta oli erotettavissa enää vain rakennusten perustusten raunioita. Enää ei ollut kukoistavaa maaseutukulttuuria tai rakennuksia. Näin muistamme talvisotaa. 

Ja kun toissapäivänä ulkolenkillä sain tutustua tässä lukion takana niihin pommikuoppiin, joita Neuvostoliiton pommikoneet moukaroivat myös tänne Kausalaan vuonna -41, muistamme myös näiden seutujen vaaranpäivät. Ja sen, miten sotatoimet koskettivat myös tämän paikkakunnan asukkaita ja siviilejä. Näin muistamme myös jatkosotaa.

Näiden repivien muistojen äärellä on rohkaisevaa lukea nuo Psalmin sanat: Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.

On Jumalan suurta siunausta, että olemme saaneet nauttia rauhan päivistä nyt jo yli 70 vuoden ajan. Ja kun muistelemme menneitä, on hämmentävää, miten maamme ja kansamme on voinut kestää itsenäisenä ja yhtenäisenä jo sisällissodan vuosista lähtien. Eikö siihen sisälly se voima, jonka Herra antaa kansalleen?

Tuo yhtenäisyys on helppo rikkoa, kuten päättäjiemme puheista saamme viikoittain kuulla. Mutta se, että kansamme kestää kaikki yhteiselämän poliittiset pelit, ulkoapäin tulevat uhkatekijät ja myös luonnon muutosten mukanaan tuomat haasteet, se kaikki on varmasti Jumalan ihme. Siksi voimme huoata kiitollisin mielin: Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.

Niin, tuo kyseinen Psalmi 29 on otsikoitu kirkkoraamatussamme sanoilla: Herran ääni kaikuu kautta luomakunnan. Kyseessä on Kuningas Daavidin psalmi, jolla annetaan kaikki kunnia Israelin Jumalalle, ja kehotetaan myös muita tekemään samoin. ”Tunnustakaa hänen nimensä kunniaa”, psalmin kirjoittaja rukoilee. Ja ”kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen!”

Ja sitten puhutaan mielikuvilla, jotka eivät olekaan ainakaan rauhallisia: ”Jumalan kunnia jylisee, Herra jylisee suurten vetten päällä. Herran ääni on voimallinen, Herran ääni on mahtava. Herran ääni särkee setrit, Herra murskaa Libanonin setrit… Herran ääni iskee tulta. Herran ääni saa autiomaan vapisemaan…”

Nämä Psalmin sanat nousevat ikään kuin vastakohdaksi sille siunaukselle, joka rauhan ajassa annetaan. Voi olla, että nykyajan nuoret suomalaiset tarvitsevatkin tällaista kuvausta. Minäkään en ole elänyt sota-aikaa, ja on vaikea kuvitella sodan kauheuksia. Siinä olen etuoikeutettu, että olen saanut kohdata monia veteraaneja, ja haastatella heitä myös nuorten koululaisten edessä. Mutta pian nämä veteraaniveljet ovat jo kokonaan poissa, ja siksikin me tarvitsemme myös tällaista kuvausta. Ja muistutusta siitä, että sodassa ei ole mitään hyvää.

Ja silti Psalmi muistuttaa, että sodankin jylinässä kuuluu Herran ääni. Sillä Jumala itse on kansansa keskellä, hän vaikuttaa ihmisten kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Hän on lähellä silloinkin, kun kaikki muu tuntuu romahtavan, ja inhimillinen hyvyys on jo kokonaan poissa. Sillä ”Herra hallitsee kuninkaana iäti”, kuten psalmi tätä asiaa kuvaa.

Niin, hyvät veteraanipäivän juhlavieraat. Meitä edeltäneet sukupolvet ja veteraanit ovat puolustaneet niitä arvoja, joita he pitivät oikeina, ja näin maamme selvisi edellä mainituista tuhoisista ajoista ja sodista aina tähän päivään saakka. Kunnioituksesta edeltäneitä sukupolvia kohtaan, meidän tulee nyt hoitaa maatamme kunnioituksella ja viisaasti. Ja turvautua myös yhteisten asioiden kanssa Korkeimpaan. Yksin me emme kestä, sillä vain Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa. 

Hyvää veteraanipäivää!

torstai 15. maaliskuuta 2018

Kirkkoherra Janne Pajula ja vuoden 1918 muisto

Viime sunnuntaina vietettiin monessa kirkossa sovinnon sunnuntaita. Näin haluttiin muistaa Suomen sisällissodan tapahtumia, joista on nyt kulunut 100 vuotta.

Iitin seurakunnan tuolloisena kirkkoherrana toimi Johan Samuel Pajula, joka julkaisi maamme ensimmäisen teologian alan väitöskirjan Suomen kielellä. Pajulan yliopistouran katkettua hän haki Iitin seurakunnan kirkkoherran virkaa. Vaalissa Pajula sai lähes yksimielisen kannatuksen tehtäväänsä. Hän tuli virkaan vuonna 1905 ja toimi siinä elämänsä traagiseen loppuun saakka.

Sisällissodan aikana kirkkoherra Pajulan toiveena oli toimia kaikkien paikkakuntalaisten pappina. Vapun vastaisena yönä vuonna 1918, hieman ennen sisällissodan päättymistä, hänet kuitenkin haettiin pappilasta väkivaltaisesti ja surmattiin.

Tuona aikana seurakunnan kanslistina toiminut Lisa Gröndahl kuvaa silloisia tapahtumia seuraavasti: Pappilasta ryöstettiin, mitä saatiin irti: kaikki hevoset, lehmiä, rattaita, valjaita, viljaa heiniä ym. Tohtori taisteli rukouksessa, että Jumala varjelisi kotia. Mutta jota enemmän ryövärit ottivat, sitä hiljaisemmaksi hän tuli. ”Tapahtukoon Jumalan tahto”, kuuli hänen rouvansa hänen lausuvan. ”Ollaan levollisia, Jeesusta, he eivät kuitenkaan voi meiltä ottaa…”

Kirkossamme vuoden 1918 tapahtumia halutaan muistella sovinnon teemalla. Niin myös Iitin seurakunnassa. Edelleen, nyt 100 vuotta myöhemmin, on hyvä liittyä entisen kirkkoherran toivoa sisältävään lausahdukseen: ”Ollaan levollisia, Jeesusta, he eivät kuitenkaan voi meiltä ottaa…”

Janne Pajulan elämästä ja työstä on kirjoittanut enemmän dosentti Tarja-Liisa Luukkainen Teologisessa aikakauskirjassa.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Piispantarkastus

Seurakunnassamme on käynnissä piispantarkastus. Torstaina vierailimme piispantarkastusseurueen kanssa Iitin Lukiolla, teimme yritysvierailun, sekä kävimme neuvotteluja seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden, sekä kunnan edustajien kanssa.

Aiemmin seurakunnassamme on vieraillut jo työnohjaajia, pappisasessori sekä lakimiesasessori. Piispantarkastuksen on tarkoitus toimia konsultatiivisena mahdollisuutena, jonka avulla seurakunnan toimintaa ja hallintoa autetaan paremmille urille. Ainahan on parantamisen varaa, myös seurakuntatyössä, eikö niin?

Piispantarkastuksestamme on jäljellä ehkä se näkyvin osa sunnuntaina, kun kaikki halukkaat voivat osallistua Iitin kirkon messuun, missä piispamme myös saarnaa. Ja messun jälkeen on yhteisvastuulounas Kausalan seurakuntakeskuksella.

Joulukuussa piispamme lähetti kirkkoherranvirastoomme ennakkotieto-kirjeen koskien piispantarkastusta. Se oli otsikoitu ”Iitin seurakunnalle”. Olen tehnyt kovasti töitä sen eteen, että tuo osoitus ”Iitin seurakunnalle” tulisi todeksi.

Olen tiedottanut tarkastuksesta yhteistyökumppaneita ja laittanut lehtiin juttuja ja ilmoituksia. Sillä eihän tuo kutsukirje koske vain meitä työntekijöitä tai luottamushenkilöitä, vaan kaikkia seurakuntamme jäseniä. Ja ehkä vielä vähän enemmänkin: Kaikki iittiläiset on kutsuttu samalla tavalla Kristuksen evankeliumin äärelle, Jumalan sanan puhutteluun, ja uskon todeksi elämiseen.

Piispantarkastus ei ole vanhan mallin mukainen tilanne, missä joku ylempiarvoinen herra tarkastelee meitä arvostelevasti nenänvarttaan pitkin. Olen tullut tuntemaan piispamme ymmärtävänä ja auttavaisena esimiehenä. Ja samalla tavalla koko kapitulin henkilökunta haluaa rohkaista seurakuntia eteenpäin. Niin, että Kristuksen rakkaus tulisi todeksi myös Iitissä.

Tähän osallisuuteen meitä kaikkia seurakuntalaisia kutsutaan, sillä jokaisella meistä on oma tärkeä paikkamme Jumalan valtakunnassa. Nytkin sunnuntaina, kun kokoonnumme piispantarkastusmessuun ja yhteisen vastuun kantoon.