Uudenvuoden tervehdys Kausalan torilla

Hyvät juhlavieraat. Minulla on ilo ja kunnia tuoda seurakunnan tervehdys näihin uudenvuoden juhlallisuuksiin, nyt vuoden 2017 päättyessä.

Kulunut vuosi on ollut merkittävä juhlavuosi niin meille suomalaisille, kuin luterilaisille kristityillekin. Itsenäinen maamme täytti 100 vuotta, ja lokakuussa tuli kuluneeksi 500 vuotta luterilaisen reformaation alusta. Siis siitä hetkestä, kun uskonpuhdistajamme Martti Luther julkaisi 95 teesiä katolisen kirkon anekauppaa vastaan.

Ei ole vähämerkityksistä, että nämä kaksi juhlavuotta ovat sattuneet samalle vuodelle. Juuri luterilainen kristillisyys leimaa meidän suomalaisten elämää ja yhteiskuntaa. Ja juuri uskonpuhdistuksen perintöä on sosiaalisesti valveutunut yhteiskuntamme, pohjoismainen hyvinvointi, ja monet hyvät asiat, joista tässä maassamme saamme nauttia.

Monille suomalaisille itsenäisyyden 100-vuotisjuhla on reformaatiojuhlaa tärkeämpi tapaus. Mutta meidän on hyvä muistaa uskonpuhdistajamme työn laajempi merkitys maailmalla. Juuri se on ollut se alkusysäys monien evankelisten kirkkokuntien synnylle. Ja jollakin tasolla myös eurooppalaisten, modernien yhteiskuntien länsimaiselle sivistykselle. Juuri Lutherhan korosti jokaisen kristityn oikeutta saada lukea esim. Raamattua omalla äidinkielellään. Ja näin pappien latinankieleen perustunut ylivalta jäi taakse. Ja sivistys alkoi levitä kansan keskuuteen, ja tuli kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi.

Reformaation hedelmänä voisi pitää vaikkapa tätä nuorta sveitsiläistä vihkiparia täällä, jotka olemme saaneet vieraaksemme, Alina ja Urs. Alina on Sveitsin evankelinen, siis tarkemmin sanottu reformoitu, kun taas Urs tulee katolisesta perheestä. Helmikuun alussa he avioituvat, mikä tuskin olisi tullut kyseeseen vanhaan aikaan. Meille luterilaisille suomalaisille tällainen ongelma on täysin tuntematon. Ja kyllä kai se lopulta on Lutherin alkuun paneman uskonpuhdistuksen ansiota, että tämänkaltaiset raja-aidat kaatuvat, aikojen myötä.

No Iitin seurakunnalle kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa. Seurakuntaan on valittu kaksi uutta pappia, lisäkseni kappalainen Ville Hiltunen. Seurakunnan väkiluku kasvoi lähes sadalla, missä ehkä kirkkoherranvaalien toimittamisella oli oma osansa. Toivoa sopii, ettei valinta ole ollut niin suuri pettymys, että ensi vuonna pitäisi taas erota. Ja onhan syksyllä edessä myös seurakuntavaalit, jolloin pääsee jälleen vaikuttamaan myös seurakunnan asioihin.

Kirkkokäsikirjan mukaisesti tämä Uudenvuoden aatto muistuttaa meitä siitä, että meidän aikamme on Jumalan kädessä. Kukaan meistä ei tiedä, kuinka paljon meille on annettu elämän päiviä. Ja milloin taivaallinen Isämme kutsuu meidät pois tästä ajasta.

Saarnaajan kirja kuvaa, että kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa…

Tai niin kuin päivän epistola sen sanoo: ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti.

Siksi on hyvä muistaa, miksi olemme elämän saaneet: aikamme on annettu meille käytettäväksi lähimmäistemme parhaaksi, että auttaisimme ja palvelisimme toinen toistamme.

Rukoilemme: Ikuinen Jumala, me kiitämme sinua kaikesta, mitä kuluneena vuonna olet meille antanut. Anna anteeksi se paha, mihin olemme tietoisesti tai tietämättämme syyllistyneet. Vapauta meidät uuteen alkuun – nyt vuoden vaihtuessa, ja joka päivä, joka hetki. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.

Sisällissodan muistovuosi

Tuskin on Suomi 100 laantunut, kun on ryhdytty pohtimaan sisällissodan muistamista. Vuonna 2018 sitä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Kirkkohallitus ja valtioneuvoston kanslia koordinoivat muistovuoden viettoa. Yleiskirjeessä seurakuntia kehotetaan huomioimaan sisällissodan raskaat tapahtumat, viettämällä muistojumalanpalvelus sunnuntaina 11.3.2018. Näin tapahtunee myös Iitin seurakunnassa.

Koska paikkakunnalla on pitkät perinteet talvisodan päättymisen muistamisessa, aina maaliskuun 13. päivänä, haastan nyt Iitin kuntaa ja kansalaisjärjestöjä liittymään näihin valtioneuvoston ja kirkkohallituksen ohjeistuksiin, sekä yhteiseen suunnitteluun. Voisimmeko toteuttaa muistopäivän tänä vuonna 11.3. niin, että siinä korostuu sovinnon teema sekä sisällissodan että talvisodan päättymisen näkökulmasta?

”Muistovuoden vietossa on hyvä etsiä sellaisia näkökulmia, joiden kautta voidaan paitsi ymmärtää menneisyyttä myös rakentaa tulevaisuutta. Vakiintuneitten merkkipäivien ja -tapahtumien ohella seurakunnissa voidaan kokoontua muistamaan menneisyyden vaiheita myös uusin muodoin.”

Voisiko tästä olla esimerkkinä ensi maaliskuun muistojumalanpalvelus ja siihen liittyvä mahdollinen muu ohjelma?  Kahden vuoden kuluttua voisimme puolestaan panostaa enemmän talvisodan päättymisen muistamiseen, kun siitä tulee kuluneeksi 80 vuotta?