Saarna Iitin kirkossa 22.1. (lyhennelmä)

Erään rippikouluopetuksen mukaan Jumalan toimintaa voidaan verrata television linkkimastoon. Omakotitalon antenni osoittaa maston suuntaan ja ottaa vastaan kuvan ja äänen, jotka on lähetetty eetteriin televisiostudiosta. Näin kotona voidaan katsella, mitä siellä studiossa tai maailmalla tapahtuu.

Päivän evankeliumissa (ks. Joh. 4:39-42) ollaan tämän Pyhän Hengen toiminnan peruskaavan äärellä. Evankelista Johannes kertoo, miten paikalliset ihmiset olivat kuulleet Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista samarialaiselta naiselta. Ja saivat näin uskoa Jeesukseen.

Kuten linkkimastovertauksessa, monet meistä tarvitsevat ensin toista ihmistä Pyhän Hengen vaikutuskanavaksi. Toinen kristitty toimii kuin linkkimastona, ja välittää meille sanoman Jeesuksesta, ja sen, mitä Jumala haluaa meille sanoa.

Jumala etsii yhteyttä meihin syntisiin ihmisiin. Hän vaikuttaa seurakunnassa, Raamatussa ja kaikkialla siellä, missä Jumalan sanaa pidetään esillä. Seurakunta voi toimia kuin linkkiasemana, jonka kautta saadaan yhteys Jumalaan. Näinhän monelle samarialaiselle kävi tässä päivän evankeliumissa. He kuulivat naisen ihmeellistä kertomusta ja uskoivat. Ja sitten vielä paremmin, kun kuulivat Jeesusta itseään.

Niin, hyvät kirkkovieraat täällä Iitissä. Tähän saarnaan valmistautuessa yritin kovasti miettiä, että minkälainen henkinen tai hengellinen välimatka on pellolaisen ja iittiläisen kristityn välillä. Ovatko ihmiset kovin erilaisia maamme etelä- ja pohjoispäässä? Puhutteleeko samat asiat iittiläisiä, kuin meitä pellolaisia. Ja miten minä osaisin saarnata Jumalan sanaa oikein ja puhuttelevasti, iittiläisen kristityn näkökulmasta.

Samalla tavallahan evankelistatkin varmaan miettivät näitä kysymyksiä. Ja Jeesus ja apostolit. Tässäkin meille kerrotaan Jeesuksen matkasta samarialaisten keskuuteen, ja siitä, miten hän siellä, uudessa tilanteessa, saarnasi myös tälle, jotenkin ala-arvoisempana pidetylle sekakansalle.

Uskonnonhistoriallisesti katsottuna tilanne oli uusi. Ennen Jeesustahan valittu kansa oli vain Israel, eikä Jumalan tarjoama liitto kuulunut muille. Nyt tapahtui kuitenkin ihmeellinen raja-aidan murtuminen, kun samarialainen nainen oli saanut kuulla Jeesuksen opetusta ja oli saanut tunnustaa hänet messiaaksi, siis uudeksi kuninkaaksi, Jumalan pojaksi.

Mutta se, mistä Jeesus ja samarialainen nainen lähtivät liikkeelle, oli hyvin arkinen kokemus. Sellainen, joka saattoi yhdistää kaikkia ihmisiä, niin samarialaisia kuin juutalaisiakin. Jeesus oli pyytänyt naiselta vettä Sykarin kaivolla. He olivat jatkaneet keskustelua, ja lopulta päässeet myös syvälle naisen elämäntilanteeseen: menneisiin vaiheisiin ja nykyisiin miessuhteisiin, elämän vaikeuksiin ja itsetunnon kysymyksiin. Asioihin, jotka varmasti yhdistävät myös meitä kristittyjä, tulimmepa sitten pohjoisesta, etelästä tai mistä vain. Jeesuksen apu meille kaikille on sama: hän haluaa kuulla ja auttaa meitä. Hän näkee sisimpäämme, ja tietää meidän elämämme kivut. Ja vain häneltä me voimme saada sellaisen ihmisarvon ja itsetunnon, joka kestää kaikissa elämämme vaiheissa.

Kristittyjen ykseyden rukouspäivä

Huomenna 18.1. on kristittyjen ykseyden rukouspäivä. Hyvää tapaa noudattaen presidentti Sauli Niinistö on jälleen antanut rukouspäiväjulistuksen. Tällä kertaa siinä muistutetaan maamme 100-vuotisjuhlasta sekä reformaation, eli luterilaisen uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlasta. Käsillä on siis merkittävä ajankohta.

Pellossa olemme pitäneet vuosittain kristittyjen ykseyden rukousillan jo yli 10 vuoden ajan. Toteutuksesta on alusta asti vastannut meidän seurakuntamme lisäksi paikallinen helluntaiseurakunta. Yhteistyö tässä asiassa on toiminut hyvin, jos jostakin muusta olisimmekin eri mieltä. Yhteistä rukousta tarvitaan aina!

Rukouspäivän raamatuntekstissä kerrotaan Herran palvelijasta (lue Jes. 42:1-4). Me kristityt tietenkin ymmärrämme profetian puhuvan Kristuksesta, erityisesti kun Jesaja puhuu toisessa kohdassa myös Herran kärsivästä palvelijasta (luvussa 53). Tätä lukiessa muistamme Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa.

Jesajan kirjan kirjoittamisen aikaan ihmiset eivät tietenkään tunteneet Kristusta, eivät osanneet aavistaa, mistä tämä raamatunkohta tarkkaan ottaen puhuu. Tulkintahistoria kuluneiden vuosituhansien aikana onkin ollut hyvin monimuotoinen. Ehkä alkuperäisimpänä ymmärryksenä on ollut, että tämä Herran palvelija oli Israelin kansa kokonaisuudessaan. Ja ovathan juutalaiset joutuneet myös kärsimään monenlaisista vainoista ja koettelemuksista.

Mutta raamatunkohta puhuu myös sellaisesta syvällisestä ihmisviisaudesta, joka meillä jokaisella tulisi olla, olimmepa sitten juutalaisia, kristittyjä, muslimeja tai vaikka ateistejakin. Eihän hyvään käytökseen kuulu turuilla ja toreilla meluaminen tai huutaminen, vaan ennemminkin oikeanlainen nöyryys toisia ihmisiä ja elämän ilmiöitä kohtaan.

Uskovan ihmisen nöyryys kohdistuu ennen muuta Jumalaan. Hän ymmärtää, ettei hän itse ole maailmankaikkeuden Herra, eikä hän välttämättä tiedä kaikkia maailman asioita, ei edes kaikkia Jumalan ajatuksia. Siksi kristityn elämänasennetta saatetaan pitää tämän maailman ylpeiden silmissä aivan turhanpäiväisenä; sellaisena höpöttämisenä, turhan vaatimattomana, kiusallisena nöyristelynä jne. Mutta kuitenkin siihen liittyy se viisaus, että uskonsa kautta kristitty turvautuu Jumalaan. Ja sen hän tekee kaikissa vaiheissa, silloinkin kun elämä tuntuu menevän pieleen.

Tähän liittyy uskovan ihmisen viisaus: kun elämä ajautuu ns. haaksirikkoon, ei tapahtumat välttämättä ole hänen omassa varassaan, vaan siihen voi sisältyä suurempi johdatus. Välttämättä sitä ei heti ymmärrä, mutta vaikeidenkin vaiheiden kautta Jumala voi johdattaa meitä hyvään suuntaan. Tässä tilanteessa itseensä turvautuva ihminen olisi jo menettänyt toivonsa. Siksikin uskosta todistaminen ja uskoon rohkaiseminen on niin tärkeää.

Raili-kanttorin läksiäiset

Tänään loppiaisena vietimme pitkäaikaisen kanttorimme Railin läksiäisiä, kun hänet on valittu kanttoriksi Kemijärvelle. Messussa saimme vielä iloita Railin ammattitaidosta ja musiikin lahjasta, kun kaikkiaan kolme kuoroa oli mukana messun toteutuksessa. Lausuimme lopuksi kiitoksen Railin työpanoksesta; 35 vuoden ajan täällä Pellon seurakunnassa musiikkityötä on hoidettu hienolla tavalla!

Loppiainen valon juhlana oli oikeastaan aika hyvä päivä viettää tätäkin juhlaa. Erään työjakson päätöksen lisäksi oli kyse jouluajan loppumisesta. Surullisten tunteiden, ja maailman pimeydenkin keskellä, Kristus-valo loistaa ja antaa toivoa. Nytkin, tämänkin vuoden alkaessa, kun monenlaiset varjot ovat yrittäneet peittää iloa ja vuodenvaihteen juhlaa.

Loppiainen on ollut vanhastaan joulujuhla. Saamme kuulla itämaan tietäjien vierailusta Betlehemissä, mikä merkitsi uutta alkua: myös vieraille kansoille Jeesus oli tullut pelastajaksi, ei vain juutalaisille.  Näin loppiainen on siis eräänlainen lähetyspyhä. Kolmasosa maailman väestöstä ei nimittäin ole kuullut evankeliumia Jeesuksesta. Ja kyllä kai kaikki ihmiset ovat oikeutettua tähän hyvään sanomaan. Sanomaan, jonka ytimessä sovitus ja pelastus. Näin evankeliumi koskettaa ihmistä hänen arkisessa elämässään, vaikeuksienkin keskellä, ristiriidoissa ja ahdistuksissa.

Loppiaisen sanoman perusteella meillekin on annettu valo. Jeesus on tullut maailman valoksi, ja kuten hän itse sanoo: joka häntä seuraa, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.

Jumalan ainoasyntyinen poika, syntyi lupausten mukaan juutalaiseen perheeseen, Daavidin sukuun. Messias, eli voideltu kuningas, ei kuitenkaan tullut tähän maailmaan kultalusikka suussa, vaan hän syntyi Betlehemin seimeen. Siitäkin ennustukset jo kertoivat: Betlehem ei suinkaan ollut vähäisin heimonsa valtiaista. Ja niin pienestä syrjäisestä kylästä, valtakunnan pienestä kolkasta tuli kuningas, jota muutkin kansat ja kuninkaat tulivat kumartamaan.

Tämä kaikki kääntää inhimilliset valta-asetelmat päälaelleen. Julma Herodes jää toiseksi. Hän ei ansaitse viisaiden kunnioitusta. Ja pieni, voimaton ihmislapsi nostetaan hallitsijan paikalle. Hänen kaltaista meidän tulee palvoa, huomioida ja rakastaa.

Tämä antaa suunnan myös kristilliselle rakkaudelle: Eli Jeesuksen me kohtaamme jokaisessa pienessä ihmislapsessa. Jokaisessa, joka on joutunut maailmanpolitiikan myllerrykseen, jonka perhetilanne ei välttämättä ole toisten silmissä hyväksyttävä. Jokaisessa, joka joutuu heti elämänsä alussa pakolaiseksi jne.

Ja tällöin kysytään, onko meillä tuoda tälle Jeesus-lapselle kalliita lahjoja, joita idän viisaatkin toivat? Kullan, suitsukkeen ja mirhan voidaan nähdä kuvaavan monia eri puolia Jeesuksen asemassa ja elämänkohtaloissa. Ne olivat lahjoja, joita annettiin kuninkaille ja joilla voideltiin myös ruumiita, kuoleman jälkeen. Merkittävää lienee kuitenkin noiden aineiden arvo; ne olivat kalliita lahjoja, parasta mitä saattoi tuoda.

Siinä lienee opastusta myös meidän kristilliseen vaellukseemme; että antaisimme omastamme sen mitä voimme. Parasta mitä meillä on, eli rakkautemme kokonaan. Sen rakkauden, jonka olemme saaneet itse osaksemme Jumalalta.