Pieni joulusaarna

Rakkaat kristityt. Tänään on jouluaatto, on suuren juhlan aika. Käymme Vapahtajamme syntymäjuhlaan tässä yhteisessä aattohartaudessa. On mukavaa tulla yhteen, nähdä läheisiä ja muistaa joulutervehdyksin toisiamme.

Joulun sanoma kertookin meille rakkauden tulemisesta keskuuteemme. Jumala ainoa poika syntyi ihmiseksi, että me voisimme saada synnit anteeksi ja päästä taivaaseen. Häneen uskoen meidän ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Usko antaa rohkeuden elää tätä elämää vapaasti ja iloisin sydämin.

Jouluyössä, joulun kertomuksessa on jotakin taianomaista, jotakin rauhoittavaa, jotakin, joka pysäyttää kaiken tohinan, kaiken joulutouhuamisenkin keskeltä. Siinä on jotakin lapsekasta, lapsenomaista, jotakin mikä puhuttelee kaiken ikäisiä. Varmasti siinä on myös jotakin sellaista, mistä meidän aikuistenkin tulisi ottaa opiksemme. Asettihan Kristus juuri lapsen uskon esikuvaksi. Ja tässä jouluevankeliumissa pieni ja voimaton lapsi nostetaan kuninkaan ja hallitsijan paikalle.

Kuluneena syksynä olemme soittaneet Suomen kirkoissa Aleppon kirkkoja. Olemme muistaneet tuon Jeesuksen syntymäseudun inhimillistä katastrofia, niitä lapsia, jotka ovat jääneet sodan jalkoihin. Ja nyt joulun alla olemme laulaneet joululauluja kehitysmaiden unohdettujen lasten hyväksi. Afrikassakin on paljon lapsia, jotka tarvitsevat rikkaampien ihmisten apua. Monenlaista tukea, että elämä lähtisi hyville raiteille.

Tämä kaikki kertoo meille ihmiskunnan syntisyydestä, siitä pahuudesta, johon me jokainen olemme syyllisiä. Joulun sanoa kutsuukin meitä parannukseen, ja uuteen elämään. Miten voisimme toimia, että kärsimys lientyisi? Osaammeko auttaa, ja antaa näin vallan voimattomille ihmisille. Ja myös voimattomalle kuninkaalle. Hänelle, joka ei ota valtaa itselleen tämän maailman sotakoneistojen avulla, eikä vaadi itselleen mitään? – Ei mitään muuta kuin sydämemme, meidät itsemme, ja meidän elämämme.

Jeesus tuli maailmaan, että hän voisi ottaa vastaan meidän syntimme, ja antaa meille vastalahjaksi syntien anteeksiantamuksen, elämän uudistuksen ja Pyhän Hengen voiman. Ja näin uskossa kaikki onkin suurta joululahjaa. Ilman omia ansioita saamme käydä Jumalan yhteyteen, elää hänen voimastaan ja jäädä kuin lapsen asemaan: Vastaanottajaksi ja saajaksi.

Joulun sanoma kertoo meille totuuden siitä, että Jumala on tullut kansansa avuksi. Jeesuksessa emme saaneet ainoastaan kuningasta keskellemme, vaan Jumala itse tuli luoksemme, pelastamaan maailman. Tänä aikana tuntuu, että ihmiset edelleen odottavat tuollaista pelastajaa ja auttajaa. Monen mielestä maamme on jakautunut kahtia, ihmisten mielipiteet ovat kuin äärilaidoista, ja on vaikea nähdä minkäänlaista hyvää yhteishenkeä suomalaistenkaan keskuudessa.

Jeesus voi kuitenkin korjata sen, mikä on mennyt rikki. Hän voi yhdistää sen, mikä on hajonnut. Siitähän enkelitkin lauloivat ja paimenet todistivat. Vapahtaja oli todella syntynyt ja kaikki oli niin kuin paimenillekin ilmoitettiin. Jeesuksen voima perustuukin hänen pienuuteensa, voimattomuuteen, eikä hän haasta riitaan tai sotiin. Niin kuin me ihmiset usein teemme. Ja niin kuin maallisilla hallitsijoilla usein käy.

Niin, toivon, että joulu saisi olla jokaisessa kodissa ja jokaisessa perheessä hyvää ja rauhallista aikaa. Että Jumalan rauha saisi hallita sydämiämme ja voisimme elää todeksi joulun ilosanoman. Sillä meille on todella syntynyt Vapahtaja, Hän on Kristus, hän on meidän Herramme. Ja luvannut aina olla kanssamme. Aamen.

Virheistä oppii (tai Jumala voi siunata virheetkin)

Kirkkoherranvirastosta laitettiin juhlakutsut kaikille seurakuntamme 70-vuotiaille. Kirjeessä oli pahoja virheitä; ensinnäkin juhlakalujen syntymävuosi oli väärä ja juhlapäivämääräkin oli virheellinen. Kanslisti joutui töihin, soittamaan kaikki kutsutut läpi. Tämä merkitsikin ennätyksellistä väestöryntäystä juhlille, kun kaikki päättivätkin ilmoittautua mukaan, samalla kun kerran ”seurakunnasta” soitettiin. Ja olihan meillä mukavaa yhdessä, nyt viime maanantaina!

Tapaus oli jälleen hyvä muistutus siitä, miten Jumala voi toimia aivan eri tavalla, kuin me ihmiset ajattelemme. Tokihan virheitä pitäisi välttää ja niistä pitäisi oppia. Mutta joskus Jumala voi käyttää meitä aivan eri tavalla, kuin odotamme. Isäni kutsuu tätä Jumalan huumorintajuksi. Oletko sinä joskus kokenut jotakin vastaavaa?

Vajavaisuuksista ja virheistä huolimatta heprealaiskirje kehottaa meitä: ”Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.” (10:35-36)

Kun ihminen masentuu tai uupuu elämän vastoinkäymisissä, hän kokee, ettei kannata yrittää mitään. Virheet ja vastoinkäymiset ovat kasvaneet mielessä suuremmiksi kuin ne ovatkaan. Siihen ei tarvita kuin yksi epäonnistunut sanavalinta lähimmäiseltä, niin uupunut putoaa kuin montun pohjalle. Siksi voi olla hyvä pohtia sitä, miten puhumme toiselle, tai miten suhtaudumme toisiin ihmisiin.

Raamattu kehottaa meitä voimistamaan uupuneita käsiä, vahvistamaan horjuvia polvia. ”Sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne.” (Jes. 35:4) Tällaista apua tarvitsevat erityisesti ne, jotka ovat epäonnistuneet elämässään, tai joissakin pyrkimyksissään.

Virheet ovat jotakin muuta, kuin tarkoituksellinen vilunki, epärehellisyys. Jumala voi siunata virheet, ja virheistä voi oppia. Sen sijaan tarkoituksellista epärehellisyyttä Jumala ei siunaa, vaan siitä hän asettaa vastuuseen, viimeistään viimeisellä tuomiolla. Tästähän muistuttaa myös ensi sunnuntain teema: ”Kuninkaasi tulee kunniassa”. Jos tuomio tai paljastuminen tapahtuu kuitenkin aikaisemmin, tai ihmisen omatunto kolkuttaa, asianosaisella on vielä toivoa. Silloin voi ottaa opiksi, niin kuin tahattomista virheistäkin. Ja voimme saada anteeksi.