Viime sunnuntain evankeliumissa ylösnoussut kysyi
opetuslapsilta: Onko teillä mitään syötävää? Pietari ja muut olivat jälleen
lähteneet leipätyöhönsä, kalastamaan. Jeesus ilmestyi rannalle ja antoi heille
nuotiolla paistettua leipää ja kalaa (Joh. 21:9).
Joskus kohtaa kristittyjä, joilla jalat ovat niin irti
maasta, etteivät he voi olla missään tekemisissä esimerkiksi kirkon,
seurakunnan tai lähetysjärjestön kanssa.
Ikään kuin Jumala olisi antanut vain heille oikean näyn siitä, miten
evankeliumia on julistettava. Itsekin tunnen pappeja, jotka ovat tällä tavalla
eronneet virastaan ja alkaneet totuttaa ”sitä oikeaa kutsumustaan”.
Siksi tämä ylösnousseen kysymys oli oikea ja hyvä. Eli onko
työstä tarjolla myös elantoa? Onko se sellaista, että sitä arvostavat muutkin:
seurakunta tai muu kristillinen yhteisö? Vai toimitaanko siinä vain omien
ajatusten mukaan?
Kun julistamme Jumalan sanaa, lakia ja armon evankeliumia,
sen täytyy perustua kirkon oppiin. Siksi seurakunnan tuki ja kutsu työhön ovat
tärkeitä. Ehkä ne vasta tekevät työstä todellista ja sananjulistuksesta
pätevää.
No toisaalta taas meidän tulee varoa ns. leipäpappeutta ja
palkkapaimenia. Eli niitä, jotka perustavat vain siitä syötävästä, mutta eivät Jumalan
tahdosta. Tähänhän jokainen meistä lankeaa ajoittain. Siksi huomisen sunnuntain
aihe on hyvä muistutus: Jeesus on hyvä paimen, joka antaa henkensä lampaidensa
puolesta (Joh. 10:11). Hän ei pakene vaaroja tai vaikeuksia, vaan puolustaa
omiaan loppuun saakka. Näin hän on esikuva myös meille muille.
Viime sunnuntaina opimme sen, että valmiit eväät saamme
Jeesukselta. Ja huomisessa evankeliumissa Jeesus kehottaa Pietaria: ”Ruoki
minun lampaitani.” Kristityn lahjat on tarkoitettu jaettavaksi.
Sitten Jeesus jatkaa toteamuksella, joka sopii ehkä myös kilvoittelun
ja kuuliaisuuden ohjeeksi työssä ja elämässä: ”Kun olit nuori, sinä sidoit itse
vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja
sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.”
