Piispan tarkastus

Ensi viikonloppuna pidetään Pellon seurakunnassa piispantarkastus. Joku vääräleuka muutti yhdyssanan kahdeksi eri sanaksi, jolloin ajatus muuttui seurakunnan tarkastamisesta tarkoittamaan piispan tarkastamista. Ikään kuin me tavalliset tallaajat tarkastelisimme piispaa!

No näinkin voi (ja saa) tulevana viikonloppuna olla. Monelle pellolaiselle piispamme Samuel Salmi on tuttu poikavuosiltaan. Varttuihan hiippakuntamme esipaimen täällä, ja kirjoitti täällä ylioppilaaksikin. Piispantarkastuskuulutuksessa hän kutsuukin meitä kaikkia runsaslukuisesti mukaan, osallistumaan tarkastusviikonlopun ohjelmaan. Ja varmasti vaihtamaan kuulumisiakin, mahdollisuuksien mukaan.

Tärkeää olisi, että kirkossa, hiippakunnassa ja seurakunnassa tulemme yhteen - ensi sunnuntain aiheen mukaisesti - rukouksessa ja uskossa. Evankeliumit kertovat, miten Jeesus taisteli pimeyden valtoja vastaan parantamalla sairaita ja antamalla synnit anteeksi. Tähän toimintaan liittyivät juuri rukous ja usko.

Jeesus paransi mm. kuuron ja mykän hengen vallassa olleen pojan. Henki aivan kuin kidutti poikaa, niin, että tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Pojan isä oli jo epätoivoinen ja huudahti lopulta Jeesukselle: ”Auta minua epäuskossani!” Isä halusi uskoa ja luottaa, mutta kaikki näytti toivottomalta.

Luulen, että itse kukin meistä on ollut vastaavassa tilanteessa. On tuntunut, ettei mikään enää auta ja kaikki näyttää menevän väärään suuntaan. Oma elämäkin on voinut tuntua kuin kidutukselta, henkisen pahoinvoinnin tai ruumiillisen sairauden vuoksi. Ja kuoleman todellisuuskin saattaa pelottaa.

Toivon, että yhteys toisiin kristittyihin ja seurakuntaan voisi auttaa tällaisissa hetkissä. Aina voi soittaa ystävälle, puolitutulle tai seurakunnan työntekijälle. Aina voi pyytää apua. Ja vaikka tietomme ja taitomme kalpenevat Jeesuksen kykyjen rinnalla, voimme rohkeasti kulkea toistemme rinnalla. Ja luottaa, että Jeesuskin on siinä matkassa.

Näitä asioita me opettelemme seurakunnissa, kaikki yhdessä, Kristuksen opetuslapsina. Siksikin on hyvä, että saamme tarkastella seurakuntamme toimintaa myös ulkopuolisten silmin, piispan, lääninrovastin ja asessorin toimesta. Ja saada rohkaisua yhdessäolosta, ajatusten vaihtamisesta ja Jumalan sanasta.

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Ef. 4:6-7)

Mitä yhteistä on samballa ja laskiaisella?

Talvituiskujen keskeltä olisi hauskaa päästä joskus Rio de Janeiron lämpöön. Vaikkapa sambakarnevaaleille, katselemaan kauniita ihmisiä ja värikkäitä asuja. Ja varsinkin sitä valtavan kokoista Kristus-patsasta, josta tuo Brasilian kaupunki myös tunnetaan.

Rion karnevaaleilla ja meidän talvituiskuilla on yllättävä liittymäkohta. Kun Brasiliassa tanssitaan sambaa, meillä harrastetaan samoihin aikoihin riehakasta mäenlaskua. Kyse on kristikunnan yhteisestä perinteestä, nimittäin paastoon laskeutumisesta. Vielä kerran pidetään hauskaa ja nautitaan elämän riemuista, ennen kuin siirrytään vaatimattomien elämäntapojen aikaan.

Myös seurakuntien laskiaistapahtumissa nautitaan talven riemuista: hiihdosta, mäenlaskusta, hevos- ja kelkka-ajeluista, sekä mukavasta yhdessäolosta. Mutta minkälaista hengellistä sanomaa karnevaalit tai laskiainen kantavat mukanaan?

Sanana karnevaali merkitsee jäähyväisiä lihalle. Monelle paasto merkitseekin liharuokien poisjättämistä, mutta myös hengellistä itsetutkintaa; jäähyväisiä pinnalliselle elämälle, lihallisuudelle. Paaston aikana ihminen (1) katuu syntejään ja haluaa palata täyttämään Jumalan tahdon, (2) tutkistelee Jumalan pyhyyttä ja rakkautta, joka näkyy Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa ja (3) pyrkii kasvamaan yhä vastuullisempaan elämäntapaan ja luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi.

Laskiaissunnuntain evankeliumissa Jeesus kehottaa laittamaan elämän arvot järjestykseen ja toimimaan Jumalan tahdon toteuttamiseksi: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.”

Ilo, onni ja nautinnot eivät välttämättä kirkasta Jumalan tahtoa tai elämän totuutta. Joskus Jumala on lähimpänä kärsimyksessä, vaikeissa elämäntilanteissa ja suurissa haasteissa. Vaikka kärsimys harvoin jalostaa ketään, voi sen kautta saada kokemuksen todellisesta ihmisyydestä. Ja siitä, kuka kaikkivaltias Jumala on.

Golgatalla hän on kuitenkin kärsinyt eniten, meidänkin syntiemme vuoksi.