tiistai 17. joulukuuta 2013

Väinön ristiäisissä

Lapsi itkee ennen ristiäisten alkua. Maha kuulemma vaivaa. Kummisetä ottaa vauvan syliinsä ja työntää tuttipullon suuhun. Ja niin päivänsankari rauhoittuu syömään. Ympärillä on sisaruksia, sukulaisia ja ystäviä kun aloitamme. Rukoilen mielessäni, että Raamatun sana, katekismuksen opetus ja omat tulkintani saisivat puhutella läsnäolijoita…

”Lapsi on suuri lahja. Huomaan, että tässä kodissa on jo aloitettu joulun odotus. Joulunakin on tapana antaa lahjoja. Tässä kastehetkessä tämä lapsi saa suuren lahjan. Kolmiyhteinen Jumala solmii hänen kanssaan ikuisen liiton. Siksi on hienoa, että olette päättäneet tuoda lapsen kasteelle. Nykyäänhän yleistyy se surullinen ajatus, että lapsia ei saisi kastaa. Tai että hänelle ei saisi opettaa kristillisiä asioita. Ikään kuin lapsen tulisi saada olla neutraali kaikista uskonnollisista vaikutteista.

Tällainen ajatushan ei toimi muissakaan asioissa, vaikkapa puheen oppimisessa. Jos vaikka päätettäisiin, että lapselle ei puhuttaisi mitään, eikä näin opetettaisi mitään kieltä. Että saisi sitten aikuisena päättää, mitä kieltä haluaa puhua…


Kyllä me ymmärrämme, että ihminen tarvitsee opetusta. Myös siitä, mikä on oikein ja väärin, mikä on Jumalan tahto meitä kohtaan, ja miten hän rakastaa meitä pojassaan Jeesuksessa. Vanhempien, kummien ja seurakunnan tärkeänä tehtävänä on kertoa lapselle kasteopetuksen kautta elämän kalleimmasta asiasta.


Nykyään kuitenkin ajatellaan huolestuttavan paljon, että ihmisen itse pitäisi oppia ja tehdä ratkaisu jopa pelastuksen kysymyksessä. Se ei ole mahdollista. Nytkin muut ovat tehneet ratkaisun kasteesta. Ja lopulta pelastus on Jumalan teko. Kasteessa meille annetaan Jumalan armo ja syntien anteeksiantamus. Kukapa ei haluaisi tällaisia lahjoja!


Kerran saatu kaste kantaa läpi koko elämän. Kasteen liitto on varma silloinkin, kun uskomme horjuu. Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta. Pyhä Henki kitkee meistä joka päivä itsekkyyttämme ja herättää meissä uutta uskoa ja rakkautta.

Viime päivinä me aikuiset olemme saaneet kuulla uutisista suuren etelä-afrikkalaisen miehen Nelson Mandelan kuolemasta. Hän on esimerkki anteeksiantamisesta ja paremman tulevaisuuden rakentamisesta. Tämä Nelson oli rotusorron vuoksi vangittuna 27 vuotta, mutta vapauduttuaan hän ei halunnut kostaa tai kantaa katkeruutta, vaan ryhtyi yhdessä vastustajiensa kanssa rakentamaan uutta, tasa-arvoista yhteiskuntaa.

Ajattelen, että myös perheessä, arjen keskellä tarvitaan tämänkaltaista armollisuutta. Että raskaidenkin loukkauksien jälkeen voidaan katsoa eteenpäin. Ja miettiä mikä rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Meillä jokaisella on suuri syntivelka Jumalalle omien pahojen tekojemme vuoksi. Mutta kaste muistuttaa, että kaikki on jo saatu anteeksi. Ja näin kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla.”

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syystoimissa

Syksy on hienoa aikaa. Saamme kiittää luonnon antimista, kun on kerätty marjoja ja sieniä. Eilen alkai hirvenpyynti, ja jälleen punanutut lähtivät liikkeelle veljellisissä porukoissaan. Viljelemisen ja varjelemisen käskyn mukaisesti meitä kehotetaan toimimaan vastuullisesti näissä syystoimissakin, kun korjaamme metsän viljaa. Ja tärkeintähän ei aina ole suinkaan saalis, vaan liikkuminen luonnossa, virkistyminen siellä, ihanassa vapaudessa.

Viime sunnuntain aiheena oli kristityn vapaus. Mitä se on? Epistolassa apostoli Paavali muistuttaa, ettemme enää saisi alistua orjuuden ikeeseen. Tällä hän viittasi vanhaan juutalaiseen lakiuskonnollisuuteen. Jeesus toi Jumalan armon näkyväksi, eikä enää ollut tilaa itse tehdylle hurskaudelle. Tärkeää on vain rakkautena vaikuttava usko. Ei muotomenot tai ihmisten perinnäissäännöt.

Tästä samastahan puhui viime viikolla katolisen kirkon uusi paavi. Hänenkin mukaansa kirkon tulee keskittyä armoon. Kirkon ei tule vain jankata moraalinäkemyksistään, joihin media kyllä mielellään jumittuu, vaan ennemmin tulee nähdä ihmisen elämäntilanne ja kohdata jokainen armollisesti, evankeliumista käsin.

Ehkä itse kullakin meistä on myös tällaisia omia tapoja ja päähänpinttymiä, joista emme tahdo päästä eroon. Vaikka ne eivät välttämättä palvelisi mitään hyvää, saatamme olla niissä kiinni. Ajattelemme että asiat on tehtävä niin kuin ne on aina tehty, eikä siinä ole tilaa uudelle. Tämä voi näkyä seurakunnassa, perheessä, tai missä tahansa yhteisössä. Ja kuitenkin kaikkea olisi hyvä tarkastella joskus alusta uudelleen, uudesta näkökulmasta.

Näinhän Jeesuskin uskalsi tehdä. Jeesus paransi vesipöhöä sairastavan miehen sapattina, vaikka se oli juutalaisen käsityksen mukaan lepopäivänä kiellettyä.

No, juutalaisella sapatti-perinteellä ei ole enää juuri minkäänlaista sananvaltaa meidän suomalaisten elämässä. Yhteiskunnassamme negatiivinen asenne pyhäpäiviä kohtaan on muodostunut jopa vapauden vastakohdaksi. Nyt meillä pyhänäkin on saatava kuluttaa, nyt sunnuntaisin ja arkipyhienkin paikalla on saatava tehdä työtä. Ja näin ihminen on sidottu kiinni tuotannon ja talouskasvun rattaisiin.

No, onneksi voimme, ainakin useimmat meistä, vielä nauttia sunnuntaista, ja vaikkapa kirkon jälkeenkin lähteä metsäretkelle, jos siltä tuntuu. Ja näin virkistyä Jumalan sanasta, luonnon kauneudesta, yhdessäolosta ja harrastuksista. Tätä merkitsee kristillinen vapaus. Eläminen Jumalan luomisjärjestyksessä, jossa työ ja lepo vuorottelevat parhaaksemme.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Korkean vuoren rinteille

Olimme viime viikonloppuna 44 pellolaisen kanssa retkellä Kebnekaisen maisemissa. Retken järjestivät Pellon latu ja polku, Ponsi sekä partiolaiset. Oma osuuteni oli järjestää sunnuntaina päätöshartaus Nikkaluoktan kappeliin.

Kappeli oli vaikuttava kokemus, varsinkin kun sain kuulla sen historiasta. Sen olivat lahjoittaneet seurakunnalle vuonna 1942 tunturikävijäkonkarit, Fjällkarlarnas klubb. Lahjoittajaseura oli kovien tunturikävijöiden yhdistys, jonka pääsyvaatimuksena oli mm. sellaisen yli 1200 metriä korkean vuoren kiipeäminen, jolla ei aiemmin oltu käyty.

Nykyään Kebnekaisen ympäristössä taitaa olla vähemmän tällaisia huippuja. Ruotsin korkeimmallekin huipulle, Sydtoppenille (2100 metriä) kävelee kesäisin kymmeniä ihmisiä päivittäin. Meidänkin porukastamme yhdeksän. Hyväkuntoinen pääsee huipulle normaaleilla vaellustaidoilla, jos sää sen sallii. Tokihan matka ylös ja alas on rasittava ja saattaa kestää yli 12 tuntia. Yhtä hienoja elämyksiä Kebnekaisella tarjoaa myös mm. Tarfala-laakso, jonka pohjukasta voi katsella yhtä aikaa neljää eri jäätikköä. Se on harvinaista herkkua meille tasamaan asukkaille. Eikä ei kovinkaan kaukana.

Nikkaluoktan kappelin päätöshartaudessa lauloimme: ”Korkean vuoren rinteille johti, Herra mut laupeudessaan. Matkani kulki huippua kohti. Sieltä mä näin uuden maan.” Kyse on baptistipastori, ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin mukaan nimetystä laulusta. Kuuluisassa puheessaan tohtori King liittyi Mooseksen elämään. Mooseshan johdatti valitun kansan orjuudesta vapauteen, mutta sai itse nähdä luvatun maan enää vain etäältä, vuoren rinteeltä, ennen kuolemaansa.

Vuoret ja erämaat ovat olleet perinteisesti Pyhän kohtaamisen ja elämän suunnan tarkistamisen paikkoja. Sitä ne ovat olleet myös itselleni, sillä koen vuorten jylhyyden edessä pyhää pelkoa. Erityisesti huomaan ihmiskunnan vastuun viljelemisen ja varjelemisen käskyn edessä, kun olen saanut katsella vuoriston jäätiköitä. Ilmakehän lämpenemisen vuoksi jäätiköt pienenevät, ja ihmisen kyseenalaiset aikaansaannokset saavat konkreettisen muodon.

Mutta samalla luomakunnan kauneuden edessä koen suurta ihmetystä. Tunturiseutujen kauneus antaa viitteitä iankaikkisesta päämäärästä taivaan kodissa. Emme voi edes aavistaa, mitä kaikkea hienoa Jumalalla on varattuna meitä varten. Mutta sen täytyy olla jotakin valtavaa, kun tämänkin maailman hän on luonut jo näin kauniiksi.

Jeesuksen tähden saamme uskoa todeksi Martti Luther Kingin laulun päätössanat: ”Uuden maan minä näin, ystäväin, meidät sinne hän johtaa.” Vaikka luomakunnan kautta voimme saada aavistuksen taivaan kodista, sinne pääsemme vain Kristuksen varassa.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Iloa kesään

Viime viikonloppuna vietettiin Juhannusta: keskikesän ja Johannes kastajan päivää. Moinalahden leirikeskuksessa, Miekojärven rannalla oli hauskaa kokoontua kansanlaulukirkkoon. Vaikka ulkona satoi vettä, Tuomaan kappelissa oli hyvä tunnelma. Lauluja säestettiin hyvällä meiningillä haitarilla ja polkuharmoonilla, ja ihmiset lauloivat reippaasti, niin kuin Sirkkakoskella aina.

Seurakunnan kesäohjelma on monipuolinen. Siinä on otettu huomioon paikallisuutta, kesäistä ympäristöä ja seurakunnan perusasioita. Toivon, että se tuottaa iloa kaikille seurakuntalaisillemme, kuten myös kesävieraille.

Su 30.6. klo 13-17 Juoksengin seurat nuorisoseuran talolla.

Su 14.7. klo 10 Meänkieliset kirkonmenot Pellon kirkossa, Esko Palovaara saarnaa (1963-syntyneiden juurihoitoviikonloppu).

Su 21.7. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Pyrevä-puistossa.


Su 11.8. klo 12 Pyhärukoukset vanhassa Vuoskun talossa (Konttajärvellä). Talo ja rukoukset ovat suurin piirtein samassa asussa kuin 100 vuotta sitten.

Su 18.8. Kirkot täyttää 60 vuotta. Klo 10 Juhlamessu Pellon kirkossa, kirkkokahvit ja historiakatsaus ja klo 18 Iltamessu Turtolan kirkossa, iltakahvit.

Pe 23.8. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Moinalahden leirikeskuksessa.

Tervetuloa mukaan!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Matka jatkuu

Hain viime syksynä Tornion kirkkoherran virkaa ja nyt toukokuun alussa sain varmistuksen, etten tullut sinne valituksi. Kutsun virkaan sai ylivoimaisella äänten enemmistöllä Simon kirkkoherra Martti Puontila. Itselläni työ jatkuu nyt siis täällä Pellossa, missä on myös koti ja tutut kuviot.

Toivon, että Jumala siunaa seurakuntiamme, ja kaikkien seurakunnan työntekijöiden tekemän työn, myös tässä Kemi-Tornion rovastikunnassa. Hyvänä signaalina pidin sitä, että Tornion vaali sujui sovinnollisessa ilmapiirissä ja äänestysprosentti kohosi kohtuulliseksi. Kiitos myös kaikista kannustavista ja ystävällisistä sanoista, joita sain ottaa vastaan prosessin aikana.

Papin virkaan tarvitaan seurakunnan kutsu. Kutsu tehdä työtä paikkakunnalla, Jumalan valtakunnan hyväksi. Sen kutsun on ensimmäisenä lausunut Kristus itse, kun hän kasteen yhteydessä on ottanut jokaisen kristityn omakseen. Aika ajoin on tarpeen tarkistaa kutsun aitoutta, sitä olemmeko olleet uskollisia, ja mihin suuntaan kutsu meitä johdattaa. Voi olla, että eri elämäntilanteissa kutsun kuuleminen on jäänyt taka-alalle, ja olemme erkaantuneet Jumalasta, ajautuneet harhaan.

Meitä kastettuja kristittyjä kutsutaan yhä uudelleen elämään todeksi kutsumustamme ja uskoa. Evankeliumikirja muistuttaa, että maallisen elämän tehtävät ja houkutukset saattavat estää ihmisiä ottamasta vastaan Jeesuksen kutsua. Jos epäröimme tai vitkastelemme, saattaa tarjottu tilaisuus mennä meiltä ohitse.

Ajattelen, että Tornion kirkkoherranvaali oli minulle oman kutsumukseni koeponnistus. Oletko sinä kokenut jotakin vastaavaa? Oletko koetellut omaa kutsumustasi? Voisiko luottamustehtävä seurakunnassa merkitä sitä? Tai vaikea elämäntilanne, jonka Jumala on sinulle antanut? Vai oletko menestynyt elämässäsi nyt niin hienosti, että kutsumukseen liittyvät kysymykset ovat jääneet taka-alalle?

Kutsumus seurakunnan tehtäviin on aina kahtalainen. Siihen liittyy oma halu ja toisten kutsu; siis oma sisäinen kutsumus ja seurakunnan valtuutus. Joskus tilanteet arjen keskellä tulevat yllättäen. Vaikeassa hetkessä tarvitaan kristittyä, joka voitkin ehkä olla juuri sinä. Silloin sisäiset asiat pitäisi olla järjestyksessä, että löytyisi alttius palvella ja todistaa.

Kutsun sinua mukaan seurakunnan tilaisuuksiin. Siellä saat ottaa vastaan Kristuksen kutsun armovälineiden ja evankeliumin yhteyteen. Ehkä sitä kautta avautuu myös kutsu ikuiseen elämään ja Jumalan valtakunnan vastuuseen.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tornion kirkkoherranvaali

Tornion seurakunnassa on käynnissä kirkkoherranvaali. Itse olen ehdokkaana toisella vaalisijalla. Ensimmäisellä vaalisijalla on Martti Puontila ja kolmannella Ville Väkeväinen.

Vaalissa voi äänestää seuraavasti ennakkoon:
Kirkkoherranvirastossa Parasniemessä 29.4.-3.5. klo 9-18
Suensaaren seurakuntatalolla ma 29.4., ti 30.4., to 2.5. ja pe 3.5. klo 9-18 
Karungin seurakuntatalolla ma 29.4. klo 9-18
Arpelan seurakuntakodilla ti 30.4. klo 9-18
Kaakamon koululla to 2.5. 9-18

Ensimmäisenä vaalipäivänä su 5.5.2013:
Alatornion kirkossa klo 10 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen ja päättyy kello 14 
Tornion kirkossa klo 14.30-17 
Karungin kirkossa klo 18-20

Sekä toisena vaalipäivänä ma 6.5.2013:
Karungin kirkossa klo 9-11
Tornion kirkossa klo 12-14 
Alatornion kirkossa klo 15-18

Äänestäjä tarvitsee mukaansa henkilöllisyystodistuksen.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Työhakemus

Olen hakenut Tornion seurakunnan kirkkoherranvirkaa. Aika näyttää, miten pyrkimyksessäni käy. Siitä päättää lopulta Tornion seurakuntalaiset toukokuun 5. ja 6. päivänä pidettävässä vaalissa. Siksi kirjaan tähän jotakin itsestäni, ikään kuin julkisena työhakemuksena.

Olen 41-vuotias, perheellinen mies. Nyt olen Pellon seurakunnan kirkkoherran virassa, joten tunnen seurakuntatyön piirteet kaikessa laajuudessaan. Olen seurannut aktiivisesti myös kirkon uudistushankkeita, sekä kuntauudistus- ja seurakuntarakennekeskusteluja.

Lapsuuteni olen viettänyt Kiimingissä ja Hyvinkäällä, missä isäni Hannu Pelkonen toimi kirkkoherrana ja äitini Irja Pelkonen (s. Tervo) uskonnon ja psykologian lehtorina. Tornio on minulle tuttu jo lapsuudestani, kun vierailin siellä Lilli-mummuni ja muiden sukulaisteni tykönä. Ukkini Veikko Tervo, joka menehtyi jo ennen syntymääni, toimi aikoinaan Tornion sähkölaitoksen johtajana, sekä maallikkosaarnaajana. Nuoruudessa olen toiminut Hyvinkään seurakuntanuorissa, Tuomas-yhteisössä, sekä tutustunut ulkomailla myös eri kirkkokuntiin.

Pääaineenani olen opiskellut Uuden Testamentin eksegetiikkaa. Teologin tehtävissä olen työskennellyt aiemmin Hyvinkään ja Paavalin seurakunnissa, sekä pappina Paavalin ja Pellon seurakunnissa. Pastoraalitutkinnon ja Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon lisäksi olen suorittanut kirkon johtamiskoulutuksen kakkososan (KIRJO II A - Johtaminen seurakunnassa). Kirkkoherran virassa aloitin vuonna 2004 ja siten minulle on kertynyt hallinnollista osaamista, organisointikykyä sekä taito kohdata erilaisia ihmisiä.

Tunnen hyvin Tornionlaakson, ja sen seurakuntien ja herätysliikkeiden ominaispiirteet. Pellon seurakunnassa olen koostanut käytössä olevan pitkän aikavälin suunnitelman ja ollut mukana toteuttamassa hallintouudistusta, jossa seurakuntamme siirtyi johtokuntamallista tiimi-ajatteluun. Tiimi-rakenne toimii paremmin Pellon kaltaisessa pienessä seurakunnassa.

Pastoraalinen asenteeni on kansankirkollinen. Toivon, että jokainen seurakuntalainen voi kokea kotiseurakunnan tärkeäksi, uskon määrästä riippumatta. Tulevaisuudessa maallikkojen vastuunkanto edelleen korostuu kirkossamme. Samalla on tärkeää huolehtia työntekijöiden jaksamisesta.

Pärjään ruotsin kielellä, saksaa puhun hyvin ja englantia kohtuullisesti. Harrastuksiani ovat kitaransoitto, telemark-hiihto, retkeily, metsästys ja kalastus. Oheisista kirjoituksista ja elämänkerrasta (CV) saa tarkemman kuvan ajattelustani ja elämästäni. Ja vaalisaarnaani voi halutessaan tulla kuuntelemaan Alatornion kirkkoon sunnuntaina 14.4. klo 10.

Olen viihtynyt Pellon seurakunnassa 13 vuotta, ja nyt minä ja perheeni toivomme voivamme löytää uudet haasteet suuremmassa Tornion seurakunnassa. Pyydän siis tulla huomioiduksi, kun Tornioon valitaan uutta kirkkoherraa.

Kirkkoherranvaalin äänestysajat ja -paikat näet tästä!

Pellon seurakunnan toimintavuosi 2012

Pellon seurakunnan toimintavuotta 2012 sävytti Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat ja talouden tasapainottaminen.

Hiippakunnalliset lähetysjuhlat pidettiin Pellossa 31.8.-2.9. Jäähallissa, Rohki-hallissa sekä muissa koulukeskuksen tiloissa. Järjestelyt työllistivät seurakuntaa laajasti koko toimintavuoden ajan, mutta panostus kannatti. Saadun palautteen perusteella juhlat onnistuivat hienosti. Lähetysjuhlien teemana oli ”Sanan virrassa”. Näin liityttiin raamattuvuoden teemoihin ja Suomen Pipliaseuran 200-vuotisjuhlaan. Pipliaseuran hiippakunnallinen pääjuhla pidettiin lauantaipäivänä. Arvokkaita juhlavieraita saatiin läheltä ja kaukaa, ja ilonaiheena oli myös Pellon kunnan ja erityisesti koulujen osallistuminen lähetysjuhlajärjestelyihin. Juhlavieraita pääjuhlassa oli lähes 700.

Jatkuva toiminnan ja talouden tasapainottaminen näkyi työvoiman vähentämisenä. Kun seurakuntaan ei ollut saatu - yrityksistä huolimatta - nuorisotyönohjaajaa, päätettiin vuoden alussa etsiä nuorisotyöstä vastaavaa pastoria. Näin nuorisotyönohjaajan virka jätettiin täyttämättä. Samalla lastenohjaaja-suntio otti hoitaakseen varhaisnuorisotyön tehtävät. Järjestely vaikutti onnistuneelta ja näin seurakunnan vuosiaihe ”Lapset ja nuoret” tuli huomioiduksi. Keväällä myös kanslistin virka jätettiin avoimeksi, ja kanslistin tehtäviä hoiti talouspäällikkö oman työnsä ohella.

Keväällä seurakunnassa pidettiin seuraviikko, ja helluntaina ruotsalaisten kanssa yhteinen pellolaisten kirkkopyhä. Piispa Samuel Salmi vieraili seurakunnassa yhteisvastuun sauvakävelytempauksessa, joka muodostui näin riemulliseksi piispansauvakävelyksi. Toimintavuonna seurakunnan kirkkokuoro täytti 50 vuotta, mikä huomioitiin erityisesti isäinpäivän juhlamessussa. Seurakunnan pitkäaikaisia työntekijöitä muistettiin seurakuntatyön kultaisilla ansiomerkeillä.

Kesällä kirkkoneuvosto päätti ottaa vanhat, hoitamattomat haudat tarkasteluun. ”Liputuksen” jälkeen ne haudat, joita omaiset eivät enää halua hoitaa, on tarkoitus lunastaa takaisin seurakunnalle. Hautausmaa-alueen täyttyminen on seurakunnalle tulevaisuuden haaste. Tästä kertoo myös se, että seurakunnassa haudattiin kertomusvuonna ennätykselliset 72 ihmistä (Pellon seurakuntalaisia 65). Seurakuntaan liittyi kertomusvuonna 7 ja kastettiin 18. Kirkosta eronneiden määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna oli ilahduttavan pieni, nimittäin 17. Vuoden lopulla seurakunnan jäsenmäärä oli 3273 (vähentymä 87).

Lähetysaktiivisuuden lisäksi Pellon seurakunta oli jälleen myös yhteisvastuukeräyksessä maan ”parhaita”. Vertailtaessa keräystulosta seurakunnan väkimäärään pellolaiset olivat kakkostilalla (19873,30 euroa, eli 5,91 euroa per seurakunnan jäsen). Samalla on kuitenkin kysyttävä kriittisesti, miltä seurakunnan oma taloudellinen tulevaisuus näyttää. Vaikka tilikauden tulos saatiin kertomusvuonna käännettyä pitkästä aikaa positiiviseksi (8709 euroa), olivat siihen johtaneet säätötoimet kovin ankarat.

Paikallisseurakunnan tulevaisuuden ja työntekijöiden jaksamisen kysymykset ovat nyt pitkälti yhteiskunnallisten ja kokonaiskirkollisten hankkeiden, mutta myös Raamatun lupausten varassa. Jeremian kirjassa Herra sanoo: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)