Nykyään törmää usein sellaiseen ajatukseen, että uskovien elämä olisi jotenkin niin ”hengellistä”, ettei siihen voi liittyä mitään maallisia rakenteita. Näin ajatellen kaikki kristilliset instituutiotkin olisivat turhia tai toisarvoisia. Tällainen idealismi voi näyttää kauniilta, mutta se on sinänsä aika hölmöä. Ilman kirkkoa ja sen rakenteita ei voi olla myöskään kirkon sanomaa: evankeliumia ylösnousseesta Kristuksesta.
Pietismin ja herätyskristillisyyden nousun myötä yhteiskunnalliset velvoitteet kärsivät jonkinlaisen arvonlaskun. Hengelliset kysymykset nousivat tärkeimmiksi, ja kansalaisvelvollisuuksia, mukaan lukien veronmaksua, saatettiin pitää jotenkin toisarvoisen. Ja kuitenkin myös se on tärkeä osa kristityn elämää. Joka kiertää veroja, tekee rikoksen, ja rikkoo myös Jumalan neljättä käskyä vastaan.
Tästä puhuu myös viime sunnuntain raamatuntekstit (mm. Matt. 17:24-27). Kahden valtakunnan kansalaisena kristityn elämään sisältyy myös yhteiskunnallisia velvollisuuksia. Evankeliumissa puhutaan temppeliveron maksamisesta. Sitä kai voisi verrata nykyajan kirkollisveroon. Kirkkokin perii veronsa, että voisi ylläpitää kirkkorakennukset, työntekijät ja toimintaa.
Jos emme koe kirkollisveroa aina mukavaksi, Jeesuksen evankeliumissa lausumat sanat koskettavat meitäkin. Miksi suotta suututtaisimme toisia, vaikkapa jättämällä veron maksamatta? Maksamatta jättäminen ei kohdistu vain instituutioon, vaan ennen muuta toiseen ihmiseen.
Toisaalta Jeesuksen sanoissa kuuluu kriittisyys. Jeesus sanoi: ”Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”
Jeesus ei kieltänyt maksamasta veroa temppeliin. Mutta hän kritisoi vallanpitäjiä siinä, että he sälyttävät taakat muiden kuin omien eturyhmiensä kannettavaksi.
Jeesus puhuu tässä Jumalan lapseudesta ja siihen liittyvästä, iankaikkisesta vapaudesta. Ja tähän lapseuteen sisältyy myös maallisten huolten helpottuminen. Tätähän kuvaa Pietarin kokema ihme. Hän oli ammatiltaan kalastaja. Hänen täytyi siis tehdä vain työnsä; hakea kala ja veronmaksukin hoitui.
Rikkauden tavoitteluun, optiopeliin tai yhteiskunnallisten velvoitteiden kiertoon ei sisälly siunausta. Siunaus on työssä. Vaikka vain niissä maallisissa ja yksinkertaisissakin velvollisuuksissa, joita teemme päivittäin.
