tiistai 16. maaliskuuta 2010

Jeesus voittaa pahan

Kerran eräs nainen kertoi minulle lähteneensä seurakuntansa lähetyspiiriin. Kerhossa oli tapana rukoilla lähetystyöntekijöiden puolesta ja käydä läpi lähetystoiminnan ajankohtaisia kuulumisia. Nainen vieraili piirissä ensimmäistä kertaa - ja viimeistä.

Kokouksessa vanhat lähetyksen ”sisäpiiriläiset” hehkuttelivat omilla lähetyskuulumisilla, koetuilla vastuksilla ja uhrautuvaisuudella. Mustavalkoajattelussaan piiriläiset korostivat vastakkainasettelua hyvän ja pahan välillä niin vahvasti, että vanhan kulttuurin vanhat uskomukset alkoivat tuntua ihan oikeilta ”pahan voimilta”, jotka ovat elämässä, ja joita vastaan piiriläiset kävivät rukoustaistelua.

Nainen ei voinut yhtyä tähän ajatukseen, vaan se tuntui hänestä ennemminkin taikauskolta. Sanotaanhan toki Raamatussakin, että Jumala ”riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan.” (Kol. 2:15)

Vanhan ajan uskomukset ja Raamatun ajan näkemykset eivät istu itsestään tämän ajan ihmisten ajatteluun. Jeesuksen opetuksesta sai alkunsa uusi aika, jossa ei ole tilaa taikauskolle; edes sellaiselle, joka naamioidaan kristilliseen kuosiin. Toki Raamatun opetus pahan voimista ja perkeleen töistä ovat totta, mutta meille ne näyttäytyvät lähinnä oman syyllisyyden kautta ja jokapäiväisen kilvoituksen epäonnistumisissa.

Kun siis puhumme pahasta, ei kannata langeta vanhaan taikauskoajatteluun, vaan on tarkasteltava ennen muuta meidän omaa pahuuttamme ja sitä, että Jeesus on voittanut senkin! Hän kävi Golgatan ristille sovittaakseen meidän syntimme ja pahuutemme. Pyhän Henkensä Jumala vuodatti meille rohkaisijaksi, tai ”taistelutoveriksi”, kun käymme taisteluun pahan valtaa vastaan.

Ja lopuksi vielä vinkki: 22.-28.3. vietetään kristillisen kirjan viikkoa. Tuolloin voi tutustua Pellon kirjastossa meidän kirjastomme kristillisiin kirjoihin. Tai voithan vaikka ostaa itsellesi jonkun ihan uuden kirjan, tai lukea jonkun vanhan… Hyviä kirjakauppoja on Rovaniemellä Ilopysäkki (Rovakatu 26) Oulussa Biblia (Hallituskatu 27) tai netissä vaikkapa Kirja-Kotimaa (www.kotimaakauppa.fi).