sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Veteraanipäivä rukoussunnuntaina

Veteraanipäivä ja rukoussunnuntai osuvat tänä vuonna samaan päivään, kuten myös ensi torstaina helatorstai ja vappu. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että veteraanipäivä ja vappu ovat ns. kalendaarisia juhlapäiviä kun taas rukoussunnuntai ja helatorstai ajoittuvat kirkkovuoden kierron mukaan. Siksi mekin Pellossa vietimme rukoussunnuntain jumalanpalvelusta Turtolan kirkossa sankarivainajien hautausmaan äärellä. Jumalanpalveluksen aiheeksi valitsin Jeremian kirjan sanan: "Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Veteraanisukupolvelle maamme tulevaisuus oli avainkysymys. Se leimasi nuorten miesten ja naisten elämänkohtaloita sotiemme ja jälleenrakennuksen keskellä. Jumalan varjeluksesta maamme tulevaisuus oli taattu. Maallemme annettiin toivo.

Edelleen Herramme sanoo, tänäkin päivänä yli 60 vuoden kuluttua: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Mitä hän haluaa meille antaa nyt, edelleen?

Kaikkivaltias Jumala haluaa antaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja lahjoittaa ihmisen sydämeen iankaikkisen rauhan. Jumalan sanassa ja ehtoollisen sakramentissa hän lähestyy meitä, että voisi lunastaa meidät omikseen myös tulevaa elämää varten. Siksi ehtoollispöytä on avoin kaikille. Meille tarjotaan iankaikkisuuden lääkettä ja tulevaisuuden toivo.

Rukoussunnuntain evankeliumissa (Mt 6:5-13) Jeesus opettaa omillensa Isä meidän -rukousta. Myös sitä, että meidän tulisi rukoilla Jumalan valtakuntaa keskuuteemme. Merkittävää on, että Jumalan valtakunta ei etene ihmisvoimin. Se ei tule näkyväksi väkivallalla tai pakolla. Valtakunta etenee Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta, eikä se tottele inhimillisten kenraalien, sotaväen tai aseiden määräysvaltaa.

Näin Jumalan valtakunta on myös rauhan valtakunta. Se etenee sydämestä sydämeen. Sen synnyttää sydämeen laskettu Jumalan Sana. Se on yhtä todellinen ja merkittävä niin maan päällä kuin taivaassa. Siksi sen rajat eivät seuraa valtakuntien rajapyykkejä. Mutta tänään veteraanipäivänä me saamme olla kiitollisia veteraanisukupolvelle siitä, että heidän työnsä vuoksi meidän maallisessa valtakunnassamme, rakkaassa isänmaassamme tätä evankeliumin sanaa on saanut pitää vapaasti esillä.