Raamattu opettaa, että meillä ihmisillä on yksi Isä, yksi Jumala, joka on luonut kaikki maailman ihmiset. Ja kaiken näkyväisen ja näkymättömänkin, niin kuin Nikean uskontunnustuksessa sanotaan.
Jaakobin kirjeessä sanotaan: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä…” Tai niin kuin vanha käännös sanoo: Valkeuksien Isältä.
Ja Heprealaiskirjeessä Jumalaa nimitetään henkien isäksi (12:9). Siis hän on kaikkien Isä, jopa henkivaltojen, valkeuksien, enkelien ja edesmenneiden pyhien Isä.
Näissä Raamatunkohdissa ja Vanhassa testamentissa Jumalaa kuvataan kaiken luodun isäksi, koska hän on antanut luomakunnalle elämän. Hän on siis Luoja ja Isä, myös jokaisen ihmisen isä, vaikka jokainen ihminen ei tätä isyyttä tuntisikaan.
Meille kristityille Jumala ei kuitenkaan ole vain näin, vertauskuvallisesti isä. Hän on todellisesti isämme, johon voimme olla persoonallisessa yhteydessä. Vertauskuvaa enemmän me kristityt olemme Jumalan todellisia lapsia, sekä sisaria ja veljiä toistemme kanssa. Tästä kertoo Roomalaiskirje: ”Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: Abba! Isä!"
Meillä on siis todellisesti isä, kun Henki synnyttää meidät uuteen elämään ja uskossa tartumme Poikaan, vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Tämä on kokonaisvaltaista lapseutta ja seurakuntaperheen jäsenyyttä.
Raamattu kertoo myös, miten Jumala toimii lastensa parhaaksi. Miten hän rakastaa ihmisiä, jopa syntistä ihmistä ja ottaa luokseen tuhlaajapojankin. Nämä on tietenkin sellaisia kuvia isästä, johon me maalliset isät vain pyrimme ja johon me pyydämme Jumalalta taitoa ja voimaa.
Isäinpäivänä hyvä muistutus on neljäs käsky: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Itseäni on puhutellut uuden katekismuksen tähän käskyyn liittyvä selitys: lapset tarvitsevat vanhempiaan ja heillä on myös tarve tai oikeus kunnioittaa heitä. Meille nykypäivän isille on haaste olla kunnioituksen arvoisia.
Muita hyviä perheeseen liittyviä neuvoja mm. Efesolaiskirjeessä: ”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen.”
Rakkaus siis pyhittää perheen samalla tavalla, kuin Kristuksen rakkaus pyhittää seurakunnan. Eikä tässä rakkaudella tarkoiteta nyt sitä, miltä minusta tuntuu. Rakkaus on palvelua ja sitä, että tahtoo toiselle aina hyvää. Ja Paavali jatkaa: ”Jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.”
Eli löytyykö mieheltä rakkautta? Tai löytyykö vaimolta ja lapsilta kunnioitusta? Ne ovat tärkeitä kysymyksiä parisuhteessa ja perheessä.
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
perjantai 26. syyskuuta 2008
Kutsu ehtoolliselle
Muistan armeija-ajan hartauksista vain muutaman. Yksi niistä oli Keski-Suomen viestipataljoonan leirillä pidetty kenttäehtoollinen Keski-Suomen harjumaisemissa. Takana oli pari taisteluleiripäivää ja edessä vielä muutama. Leiritunnelma oli parempi, kuin vaikkapa sateisella sissileirillä, sillä sää oli kesäinen ja lämmin.
Legendaarinen sotilaspappi Aarne Moström kantoi varusmiesten avustamana paikalle puuarkun, joka piti sisällään ehtoollisvälineet. Arkun sisältö oli kuin aarre. Yhdessä muiden miesten kanssa saimme ottaa vastaan Herran pyhän ehtoollisen polvistuen metsäiselle kankaalle.
Jokainen meistä suomalaisista tietää, mistä ehtoollisessa on kyse. Olemme kuulleet siitä koulussa, rippikoulussa, armeijassa jne. Tiedämme, että ehtoollinen on Herran ateria, jossa Kristus antaa meille itsensä. Viinissä ja leivässä on läsnä hänen kallis verensä sekä ruumis, joka runneltiin ja uhrattiin meidän puolestamme.
Monella suomalaisella viime ehtoolliskäynnistä, erityisesti meillä miehillä, saattaa olla kulunut jo pitkä aika. Itselleni se on työsuhde-etu. Saan nauttia Herran aterian aina, kun olen sitä itse asettamassa. Jollakin toisella saattoi viime käynti liittyä ripille pääsyyn, armeijan sotaharjoitukseen tai johonkin muuhun erityistilanteeseen. Oli niin tai näin ehtoollisen merkitys on aina sama. Se ei ole riippuvainen ajasta tai paikasta, meidän sieluntilastamme, kirkossakäyntiaktiivisuudesta tai uskon määrästä.
Ehtoollisessa Kristus antaa itsensä meille. Jumala on siis toimijana ehtoollispöydässä. Hän kattaa meille armon aterian syntien sovitukseksi ja rohkaisuksi. Ehtoollisella me saamme käydä osallisiksi tästä lahjasta.
Asuttuani Pellossa nyt yhdeksän vuoden ajan olen joutunut näkemään hirvijahdin vaarallisuuden. Toki itse jahti on aika turvallista, varsinkin, kun hirvimiehet toimivat vastuuntuntoisesti ja sovitusti. Sen sijaan kahden hirvimiehen sydän on uupunut kesken, ja jahtitovereille ja perheille jokasyksyinen harrastus on kääntänyt synkät kasvonsa.
Keuruun sotilaspastori Moström muistutti siitä, miten taistelukentälle lähetettäviä kristittyjä, ainakin meillä Suomessa, on saatettu matkaan ehtoollisen siunaus mukanaan. Kyse ei ollut aseiden siunaamisesta tai pyhän sodan ajatuksesta. Ehtoollisella haluttiin jättää sotilaat, jokainen mies, Kaikkivaltiaan suojelukseen. Jos suojelus ei pitänyt sisällään maallista varjelusta, tartuttiin kuitenkin iankaikkiseen toivoon. Samastahan oli kyse Kristuksen pääsiäisateriassa, ennen kuin hänet naulittiin ristille.
Kutsun kaikki hirvimiehet (ja miksei myös naiset) Pellon kirkkoon Herran aterialle ennen jahtikauden alkua perjantaina 26.9. klo 18. Tilaisuus pitää sisällään ripin, muutaman virren sekä Herran pyhän ehtoollisen.
Legendaarinen sotilaspappi Aarne Moström kantoi varusmiesten avustamana paikalle puuarkun, joka piti sisällään ehtoollisvälineet. Arkun sisältö oli kuin aarre. Yhdessä muiden miesten kanssa saimme ottaa vastaan Herran pyhän ehtoollisen polvistuen metsäiselle kankaalle.
Jokainen meistä suomalaisista tietää, mistä ehtoollisessa on kyse. Olemme kuulleet siitä koulussa, rippikoulussa, armeijassa jne. Tiedämme, että ehtoollinen on Herran ateria, jossa Kristus antaa meille itsensä. Viinissä ja leivässä on läsnä hänen kallis verensä sekä ruumis, joka runneltiin ja uhrattiin meidän puolestamme.
Monella suomalaisella viime ehtoolliskäynnistä, erityisesti meillä miehillä, saattaa olla kulunut jo pitkä aika. Itselleni se on työsuhde-etu. Saan nauttia Herran aterian aina, kun olen sitä itse asettamassa. Jollakin toisella saattoi viime käynti liittyä ripille pääsyyn, armeijan sotaharjoitukseen tai johonkin muuhun erityistilanteeseen. Oli niin tai näin ehtoollisen merkitys on aina sama. Se ei ole riippuvainen ajasta tai paikasta, meidän sieluntilastamme, kirkossakäyntiaktiivisuudesta tai uskon määrästä.
Ehtoollisessa Kristus antaa itsensä meille. Jumala on siis toimijana ehtoollispöydässä. Hän kattaa meille armon aterian syntien sovitukseksi ja rohkaisuksi. Ehtoollisella me saamme käydä osallisiksi tästä lahjasta.
Asuttuani Pellossa nyt yhdeksän vuoden ajan olen joutunut näkemään hirvijahdin vaarallisuuden. Toki itse jahti on aika turvallista, varsinkin, kun hirvimiehet toimivat vastuuntuntoisesti ja sovitusti. Sen sijaan kahden hirvimiehen sydän on uupunut kesken, ja jahtitovereille ja perheille jokasyksyinen harrastus on kääntänyt synkät kasvonsa.
Keuruun sotilaspastori Moström muistutti siitä, miten taistelukentälle lähetettäviä kristittyjä, ainakin meillä Suomessa, on saatettu matkaan ehtoollisen siunaus mukanaan. Kyse ei ollut aseiden siunaamisesta tai pyhän sodan ajatuksesta. Ehtoollisella haluttiin jättää sotilaat, jokainen mies, Kaikkivaltiaan suojelukseen. Jos suojelus ei pitänyt sisällään maallista varjelusta, tartuttiin kuitenkin iankaikkiseen toivoon. Samastahan oli kyse Kristuksen pääsiäisateriassa, ennen kuin hänet naulittiin ristille.
Kutsun kaikki hirvimiehet (ja miksei myös naiset) Pellon kirkkoon Herran aterialle ennen jahtikauden alkua perjantaina 26.9. klo 18. Tilaisuus pitää sisällään ripin, muutaman virren sekä Herran pyhän ehtoollisen.
maanantai 28. heinäkuuta 2008
Remontti hautausmaalla
Pellossa on valmisteltu jo 20 vuotta hautausmaan laajennusta. Oikeastaanhan seurakunnassa on neljä hautausmaata: Turtolassa kolme: vanha hautausmaa, "se uudempi" hautausmaa sekä sankarivainajien hautausmaa. Nykyisin eniten käytetty hautausmaa sijaitsee täällä Pellossa. Tämä Albert Purasen aikoinaan lahjoittama hautausmaa-ala sijaitsee sopivasti Pellon kirkon läheisyydessä. Sille on haettu jo pitkään tarvittavaa laajennusta. On harkittu maan ostoa kirkon ympäristöstä ja jopa uuden hautausmaan perustamista kauas kylän ulkopuolelle.
Pellon kirkkovaltuusto hyväksyi vihdoin tänä keväänä Pellon hautausmaan laajennussuunnitelman. Laajennussuunnitelman on vahvistanut tuomiokapituli ja siihen sisältyvän kiviaidan siirron kirkkohallitus. Kiviaidan siirtoon lupa on kysytty myös tielaitokselta ja kaavamuutoksen kunnanvaltuusto hyväksyi jo kesäkuussa 2003.
Kaikki selvitys- ja laajennustyön vaiheet eivät ole menneet seurakunnan viranhaltijoiden esittämällä - saati toivomalla - tavalla. Välillä itsellänikin tuli sellainen tunne, että kuka pitäisi vainajien puolta Pellon seurakunnassa. Toki he itse eivät enää eduistansa välitä, mutta haluammehan kuitenkin hoitaa heidän viimeisen leposijansa kunnialla. Luulisin myös seurakuntalaisten enemmistön toivovan, että ruumissaattue voi kulkea luontevasti siunaustilaisuudesta kirkkomaalle kävellen. Joudummehan muistotilaisuuteenkin siirtymään seurakuntakodille autokolonnassa.
Uskon, että juuri merkkinä tästä seurakuntalaisten toiveesta kirkkovaltuusto päätti laajentaa nykyistä hautausmaata niin paljon, kuin se seurakunnan omistamalla maalla on mahdollista. Suunnitelman mukaisesti saamme näin hautausmaalle noin 1000 uutta hautasijaa, joka mahdollistaa hautaustoimen Pellossa noin 20 vuodeksi.
Laajennustyö tehdään kuluvan ja tulevan kesän aikana. Paikalle täytyy ajaa täyttömaata ja kiviaidan siirtokin on iso urakka. Työmaa saattaa näyttää nyt krouvilta, hautausmaan kupeessa, mutta toivoisin seurakuntalaisilta kärsivällisyyttä: Työn valmistuttua ja silmän totuttua arvelisin hautausmaan olevan oikein kaunis ja toimiva.
Mutta kuka sen kiviaidan siirtäisi? Se tulee olemaan seurakunnallemme iso voimainponnistus. Siihen kun tarvitaan myös monta riskiä talkoomiestä ja -naista. Tulethan mukaan talkoisiin sitten, kun on sen aika!
Pellon kirkkovaltuusto hyväksyi vihdoin tänä keväänä Pellon hautausmaan laajennussuunnitelman. Laajennussuunnitelman on vahvistanut tuomiokapituli ja siihen sisältyvän kiviaidan siirron kirkkohallitus. Kiviaidan siirtoon lupa on kysytty myös tielaitokselta ja kaavamuutoksen kunnanvaltuusto hyväksyi jo kesäkuussa 2003.
Kaikki selvitys- ja laajennustyön vaiheet eivät ole menneet seurakunnan viranhaltijoiden esittämällä - saati toivomalla - tavalla. Välillä itsellänikin tuli sellainen tunne, että kuka pitäisi vainajien puolta Pellon seurakunnassa. Toki he itse eivät enää eduistansa välitä, mutta haluammehan kuitenkin hoitaa heidän viimeisen leposijansa kunnialla. Luulisin myös seurakuntalaisten enemmistön toivovan, että ruumissaattue voi kulkea luontevasti siunaustilaisuudesta kirkkomaalle kävellen. Joudummehan muistotilaisuuteenkin siirtymään seurakuntakodille autokolonnassa.
Uskon, että juuri merkkinä tästä seurakuntalaisten toiveesta kirkkovaltuusto päätti laajentaa nykyistä hautausmaata niin paljon, kuin se seurakunnan omistamalla maalla on mahdollista. Suunnitelman mukaisesti saamme näin hautausmaalle noin 1000 uutta hautasijaa, joka mahdollistaa hautaustoimen Pellossa noin 20 vuodeksi.
Laajennustyö tehdään kuluvan ja tulevan kesän aikana. Paikalle täytyy ajaa täyttömaata ja kiviaidan siirtokin on iso urakka. Työmaa saattaa näyttää nyt krouvilta, hautausmaan kupeessa, mutta toivoisin seurakuntalaisilta kärsivällisyyttä: Työn valmistuttua ja silmän totuttua arvelisin hautausmaan olevan oikein kaunis ja toimiva.
Mutta kuka sen kiviaidan siirtäisi? Se tulee olemaan seurakunnallemme iso voimainponnistus. Siihen kun tarvitaan myös monta riskiä talkoomiestä ja -naista. Tulethan mukaan talkoisiin sitten, kun on sen aika!
lauantai 7. kesäkuuta 2008
Terveisiä riparilta
Kesä on seurakunnassa leiriaikaa. Meillä Pellossa järjestetään kunnan kanssa leirit lapsille ja varhaisnuorille. Itse olen tätä kirjoittaessani rippikoululeirillä Moinalahden leirikeskuksessa. Säät ovat suosineet meitä ja paikkamme on siinä mielessä ihanteellinen, että saamme pitää leiriä kauniin Miekojärven rannalla. Pojat ovat myös kalastelleet, mutta mitään suurempia kaloja ei ainakaan vielä ole näkynyt. Miekojärvi on kyllä Suomen pohjoisimpia kuhavesiä…
Opetussuunnitelman 80 oppituntia on aikamoinen urakka. Varsinkin oppilaille, joilla on jo takana raskas kouluvuosi. Onneksi nykyajan opetusmateriaaleissa on monenlaisia toteutusmahdollisuuksia, ja aika paljon olemmekin opiskelleet myös pihalla, rastiradoilla jne.
Yhden oppitunnin aiheena oli erilaisuus, ja se, miten meidän tulisi voida elää yhdessä erilaisuudesta huolimatta… Tunnin piti nuorisotyönohjaaja, mutta bongasin luokan seinältä tunnin jälkeen hyvän ryhmätyön. Siihen oli koottu ”täydellisen ihmisen” ominaisuuksia. Täydellisiä ei taida olla olemassakaan, mutta riparilaisten määritelmä oli minusta hyvä, realistisuudessaan.
Täydellinen ihminen:
- paljon rakkautta ympärillä (perhe, ystävät)
- tyytyväinen itseensä
- pystyy elättämään perhettä
- katto pään päällä
- ystävällinen muille
- työ mistä tykkää
- omaakin aikaa
(Pellon A-riparilaiset 2008)
Tähän pyrkiessä…
Opetussuunnitelman 80 oppituntia on aikamoinen urakka. Varsinkin oppilaille, joilla on jo takana raskas kouluvuosi. Onneksi nykyajan opetusmateriaaleissa on monenlaisia toteutusmahdollisuuksia, ja aika paljon olemmekin opiskelleet myös pihalla, rastiradoilla jne.
Yhden oppitunnin aiheena oli erilaisuus, ja se, miten meidän tulisi voida elää yhdessä erilaisuudesta huolimatta… Tunnin piti nuorisotyönohjaaja, mutta bongasin luokan seinältä tunnin jälkeen hyvän ryhmätyön. Siihen oli koottu ”täydellisen ihmisen” ominaisuuksia. Täydellisiä ei taida olla olemassakaan, mutta riparilaisten määritelmä oli minusta hyvä, realistisuudessaan.
Täydellinen ihminen:
- paljon rakkautta ympärillä (perhe, ystävät)
- tyytyväinen itseensä
- pystyy elättämään perhettä
- katto pään päällä
- ystävällinen muille
- työ mistä tykkää
- omaakin aikaa
(Pellon A-riparilaiset 2008)
Tähän pyrkiessä…
sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
Veteraanipäivä rukoussunnuntaina
Veteraanipäivä ja rukoussunnuntai osuvat tänä vuonna samaan päivään, kuten myös ensi torstaina helatorstai ja vappu. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että veteraanipäivä ja vappu ovat ns. kalendaarisia juhlapäiviä kun taas rukoussunnuntai ja helatorstai ajoittuvat kirkkovuoden kierron mukaan. Siksi mekin Pellossa vietimme rukoussunnuntain jumalanpalvelusta Turtolan kirkossa sankarivainajien hautausmaan äärellä. Jumalanpalveluksen aiheeksi valitsin Jeremian kirjan sanan: "Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."
Veteraanisukupolvelle maamme tulevaisuus oli avainkysymys. Se leimasi nuorten miesten ja naisten elämänkohtaloita sotiemme ja jälleenrakennuksen keskellä. Jumalan varjeluksesta maamme tulevaisuus oli taattu. Maallemme annettiin toivo.
Edelleen Herramme sanoo, tänäkin päivänä yli 60 vuoden kuluttua: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Mitä hän haluaa meille antaa nyt, edelleen?
Kaikkivaltias Jumala haluaa antaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja lahjoittaa ihmisen sydämeen iankaikkisen rauhan. Jumalan sanassa ja ehtoollisen sakramentissa hän lähestyy meitä, että voisi lunastaa meidät omikseen myös tulevaa elämää varten. Siksi ehtoollispöytä on avoin kaikille. Meille tarjotaan iankaikkisuuden lääkettä ja tulevaisuuden toivo.
Rukoussunnuntain evankeliumissa (Mt 6:5-13) Jeesus opettaa omillensa Isä meidän -rukousta. Myös sitä, että meidän tulisi rukoilla Jumalan valtakuntaa keskuuteemme. Merkittävää on, että Jumalan valtakunta ei etene ihmisvoimin. Se ei tule näkyväksi väkivallalla tai pakolla. Valtakunta etenee Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta, eikä se tottele inhimillisten kenraalien, sotaväen tai aseiden määräysvaltaa.
Näin Jumalan valtakunta on myös rauhan valtakunta. Se etenee sydämestä sydämeen. Sen synnyttää sydämeen laskettu Jumalan Sana. Se on yhtä todellinen ja merkittävä niin maan päällä kuin taivaassa. Siksi sen rajat eivät seuraa valtakuntien rajapyykkejä. Mutta tänään veteraanipäivänä me saamme olla kiitollisia veteraanisukupolvelle siitä, että heidän työnsä vuoksi meidän maallisessa valtakunnassamme, rakkaassa isänmaassamme tätä evankeliumin sanaa on saanut pitää vapaasti esillä.
Veteraanisukupolvelle maamme tulevaisuus oli avainkysymys. Se leimasi nuorten miesten ja naisten elämänkohtaloita sotiemme ja jälleenrakennuksen keskellä. Jumalan varjeluksesta maamme tulevaisuus oli taattu. Maallemme annettiin toivo.
Edelleen Herramme sanoo, tänäkin päivänä yli 60 vuoden kuluttua: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Mitä hän haluaa meille antaa nyt, edelleen?
Kaikkivaltias Jumala haluaa antaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja lahjoittaa ihmisen sydämeen iankaikkisen rauhan. Jumalan sanassa ja ehtoollisen sakramentissa hän lähestyy meitä, että voisi lunastaa meidät omikseen myös tulevaa elämää varten. Siksi ehtoollispöytä on avoin kaikille. Meille tarjotaan iankaikkisuuden lääkettä ja tulevaisuuden toivo.
Rukoussunnuntain evankeliumissa (Mt 6:5-13) Jeesus opettaa omillensa Isä meidän -rukousta. Myös sitä, että meidän tulisi rukoilla Jumalan valtakuntaa keskuuteemme. Merkittävää on, että Jumalan valtakunta ei etene ihmisvoimin. Se ei tule näkyväksi väkivallalla tai pakolla. Valtakunta etenee Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta, eikä se tottele inhimillisten kenraalien, sotaväen tai aseiden määräysvaltaa.
Näin Jumalan valtakunta on myös rauhan valtakunta. Se etenee sydämestä sydämeen. Sen synnyttää sydämeen laskettu Jumalan Sana. Se on yhtä todellinen ja merkittävä niin maan päällä kuin taivaassa. Siksi sen rajat eivät seuraa valtakuntien rajapyykkejä. Mutta tänään veteraanipäivänä me saamme olla kiitollisia veteraanisukupolvelle siitä, että heidän työnsä vuoksi meidän maallisessa valtakunnassamme, rakkaassa isänmaassamme tätä evankeliumin sanaa on saanut pitää vapaasti esillä.
maanantai 31. maaliskuuta 2008
Kenelle saarnaisin?
Tämän päivän sanassa arkkipiispa Simojoki kirjoittaa osuvasti: ihmiset eivät niinkään pahennu siihen, mitä kristinusko vaatii, vaan ennemminkin siihen, että kaikki onkin armoa. Se on aika hyvin sanottu. Olen elänyt aika monesti tämän todeksi itse, pappina.
Kirkollisissa yhteyksissä aika usein valitetaan sitä, että "maailma" ei usko meidän sanomaamme. Tai että ihmiset eivät ymmärrä, usko tai suostu elämään niin kuin kirkko opettaa... Miksi sitä valitetaan. Näinhän asia vain on. Pyhä Henki luo uskoa siellä missä ja milloin itse tahtoo. Meidän tehtävämme on vain saarnata, Jumala hoitaa loput.
Oma kipuni on useimmiten toisenlainen. Itsestäni tuntuu, että kaikkein kovimmat tai vaikeimmin nieltävät sanat minun tulisi kohdistaa pappina juuri kristityille. Niille jotka käyvät kirkossa, jotka ovat paikkailleet elämänsä aika hyväksi tai jotka ajattelevat ainakin suurin piirtein kuuluvansa "hyvien" ihmisten joukkoon. Siinä samalla he parantelevat myös muita...
Taitaa kuitekin olla niin, että Jeesuksen ristin sanoma on hyvin ristiriitainen meille kaikille. Se, että Jumala käy meidän paikallemme Golgatalla. Siihen liittyy sen tunnustaminen, että me olemme syntisiä ja Jumala on Pyhä. Vain ristin armoon turvautumalla syntinen kelpaa Jumalalle.
Liian usein me kristityt teemme omista muotomenoista, omasta puhdasoppisuudesta, perinnäissäännöistä ym. pelastuksen avaimen. Kuitenkin ainoa avain on Jeesuksen risti. Ja ylösnousemus.
Kirkollisissa yhteyksissä aika usein valitetaan sitä, että "maailma" ei usko meidän sanomaamme. Tai että ihmiset eivät ymmärrä, usko tai suostu elämään niin kuin kirkko opettaa... Miksi sitä valitetaan. Näinhän asia vain on. Pyhä Henki luo uskoa siellä missä ja milloin itse tahtoo. Meidän tehtävämme on vain saarnata, Jumala hoitaa loput.
Oma kipuni on useimmiten toisenlainen. Itsestäni tuntuu, että kaikkein kovimmat tai vaikeimmin nieltävät sanat minun tulisi kohdistaa pappina juuri kristityille. Niille jotka käyvät kirkossa, jotka ovat paikkailleet elämänsä aika hyväksi tai jotka ajattelevat ainakin suurin piirtein kuuluvansa "hyvien" ihmisten joukkoon. Siinä samalla he parantelevat myös muita...
Taitaa kuitekin olla niin, että Jeesuksen ristin sanoma on hyvin ristiriitainen meille kaikille. Se, että Jumala käy meidän paikallemme Golgatalla. Siihen liittyy sen tunnustaminen, että me olemme syntisiä ja Jumala on Pyhä. Vain ristin armoon turvautumalla syntinen kelpaa Jumalalle.
Liian usein me kristityt teemme omista muotomenoista, omasta puhdasoppisuudesta, perinnäissäännöistä ym. pelastuksen avaimen. Kuitenkin ainoa avain on Jeesuksen risti. Ja ylösnousemus.
torstai 14. helmikuuta 2008
Treffeillä ystävänillassa
Pääsin vaimoni kanssa treffeille, pitkästä aikaa. Saimme kotiimme lastenhoitajaksi Sinikan, joka antoi omasta ajastaan kaksi tuntia meidän parhaaksemme. Se oli ystävällinen teko meille, pienten lasten vanhemmille, joista toinen opiskelee ja toinen on töissä. Harvoin olemme saaneet viettää aikaa ihan vain kahdestaan.
No emme me tälläkään kertaa viettäneet aikaa vain kahdestaan, sillä paikkakunnallamme oli hausta tapahtuma, ystävänilta. Halusinkin viedä ”parhaan ystäväni” tuohon iltaan, koska tiesin, että ohjelmasta tulisi laadukas. Ja sitä se tosiaan olikin.
Ystävänilta pidettiin kaksi päivää ennen varsinaista ystävänpäivää tiistaina 12.2. Ilta oli Pellon seurakunnan yhteisvastuutyöryhmän ideoima. Illan idea ja teema oli kaikille ymmärrettävä: ystävät ovat tärkeitä ja kaikkia kanssaihmisiä kohtaan meidän tulisi olla myös ystävällisiä. Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi ja huomatuksi. Ystävyyttä meidän tulee osoittaa myös niitä kohtaan, joilta puuttuu ystäviä tai muita elämälle tärkeitä asioita. Siitä yhteisvastuukeräyksessäkin on kyse.
Ystävänilta oli ohjelmallinen kahvitilaisuus. Sinne saapui mukavasti väkeä, kaikkiaan 68 yhteisvastuuystävää. Ensin saimme kahvitella ja maistella mm. sydämenmuotoisia Kaisan leipomia pikkuleipiä. Tarjoilut kustansivat illan isännät Pekka ja Simo. Ohjelma oli todella korkeatasoista. Saimme kuunnella Astan ja Erkin lausumia runoja ja rukouksia. Musiikista vastasivat nuorten kuoro, Juulianna ja Marianne-kanttori. Illan kohokohtia oli Pekan ja Simon esittämä ystävänlaulu, joka tuli varmasti aidosti suoraan sydämestä. Ihmettelin, miten nämä velikullat ovat säilyttäneet sydämessään uskon ja luottamuksen sekä ystävyyden arvostuksen. Sitä he myös jakavat toisille: kiitos siitä!
Tänä vuonna yhteisvastuukeräyksellä tuetaan suomalaisten kehitysvammaisten työllistymistä sekä sodasta kärsineen Liberian jälleenrakennusta. Seuraavia yhteisvastuutapahtumia Pellossa on mm. Orajärven yhteisvastuuilta tiistaina 11.3., sekä palmusunnuntain YV-tilaisuudet Lampsijärven ja Rattosjärven kouluilla.
No emme me tälläkään kertaa viettäneet aikaa vain kahdestaan, sillä paikkakunnallamme oli hausta tapahtuma, ystävänilta. Halusinkin viedä ”parhaan ystäväni” tuohon iltaan, koska tiesin, että ohjelmasta tulisi laadukas. Ja sitä se tosiaan olikin.
Ystävänilta pidettiin kaksi päivää ennen varsinaista ystävänpäivää tiistaina 12.2. Ilta oli Pellon seurakunnan yhteisvastuutyöryhmän ideoima. Illan idea ja teema oli kaikille ymmärrettävä: ystävät ovat tärkeitä ja kaikkia kanssaihmisiä kohtaan meidän tulisi olla myös ystävällisiä. Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi ja huomatuksi. Ystävyyttä meidän tulee osoittaa myös niitä kohtaan, joilta puuttuu ystäviä tai muita elämälle tärkeitä asioita. Siitä yhteisvastuukeräyksessäkin on kyse.
Ystävänilta oli ohjelmallinen kahvitilaisuus. Sinne saapui mukavasti väkeä, kaikkiaan 68 yhteisvastuuystävää. Ensin saimme kahvitella ja maistella mm. sydämenmuotoisia Kaisan leipomia pikkuleipiä. Tarjoilut kustansivat illan isännät Pekka ja Simo. Ohjelma oli todella korkeatasoista. Saimme kuunnella Astan ja Erkin lausumia runoja ja rukouksia. Musiikista vastasivat nuorten kuoro, Juulianna ja Marianne-kanttori. Illan kohokohtia oli Pekan ja Simon esittämä ystävänlaulu, joka tuli varmasti aidosti suoraan sydämestä. Ihmettelin, miten nämä velikullat ovat säilyttäneet sydämessään uskon ja luottamuksen sekä ystävyyden arvostuksen. Sitä he myös jakavat toisille: kiitos siitä!
Tänä vuonna yhteisvastuukeräyksellä tuetaan suomalaisten kehitysvammaisten työllistymistä sekä sodasta kärsineen Liberian jälleenrakennusta. Seuraavia yhteisvastuutapahtumia Pellossa on mm. Orajärven yhteisvastuuilta tiistaina 11.3., sekä palmusunnuntain YV-tilaisuudet Lampsijärven ja Rattosjärven kouluilla.
lauantai 19. tammikuuta 2008
Kinkerit käynnissä
Tammi-helmikuun aikana kierrän kinkereillä. Tänä vuonna kinkeriaiheena on Isä meidän -rukouksen alku. Siitä muutama näkökulma tähän nettipäiväkirjaankin:
"Isä meidän, joka olet taivaissa." Jeesus opettaa rukousta, ja sitä, että Jumala on meille kuin rakastava isä. Isä on vertauskuva. Jesajan kirjassa Jumalan toiminalle annetaan toisenlainen vertauskuva (66:13): Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan... Ja "meidän" on eri asia, kuin "minun". Muistammeko sen?
"Pyhitetty olkoon sinun nimesi." Miten me pyhitämme Jumalan nimeä? Sitä voisi verrata siihen samaan, että miten me tuotamme kunniaa tai häpeää omille vanhemmillemme... Miten on: tuotammeko elämällämme, sanoillamme ja teoillamme kunniaa vai häpeää Jumalan nimelle?
"Tulkoon sinun valtakuntasi." Tällä pyynnöllä on kaksi merkitystä: valtakunta ajassa ja iankaikkisuudessa. Iankaikkisuudessa tuleva valtakunta (taivas) ja tämän ajan valtakunta (kirkko) ovat sidoksissa toisiinsa. Jumalan valtakunta tulee tänne, meidän syntisten ihmisten keskelle Sanassa ja Sakramenteissa. Siksi tästä "valtakunnasta" erotettu usko kuolemanjälkeiseen elämään ei ole totta, vaikka nykyään niin usein ajatellaan.
"Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa." Kumpaa me toivomme: Jumalan tahdon vai oman tahdon tapahtumista. Hyvä olisi muistaa, että Jumalan tahdon tapahtuminen on parasta mitä meille voi käydä. Sillä Jumala tietää parhaiten, mikä on meille hyväksi.
"Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme." Tapio Saraneva, KUA:n entinen johtaja muistuttaa, että vain 5 % vuosittaisesta sotavarusteluihin käytetyistä määrärahoista riittäisi poistamaan nälänhän maailmasta kymmenessä vuodessa. Siksi tämä rukouksen kohta on erityisen tärkeä; että löytyisi poliittista tahtoa.
Tästä jatketaan ensi vuoden kinkereillä, jos Jumala suo...
"Isä meidän, joka olet taivaissa." Jeesus opettaa rukousta, ja sitä, että Jumala on meille kuin rakastava isä. Isä on vertauskuva. Jesajan kirjassa Jumalan toiminalle annetaan toisenlainen vertauskuva (66:13): Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan... Ja "meidän" on eri asia, kuin "minun". Muistammeko sen?
"Pyhitetty olkoon sinun nimesi." Miten me pyhitämme Jumalan nimeä? Sitä voisi verrata siihen samaan, että miten me tuotamme kunniaa tai häpeää omille vanhemmillemme... Miten on: tuotammeko elämällämme, sanoillamme ja teoillamme kunniaa vai häpeää Jumalan nimelle?
"Tulkoon sinun valtakuntasi." Tällä pyynnöllä on kaksi merkitystä: valtakunta ajassa ja iankaikkisuudessa. Iankaikkisuudessa tuleva valtakunta (taivas) ja tämän ajan valtakunta (kirkko) ovat sidoksissa toisiinsa. Jumalan valtakunta tulee tänne, meidän syntisten ihmisten keskelle Sanassa ja Sakramenteissa. Siksi tästä "valtakunnasta" erotettu usko kuolemanjälkeiseen elämään ei ole totta, vaikka nykyään niin usein ajatellaan.
"Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa." Kumpaa me toivomme: Jumalan tahdon vai oman tahdon tapahtumista. Hyvä olisi muistaa, että Jumalan tahdon tapahtuminen on parasta mitä meille voi käydä. Sillä Jumala tietää parhaiten, mikä on meille hyväksi.
"Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme." Tapio Saraneva, KUA:n entinen johtaja muistuttaa, että vain 5 % vuosittaisesta sotavarusteluihin käytetyistä määrärahoista riittäisi poistamaan nälänhän maailmasta kymmenessä vuodessa. Siksi tämä rukouksen kohta on erityisen tärkeä; että löytyisi poliittista tahtoa.
Tästä jatketaan ensi vuoden kinkereillä, jos Jumala suo...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)