Joulun laki ja evankeliumi

Lutherin mukaan aasikin osaa erottaa sen mitä sille annetaan ja mitä siltä vaaditaan. Se on iloinen kun saa apetta syödäkseen ja tietää myös miltä tuntuu kantaa kuormia.

Jumalan sana toimii samalla tavalla: siinä Jumala ilmaisee meille sen, mitä hän meiltä vaatii ja sen mitä hän meille lahjoittaa. Tämä Laki ja Evankeliumi meidän tulisi nähdä ja kuulla Raamatussa.

Kirjoittaessani tätä on joulu. Joulusaarnat on pidetty ja ajattelin tämän yhden näkökulman nostaa niistä tähän nettipäiväkirjaan. Nimittäin sen lain sanan, joka jouluevankeliumista löytyy.

Ensinnäkin Jumala vaatii meiltä kunnioitusta vanhempia, isovanhempia, sukua ja esivaltaa kohtaan. Tästä on esimerkkinä Joosefin ja Marian nöyryys, jota he osoittivat lähtiessään matkalle. He kuuluivat Daavidin sukuun ja keisarin vallan alle, ja noudattivat määräystä.

Katekismuksessa meitä kehotetaan myös antamaan vanhemmille, suvulle ja esivallalle erityinen arvo ja kunnioitus. Mutta miten me puhumme työnantajastamme, poliitikoista tai vaikkapa kyläkuntamme vanhuksista? Kunnioitammeko me heitä sillä tavalla, kuten Jumalan käskyt kehottavat? Vai asetammeko me heidät kyseenalaiseen valoon sanoillamme ja asenteellamme?

Toinen vaatimus, jonka tuttu joulukertomus antaa, on Jumala kunnioitus. Jumalan on kunnia korkeuksissa, lauloivat enkelit. Annammeko me kunnian Jumalalle? Pidämmekö me hänen käskynsä ja elämmekö hänelle kuuliaisena?

Jos ihminen antaisi kaiken kunnian Jumalalle, sen merkkinä olisi rauha maan päällä ihmisten keskuudessa. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Liian usein ihmiset kilpailevat kunniasta keskenään, vahingoittavat toisiansa ja loukkaavat siten myös Jumalaa.

Raamatun mukaan menestymisen ja pitkän iän salaisuus on vanhempien ja pyhien asioiden kunnioitus. Tätä Jumala meiltä vaatii. Jumalan kunnioitus on myös iankaikkisen elämän edellytys. Ilman Jumalaa ihminen tuhoutuu.

Ja toisaalta: Osaammeko nähdä, että Jumalan sanaan on kirjoitettu sisälle myös evankeliumin sana. Se, mitä Jumala haluaa lahjoittaa meille. Ensimmäisenä jouluna hän lahjoitti meille Jeesus-lapsen. Jeesuksesta sanottiin, että hän on Vapahtaja, Kristus ja Herra. Jumala lahjoittaa meille siis auttajan ja pelastajan, joka vapauttaa meidät synnin ja kuoleman alta. Hän on se lunastaja joka ostaa meidät saatanalta omakseen, iankaikkisen elämän perillisiksi. Hän ottaa meidät armon lapsiksi lain alta ja antaa meille iankaikkisen elämä toivon. Hän lahjoittaa meille vapauden, kahleiden sijaan, että voisimme elää elämäämme iloisin sydämin.

Jumala lahjoittaa meille joulun riemun. Hän tuntee meidän kipumme ja kärsimyksemme, kaikki meitä vaivaavat asiat. Niissä hän kulkee meidän rinnallamme ja antaa meille uskon ja luottamuksen.

Sana kristus merkitsee voideltua. Juutalaisessa ja antiikin maailmassa kuninkaat voideltiin tehtäväänsä öljyllä. Näin Jeesus kuvataan kuninkaaksi, joka on annettu kaikelle kansalle. Siis kaikkien ihmisten kuninkaaksi. Meidän kuninkaamme on siis olemukseltaan vapahtaja. Ei kahleiden asettaja tai tyranki, vaan vapauttajakuningas, jonka kansaa me kristityt olemme.

Hyvää joulua!

Jeesusta odotellessa

Kummelissa oli aikoinaan hauska sketsisarja nimeltään perintöä odotellessa. Siinä maatalon kaksi poikaa odottivat jännittyneenä isän terveydentilan huononemista, toivoen pahinta...

Tuleva adventin aika on myös odottamisen aikaa. Odottaminen onkin tarpeen, että voisi saavuttaa senkaltaisen täyttymyksen, mikä joulun iloon liittyy. Ilman odotusta juhlailo jää puolinaiseksi.

Kristitylle koko elämä on myös tietyllä tavalla odotusta. Adventin raamatuntekstissä sanotaan, että koettelemuksissa usko todetaan aidoksi (1. Piet. 1:7). Elämän vastoinkäymisissä odottamme helpotusta ja poispääsyä ikävästä tilanteesta. Usein ei kuitenkaan auta kuin vain odottaa kärsivällisesti. Meille nykyajan, nopean elämäntahdin ihmisille tämänkaltainen odottaminen ja kärsivällisyys voi tuntua mahdottomalta. Raamattu kuitenkin opettaa, että juuri koettelemukset ovat ikään kuin uskomme mittari tai testi.

Autosta kyllä huomaamme, jos sen moottori hajoaa. Samoin on fyysisen terveyden laita. Mutta mistä tietää yskiikö "uskon moottori"? Tai onko "hengellistä verenpainetta"? Tämän huomaamiseksi Jumala antaa meille koettelemuksia ja vastoinkäymisiä. Yhtenä uskon mittarina voidaan pitää myös hedelmiä, joita tuotamme. Kristityn elämään tulisi liittyä rakkauden hedelmiä: ystävällisyyttä, toisten huomioimista, auttamisen mieltä jne.

Adventtina odotamme joulua ja Jeesuksen tulemista. Jeesuksen tuleminen tapahtuu kerran kuitenkin myös hyvin toisella tavalla, kuin mistä joulun idyllinen seimirakennelma kertoo. Aikojen lopulla Jeesus saapuu kunniassaan, tuomarina ja Herrana. Silloin meiltä ei kysytä joulumieltä, lahjapakettien runsautta, tai muutakaan mukavaa. Meiltä kysytään vain sitä, mistä kerrotaan tuomiosunnuntain evankeliumissa (ks. Mt 25:31-46): olemmeko huomanneet ja auttaneet kärsivää lähimmäistämme.

Näin kristityn elämä ei siis suinkaan ole hengailua perintötalon nurkilla, ”perintöä odotellessa”. Se on elämää "Jeesusta odotellessa". Kerran Jeesus tulee takaisin ja laittaa jokaisen meistä vastuuseen teoistamme ja sanoistamme; kaikesta siitä, mitä me olemme elämän aikana tehneet tai jättäneet tekemättä. Tähän Jeesuksen odotteluun, kristityn elämään, kuuluu rukousta, sanan tutkimista, seurakunnan jumalanpalvelukseen osallistumista, ehtoollisella käyntiä jne.

Kummelin sketsissä ne kaksi talon poikaa odottelivat aina jännittyneenä, mitä tapahtuisi, kun isä sai rankan yskänkohtauksen… selviäisikö isä, vai olisiko jo perinnönjakamisen aika…

Meidän on hyvä huomata, että vielä ei ole perinnönjakamisen aika, ettei meille kävisi niin kuin tuhlaajapojalle, Jeesuksen kertomuksessa. Hänhän menetti kaiken, kun halusi saada perinnön liian aikaisin. Mutta Jeesuksen odotuksessa kristitylle on annettu kuitenkin jo oikeus perehtyä isän testamenttiin, sekä Vanhaan että Uuteen. Siellä Jumala kertoo meille, mikä meitä kerran odottaa taivaan kodissa.