tiistai 26. syyskuuta 2006

116 prosenttia

Toissapäivänä vietimme Pellossa rippikoululaisten kirkkopyhää. Tästä alkavat rippikoulujen tutustumiskäynnit ja opiskelut. Meillä Pellossa ikäluokka jaettiin kolmeen opetusryhmään. Jokaisella ryhmällä on kaksi viikonloppuleiriä (syksyllä ja talvella) sekä kesällä kahdeksan päivän leiri.

Tänä vuonna rippikouluihin ilmoittautui 58 nuorten, mikä on 116 % kirkkoon kuuluvasta ikäluokasta; mukana on siis myös mm. kirkkoon kuulumattomia. Rippikoulun kautta voi saada kasteopetusta ja liittyä kirkkoon. Maassamme noin 90 prosenttia nuorista käy rippikoulun. Näin se on olennainen osa suomalaista nuorisokulttuuria.

Nuorten jakaminen rippikouluryhmiin on aina pienoinen ongelma. Aikaisemmin Pellossa arvottiin ryhmät, nyt annettiin mahdollisuus toivoa. Silti jako osoittautui vaikeaksi: yhteen ja samaan ryhmään halusi noin 80 % ilmoittautuneista, kun taas yhteen ryhmään ei halunnut juuri kukaan.

Kuitenkin uskon, että oli ryhmä sitten mikä tahansa, opetuksen kautta päästään tärkeiden asioiden äärelle; miettimään elämän arvoja, aikuistumista, uskon perusteita jne. Näin rippikoulu ja konfirmaatio antaa kirkon jäsenelle "täydet oikeudet" (kummius, ehtoollinen, kirkollinen avioliitto sekä vaalikelpoisuus). Ja lisäksi rippikoulussa on yleensä aika hauskaa...

Rippikoulupyhää vietettiin Jumalan huolenpidon sunnuntaina. Päivän aihe sopi mielestäni hyvin nykypäivän rippikoululaisille ja heidän perheilleen. Aika monet suomalaisnuoret elävät rikkonaisissa kodeissa ja kokevat monenlaista turvattomuutta. Silloin voi olla hyvä tarttua vaikkapa tähän Psalmin lupaukseen: "Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen."

lauantai 16. syyskuuta 2006

33 ehdokasta

Eilen päättyi seurakuntavaalien ehdokasasettelu. Äänestää seurakunnan vaaleissa saa ennakko- ja kotiäänestyksessä 30.10.-3.11. tai varsinaisina vaalipäivinä 12.-13.11.2006.

On hieno juttu, että Pellossa on perinteisesti ollut hyvä äänestysprosentti. Ehdokkaita tuli tänä vuonna 33 kappaletta. Alunperin valtuutetut väläyttelivät yhden, yhteisen listan perustamista, mutta nyt niitä on kuitenkin kaksi.

On hyvä, että myös Nuoret aikuiset vaikuttajat (NAVI) kampanjoivat kirkollisissa vaaleissa. He pyrkivät kaksinkertaistamaan nuorten, alle 30-vuotiaiden luottamushenkilöiden osuuden seurakunnissa (6 % --> 12 %). Meillä Pellossakin on ehdolla yksi 18-vuotias.

Onkin tärkeää, että seurakunnan päättävissä elimissä olisi monenikäisiä ja eri aloilla toimivia ihmisiä. Näin seurakunnan päätökset voivat olla "jäsentensä näköisiä", oikeasti demokraattisia ja tasapuolisia. Tämä vaatii jokaisen valitun valtuutetun omaa ajattelua ja harkintaa.

Ja tärkeää hallintotyöskentelyssä on varmasti myös se, mistä Pellon edemennyt rovasti Eemeli Salmi muistutti: Valitut eivät edusta ainoastaan seurakuntalaisia, vaan maailmaan nähden he ovat myös Kristuksen asiamiehiä. Sitä me olemme kaikki; tulimmepa vaaleilla valituiksi tai emme.

maanantai 11. syyskuuta 2006

Miten nukuit?

Oletko nukkunut yösi hyvin? Vai ehkä pyörinyt aamuyöstä ajatuksinesi? Elisen lähimmäisen sunnuntain sanoman voisi kai kiteyttää tähän kysymykseen, että oletko nukkunut hyvin…

Joskus on sanottu, että hyvä omatunto on ihmisen paras tyyny. Jos on asiat kunnossa toisten ihmisten ja Jumalan kanssa, saa nukkua yönsä rauhassa. Mutta toisaalta taas valvominen ei välttämättä ole aina ihan huono asia. Ehkä Jumala saa meidät sitä kautta näkemään omat puutteemme ja vajavaisuutemme ja kaipaamaan parannusta. Parempaa elämää ja todellisempaa rakkautta myös lähimmäistä kohtaan…

Jotenkin tuntuu, että päivän työt ja touhut vie niin paljon aikaa, että vasta yön hiljaiset hetket pysäyttää meidät. Myös oleellisten kysymysten äärelle. Kun yöaikaan koet ahdistusta ja unettomuutta, voi olla hyvä samaistua näihin Psalminkirjoittajan sanoihin: "Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurottuu käteni öisinkin, hellittämättä. Kukaan muu ei voi minua lohduttaa." (Ps. 77)

Siis öiset valvontahetket voi olla hetkiä, joissa kuulee omantunnon vaativan äänen. Ne saavat kaipaamaan anteeksiantamusta ja Pyhän Hengen rohkaisua. Tai sitten ne voivat merkitä rukousvartiota. Sitä, että jätämme omia ja läheistemme asioita rukouksessa Jumalan hoitoon.

Mutta voivatpa ne olla myös pahan sanan sulattelua, jonka joku lähimmäinen on meitä kohtaan syössyt. Merkittävää kai olisi, ettei tuo yön hiljainen hetki muodostuisi pahan hautomiseksi tätä toista vastaan, vaan osaisimme rakkaudessa ja rukouksessa kantaa myös tällaisen lähimmäisen Jumalan hoitoon.

Lainopettaja kysyi Jeesukselta, että kuka on minun lähimmäiseni? Mutta hyvä olisi kysyä myös, että millainen lähimmäinen minä olen? Olenko sitoutunut lähimmäisenrakkauteen, kuten Raamattu opettaa?

Tällaisesta sitoutuvasta rakkaudesta antaa esimerkin eilinen vanhantestamentin lukukappale Ruutin kirjan ensimmäisestä luvusta. Siellä kerrotaan Noomi-nimisestä vanhemmasta naisesta ja hänen perheestään. Perhe oli efratalaisia Juudan Betlehemistä ja he olivat tulleet asumaan Moabin maahan. Sieltä perheen pojat olivat löytäneet itselleen puolisot, myös Ruutin, kirjan päähenkilön.

Siellä Moabin maassa tälle Noomille kävi kuitenkin huonosti: hän menetti miehensä, sekä molemmat poikansa. Niinpä Noomi päätti lähteä takaisin omaan maahansa Juudan Betlehemiiin. Miniöille Noomi sanoi, että he saisivat mennä takaisin perheittensä tykö, ja jättää hänet yksin menemään.

Tähän Ruut antaa kauniin vastauksen, jota lainataan usein myös hääjuhlissa. Ruut sanoi: "Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon.” (Ruut 1:16-17)

Niin, onko meillä tämänkaltaista rakkautta lähimmäistämme kohtaan? Jaksammeko ja osaammeko me kulkea lähimmäisen rinnalla silloin, kun hän kohtaa elämän vaikeudet ja vastoinkäymiset? Osaammeko sitoutua niin, ettei läheisemme jää yksin, kun hänen kannettavakseen tulee raskaita taakkoja?

Näiden kysymysten, yöllistenkin valvomistenkin äärellä, meidän on tartuttava anteeksiantamuksen sanaan ja armonlupaukseen. On pyydettävä itsellemme Jumalan eläväksi tekevää Henkeä ja luotettava siihen, että synnyttää meissä myös uutta.

torstai 7. syyskuuta 2006

Jeesus, parantajamme

Syyskuun alku on merkittävä eurooppalaisen sotahistorian kannalta. Syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan, ja tämä aloitti toisen maailmansodan. Suomalaisille vielä merkittävämpi päivämäärä on kuitenkin neljäs syyskuuta. Silloin, vuonna 1944, astui voimaan aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Syyskuun alun sunnuntain Raamatun teksteissä puhutaan myös sotahistoriasta. Ja tarkemmin ottaen sotapäälliköstä, joka oli sairastunut spitaaliin (ks. 2. Kun. 5:1–15). Tästä Naamanista sanotaan, että Herra oli käyttänyt häntä aseenaan pelastaessaan Syyrian sen vihollisista.

Meillä Suomessa on keskellämme vielä monia niitä miehiä ja naisia, joita Herra on käyttänyt meidän maamme aseina ja puolustajina. Nyt sodasta on kulunut aikaa jo yli 60 vuotta, mutta näyttää, että nuorten kiinnostus näitä tapahtumia kohtaan ei ole vähentynyt. Me ymmärrämme, kuinka merkittävistä asioista on silloin ollut kyse. Kuinka erilainen meidän maamme olisi, jos asiat olisivat kulkeneet sodassa toisin.

Ajan kulku saa maamme monet veteraanit asettumaan tänään Naamanin paikalle. Kun vanhuuden sairaudet saavat otetta, ei niissä menneisyyden näytä auttavan. Ajan ankarassa virrassa on todettava myös se, miten ystävä tai veli jättää, kun tulee kutsu tästä ajasta pois.
Viime sunnuntaina kysyttiin kirkoissa, saako Jeesus olla parantajamme? Saako hän olla sitä meille, kun synti sulkee silmämme ja korvamme? Silloin kun emme kykene kiittämään ja ylistämään Jumalan nimeä, mihin meillä kuitenkin olisi täysi syy?

Sunnuntain evankeliumissa (Joh. 9:1-7,39-41) kerrotaan miehestä, joka oli ollut syntymästään asti sokea. Hänet Jeesus paransi lähettämällä Siloan lähteelle. Lähteelle, jonka nimi merkitsee lähetetty. Sitten evankelista Johannes nostaa esille Jeesuksen sanat. Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo!

Jeesus teki ihmeen, että ihmiset uskoisivat häneen. Siihen, että hän on Jumalan poika, maailman vapahtaja, joka on tullut pelastamaan syntisiä ihmisiä. Jeesus sanoi sanansa, että ihmiset luottaisivat hänen voimaansa myös silloin, kun maailma vaikuttaisi synkältä ja pimeältä paikalta. Silloinkin me saamme turvautua häneen, kun elämä näyttäisi ajautuvan lopullisesti umpikujaan.

Ajan tavan mukaisesti juutalaiset pitivät sairautta synnin seurauksena, ikään kuin Jumalan rangaistuksena. Siis kun ihminen oli ahtaalla oman terveytensä kanssa, hänen taakakseen sälytettiin myös se uskomus, että myös Jumala on hylännyt hänet. Luulen, että sairaalla tämä ajatus liikkuu mielessä muutenkin. Epäilykset Jumalan hyvyyttä kohtaan ovat ymmärrettäviä, kun raskas sairaus runtelee ruumista ja elämä tuntuu sietämättömältä.

Toisen kristityn osa tällöin ei suinkaan ole sälyttää toisen päälle vielä raskaampia taakkoja, vaan ihanalla evankeliumilla: Ei Jumala ole sinua hylännyt! Ei Jumala hylkää! Hän kulkee vierellä, vaikka emme sitä näe tai ymmärrä. Jaksa vielä luottaa ja uskoa! Näin toimii kristitty ystävä. Näin meidän tulee rohkaista ja lohduttaa.

Kuka on siis kristitty, joka näin tekee? Kuka on se, joka toimii ja uskoo Jumalan tahdon mukaisesti? Jeesus sanoo: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita." Jeesuksen arvojärjestys onki siis toisenlainen. Hänen silmissään ovat sokeita ne, jotka luulevat tietävänsä ja näkevänsä kaiken. Näkeviä taas ovat ne, joita ei pidetä juuri minään, ja joille Jeesus saa antaa näkö- ja ymmärtämiskyvyn. Meidän on siis ensin tultava sokeiksi, jotta voisimme nähdä. Meidän on ensin tunnustauduttava syntisiksi, että Jeesus voisi pelastaa meidät!

Kertomuksen ydin tähtää juuri tähän: Elämmekö me omassa varassamme, vai jätämmekö me itsemme Jeesuksen käsiin? Raamattu kehottaa tarttumaan Jeesuksen tarjoamaan parantumiseen, että voisimme parantua myös iankaikkisesti, ja päästä kerran perille taivaan kotiin.

Aloitus

Olen tutustumuassa blogi-maailmaan... lomalla siihen on hyvin aikaa. Saapa nähdä miten tämä alkaa toimia. Ajatuksena on luoda nettiin jotakin omannäköistä, ehkä saada blogi palvelemaan omaa työtä. Kirkossamme käy sunnuntaisin noin 2 prosenttia jäsenistämme, mutta tietokonetta käyttää varmaan aika moni... No katsotaanpa saanko tämän toimimaan...